olkapää

no niin, tässä se nyt nähdään. Vuosikaudet olen itse ollut se oma-aloitteinen yhteydenpitäjä,soitellut, kysellyt kuulumisia, myös kun olen itse seurustellut en ole ystäviäni hylännyt. Kävipä harvinaisen selväksi että nyt sinkkuna ollessa kukaan ei olekaan kuuntelemassa omia murheitani, en ole tosiaankaan mikään bilettäjä tai baarissa notkuja, siksi tuntuukin todella yksinäiseltä, että tavallisiin tekstareihin, tyyliin mitä kuuluu ei viitsitä vastata,kaverit saattavat soittaa kyllä ja kertoa omista murheistaan tai kuulumisiaan, joissa minun oletetaan automaattisesti olevan sataprosenttisesti mukana,mutta minun asiani eivät kiinnosta pennin vertaa.Huoleni sivuutetaan vaihtamalla lausetta, kukaan ei halua kuunnella.Missä te olette silloin kuin teitä tarvittaisiin, hyvät ystävät? En aio ottaa enää kantaa iloisiin perheapahtumiinne, sovitaanko että jos minun elämäni ei teitä kiinnosta, miksi oletatte että minun tulisi pomppia riemusta teidän edesottamuksillenne?Elää mukana joka hetkessä riemumielin kun ette vaivaudu edes vastaamaan lähettämiini voinnin kyselyihin?Menkää itseenne.En aio enää vaivautua tuollakaan saralla.Minkätakia olen itse vaalinut yksipuolista ystävyyttä vuosikausia?En näköjään minkään takia!

Olen kyllästynyt olemaan se hyväntahtoinen, yksinäinen sinkkuystävä,joka aina muistaa toisia kivoilla postikorteilla ja kirjeilä,vaivautuu kylään jne. En viitsi enää vaivautua. Ystävyys on kaksipuolista,muutakin kuin ikuista toisen onnellisuuden puolesta hehkutusta.Ikuista yksipuolista kannustusta.no thanks.kiitti mulle riitti.
1281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minun "ystäväni" tapasin jo ala-asteella... "Ystäviä" oltiin läpi yläasteen, lukion. Tosin tänä aikana he hylkäsivät minut kahteen otteeseen ja ottivat taas takaisin... ja annoin anteeksi... Lukion jälkeen seurustelinkin jokusen vuoden, ja kun ero tuli niin minuun otettiin taas yhteyttä... Ja "ystäviä" oltiin taas. Tosin "ystävyys" oli varmasti heidän sanelemansa... niinkuin aiemminkin... Minä pidin heihin yhteyttä, soittelin ja kävin kylässä. Silloin kun joku "ystävistäni" soitti minulle, puitiin läpi heidän ongelmiaan ja sattumuksiaan, pohdittiin ratkaisuja heidän ongelmiinsa ja minä kuuntelin puhetta ja itkua... Silloin kun minulla olisi ollut tarvetta puhua omista asioistani, keskeytettiin puheeni ja aloitettiin kertomaan omia ongelmia....

Näin jatkui vuosia... Kunnes tein päätöksen... en enää ota yhteyttä... Ja niin minut unohdettiin! Pariin kertaan vielä joku soitti, mutta kukaan ei koskaan pyytänyt minua minnekään menoihin mukaan, ei edes kysynyt miten menee... Kuukaudessa minut oli unohdettu täysin! Ei soittoja. Kukaan ei kaivannut eikä edes ihmetellyt mihin olin kadonnut.

Todelliset ystävät kyselevät perään jos sinusta ei kuulu vähään aikaan, he alkavat ihmetellä mihin olet kadonnut. Olen löytänyt näiden "ystävien" jälkeen todellisia ystäviä, jotka soittavat perääni rankan työviikon jälkeen kun minusta ei ole kuulunut mitään ja kysyvät onko kaikki hyvin. Vaikka todelliset ystäväni eivät olekaan tunteneet minua niin kauan kuin nämä "ystävät", tuntevat he minut paljon paremmin. Todellisten ystävieni kanssa asioista keskustellaan molemmin puolisesti ja tasavertaisesti.

Olen onnellinen, että tein ratkaisuni näiden "ystävien" suhteen ja lopetin yhteydenpidon. Ei haittaa, vaikka minut unohdettiin. Olen sen jälkeen saanut jotain paljon parempaa tilalle... nimittäin todellisia ystäviä! Ja heidät löysin mitä kummallisemmasta paikasta, sellaisesta paikasta mistä heitä en olisi edes aikaisemmin osannut etsiä... nimittäin ihan vierestäni, jossa he olivat piileskelleet jo pidemmän aikaa! En vain ollut huomannut heitä! Kiitos Teille rakkaat Ystäväni!

Sinulle... Onnea todellisten ystävien etsintöihin! Hetken aikaa voi satuttaa olla yksin, mutta loppujen lopuksi yksinoloaikasi on hyvin lyhyt verrattuna siihen aikaan kun olet löytänyt Todellisen Ystävän! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiva, mukava ja ymmärtäväinen kirjoitti:

no niin, tässä se nyt nähdään. Vuosikaudet olen itse ollut se oma-aloitteinen yhteydenpitäjä,soitellut, kysellyt kuulumisia, myös kun olen itse seurustellut en ole ystäviäni hylännyt. Kävipä harvinaisen selväksi että nyt sinkkuna ollessa kukaan ei olekaan kuuntelemassa omia murheitani, en ole tosiaankaan mikään bilettäjä tai baarissa notkuja, siksi tuntuukin todella yksinäiseltä, että tavallisiin tekstareihin, tyyliin mitä kuuluu ei viitsitä vastata,kaverit saattavat soittaa kyllä ja kertoa omista murheistaan tai kuulumisiaan, joissa minun oletetaan automaattisesti olevan sataprosenttisesti mukana,mutta minun asiani eivät kiinnosta pennin vertaa.Huoleni sivuutetaan vaihtamalla lausetta, kukaan ei halua kuunnella.Missä te olette silloin kuin teitä tarvittaisiin, hyvät ystävät? En aio ottaa enää kantaa iloisiin perheapahtumiinne, sovitaanko että jos minun elämäni ei teitä kiinnosta, miksi oletatte että minun tulisi pomppia riemusta teidän edesottamuksillenne?Elää mukana joka hetkessä riemumielin kun ette vaivaudu edes vastaamaan lähettämiini voinnin kyselyihin?Menkää itseenne.En aio enää vaivautua tuollakaan saralla.Minkätakia olen itse vaalinut yksipuolista ystävyyttä vuosikausia?En näköjään minkään takia!

Olen kyllästynyt olemaan se hyväntahtoinen, yksinäinen sinkkuystävä,joka aina muistaa toisia kivoilla postikorteilla ja kirjeilä,vaivautuu kylään jne. En viitsi enää vaivautua. Ystävyys on kaksipuolista,muutakin kuin ikuista toisen onnellisuuden puolesta hehkutusta.Ikuista yksipuolista kannustusta.no thanks.kiitti mulle riitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu