Isä peikko katseli aamulla lehtensä takaa perheen keijujen edesottamuksia. Äiti keiju laitteli lauleskellen ja tanssahdellen perheelleen aamupalaa tukka vähän hapsottaen ja jaloissa eri pariset sukat. Nättihän se on vieläkin, sutjakka ikäisekseen, isä peikko tuumi.
Tyttö peikko hiphopaten ja tukka sateenkaaren värisenä kouluun lähdössä. Äitiinsä tullut, kaikki tavarat hujan hajan missä sattuu. Kun isä peikko kysyi onko läksyt tehty, vastaus oli aina sama, ei meillä ollut tänään läksyjä.
Sitten perheen poika keiju, tätä peikko isän oli joskus vaikea hyväksyä, hyppelehtien saapui aamupalalle, kynsilakkaa kynsissään jota isosisko oli hänelle laittanut ja nukke kainalossaan.
Tästä olisi voinut tulla vuosisadan perheriita, jos isä peikko olisi ääneen murahdellut mitä asiasta ajatteli. Isä peikon mielessä näet oli useaan kertaan käväissyt, että olisiko sievän keiju äidin askel ollut liian kepeä ja hairahtunut naapurin keijuisään.
Saunailloissa peikko ja menninkäisisät olivat tätä naapurin keijuisää kovasti ihmetelleet. Sekö käy joogassa, leipoo pipareita ja istuu hiekkalaatikolla pienten kanssa leikkimässä.
Kummajainen monen mielestä.
Onneksi peikko isä oli ollut asiasta hissukseen ja parempi niin, koska ei hän olisi kestänyt keiju äidin kauniiden silmien kyyneliä ja ehkäpä lopun elämän mittaista mykkäkoulua.
Kyllähän keijupojassa toki oli isäänsäkin ja olihan poika todella hyvä piirtämään. Sitä peikko isä ei kyllä tiennyt olisiko sellaisesta taidosta mitään hyötyä elämässä. Se että osasi rakentaa ja nikkaroida, korjata moottoreita kun oli peikkoisästö paljon tähdellisempää.
Siitä huolimatta tallessa oli auton hanskalokerossa keijupojan isänpäivänä antama piirustus. Kuva vahvasta peikkoisästä, olihan siinä näköä, peikkoisä myönsi.
Sitä vege vouhotusta ei peikkoisä kyllä ymmärtänyt alkuunkaan, se että naispuoliset, vielä meni laatuun, mutta että poikakin. Ituja ja kasviksia, porkkanaa ja selleriä.. Kunnon pihvi se olla pitää, lihapiirakkaa ja makkaraa, mutta tässä asiassa hän oli yksin mielipiteineen. Muu perhe rouskutti porkkanoita ja sille ei isä peikko mitään voinut muuta kuin murahdella. Nakkikioskin kautta usein vei matka töistä kotiin.
Äiti keijukin kasvatteli tomaatteja ja kurkkuja. Hyviähän ne kyllä olivat, isä peikko myönsi, mutta kaikenmaailman yrttejä joista isäpeikko ollut ikinä kuullutkaan, rakuunaa, salviaa, timjamia ja mitä lie.
Vastakohdat vetävät usein toisiaan puoleensa, mutta harvoin enää näin tyypillisiä lajinsa edustajia taideta nähdä. Vuosisatojen saatossa lajit ovat aika hyvin sekoittuneet ja kaikista meistä voi löytyä hieman peikkoa ja keijua.
Mutta joskus kuitenkin..
Esim. tässä tapauksessa.
Kun kuljet vaikkapa kaupassa ja huomaat siron ja sievän naisihmisen hyppelehtien, hyräilevän ja itsekseen hymyilevän omissa maailmoissa olevan keijuäidin.
Keijuäiti nostelee kassalla toisilta putoavia tavaroita, hymyilee kaikille ja varsinkin pikkulapsille ja vanhuksille.
Peikkoisä karjahtelee ja mylvii kassalla, kun jono ei etene. Ei tässä ole koko päivää aikaa odotella. Peikko isä ei hymyile turhaan, ehkä hieman jos kassaneiti on oikein sievä.
Jos mukana on vielä keijulapsi, etenkin poika sellainen, joka koskettelee kaikkia tavaroita ja hyppelehtii kuten äitinsä, niin silloin on peikkoisällä hermo totisesti tiukalla.
Saattaa karjahtaa lapsukaiselle niin lujasti, että pienoinen saa kyyneleet silmiinsä ja mummokeijut mielessään ajattelevat kuinka julma peikkoisä onkaan..
Tätä peikkoisä jälkeenpäin mielessään katuu ja lohdutukseksi ostaa pienokaiselleen jäätelön koska ei kestä nähdä kyyneleitä.
Tyttö peikko hiphopaten ja tukka sateenkaaren värisenä kouluun lähdössä. Äitiinsä tullut, kaikki tavarat hujan hajan missä sattuu. Kun isä peikko kysyi onko läksyt tehty, vastaus oli aina sama, ei meillä ollut tänään läksyjä.
Sitten perheen poika keiju, tätä peikko isän oli joskus vaikea hyväksyä, hyppelehtien saapui aamupalalle, kynsilakkaa kynsissään jota isosisko oli hänelle laittanut ja nukke kainalossaan.
Tästä olisi voinut tulla vuosisadan perheriita, jos isä peikko olisi ääneen murahdellut mitä asiasta ajatteli. Isä peikon mielessä näet oli useaan kertaan käväissyt, että olisiko sievän keiju äidin askel ollut liian kepeä ja hairahtunut naapurin keijuisään.
Saunailloissa peikko ja menninkäisisät olivat tätä naapurin keijuisää kovasti ihmetelleet. Sekö käy joogassa, leipoo pipareita ja istuu hiekkalaatikolla pienten kanssa leikkimässä.
Kummajainen monen mielestä.
Onneksi peikko isä oli ollut asiasta hissukseen ja parempi niin, koska ei hän olisi kestänyt keiju äidin kauniiden silmien kyyneliä ja ehkäpä lopun elämän mittaista mykkäkoulua.
Kyllähän keijupojassa toki oli isäänsäkin ja olihan poika todella hyvä piirtämään. Sitä peikko isä ei kyllä tiennyt olisiko sellaisesta taidosta mitään hyötyä elämässä. Se että osasi rakentaa ja nikkaroida, korjata moottoreita kun oli peikkoisästö paljon tähdellisempää.
Siitä huolimatta tallessa oli auton hanskalokerossa keijupojan isänpäivänä antama piirustus. Kuva vahvasta peikkoisästä, olihan siinä näköä, peikkoisä myönsi.
Sitä vege vouhotusta ei peikkoisä kyllä ymmärtänyt alkuunkaan, se että naispuoliset, vielä meni laatuun, mutta että poikakin. Ituja ja kasviksia, porkkanaa ja selleriä.. Kunnon pihvi se olla pitää, lihapiirakkaa ja makkaraa, mutta tässä asiassa hän oli yksin mielipiteineen. Muu perhe rouskutti porkkanoita ja sille ei isä peikko mitään voinut muuta kuin murahdella. Nakkikioskin kautta usein vei matka töistä kotiin.
Äiti keijukin kasvatteli tomaatteja ja kurkkuja. Hyviähän ne kyllä olivat, isä peikko myönsi, mutta kaikenmaailman yrttejä joista isäpeikko ollut ikinä kuullutkaan, rakuunaa, salviaa, timjamia ja mitä lie.
Vastakohdat vetävät usein toisiaan puoleensa, mutta harvoin enää näin tyypillisiä lajinsa edustajia taideta nähdä. Vuosisatojen saatossa lajit ovat aika hyvin sekoittuneet ja kaikista meistä voi löytyä hieman peikkoa ja keijua.
Mutta joskus kuitenkin..
Esim. tässä tapauksessa.
Kun kuljet vaikkapa kaupassa ja huomaat siron ja sievän naisihmisen hyppelehtien, hyräilevän ja itsekseen hymyilevän omissa maailmoissa olevan keijuäidin.
Keijuäiti nostelee kassalla toisilta putoavia tavaroita, hymyilee kaikille ja varsinkin pikkulapsille ja vanhuksille.
Peikkoisä karjahtelee ja mylvii kassalla, kun jono ei etene. Ei tässä ole koko päivää aikaa odotella. Peikko isä ei hymyile turhaan, ehkä hieman jos kassaneiti on oikein sievä.
Jos mukana on vielä keijulapsi, etenkin poika sellainen, joka koskettelee kaikkia tavaroita ja hyppelehtii kuten äitinsä, niin silloin on peikkoisällä hermo totisesti tiukalla.
Saattaa karjahtaa lapsukaiselle niin lujasti, että pienoinen saa kyyneleet silmiinsä ja mummokeijut mielessään ajattelevat kuinka julma peikkoisä onkaan..
Tätä peikkoisä jälkeenpäin mielessään katuu ja lohdutukseksi ostaa pienokaiselleen jäätelön koska ei kestä nähdä kyyneleitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mystinen tarina . varmasti totta. Lähikaupassa on tosiaan myyjänä yksi keijukainen.
Tuohon aikaisempaan palaten tarkoitin tietenkin keijutyttö eikä peikkotyttö.
Peikkotyttö olisi toiminut aivan toisin. Peikkotyttö olisi tulla tömistellyt aamupalalle raskain askelin kuten isänsä, tukka hapsottaen kasvoilla, ettei silmiä edes näkynyt. Hyvän huomenen toivotuksiin tuskin vastannut mitään ja luultavammin napannut puurolautasensa mukanaan huoneseensa, sillä näin aamusta ei olisi sietänyt millään lailla perhosen keveitä keiju omaisiaan. Peikkotytöstä he olivat kauhean raskaita varsinkin näin aamusta, hän halusi rauhassa herätä uuteen aamuun.
Peikkoisän suhde tyttäriinsä oli hieman erilainen johtuen näiden hyvin erilaisista luonteista.
