Helluntailaisten profeetta nimeltä "Niilo Ylivainio" ei profetoinut niin pitkälle, että mahdollisesti viimeiestä sodasta olisi profetioinut, mutta onnekseen ennusti muutamasta Rauhan ajan tilanteesta oikein. Hän ennusti että viina tai ainakin oluet tulevat kaikkiin ruokakauppoihin, Hän sai tietää nuorison rupeavat käyttämään aineita, ja avioerojen lisääntyminen oli selviö Hänelle, ja muutama muukin asia.
Niilo KUOLI Espanjan vuorille, loma/julistusmatkalleen, koska oli kova kuntoilija, mutta sai silti sydänslaagin, jonkun kuntoilusuorituksensa jälkeen, tapaus liittyy silti jopa Mika Myllylän elämän loppuvaiheisiin, vaikkei NIILO muistaakseni ennustanut urheilun suurista dobing -käryistä tms.
Mistä syystä sitten sodat alkavat/loppuvat. Yleensä sodat syttyvät, kuin Suomen Talvisota tai Ukrainan sota, siitä syystä, että joku oikeistopuoli sää päähänsä kokonaan tuhota maastaan vasemmiston tai keskustankin. Ukrainalla oli SAMANLAINEN sisällisota poliittisessa mielessä kuin Suomella, ja vaikka "oikeisto tms. sellainen lähes natsiaate voitti silloin" (Eeuulle Ukrainassa murhaavan suuri kyllä). -niin sitten sai - kuten Suomikin sai - maksaa vasemmiston työläispuolen helpot murhaamiset oikeistopuolueiden suuremmalla uhrilla, kun tuli vastaan sota Venäjää vastaan.
Yksi vaara on suurempi, nyt silti kuin Suomen jatkosodan aikaan, koska silloin Suomi sai hiukan Karjalaa valloitettua, niin tällä kertaa Ukraina EI SAA valloittaa metriäkään Venäjän aluetta! MIKSI? Ydinpommit alkavat laulaa, jos sellaiseen sotavoitton/koston yritykseen UKRAINA lankeaisi... Suurvallat ovat mitä ovat. Usa sai riehua paljonkin Vietnamissa ja ihan äsken muissakin seemiläisissä maissa, kuten Libyassa, Irakissa ja Quwaitissakin muistaakseni. Sekö on helpompi nieltävä, että "isoveljen- Seem" kimppuun käy valkonaama-jaafetilainen, kuine että jaafetin pojat tappaakin yllättäen toisiaan?!
Suomi on se maa, joka tietää moraalista joitakin asia enemmän, kuin jopa Israelilaiset, koska Israeliset pitävät tuhoutunutta uskontoaan vieläkin muka voittavana, vaikkeivat uskoneet omaa Messiastaan ja Hänen apostolejaan, mutta Jaafetille sattui hyvä ihme siinä, että kun Roomalaiset pakanuudessaan tuhosivat aikansa kristittyjä, moni roomalainen valtiomieskin tajusi sen tien vievän Helvettiin, ja siksi Jeesustakin palvotaan Suomessa enemmän vieläkin kuin Israelissa.
Suomen ylpeys ei tullisi olla karttapallolta katsotun Vapaudenpatsaan muodossa ja Luciferin vapautusaatteessa niinkään, vaan siinä, mitä se "seuraava Lucifer" - Jeesus vapautti Ihmiset tekemään. TOTUUS?! Saako siitä vieläkään edes PUHUA?!
Vauvoille tulee lapsena tuhansiakin valheita plakkariinsa, siinä se Luciferin vapaus on, mutta totuutta ei tule Ilman Jeesuksen suorittamaa sovitustyötä ihmisessä, ikävät synkät syntivirheet HÄN AINOANA siihen asiaan erikoistuneena ammattilaisena kykenee poistamaan, vaikka jopa apostolinsa oppivat tekemään jotakin samaa. Olkaa onnellisia HETI, jos huomaatte, että syntinne ole vielä kasvanut suureksi, silloin ei Jeesus KUOLE edes, jos vain käännytte hallitsemaan virheitänne, ettekä suorittamaan niitä vain orjuuden tavoin... Mutta Jeesus kuoli sen takia, että "monet pakanat jäivät pakanoiksi"; ja että Israelin vanhimmat olivat diilinsä tehneet Saatanan kanssa.
Millainen pprofetia SUOMEA kohtaan on oikein?
2
135
Vastaukset
- Anonyymi
Yksi varoitus "rakkauden kulkureille"! Älkää lähtekö LIIIKAA siihen rakkauden voittojen julistamiseen mukaan, koska jos ette kykene vihaamaan omia syntejänne(ei muiden kannata - sehän on vasta koomista), jotka vievät jokaisen pahaan elämään ja myös pahaan kuolemaan, Miksi pitää vihata pohjimmiltaan vain Minäänsä? Vain viha kunnialliseen pyrkivänä tuhoaa jotakin, mutta jos vihaatte pyhästi ja vanhurskaasti omissa tehtävissänne, ja puheissanne ja suhteissanne tapahtuvaa syntiä poies, te jopa pelastutte sen tiedon avulla. Muiden ihmisten syntien vihaaminen on vaarallista, koska ette te toista ihmisistä tiedä tarkoin, minkä ARMON he silti ovat saaneet?!
- Anonyymi
Missäs se profetia oli? Meinaatko sen vielä kirjoittaa, vai jatkalko pohdiskelua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2084623- 1882596
- 671522
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961210Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1071130- 1251129
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91082- 711071
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1321030- 109989