Vaalikoneesta

Kävin katsomassa seurakuntavaalien vaalikonetta. Seuraavat kohdat, joissa piti asemoida itsensä kahden vaihtoehdon välille, jäivät mietityttämään.

1) Jäsenyys kirkossa on minulle tärkempää kuin vahva henkilökohtainen vakaumus
.
.
.
On tärkeää tehdä henkilökohtainen uskonratkaisu

2) Monista uskonnoista voi löytää syvempää totuutta
.
.
.
Kristinusko on ainoa tie Jumalan luo

3) Raamattu sisältää ihmisten hengellistä viisautta
.
.
.
Raamattu on Jumalan muuttumaton ilmoitus ihmisille


Ensin ajattelin, että näillä haetaan eroa liberaalin ja konservatiivinen välillä, mutta kun ajattelin lisää, niin huomasin, että konservatiivinen koti, uskonto, isänmaa -linjalla oleva voisi hyvinkin pitää kirkkoon kuulumista tärkeämpänä kuin uskonratkaisua. Kohdasta 1 ei siis saa eroa liberaalin ja konservatiivin välille vaan enemmänkin suhteessa herätysliikkeisiin?

Kohdassa 2 vaihtoehdot eivät ole toisiaan poissulkevia. Voi aivan hyvin uskoa, että monista uskonnoista voi löytää syvempää totuutta, mutta silti pitää kristinuskoa ainoana tienä Jumalan luo. Esimerkiksi juutalaisuuden voi luonnollisesti uskoa sisältävän syvempää totuutta, onhan kristinusko sen oksa. Tässäkin ehkä herätysliikkeet näkevät kristinuskon ainoana tienä Jumalan luo?

Kohdassa 3 on sitten jo enemmän eroa. Ehkä tässäkin on haettu eroa kirkon herätysliikkeisiin nähden, eikä akselilla liberaali/ konservatiivi?

30

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin, seurakuntavaalit lähestyvät.

      Tärkeät päivämäärät
      8.-12.11. ennakkoäänestys
      20.11. varsinainen vaalipäivä

      Ei näytä tällä palstalla ketään kiinnostavan.

    • Anonyymi

      Kirkon tutkimuksen mukaan luterilaisista vain 25% uskoo Jumalan olemassaoloon. Se tarkoittaa sitä, että ateistit valitsevat seurakuntien hallitsijajäsenet.

      • Anonyymi

        Seurakunta saa sellaiset johtajat kuin se ansaitsee.


      • Anonyymi

        Millä logiikalla? Vain pieni osa kirkon jäsenistä äänestää seurakunta- tai kirkkovaaleissa ja aktiivisimpia äänestäjiä ovat konservatiivit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä logiikalla? Vain pieni osa kirkon jäsenistä äänestää seurakunta- tai kirkkovaaleissa ja aktiivisimpia äänestäjiä ovat konservatiivit.

        Äänestysaktiiviisuutta yritetään nyt nostaa tekemällä äänestämisestä helppoa, äänestää kun voi kauppareissulla Prismassa. Vai onko voinut jo aiemmin? Jos on, niin on mennyt kyllä aivan ohitse.

        Äänestysaktiivisuuden nousu hyödyttää liberaaleja, konservatiivisimmat äänestävät kyllä, vaikka iskisi vuosisadan lumimyrsky ja tiet auraamatta.

        -a-teisti-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestysaktiiviisuutta yritetään nyt nostaa tekemällä äänestämisestä helppoa, äänestää kun voi kauppareissulla Prismassa. Vai onko voinut jo aiemmin? Jos on, niin on mennyt kyllä aivan ohitse.

        Äänestysaktiivisuuden nousu hyödyttää liberaaleja, konservatiivisimmat äänestävät kyllä, vaikka iskisi vuosisadan lumimyrsky ja tiet auraamatta.

        -a-teisti-

        Niinhän kaikissa vaaleissa on.


    • Anonyymi

      8000 suojatyöpaikka 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kuka äänestää?

      • Anonyymi

        Ei kukaan!


    • Anonyymi

      Täytynee äänestää ja valita jokuhyvä ehdokas joka pitää Raamatusta kiinni

      • Anonyymi

        Naiset pois papeista!


    • Anonyymi

      Jumalan sana on laki.
      Vitut seurakuntalaisten mielipiteistä loppujen lopuksi!

      👻

      • Anonyymi

        tarvitsee äänestää homoja virkoihin 👻


    • Niin, nuo olivat sellaisia asenne kysymyksiä.

      ”…konservatiivinen koti, uskonto, isänmaa -linjalla oleva voisi hyvinkin pitää kirkkoon kuulumista tärkeämpänä kuin uskonratkaisua.”

      Perinteiset konservatiivit tosiaan arvostavat enemmän kirkkoon kuulumista, sillä tuossa tulee esille vain yhden herätysliikkeen teologia ”uskon ratkaisusta” – eli viidesläisillä on tämä oppi.

      ”Kohdasta 1 ei siis saa eroa liberaalin ja konservatiivin välille vaan enemmänkin suhteessa herätysliikkeisiin?”

      Sen vuoksi kysymys ei oikein avaudu, ainoastaan siten, että kuka kannattaa viidesläistä liikettä ja kuka ei.

      ”Kohdassa 2 vaihtoehdot eivät ole toisiaan poissulkevia. Voi aivan hyvin uskoa, että monista uskonnoista voi löytää syvempää totuutta, mutta silti pitää kristinuskoa ainoana tienä Jumalan luo…”

      Aivan, eli enemmän siinä painottuu se, miten suhtautuu muihin uskontoihin.

      ”Kohdassa 3 on sitten jo enemmän eroa. Ehkä tässäkin on haettu eroa kirkon herätysliikkeisiin nähden, eikä akselilla liberaali/ konservatiivi?”

      Kysymykset siis kuuluivat: ”Raamattu sisältää ihmisten hengellistä viisautta” ja toinen ääripää on ”Raamattu on Jumalan muuttumaton ilmoitus ihmisille”.

      Tuossa oikeastaan voi valita myös vaihtoehdon, että molempia, koska siinä on liukunappi. Kumpaa sitten enemmän painottaa, senkin voi tehdä eli ei tarvitse olla vain jompaakumpaa mieltä.

      Tuossa tosiaan tulee esille mainitsemasi liberaali/ konservatiivi, mutta myös se kaikki, mitä tuossa välillä on.

      • Anonyymi

        Miten vastasit homojen vihkimisen?


      • Anonyymi

        Äänestit homojen vihkimistä kannattavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestit homojen vihkimistä kannattavaa.

        Homostelu kannattaa vaihtelun vuoksi!


      • Anonyymi

        Räsänen kommentoi
        ”Jäsenyys kirkossa on minulle tärkempää kuin vahva henkilökohtainen vakaumus <<>> On tärkeää tehdä henkilökohtainen uskonratkaisu” -kohtaan:

        ”"Pidän kysymystä epäonnistuneena. Usko ei perustu omaan ratkaisuun, vaan Jumalan ratkaisuun ihmisten pelastumiseksi. "


      • Anonyymi kirjoitti:

        Räsänen kommentoi
        ”Jäsenyys kirkossa on minulle tärkempää kuin vahva henkilökohtainen vakaumus <<>> On tärkeää tehdä henkilökohtainen uskonratkaisu” -kohtaan:

        ”"Pidän kysymystä epäonnistuneena. Usko ei perustu omaan ratkaisuun, vaan Jumalan ratkaisuun ihmisten pelastumiseksi. "

        Hmm, vaikka juuri viidesläiset kannattavat tuota ratkaisun tekemisen teologiaa.


      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Hmm, vaikka juuri viidesläiset kannattavat tuota ratkaisun tekemisen teologiaa.

        Eikö Jeesuksen jokainen opetuslapsikin itse päättäneet lähteä seuraamaan Jeesusta kun Jeesus heitä pyysi?


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Hmm, vaikka juuri viidesläiset kannattavat tuota ratkaisun tekemisen teologiaa.

        Ei sitä vain ratkaista, että aletaan uskomaan. Jumaluskoinen voi olla omin järkeilyin, mutta sydämen usko Jeesukseen on Jumalan lahja, jonka suhteen voi olla tietysti vastahakoinen ja jättää vastaamatta Jumalan kutsuun, ihminen kun ei ole tahdoton ja voi omata vahvoja asenteita ja syntielämää, josta ei haluta luopua. Vastaanottaminen voi tapahtua mahdollisesti sitten jossain myöhemmässä elämänvaiheessa, ellei kuolema ehdi ensin.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Hmm, vaikka juuri viidesläiset kannattavat tuota ratkaisun tekemisen teologiaa.

        Usko on lähtökohtaisesti Jumalan lahja, ei oma ratkaisu. Se lahja tulee vain tulee ottaa vastaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Usko on lähtökohtaisesti Jumalan lahja, ei oma ratkaisu. Se lahja tulee vain tulee ottaa vastaan.

        Niin, ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Tarkoitin vain että viidesläiset tosin opettavat näin.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin, ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Tarkoitin vain että viidesläiset tosin opettavat näin.

        Jeesus ei pakota ketään uskotaan itseensä. Kyllä sen ratkaisun itse jokainen tekee.


      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin, ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Tarkoitin vain että viidesläiset tosin opettavat näin.

        Eikö Jeesuksen jokainen opetuslapsikin itse päättäneet lähteä seuraamaan Jeesusta kun Jeesus heitä pyysi?
        Pakotettiinko sinut?


    • Anonyymi

      Kirkko on kuin etujärjestö sillä on verotusoikeus ja siksi pysyy pystyssä .

      • Anonyymi

        meillä on kymmeniä somali yhdistyksiä ja saamme valtiolta rahaa , palkkaamme itsemme turhiin virkoihin 🤣


      • Kirkko maksaa valtiolle siitä, että saa käyttää verojen keräämisen sen kanavia. Ortodoksikirkolla on sama oikeus.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kirkko maksaa valtiolle siitä, että saa käyttää verojen keräämisen sen kanavia. Ortodoksikirkolla on sama oikeus.

        Tottakai maksaa, miksi valtion pitäisi se ilmaiseksi tehdä?


    • Anonyymi

      Typerät kysymykset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      158
      4555
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      73
      4317
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      3466
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      131
      3068
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      188
      2782
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1797
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      72
      1572
    8. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      59
      1513
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      119
      1270
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1185
    Aihe