Älkää menkö niihin oikeuskomideoihin

Anonyymi-ap

Jos olette kahden vaiheilla, pitäisikö lähteä järjestöstä ja olet jo möläyttäneet toiselle JT: lle esim.tästä kahden todistajan mielettömyyssäännöstä ja oikeuskomitea odottaa, niin älkää menkö sinne puoskareiden kuulusteltavaksi.

Jos veli vanhin soittaa, niin sanokaa vain että:" en ehdi nyt, enkä muulloinkaan".
Jos tulee ovelle, käske häipyä.

Näin minä tein.
Minua huijattiin 13 vuotiaana tähän mielettömyyteen, joten huijareille en antanut mitään armoa kun tuli aika häipyä
Kun astaloa ei saa käyttää, kun maan laki niin säätää, niin vähintä mitä voi tehdä on kettuilu heille. Sitä saavat mitä ovat tilanneet.

JT järjestön systeemit ei ansaitse mitään kunnioitusta.
JT:t on kuin syöpä. Kuin korona tauti. Kuin vaarallinen rutto. Malaria tai isorokko.

35

671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeuskomediaan meneminen tai erokirjeen kirjoittaminen antaa mahdollisuuden kertoa oma näkökulmansa, vaikka sillä ei lopputuloksen kannalta olisikaan merkitystä. Jos vanhimpia edes kiinnostaa, he eivät voi asemansa puolesta muuta kuin noudattaa Vt-seuran sääntöjä. Oikeuskomedialla tai erokirjeellä voi kuitenkin olla lähtijän itsensä kannalta terapeuttinen merkitys. Tai sitten ei, riippuu tilanteesta.

      Se kannattaa kuitenkin tiedostaa, että oikeuskomediasta tehdään pöytäkirja ja erokirje myös säilytetään. Kummassakin tapauksessa seurakunnan arkistoon jää kirjallista materiaalia asian käsittelystä.

      • Anonyymi

        Minulle oli hyvin terapeuttinen vaikutus nähdä " hemmojen" ilmeet kun käskin häipyä.
        Itse vanhimpana olleena myös nautiskelin tunteella, kun menivät salille, muka kuulustelemaan minua ja en ollutkaan siellä. Kyllä se oli heille nöyryyttävää kun eivät päässeetkään kuulustelemaan. Kjäh. . .kjäh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahallinen oharien tekeminen on myös täysin mahdollinen tapa toimia. Kyse on joka tapauksessa omasta terapiasta tai voimaantumisesta, joten mikä vain toimii, on periaatteessa ok. Vanhimpia ei voi auttaa, heidän kannaltaan ihan sama.

    • Anonyymi

      Mitä edellytyksiä vaaditaan oikeuskomitean lautamieheksi pyrkivältä?
      T. Lautamieheksi haluava uskonveli.

      • Anonyymi

        Lautamiehen paikka ei ole erityisen haluttu, joten rivivanhimman natsat todennäköisesti riittävät.

      • Anonyymi

        Paatunut omatunto on hyvä meriitti velivanhimmaksi ja oikeuskomiteaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paatunut omatunto on hyvä meriitti velivanhimmaksi ja oikeuskomiteaan .

        Ja kaikkein paatuneimmat päätyvät beteliin korkeille paikoille.

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen oikeuskomitea? Kenen oikeudesta on kyse ja kuka tuomitaan? Onko rikos ajatella toisin? Tuomitseeko oikeuskomitea meidätkin jos emme ole sitä mitä he haluavat? Toteutuuko tietosuojalait ja rekisteripitäjien velvollisuudet? Saako toisita henkilöistä tallentaa yleensä mitään ilman Suomen valtion viranomaisten myöntämää lupaa? Onko kyseisessä rekisterissä ja muissa JT:n rekistereissä tietoja muista kuin heidän jäsenistään? Käskeekö Jehova toimimaan rikollisesti? Sitä Jumalan valtakunta sitten onkin, tuomareiden mielivaltaa?

      Miksi kukaan liittyisi mihinkään sellaiseen järjestöön tai yhteisöön oka toimii noin?

      • Anonyymi

        Katos kun ensin imarrellaan ja puhutaan ainoasta oikeasta totuudesta. Tikkariksi nuoltavaksi annetaan paratiisin kuvia ja lauseita:" eikös olisi ihanaa, eikö totta ja olet varmaankin samaa mieltä" ja sitä rumbaa jatketaan joka viikko vuoden ajan. Puhutaan pyörryksiin. Sitä myös hypnoosiksi sanotaan.

        Ulkopuolisillekin nämä johdattelevat kysymykset ovat Jehovan todistajien tavaramerkki. "Eikö asia olekin niin ja näin", "varmasti itsekin ajattelet, että..." ja kunnon klassinen vartiotornimaisuus eli "eikö olisikin JÄRKEVÄÄ uskoa sitäjatätä". Todistajat vetävät keskusteluja tiukasti ulkoa opetellun käsikirjoituksen pohjalta. Pakan saa sekaisin, kunhan osaa keksiä muutaman itsenäistä ajattelua vaativan kysymyksen, johon ei voi luntata vastausta Vartiotornista tai Raamatusta. Silloin yleensä luvataan palata asiaan myöhemmin. Yleensä ei palata tai sitten tullaan takaisin isommalla porukalla, jolloin mukana on joku vanhimmistosta, ja tämän raskassarjalaisen pitäisi sitten puhua kyselijä ympäri.

        Turusen kirjassa on vartiotorniseurassa itsessään työskennelleen Wattersin, jonka Jehova johdatti pois lahkosta, opas semmoisten kysymysten esittämiseksi jotka aukaisevat lahkolaisen silmiä. Raamattuun liittyviä.

        Turusen kirja kertoo lahkosta itsestään uskomattomimpia juttuja, mutta totta.
        Turusessa on myös valokopioita vakuuttamassa.

        Edelleen on hyvä tapa, jos on mahdollista, toimittaa todistajan postiluukkuun valokopioita vanhoista vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosien kohdalta, sellaisista vanhoista opeista, joiden olemassaolo nykyisin lahkossa kielletään. Sellainenhan on esim. rokotuskielto. (jonka siis antoi jehovakanavan titteliä itselleen vaativa vartiotorniseuran johto)

    • Anonyymi

      Juokseeko ne heti juoruamasn vanhimmille, että tuo sanoi noin kahden todistajan sännöstä? Kauhea juorukellojen yhteisö. Voihan sitä pitää montaakin asiaa järjettömänä. Sitten oikeuskomitea marssii paikalle tuomaroimaan. Eihän tuollaisessa yhteisössä voi olla. On kuin tulta kuljettaisi helmoissaan. JT seuraa kannattaa välttää. Ennemmin on yksin.

      • Anonyymi

        Eikös Pohjois-Koreassakin käräytellä, ja monissa muissakin diktatuureissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Pohjois-Koreassakin käräytellä, ja monissa muissakin diktatuureissa?

        Käräytellään. Diktatuurit tarvitsevat paitsi sisäisen turvallisuuspalvelun, myös ilmiantajia. Kaava on toimiva, miksi korjata sellaista mikä tiedetään toimivaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräytellään. Diktatuurit tarvitsevat paitsi sisäisen turvallisuuspalvelun, myös ilmiantajia. Kaava on toimiva, miksi korjata sellaista mikä tiedetään toimivaksi.

        JT eivät ole todellisia ystäviä. He ovat vain uskontovereita eli yhdessä suorittajia. Avioliittoonkin pyydetään usein uskonnollisista syistä, ei siksi, että tosissaan kiinnostaa joku ihminen, tai pitäisi jostakusta, vaan siksi, että hän edustaa aatetta. Ei ehkä kaikkien kohdalla ole niin, mutta monien kohdalla on. Kokemusta onnitselläni, ja toisia seuranneena näin on tapahtunut. Itse katson aina ihmiseen, en suorituksiin tai edustajuuteen.

        Lahkossa ei uskoutuminen ole puolisoiden välistä, vaan kummankin erikseen vanhimmalle.
        Ja heillä onkin käräytysvelvollisuus lahkorikkeistä, joista muuten törkein on ajattelurikos eli vartiotornin epäileminen.

        Joku todistaja kirjoitti että ilman muuta yli puolet noudattaa määräystä käräyttää oma puolisonsakin.

        Valtakunnansalilla lausutaan yhdessä että on rakkaus keskuudessamme. Mutta kun nimi ilmoitetaan, alkaa mököttäminen. Nimi ilmoitetaan yleisellä fraasilla, eikä siis todistaja tiedä, minkä vuoksi hän mököttää.

        Ehkä käräyttäminen aviopuolisoiden välillä on yleisempää aviopuolisoidennvälillä, jotka ovat menneet avioliittoon pääasiassa uskonnollisista syistä. Luulisi niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkossa ei uskoutuminen ole puolisoiden välistä, vaan kummankin erikseen vanhimmalle.
        Ja heillä onkin käräytysvelvollisuus lahkorikkeistä, joista muuten törkein on ajattelurikos eli vartiotornin epäileminen.

        Joku todistaja kirjoitti että ilman muuta yli puolet noudattaa määräystä käräyttää oma puolisonsakin.

        Valtakunnansalilla lausutaan yhdessä että on rakkaus keskuudessamme. Mutta kun nimi ilmoitetaan, alkaa mököttäminen. Nimi ilmoitetaan yleisellä fraasilla, eikä siis todistaja tiedä, minkä vuoksi hän mököttää.

        Vartiotorniin voi suhtautua samalla tavalla kuin siihen, että hallintoelimellä ei ole suoraa yhteyttä Jehovaan, eikä Vartiotorni ole Jehovan henkeyttämä. Myös ennustetut loput, viimeisin 1975, ovat hallintoelimen ennustamia loppuja, kertovat, miten kannattaa suhtautua Vartiotorniin.

        Jos Jos JT hallintoelin on Jehovan viestintäkanava, miksi se viestintä on niin epäselvää, että ennustukset ja moni muukin asia menee usein pieleen?

        Liiketoimintamalli on onnistunut.
        Työvoima ei vaadi palkkaa, värvää lisää työvoimaa, antavat lahjalootaan mitä tarvitaan.
        Kiinteistöbisnes vielä.
        Valtakunnansalien rakentaminen ja myynti.
        Entä sitten ?

        Sitten kahden miljardin varallisuus.

        Ilmitulleelta osalta. parikymmentä vuotta sitten.

    • Jos joutuu menemään oikeuskomitean eteen, niin voi yrittää vielä olla heille mieliksi, ja syödä aamiaiseksi ja pitkin päivää kunnon hin-mitallinen hernevelliä. Kunnon Peräilmat ja raamatun lauseiden yniseminen voivat kenties pelastaa jäsenen, eikä joudu annetuksi Saatanalle.

    • Anonyymi

      Mikä on kahden todistajan sääntö ja miksi siitä puhumisesta erotettaisiin?

      • Anonyymi

        Kahden todistajan sääntö vaatii mm. että lapsen hyväksikäytölle on kaksi todistajaa, mitä useinkaan ei ole eikä käytännössä aina voikaan olla. Säännöstä puhuminen voidaan tietyissä tilanteissa tulkita sen arvosteluksi. Jehovan todistajissa järjestön arvostelu on ehdottomasti kiellettyä.

      • Anonyymi

        "Mikä on kahden todistajan sääntö ja miksi siitä puhumisesta erotettaisiin?"

        Alla toisesta ketjusta lainattuna. Asia ja sen kestämättömyys tulee keskeisesti esille lasten hyväksikäyttötapauksissa.

        Kahdesta todistajasta 'puhumisesta' ei eroteta, mutta jos sitä kritisoi tai ilmaisee kantanaan sen vääräksi, niin erottaminen luopiona on seuraava etappi.

        ...........

        Erilaiset aikuisten väliset synnit ja rikkeet _vs_ rikos, lapsen hyväksikäyttö, eli raiskaus.

        1) Mat. 18:16 käsitellään veljeksi kutsuttuja, siis aikuisten tasavertaisten keskeisiä tilanteta, syntejä, eli väärintekoja, jotka voivat olla hyvin erilaisia luonteeltaan.

        Ensin väärinteon kohteen tuli koettaa keskustella vatsapuolen kanssa kahdenkesken ja jos se ei auttanut oikeuden saamiseksi, niin tuli ottaa kaksi todistajaa mukaansa jne.

        Lisäksi, yllä olevaan kontekstiin on mahdotonta sovittaa edes ajatusta siitä, että vastapuolena "synnin tekijänä", _veljenä_, olisi lapsi.

        2) Sen sijaan 5.Mos. 22: 25-27 kerrotaan miehestä, joka raiskaa tytön kedolla ilman silminnäkijöitä. Mies tuli tuomita kuolemaan (rinnastettiin murhaajaan), tytön todisteen perusteella (ilman muita todistajia).

        Lisäksi on jo älyllisestikin, sekä moraalisesti ja juridisesti aivan kestämätöntä miten Vartiotorniseuran varallisen puoskaroiva hallintoelin ei luokittele lasten seksuaalista hyväksikäyttöä raiskaukseksi, rikokseksi.

        Mitenhän kahden todistajan säännöstä pidettäisiin kiinni toisenlaisessa tapauksessa? Esimerkiksi JT-seurakuntaan kuuluva jäisi rikostutkinnassa kiinni valtakunnansalille murtautumisesta tai järjestön varojen kavaltamisesta, mutta ilman kahta ihmistodistajaa. Ajatteliko joku uskoa, että hänen tekonsa painettaisiin villaisella ja jätettäisiin "Jehovan käsiin" ilman, että se vaikuttaa hänen asemaansa seurakunnassa (etujen menetys, ojentaminen, erottaminen)? Järjestön ollessa uhrina kahden todistajan vaatimus lentäisi romukoppaan samantien, mutta yksilöiden välillä varsinkin seksuaalirikoksissa siihen vedotaan.

        Eihän kahta todistajaa tarvita siinäkään tapauksessa, että joku halutaan erottaa "haureuteen viittaavien aihetodisteiden" perusteella. Jos mies ja nainen viettävät aikaa yhdessä epämääräiseksi katsotuissa olosuhteissa, seurakuntaan kuuluva voidaan erottaa aihetodisteihin vedoten, vaikka yhtäkään, saati kahta todistajaa minkään seksuaalisen teon tapahtumiselle ei olisi ollut.

        Vanhinten opaskirja (Paimentakaa Jumalan laumaa, 2019) kertoo kahden todistajan säännölle myös seuraavan poikkeuksen:

        "Vaikka aviorikoksesta syytetty puoliso olisi ei-uskova (erotettu, eronnut tai ei koskaan kastettu Jehovan todistajaksi), viaton puoliso ei olisi yleensä raamatullisesti vapaa avioitumaan uudelleen, ellei aviorikoksella ole kahta todistajaa. Tästä voitaisiin kuitenkin poiketa tilanteessa, jossa ei-uskova puoliso tunnustaa aviorikoksen yksiselitteisesti kristitylle puolisolleen, vaikka tämä olisi ainoa, joka kuulee tunnustuksen. Jos viaton kristitty puoliso pitää tunnustusta totena eikä halua jatkaa avioliittoa, hän voi kirjoittaa vanhimmille kirjeen, jossa hän selittää tilanteensa. Sen jälkeen vanhimmiston tulee keskustella asiasta. Onko mitään syytä epäillä sitä, pitääkö ei-uskova puolison tunnustus paikkansa? Oliko tunnustus monitulkintainen? Onko ei-uskova puoliso myöhemmin kieltänyt tehneensä tunnustusta? Jos tilanne on epäselvä ja ei-uskova puoliso on halukas puhumaan vanhinten kanssa, he voisivat kysyä asiaa häneltä itseltään. Ellei ole mitään syytä epäillä tunnustusta, vanhimmat voivat sallia sen, että viaton puoliso kantaa Jehovan edessä itse vastuun siitä, onko hänen avioeronsa raamatullinen. Jos hän eroaa puolisostaan ja avioituu uudelleen, oikeuskomiteaa ei perusteta."

        Villi arvaus, ettei Raamatusta löydy tuollaista poikkeusta.

        - "Niin tämä oppihan perustui pelkästään Raamattuun, eikö?"
        - "No siis tuota nythän on näin, että..."

        Jokin syy tämänkin ohjeen taustalla on ollut. Ilmeisesti on ollut ongelmalliseksi koettuja tapauksia, joissa todistajan ei-uskova puoliso pettää, mutta tälle ei ole silminnäkijöitä. Tällaisessa tapauksessa uskovan puolison (siis todistajiin kuuluvan) oma kertoma tunnustuksesta saa riittää.

        "Niin tämä oppihan perustui pelkästään Raamattuun, eikö?"

        - Yhtä paljon kuin kaikki muutkin erilaiset pelkästään Raamattuun perustuvat opit. Viimekädessä ratkaisee "Pyhässä Hengessä" (kirjoitusasu vapaa) saatu mutu.

        Tuo on ihan totta, mutta Jt-uskonnossa kuten muussakin fundamentalismissa korostetaan nimenomaan opin raamatullisuutta kokonaisuudessaan. Kuitenkaan yksityiskohtia ei sitten Raamatusta löydy, kun ryhdytään tutkimaan.

    • Anonyymi

      Oikeuskomiteat Jehovissa ovat kyllä varsinainen oikeuden irvikuva. Edes tukihenkilöä ei saa ottaa mukaan kuulusteluihin.

      • Anonyymi

        Pitääkö paikkansa, että jos mies on tehnyt aviorikoksen, vaimo ei saa mennä mukaan kuuntelemaan oikeuskomiteaan. Mutta jos vaimo on tehnyt aviorikoksen, mies saa tulla mukaan oikeuskomiteaan kuuntelemaan?

      • Anonyymi

        Joo.
        Mutta ne ovatkin vain liiketoimintamallin yksi toiminto, lisäämässä värvättyjen kurinpitoa ja ruodussapitämistä.
        Se lisää lahkon itsemurhiakin.
        On tapauksia, joissa nuorten luonnollisen seksuaalisuuden seurauksena lahkon ahdistukseen ajama nuori, vaikka asialla on ollut nolla todistajaa, on ahdistustaan lievittääkseen mennyt tunnustamaan asian, ja kun vastaus on ollut vain tyly "oikeuskomitea käsittelee asian ensi viikolla" on epätoivossaan mennyt tuonpuoleiseen oman käden kautta.

        Lahko on semmoinen.

        "ensi viikolla" toistetaan iskulause meillä on rakkaus keskuudessamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö paikkansa, että jos mies on tehnyt aviorikoksen, vaimo ei saa mennä mukaan kuuntelemaan oikeuskomiteaan. Mutta jos vaimo on tehnyt aviorikoksen, mies saa tulla mukaan oikeuskomiteaan kuuntelemaan?

        12. Jos syytetty on naimisissa oleva sisar ja hänen miehensä on uskova, miehen on hyvä olla mukana kuulemisessa. Mies on perheen pää, ja hänestä voi olla paljon apua, kun vaimoa autetaan elpymään hengellisesti (1. Kor. 11:3). Jos vanhimmat uskovat, että aviomiestä ei olisi viisasta kutsua mukaan kuulemiseen, esimerkiksi vaimon turvallisuuden tai jonkin muun poikkeuksellisen syyn vuoksi, vanhinten tulee soittaa palvelusosastolle.

        13. Jos syytetty on naimisissa oleva veli ja hänen vaimonsa on uskova, vaimo voi olla mukana kuulemisessa, jos veli niin haluaa.

        (Paimentakaa Jumalan laumaa, 2019, 15. luku)

        Ex-todistaja, nuori neitonen, kertoi net-foorumilla että yksi vastenmielinen asia oikeuskomiteassa oli, kun siellä keski-ikäiset miehet kyselivät sukupuolisen seurustelun yksityiskohdista, eikä hän voinut välttyä huomaamasta keski-ikäisen miehen seksuaalista kiihotustilaa tässä tilanteessa.

        Tämä on yksi syy, miksi oikeuskomiteaan pitäisi vähintään saada ottaa avustaja.

    • Anonyymi

      Kyllä se on vain niin että on hyvä mennä näihin oikeuskomiteoihin ja vanhinten kirjasto tapaamisiin.
      Rakkaat ja pyhän hengen johtamat nöyrät vanhimmat antavat teille kannustavia, sekä lohduttavia neuvoja, rukoilevat myös puolestanne pelkkää hyvää.

      No tosin minulle kävi niin että kun kysyin heiltä, että eikö pidetä keskustelun aluksi rukous, jossa pyydämme Jehovan ohjausta niin he kieltäytyivät. Pidin sitten pitkän rukoukseni itse tosin hiljaa, heidän katsellessa. Todettakoon, että en ollut tehnyt mitään järjestön määriteltyä syntiä josta minut olisi voinut erottaa ja sekös heitä sapetti. Lopputulemana oli että he haukkuivat minua ja vertasivat Raamatussa jumalattomiin henkilöihin ja lopuksi sanoivat minua saatanaksi, kun paljastin heidän omat virheensä, valehtelut ja panettelut.

      Odottelin vuoden päivät että häntä ja sarvet minulle kasvaisivat, mutta kun ei niitäkään alkanut ilmaantua, ei tosin heiltäkään mitään yhteyden ottoja, niin päätin että tuokin heidän päätelmänsä oli valetta ja erosin.

      Jälkeenpäin olen ajatellut että ne valheet ja panettelu, joita heiltä sain olisi riittänyt hyvin heidän erottamiseen, mutta ne jolla on valta niin he erottavat ja ajavat ulos kenet haluavat.

      Terveisiä vaan näille vanhimmille ja kierrosvalvojalle, tietysti myös Jehovan siunausta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1656
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1148
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1136
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1031
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      824
    Aihe