Keijutyttären valoisuutta ja kaunista askellusta ihaillen, vähän samaan tapaan kuin äitinsäkin, mutta kuitenkin todella ymmärtämättä näiden herkkyyttä, empatiaa ja joskus aivan täydellistä käytännön asioiden ymmärtämättömyyttä.
Molemmat saivat peikko isän välillä täysin raivon valtaan, ainakin mielessään, mutta peikkoisä virheistä oppineena piti mölynsä mieluummin mahassaan.
Sitä mitä siitä seurasi hänen ääntään hieman korotettuaan, ei olisi kestänyt Erkkikään. Siitä kyynelehtimistä ja niitä surullisia silmiä, jotka katsoivat peikkoisää kuin tämä olisi pahuuden ruumiillistuma. Ei mieluummin hän kuitenkin katsoi sitä säteilyä ja ihailua heidän kauniissa silmissään kuin paheksuntaa.
Peikkoisä jätti sitten suuremmat mörinänsä työpaikalle ja harrastuksiin, koska tiesi että siellä hänen mörinänsä oli samanhenkistä kuin muidenkin, eikä kukaan reagoisi mitenkään kummemmin hänen hieman ääntään korottaen.
Suhde peikkotyttöön oli hieman erilainen. Peikkoisä tiesi sisimmässään että tytär oli samaa laatua kuin isänsäkin, sellainen joka ei pienistä hätkähdä. Suhteessa peikkotyttäreen oli molemminpuolista kunnioitusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan.
Peikoisää hieman harmitti että tytär oli niin totaalisen välinpitämätön ulkomuotonsa suhteen, kulki aina mustissa ja tukka silmillä, usein huppu tiukasti päässä jopa ruokapöydässäkin.
Ei paljoa puhunut, mutta kun puhui, siinä oli sitten painavaa asiaa. Omissä oloissaan tuo tuntui viihtyvän, mutta aina tuli auttamaan kun peikkoisä tarvitsi apua joissain rakennushommissa.
Perheen keiju ihmisiin ei noissa asioissa voinut luottaa kyllä tippaakaan, tokkopa erottivat naulaa vasarasta.
Peikkotyttöpä oli varsin käytännöllinen ja nopeasti oppiva päinvastoin kuin perheen muut jäsenet.
Peikko isän ja tyttären suhteessa ymmärrettiin sanattomasti eikä isän olisi tullut mieleenkään hermostua tyttäreensä ja vaikka joskus muutama kova sana pääsikin, niin tytär ei ollut moksiskaan siitä saatikka olisi siitä silmät kyyneltyneet niinkuin muilla perheenjäsenillä.
Peikko isän olisi syytä opetella kertomaan tunteensa ja ajatuksensa ääneen. Ja sietämään toisen kyyneleitä. Padotut tunteet tekevät hallaa peikoille ja keijuille. Poika keijun kynsilakka on ennemmin isä peikon syytä kun keiju äidin.
Näinhän se on.
Joskus peikkoisä oli pieni poika joka tykkäsi kovasti kirjoitella runoja.
Hän kirjoitti luonnosta, eläimistä ja tunteista.
Opettaja kehui ja peikkoisä haaveili tulevansa aikuiseksi kasvettuaan taiteilijaksi tai kirjailijaksi.
Peikkoisä tykkäsi kovasti myös piirtää, hänen piirustuksiaan ei kukaan kyllä laittanut edes hanskalokeroon, ne päätyivät poltettavien joukkoon.
Kun peikkoisä kerran uskalsi kertoa haaveistaan vanhemmilleen lähteä opiskelemaan taidetta, se ajatus tyrmättiin täysin.
Ei miestä tule sellaisesta, paljon rumia sanoja sanottiin ja peikkoisä lopulta vanhempien tahdosta päätyi opiskelemaan jotakin miehekkäämpää ja työllistävämpää alaa.
Siksi niitä piirustuksia tai runoja ei pidä polttaa tai piilottaa hanskalokeroon.
Peikkoisän pitäisi kaivaa keijupojan piirustus hanskalokerosta ja laittaa sen näkyville.
Keiju poika ja peikko isä siis on samanlaisia mutta peikko isä kuitenkin valitsee käyttäytyä samanlailla kun sille vanhemmat on opettanu. Peikko isän pitää tuoda näkyville runot ja piirustukset ja oppia keiju pojalta. Ehkä peikko isä voi vielä toteuttaa unelmansa.
Juuri näin:)
Ja näin keijupoika voi toteuttaa myös omat unelmansa.
Keiju poika varmasti toteuttaa omansa. Ja peikko isä ottaa mallia.
Ehkäpä, mutta muutos ei peikkoisälle ole varmasti aivan helppoa. Kun on pitkään ollut peikkona pimeässä, valon maailmaan on vaikeampi astua.
Ehkä siinä käy juuri niinkuin sanot, että isä ottaa pojasta mallia, mutta isän on kyllä myös kipikapi haettava se piirustus hanskalokerosta ja näin kannustaa keijupoikaa luomaan tähän maailmaan omannäköistään taidetta.