Säälittävyyden huippu

Minä luen tätä palstaa aina päivittäin töiden jälkeen, ei siksi että kiusaisin työttömiä vaan siksi että osaisin arvostaa enemmän sitä että pääsen aamuisin töihin.

Pääasiallisesti olen nyt työtön - pätkätyöläinen on toinen tittelini silloin tällöin. En kuitenkaan muista kummankaan noista statuksistani konsanaan syösseen aatoksiani luuseriuden sfääreihin.

Se, että olin aikoinani kansainvälisestikin palkittu luovan työn hyväliksainen tekijä - meriittejä, plakaatteja ja palkintoja hankkinut äheltäjä monessa taiteessa ja yhdessä lähitaistelulajissa - ei koskaan tehnyt minusta mielestäni mitään voittajaa.

Jaan kanssasi tunteet työttömiä halveksuvia kohtaan. Jos olemme molemmat rehellisiä, säälin ja huvittuneisuuden sekaan tunnustamme hiipivän myös vihan tunnetta ääliömäisyyttä kohtaan.

Niin paljon kuin nykyisin väitetäänkin, että 'jokainen on oman onnensa seppä', lause ei pidä paikkaansa enää. "Työpaikka-onni" koostuu nykyisin siitä, että on sattumalta aikoinaan valinnut oikean työpaikan (automaatio tai globalisaatio ei ole omaa työpaikkaa/firmaa/uraa/alaa syönyt).

Koska ihmistyövoiman tarve varsinkin tekniikan kehityksen vuoksi laskee, tuottavaa työtä - ja siihen nykyjärjestelmällä sitoutettua ihmisarvoista toimeentuloa - riittää yhä harvemmille. Tämä tosiasia ei kuitenkaan herätä työttömien halveksijoiden umpiluukalloissa minkäänlaisia reaktioita. He ovat kyvyttömiä ymmärtämään maailmanmenoa; kyvyttömiä tajuamaan taloudellisia realiteetteja, saati sitten monimutkaisempia inhimillisiä. Kyvyttömiä tajuamaan kuinka fiksummat hyväksikäyttävät heidän ainutkertaista elämäänsä joka päivä tehokkaammin kuin koskaan ennen.

He saavat olla oravanpyörässä. He saavat yhä vähemmän pähkinöitä modernin maailman yhä suuremmasta tuottavuudesta. He ovat "oikeita ihmisiä", jotka raatavat enemmän kuin aikaisemmat polvet ansaitakseen yhä vähemmän etuuksia siitä. He ovat katkeria ihmisiä, jotka käpertyvät oman-itsen -erinomaisuuteen, koska maailma tuottaa yhä enemmän näennäisiä poljettavia heidän harhaisen ylemmyydentunteensa poluille.

Tiedän pystyväni verrattomasti parempaan kuin monet alallani nyt toimivat. Silti joillakin on otsaa minua halveksia. Tiedän myös monia muita, jotka milloin tahansa päihittäisivät nyt työelämässä sattumalta olevat. Valtava osa työttömistä pystyisi korvaamaan kenet tahansa, mutta haukkujat itsepintaisesti istuvat palleillaan edes harkitsematta työnsä jakamista nykymaailman yhä kasvavan tuottavuuden mukaan. He haluavat olla yht'aikaa yläluokkaa ja marttyyreita, eikä heidän ajatusmaailmaansa enää muuta kuulu. Heidän "erinomaisuutensa" on luettavissa jatkuvasti muuttuvista suhdanteista, itsetuntonsa riippuvainen tekijöistä, joita vastaan he itse nykykuninkaiden tehokkaimpina lakeijoina toimivat.

En halveksi työtätekeviä, en työttömiä. En halveksi pk-yrittäjiä tai miten-kuten tässä maailmassa toimeentulonsa haalivia, sillä olen ollut kaikissa noissa rooleissa. En halveksi sairaita, vammaisia, köyhiä, homoja, lesboja tai ketään ihonväriin, uskontoon tai kansalaisuuteen katsoen.

Hirveän paljon en halveksi edes ahneita ihmisiä. Ahneus on valitettavan inhimillistä, ja kun pösilöt antavat vallan ahneille haalia kaikille kuuluvan rikkauden, osasyy lankeaa heille joita todella halveksin.

Halveksin nimittäin ainoastaan ihmisiä, joilla on ymmärrys, mutta jotka eivät käytä sitä.

Hesarin yleisönosastossa oli kirjoitus, jossa tuotiin julki suuri epäkohta. Työttömillä ei ole varaa Atkinsin diettiin, kun pihvit maksaa niin paljon. Käyn työssä ja nyt haluaisin jotenkin auttaa ylipainoisia työttömiä. Voisimmeko perustaa jonnekin ylipainoisille työttömille pihvijonon, jotta he voisivat myös ottaa osaa tähän tehokkaaseen diettiin. Lähteekö kukaan mukaan?