Synnyin perheeseen jossa isä joi joka ilta alkoholia ja äiti sai joka viikko sekopäisiä raivokohtauksia. Sellaisia että saattoi keskellä yötäkin alkaa huutamaan ja riehumaan ja haukkumaan isääni, joskus hajotti myös kotia. 8-vuotiaana olen nähnyt kun äitini raivokohtauksessaan löi ison välioven lasin rikki ja itki sen jälkeen kädet veressä ja pelkäsin että aukesko mun äidiltä valtimo. Tälläistä oli mun lapsuus
Minulla ei ollut mitään rajoja.
Ukki ja mummo puolestaan pakottivat mut mummolaan joka päivä milloin milläkin oudolla syyllä että en muka tarpeeksi hyvin syö kotona tai keskity koulunkäyntiin. Hermostuivat helposti milloin mistäkin ja löivät mua kunnes 12v laitoin välit poikki isovanhempiin ja sanoin että lyö vielä kerran niin saat samalla mitalla takaisin.
Mulla alkoi tosi nuorena myös murrosikä ja 11v aloin jo seurustelemaan ja suutelin ekan kerran. Niitä poikaystäviä kertyi paljon tuohon välille 11-12v.
12v olin ihastunut myös parhaanystävän poikaystävään. Sanoin yhteiselle ystävällemme että olisin tuolle pojalle paljon parempi tyttöystävä, tämä ystävä ei osannut pitää asiaa omana tietonaan vaan kertoi asiasta parhaalleystävälleni. Josta helvetti sitten repesi ja ylä-asteella minua kiusattiin todella pahasti huoraksi! Tuon pojan kanssa ei tapahtunut mitään romanttista tai seksuaalista, en ikinä kertonut hänelle ees tunteistani. Olin tuohon aikaan muutenkin tosi epäluotettava ja puhuin ihmisistä seläntakana pahaa.
Mun koko ylä-aste aika oli sitä että joka päivä haukuttiin isolla porukalla huoraksi ja milloin olin myös ruma, nolo. Kerran kiusaaminen huipentui siihen että yks entinen ystävä löi mua ja kaikki alkoi ringissä nauramaan ja taputtamaan mulle. Kukaan ei pyrkinyt keskeyttämään sitä tilannetta. Tän jälkeen menin portaiden alle itkemään häpeästä ja silloinkin ihmiset kulkivat vaan ohi ilkkuen. On mun pää uhattu työntää myös vessanpönttöön jne, eivät ilmeisesti välittäneet vaikka olisin kuollut. Ylä-asteella olin muuttunut jo paljon ja en käyttäytynyt enää huonosti, vähempikin kiusaaminen olisi riittänyt niin olisin ottanut opiksi.
16-vuotiaana olin sairastunut jo kiusaamisen aiheuttaman stressin takia. Aloin vaatia vanhempia vastuuseen myös siitä, että minkälaisen lapsuuden he ovat mulle antaneet ja ehkä se oli osasyy että kasvoin vähän kieroon ja tein virheitä. Vaikka toki varmasti on myös omassa luonteessa ollut vikaa. Tuolloin raivostuin niin pahasti että jahtasin äitiä ison keittiöveitsen kanssa, löin isää nyrkillä ja pistin kotia palasiksi raivarissa. Tän jälkeen isäni joutui hommaamaan mulle oman vuokra-asunnon kun en mahtunut äitin kanssa enää saman katon alle, joten 16v muutin kotoa pois
Tuossa 16v tapasin myös erään 18v pojan joka jatkoi henkisen väkivallan käyttöä mua kohtaan kun sai kuulla maineestani. Sieltä tuli haukkumiset, hakkaamis ja tappouhkaukset ja syytti mua mm. Omasta itsemurha yrityksestään kun yritti viiltää kaulavaltimonsa auki
18v olin niin masentunut että mulla oli kuukausien roskat kämpän sisällä ja jäin siitä sitten kiinni eräänä päivänä kun huoltomies tuli yleisavaimilla sisään. Tämän jälkeen vanhempani alkoivat haukkumaan mua että miten voin olla näin kiittämätön kun he ovat maksaneet kaikki mun vuokrat, ilman että yhtään ois ollut ymmärrystä mun mielenterveydelle... Että miten hajalle se oli jo tuossa vaiheessa revitty kaikkien toimesta. Jouduin takas sit asumaan vanhempien luokse sinne omanlaiseen helvettiinsä kunnes taistelin itseni taas ulos sieltä vuoden päästä ja tälläkertaa muutin monen sadan kilsan päähän pelkkä 100e taskussani ja sossun avustuksella. Tuolloin 19v katkaisin välit myös vanhempiini ja en oo tavannut heitä sen jälkeen, nyt olen 27
Hirveän vaikea oli löytää asuntoa myös silleen että sanoin että sossu maksaa vuokran!
En ole päivääkään ollut palkkatöissä eikä mulla oo ammattia. Mulla oli tuossa 16v mennyt terveys jo niin pahasti kiusaamisen takia että ei minusta ollut opiskelemaan tai töihin. Koko aikuisiän oon elänyt tukien varassa. Kerran mun rahallinen tilanne oli niin huono ettei ollut varaa ostaa edes talvitakkia
Sairaudet joita mulla on niin ovat kaljuuntuminen, masentuneisuus, ahdistuneisuus (pahin), ocd, traumoja, unettomuus, ärtyneen suolen oireyhtymä, virtsankarkailu, peräaukko vuotaa jatkuvasti suolilimaa kun menin satuttamaan itseäni sinne ahdistuskohtauksessa ja aiheutin itselleni sulkijalihasvaurion :( hygieniasta en oo aina jaksanut pitää huolta. Olen ollut psyykkisesti niin sairas että hävettää ja pahasti, olen ollut myös terapiassa ja monenlaista hoitoa kokeillut avohoidossa, lääkkeitäkin
Mä oon niin vitun katkera elämälle ettei mitään järkeä! Miksei se voinut päästää mua yhtään helpommalla? Mulla ei oo myöskään ystäviä oikeassa elämässä, oon ollut eristäytynyt viimeiset 12 vuotta ja ei ole ikinä ollut vakavaa parisuhdetta ja olen edelleen neitsyt. Tuntuu että kaikki on mennyt pieleen ja mut on revitty niin rikki ettei tästä elämästä voi tulla enää mitään järkevää! Miten kellekkään voi käydä näin? Hylätty hullu
Minulla ei ollut mitään rajoja.
Ukki ja mummo puolestaan pakottivat mut mummolaan joka päivä milloin milläkin oudolla syyllä että en muka tarpeeksi hyvin syö kotona tai keskity koulunkäyntiin. Hermostuivat helposti milloin mistäkin ja löivät mua kunnes 12v laitoin välit poikki isovanhempiin ja sanoin että lyö vielä kerran niin saat samalla mitalla takaisin.
Mulla alkoi tosi nuorena myös murrosikä ja 11v aloin jo seurustelemaan ja suutelin ekan kerran. Niitä poikaystäviä kertyi paljon tuohon välille 11-12v.
12v olin ihastunut myös parhaanystävän poikaystävään. Sanoin yhteiselle ystävällemme että olisin tuolle pojalle paljon parempi tyttöystävä, tämä ystävä ei osannut pitää asiaa omana tietonaan vaan kertoi asiasta parhaalleystävälleni. Josta helvetti sitten repesi ja ylä-asteella minua kiusattiin todella pahasti huoraksi! Tuon pojan kanssa ei tapahtunut mitään romanttista tai seksuaalista, en ikinä kertonut hänelle ees tunteistani. Olin tuohon aikaan muutenkin tosi epäluotettava ja puhuin ihmisistä seläntakana pahaa.
Mun koko ylä-aste aika oli sitä että joka päivä haukuttiin isolla porukalla huoraksi ja milloin olin myös ruma, nolo. Kerran kiusaaminen huipentui siihen että yks entinen ystävä löi mua ja kaikki alkoi ringissä nauramaan ja taputtamaan mulle. Kukaan ei pyrkinyt keskeyttämään sitä tilannetta. Tän jälkeen menin portaiden alle itkemään häpeästä ja silloinkin ihmiset kulkivat vaan ohi ilkkuen. On mun pää uhattu työntää myös vessanpönttöön jne, eivät ilmeisesti välittäneet vaikka olisin kuollut. Ylä-asteella olin muuttunut jo paljon ja en käyttäytynyt enää huonosti, vähempikin kiusaaminen olisi riittänyt niin olisin ottanut opiksi.
16-vuotiaana olin sairastunut jo kiusaamisen aiheuttaman stressin takia. Aloin vaatia vanhempia vastuuseen myös siitä, että minkälaisen lapsuuden he ovat mulle antaneet ja ehkä se oli osasyy että kasvoin vähän kieroon ja tein virheitä. Vaikka toki varmasti on myös omassa luonteessa ollut vikaa. Tuolloin raivostuin niin pahasti että jahtasin äitiä ison keittiöveitsen kanssa, löin isää nyrkillä ja pistin kotia palasiksi raivarissa. Tän jälkeen isäni joutui hommaamaan mulle oman vuokra-asunnon kun en mahtunut äitin kanssa enää saman katon alle, joten 16v muutin kotoa pois
Tuossa 16v tapasin myös erään 18v pojan joka jatkoi henkisen väkivallan käyttöä mua kohtaan kun sai kuulla maineestani. Sieltä tuli haukkumiset, hakkaamis ja tappouhkaukset ja syytti mua mm. Omasta itsemurha yrityksestään kun yritti viiltää kaulavaltimonsa auki
18v olin niin masentunut että mulla oli kuukausien roskat kämpän sisällä ja jäin siitä sitten kiinni eräänä päivänä kun huoltomies tuli yleisavaimilla sisään. Tämän jälkeen vanhempani alkoivat haukkumaan mua että miten voin olla näin kiittämätön kun he ovat maksaneet kaikki mun vuokrat, ilman että yhtään ois ollut ymmärrystä mun mielenterveydelle... Että miten hajalle se oli jo tuossa vaiheessa revitty kaikkien toimesta. Jouduin takas sit asumaan vanhempien luokse sinne omanlaiseen helvettiinsä kunnes taistelin itseni taas ulos sieltä vuoden päästä ja tälläkertaa muutin monen sadan kilsan päähän pelkkä 100e taskussani ja sossun avustuksella. Tuolloin 19v katkaisin välit myös vanhempiini ja en oo tavannut heitä sen jälkeen, nyt olen 27
Hirveän vaikea oli löytää asuntoa myös silleen että sanoin että sossu maksaa vuokran!
En ole päivääkään ollut palkkatöissä eikä mulla oo ammattia. Mulla oli tuossa 16v mennyt terveys jo niin pahasti kiusaamisen takia että ei minusta ollut opiskelemaan tai töihin. Koko aikuisiän oon elänyt tukien varassa. Kerran mun rahallinen tilanne oli niin huono ettei ollut varaa ostaa edes talvitakkia
Sairaudet joita mulla on niin ovat kaljuuntuminen, masentuneisuus, ahdistuneisuus (pahin), ocd, traumoja, unettomuus, ärtyneen suolen oireyhtymä, virtsankarkailu, peräaukko vuotaa jatkuvasti suolilimaa kun menin satuttamaan itseäni sinne ahdistuskohtauksessa ja aiheutin itselleni sulkijalihasvaurion :( hygieniasta en oo aina jaksanut pitää huolta. Olen ollut psyykkisesti niin sairas että hävettää ja pahasti, olen ollut myös terapiassa ja monenlaista hoitoa kokeillut avohoidossa, lääkkeitäkin
Mä oon niin vitun katkera elämälle ettei mitään järkeä! Miksei se voinut päästää mua yhtään helpommalla? Mulla ei oo myöskään ystäviä oikeassa elämässä, oon ollut eristäytynyt viimeiset 12 vuotta ja ei ole ikinä ollut vakavaa parisuhdetta ja olen edelleen neitsyt. Tuntuu että kaikki on mennyt pieleen ja mut on revitty niin rikki ettei tästä elämästä voi tulla enää mitään järkevää! Miten kellekkään voi käydä näin? Hylätty hullu
Vastaukset 7
Vanhimmat
Liian pitkä teksti, ei jaksa lukea
Oletpa joutunut kokemaan paljon.Hyvä puoli on se ettet enää joudu kokemaan niitä kauheuksia ne on ohi.Joskus me kannetaan traumoja koko elämän ja se on aika kuluttavaa. Pystyisitkö kuitenkin tekemään jotain mikä tuottaa iloa.esim.me kovia kokeneet ollaan mitä parhaimpia kokemusasiantuntijoita. Olen myös joutunut erilaisten sairauksien kanssa painimaan mutta voin jo auttaa muita vertaistuella. Elämä on kyllä kovaa mutta katkeroitua ei kannata,hyvä kun kirjoitit tänne tarinasi,voimia:)
Mulla on mennyt täysin luotto elämään ja ihmisiin. Mua esimerkiksi häiritsee kun ihmiset eivät ymmärrä hulluuteni päälle ja jos esim aistivat että oon tosi ahdistunut tai en kykene luottamaan heihin, niin eivät osaa ottaa sitä asiaa niin että kyse on mun omista tunnelukoista, ei liity mitenkään heihin. Olisivat vaan välittämättä ja sitten mua ärsyttää että minut on hylätty huonon hygienian takia tai että oon niin outo kun ei ole ystäviä ja neitsytkin vielä tämän ikäisenä...
Kun nämä asiat ovat selvinneet ihmisille, niin tuntuu kuin mun henkilökohtaiselle alueelle olisi tunkeuduttu. Koska ikinä en ole halunnut välittää ihmisille sellaista kuvaa itsestäni että olisin haiseva, vaan todellinen minä on viehättävä nainen, sitä olen edelleen sisimmässäni, mutta ahdistuksen takia en ole jaksanut huolehtia itsestäni!
Ja sitten kun kaveruus on mennyt rikki. Niin vaikka joskus tästä toipuisin ja olen täysin tasapainossa niin jos mun kavereita sitten haluttaisiinkin olla, nii tuntuu että minä en halua olla heidän kaveri kun olen tullut hylätyksi ihan vaan sen takia että oli vaikeaa, en sen takia että olisin käyttäytynyt huonosti.
Että raa'asti psyykkeen ongelmat osaa repiä ihmisiä myös erilleen!
Mies kertoo itsestään, vaikka on jo kohta 50nen,hävytöntä sotkee jonkun muun perhe tällaiseen valheeseen! Sairas ihminen!
Ketään ei kiinnosta ajatella että mihin mussa ois potentiaalia, vaan näkevät minut sellaisena kuin olen tällähetkellä. Jos eläisin unelmieni elämää tällähetkellä niin 16-vuotiaana olisin tutustunut erääseen 28-vuotiaaseen mieheen, alkanut seurustelemaan hänen kanssa kun olin 18v, puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteenmuutto, vuoden seurustelun jälkeen oltaisiin alettu yrittämään vauvaa ja raskausaikana menty naimisiin. Minusta olisi tullut äiti 20-vuotiaana ja miehestä isä 32-vuotiaana. Toinen lapsemme olisi syntynyt kun olen 23 ja mies 35. Mun isästä olisi tullut ukki 49 ja 52v. Mieluiten meille olisi syntynyt kaksi poikaa. Oltaisiin kaikki terveitä ja onnellisia ja uuteen omakotitaloon oltaisiin muutettu vuonna 2021. Työskentelisin tarjoilijana ja mies tekis omaa duuniaan. Kotiäitinä olisin ollut 20-26v. Ottaisimme vaalean labradorinnoutajan kun lapset ois 10v ja 7v. Autona voisi olla BMW. Meillä ois sopivasti hyviä ystäviä. Mies ois päässyt huume ja rikoskierteestä irti. <3
Lasten nimiksi olisi voinut tulla (vaihtoehtoja)
Jesperi
Miro
Viola
Aleksandra
Lapsuudenperheeni olisi ollut sellainen, että vanhempani olisivat eronneet viimeistään kun olin 6, en olisi nähnyt äitiäni enää sen jälkeen, olisin mennyt asumaan isovanhempieni luokse siksi aikaa että isä saa parantua alkoholismista ja ne isovanhemmat olisivat olleet lämpimät & hyvät, mulla ois serkkuja joiden kanssa olisin läheinen.. 2 naista ja 1 mies.. yksi naisista ois mua vuoden vanhempi, toinen vuoden nuorempi ja mies 5 vuotta nuorempi. Myöhemmin isäni olisi tavannut uuden naisen, äitipuoleni ois mulle se oikea äiti ja olisin saanut 12-vuotiaana pikkuveljen. Olisin päässyt asumaan sitten takaisin isäni luokse ja oltaisiin oltu ihka oikea perhe, koirakin oltaisiin jossain vaiheessa otettu. Olisin pärjännyt koulussa jees ja ala-asteella harrastanut ratsastusta ja ylä-asteella tankotanssia, 16-vuotiaasta eteenpäin aerobicia ja näiden kaikkien lisäksi lenkkeilyä. Seurustelemaan olisin alkanut vasta 13v ja suudellut silloin ekan kerran, en olisi holtittomasti pomppinut pojasta poikaan ja olisin ollut luotettava ystävä. Seksiä olisin ensimmäisen kerran harrastanut vasta 17-vuotiaana. Tälläisiä haaveita :D
Jospa kuitenki olisi sulla haaveita mitä toteuttaa vielä,oot vielä nuori,eihän sitä tiedä mitä elämä tuo.sanon tämän elämää nähneenä.Se tahtoo vähän kaikilla mennä niin ettei elämä kulje sitä latua mitä oli suunnitellut.
Sinulla on ollut todella rankka lapsuus. Tärkeintä on kuitenkin tämä hetki ja tulevaisuus. Koskaan ei ole liian myöhäistä kouluttautua ja hankkia ammatti.
Kaikki rehellinen työ on arvokasta.
Toivottavasti saat ohjausta ja tukea elämääsi eri tahoilta.
Usko siihen, että elämä kantaa ja aina pitää löytää uusia unelmia, jos entiset eivät ole toteutuneet.