Vasemmisto vastustaa positiivista kehitystä kaikkialla

Tällä kertaa Ruotsissa. Mitä vastustettavaa tässäkin muka on? Pelkkää positiivista:

"Ulkomaalaisille nuhteettomuusvaatimus

Tavoitteena on aloittaa voimakas ulkomaiden kansalaisten vapaaehtoinen paluumuutto. Luvassa on selvitys, jossa etsitään keinoja tähän.

– Tämä koskee Ruotsissa asuvia ihmisiä, joilla on yhteys toiseen maahan – ja jotka haluavat palata. Erityisesti tämä koskee ihmisiä, jotka eivät ole integroituneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Lisäksi tavoitteena on pystyä karkottamaan ulkomaiden kansalaisia, mikäli heidän käytöksensä ei ole sopivaa.

– Sellaisella henkilöllä, joka nauttii ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta, on velvollisuus kunnioittaa perustavanlaatuisia ruotsalaisia arvoja. Hän ei saa teoillaan halveksua kansaa.

Karkotukseen johtavia syitä ovat muun muassa yhteys jengirikollisuuteen tai ekstremismiin, mutta listalla on myös selvennystä vaativia kohtia kuten ”sääntöjen noudattamatta jättäminen”.

Tanskan tarkastusvyöhykkeet Ruotsiin

Rikollisuus on toinen aihe, joka on saanut suuren osan sopimuksesta. Yhdessä maahanmuuton kanssa nämä kaksi aihetta kattavat puolet sopimuksesta.

Rikollisuuden vähentämiseen ja torjumiseen on otettu mallia Tanskasta. Naapurimaan malliin jengirikollisille on luvassa tuplarangaistukset ja tuomituille jengirikollisille on mahdollista asettaa niin sanottu oleskelukielto tietylle alueelle, esimerkiksi tiettyyn lähiöön.
Oleskelukielto voidaan asettaa muun muassa jengirikollisille sekä kunniaväkivaltaan tai ekstremismiin syyllistyneille.

– Yhteinen tekijä on rikollisen verkosto, jossa hän voi olla vallassa tietyllä alueella. Oleskelukielto koskee myös miesten väkivaltaa naisia kohtaan sekä muita lähisuhdeväkivallan muotoja.

Oikeudessa saa todistaa täysin anonyymisti, ja rikollisjengiin kuulumisesta tulee laitonta.

Lisäksi perustetaan määräaikaiset tarkastusvyöhykkeet, joissa poliisi saa tarkastaa ihmisiä ja autoja esimerkiksi laittomien aseiden varalta, vaikka tarkastettavia ihmisiä ei epäiltäisi rikoksesta."

/IL
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eläimellisen etnisen väkivallan, fanatismin, kulttuurisen sosiopatian ja raiskauksien vastustaminenhan on vasurien mielestä rasismia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tällä kertaa Ruotsissa. Mitä vastustettavaa tässäkin muka on? Pelkkää positiivista:

"Ulkomaalaisille nuhteettomuusvaatimus

Tavoitteena on aloittaa voimakas ulkomaiden kansalaisten vapaaehtoinen paluumuutto. Luvassa on selvitys, jossa etsitään keinoja tähän.

– Tämä koskee Ruotsissa asuvia ihmisiä, joilla on yhteys toiseen maahan – ja jotka haluavat palata. Erityisesti tämä koskee ihmisiä, jotka eivät ole integroituneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Lisäksi tavoitteena on pystyä karkottamaan ulkomaiden kansalaisia, mikäli heidän käytöksensä ei ole sopivaa.

– Sellaisella henkilöllä, joka nauttii ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta, on velvollisuus kunnioittaa perustavanlaatuisia ruotsalaisia arvoja. Hän ei saa teoillaan halveksua kansaa.

Karkotukseen johtavia syitä ovat muun muassa yhteys jengirikollisuuteen tai ekstremismiin, mutta listalla on myös selvennystä vaativia kohtia kuten ”sääntöjen noudattamatta jättäminen”.

Tanskan tarkastusvyöhykkeet Ruotsiin

Rikollisuus on toinen aihe, joka on saanut suuren osan sopimuksesta. Yhdessä maahanmuuton kanssa nämä kaksi aihetta kattavat puolet sopimuksesta.

Rikollisuuden vähentämiseen ja torjumiseen on otettu mallia Tanskasta. Naapurimaan malliin jengirikollisille on luvassa tuplarangaistukset ja tuomituille jengirikollisille on mahdollista asettaa niin sanottu oleskelukielto tietylle alueelle, esimerkiksi tiettyyn lähiöön.
Oleskelukielto voidaan asettaa muun muassa jengirikollisille sekä kunniaväkivaltaan tai ekstremismiin syyllistyneille.

– Yhteinen tekijä on rikollisen verkosto, jossa hän voi olla vallassa tietyllä alueella. Oleskelukielto koskee myös miesten väkivaltaa naisia kohtaan sekä muita lähisuhdeväkivallan muotoja.

Oikeudessa saa todistaa täysin anonyymisti, ja rikollisjengiin kuulumisesta tulee laitonta.

Lisäksi perustetaan määräaikaiset tarkastusvyöhykkeet, joissa poliisi saa tarkastaa ihmisiä ja autoja esimerkiksi laittomien aseiden varalta, vaikka tarkastettavia ihmisiä ei epäiltäisi rikoksesta."

/IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu