neuvoton!

minna

Olen 21-vuotias nainen ja olen seurustellut n.3 vuotta 23-vuotiaan mieheni kanssa.aina silloin tällöin ollaan tapeltu tai ollut sana harkkaa jostain asioista,mutta on meillä ollut niitä hyviäkin päiviä.Roolimme ovat sellaiset että hyvin harvoin tehdään mitään kivaa yhessä,hän on joko koneellansa ja mä olen hänen sängyllään ja tuntuu että mulla ei muuta tekemistä kuin olla hänen sängyllään.olen ehdotellut vaikka mitä tekemistä yhdessä mutta hänen aikatauluunsa ei mahdu mitkään suuret suunnitelmat.nyt meillä on aika tyhjä vaihemeneilään.yhteen ei muuteta ennen kuin hän on saanut opiskelut opiskeltua ja saanut uransa pystyyn,sanoo mulle että mun on jaksettava odottaa niin kauan että jollen jaksa nii voi lähtee.yhdessä me ei voida mennä baariin eikä muihinkaan pippaloihin,koska hänen mottonsa on että naisten kanssa ei mennä baariin tai muutenkaan ryypätä,mutta hän käy kavereittensa kanssa baarissa ja tanssimassa muiden naisten kanssa.Suhteen alussa olimme yhdessä baarissa,mutta ei enää.yks viikko sitten kaverini vei mut laivalle piristymään.Tapasin siellä yhden ihanan miehen,joka nykyään textaillu melkein päivittäin ja soitellut aina joskus.tämä mies auu hesan lähettyvillä ja mä nokian eli matkaa löytyy,mutta ongelmana onkin että mä rakastan mun omaa kultaani,mutta ajatus kutkuttaa että olisko tämä toinen parempi,mutta sitten tulee että enhän mä tunne tästä toisesta yhtään mitää ja tulisko siitä mitää,koska mulla on opiskelut täällä ja kestää vielä ainakin 6 vuotta enenkuin valmistuisin ja sekin että en haluais ikinä asua pääkaupugin seudulla ja kaikki minun sukulaiseni ja tuttunikin ovat täällä missä minäkin.ehkä minä olen vain ihastunut,koska oman mieheni kanssa menee joten kuten. jos jollakulla olisi jotain vastaavaa kokemusta niin olisi kiva kulla teidän mielipiteitänne ja mitä te itse olette tehneet!!!

4

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuttu tunne

      joten älä hätäile. Itse olin vastaavassa tilaanteessa 10v sitten. Oltiin tyttöystävän kanssa seurusteltu 4 vuotta ja tuntui että jotain puuttui. Muut naiset rupesi yhtäkkiä kiinnostumaan ja mitään yhteistä ei ollut. syy oli että oltiin liian nuoria kun alettiin seurustella. 4 vuotta oltiin vielä yhdessä ja elettiin yhdessä kun kaverit. Petät iteesi ja poika kaverisi ja perheenne jos jatkat. Voi olla että poikaystäväsi ajattelee samoin mutta ei uskalla sanoa. Odottaa että sinä teet aloitteen. Keskustele hänen kanssaan miltä susta tuntuu jos uskallat. Jos hän on väkivaltainen niin jätä saman tien. Muuta pois nokialta ja aloita uudelleen. Mulle se toimi.

      • saman kokenut

        Itse olin samankaltaisessa suhteessa kaksi vuotta. Vaikka olimme samanikäisiä, poikaystäväni tuntui minusta epäkypsemmältä, nimenomaan seurustelun suhteen. Viimeiset puoli vuotta minä mietin että mitäköhän tästäkin tulee, kun olimme niin erilaisia. Poikaystäväni harrasti juuri noita baarireissuja/tanssi toisten kanssa yms. eikä muutenkaan kovinkaan usein halunnut tehdä yhdessä juttuja tai lähteä kanssani mihinkään. Sitten tapasin erään chat-tuttuni, ja ihastuin. Pistin poikki entiseni kanssa ja nyt olen seurustellut onnellisesti 4 kk nykyiseni kanssa, joka on minua 5 vuotta vanhempi. Täytyy sanoa, että elämäni tähän asti paras teko oli uskaltaa antaa menneen mennä. En halua neuvoa sinua, kerroinpa vain oman tarinani


    • minä vaan

      Minulla oli saman tapainen ongelma kuin sinulla. Miehellä ei ollut koskaan aikaa muille kuin opiskeluilleen. Olin kanssa häneen rakastunut ja uskoin että asiat muuttuvat. Tajusin lopulta, että hänelle elämässä on tärkeää oma ura ja minä vaan semmoinen haskaunpitoväline. Koskaan hän ei ottanut minua huomioon. En edes tajunnut kuinka paljon joustin suhteessamme. Erosimme lopulta.

      Tulin tulokseen että se oli paras ratkaisu. En halua miestä joka ei ota minua yhtään huomioon. Ei hän edes kaipaa elämäänsä naista. Haluan miehen joka arvostaa minua.
      En tiedä oliko tästä mitään apua sinulle...

    • pulla

      Otapa ja lähde "evakkomatkalle" vaikkapa vain viikoksi!
      Sinä aikana et vastaa puheluihin ja jos jostain kumman syystä vastaat, niin koita saada aikaiseksi rakentavaa keskustelua, mutta elä palaa heti eka pyynnöistä vaikka kuin mieli tekis!
      Silloin tiedät ehkäpä jo tunteistasi poikaystävääsi kohtaan hieman enemmän ja hänkin tetää, mitä on elää ilman sinun läsnäoloasi!
      Miettikää tilannetta uudestaan ja "uusilla säännöillä".
      Aikalisä on välillä ihan hyvästä!
      Silloin saa monia asioita valkenemaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7580
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6314
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4437
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3061
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2638
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      35
      1925
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1551
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1534
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      32
      795
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      782
    Aihe