Sinä työtön et ole säälittävin luuseri. Se työpaikan puuttuminen ei todellakaan tee sinusta sellaista.
Minkälainen ihminen sitten on säälittävin luuseri? Työssä käyvä ihminen, joka käy tällaisilla palstoilla haukkumassa työttömiä. Voiko säälittävämpää löytyä? Ei voi.
Aluksi ärsyynnyin heistä, en enää. Vihaani nostatti voimattumuuteni tyhmyyden edessä, johon en pystynyt aikaansaamaan muutosta. Muutos heidän omaan säälittävään käytökseensä täytyy löytyä heistä itsestään, vaikkakaan suurimmalta osalta heistä ei kykyä tähän löydy. Suhtautumiseni heitä kohtaan muuttui ivalliseksi nauruksi, sitten laimeni huvittuisuudeksi ihmisen tyhmyyttä kohtaan.
Pitkään aikaan en ole voinut muuta tehdä kuin sääliä heitä. Pitkään aikaan en ole tällä palstalla käynyt, koska minulla ei ole muuta sanottavaa kuin tämä. Olen kokenut sen turhaksi, koska olen käsittänyt heidän rajoittuneisuutensa. Miksi nyt sitten vaivaudun? Ehkä sieltä joukosta saattaisi löytyä kuitenkin joku riittävällä kapasiteetilla varustettu ihminen, joka tajuaa oman käyttäytymisensä järjettömyyden.
Jos ihmiskunta olisi jonkun ulkopuolisen tarkkailun alla, minä häpeäisin ihmiskuntaamme juuri teidän kaltaistenne kehittymättömän luonteen omaavien ihmisten takia. Tehkää itsellenne jotain! Lähtekää vaikka lenkille ennemmin kuin jatkatte entistä toimintaa. Ettekö käsitä, ettei se ole teille hyväksi?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä luen tätä palstaa aina päivittäin töiden jälkeen, ei siksi että kiusaisin työttömiä vaan siksi että osaisin arvostaa enemmän sitä että pääsen aamuisin töihin.
Nyt se on mennyt siihen että työttömällä on rehellinen nälkä.
Pääasiallisesti olen nyt työtön - pätkätyöläinen on toinen tittelini silloin tällöin. En kuitenkaan muista kummankaan noista statuksistani konsanaan syösseen aatoksiani luuseriuden sfääreihin.
Se, että olin aikoinani kansainvälisestikin palkittu luovan työn hyväliksainen tekijä - meriittejä, plakaatteja ja palkintoja hankkinut äheltäjä monessa taiteessa ja yhdessä lähitaistelulajissa - ei koskaan tehnyt minusta mielestäni mitään voittajaa.
Jaan kanssasi tunteet työttömiä halveksuvia kohtaan. Jos olemme molemmat rehellisiä, säälin ja huvittuneisuuden sekaan tunnustamme hiipivän myös vihan tunnetta ääliömäisyyttä kohtaan.
Niin paljon kuin nykyisin väitetäänkin, että 'jokainen on oman onnensa seppä', lause ei pidä paikkaansa enää. "Työpaikka-onni" koostuu nykyisin siitä, että on sattumalta aikoinaan valinnut oikean työpaikan (automaatio tai globalisaatio ei ole omaa työpaikkaa/firmaa/uraa/alaa syönyt).
Koska ihmistyövoiman tarve varsinkin tekniikan kehityksen vuoksi laskee, tuottavaa työtä - ja siihen nykyjärjestelmällä sitoutettua ihmisarvoista toimeentuloa - riittää yhä harvemmille. Tämä tosiasia ei kuitenkaan herätä työttömien halveksijoiden umpiluukalloissa minkäänlaisia reaktioita. He ovat kyvyttömiä ymmärtämään maailmanmenoa; kyvyttömiä tajuamaan taloudellisia realiteetteja, saati sitten monimutkaisempia inhimillisiä. Kyvyttömiä tajuamaan kuinka fiksummat hyväksikäyttävät heidän ainutkertaista elämäänsä joka päivä tehokkaammin kuin koskaan ennen.
He saavat olla oravanpyörässä. He saavat yhä vähemmän pähkinöitä modernin maailman yhä suuremmasta tuottavuudesta. He ovat "oikeita ihmisiä", jotka raatavat enemmän kuin aikaisemmat polvet ansaitakseen yhä vähemmän etuuksia siitä. He ovat katkeria ihmisiä, jotka käpertyvät oman-itsen -erinomaisuuteen, koska maailma tuottaa yhä enemmän näennäisiä poljettavia heidän harhaisen ylemmyydentunteensa poluille.
Tiedän pystyväni verrattomasti parempaan kuin monet alallani nyt toimivat. Silti joillakin on otsaa minua halveksia. Tiedän myös monia muita, jotka milloin tahansa päihittäisivät nyt työelämässä sattumalta olevat. Valtava osa työttömistä pystyisi korvaamaan kenet tahansa, mutta haukkujat itsepintaisesti istuvat palleillaan edes harkitsematta työnsä jakamista nykymaailman yhä kasvavan tuottavuuden mukaan. He haluavat olla yht'aikaa yläluokkaa ja marttyyreita, eikä heidän ajatusmaailmaansa enää muuta kuulu. Heidän "erinomaisuutensa" on luettavissa jatkuvasti muuttuvista suhdanteista, itsetuntonsa riippuvainen tekijöistä, joita vastaan he itse nykykuninkaiden tehokkaimpina lakeijoina toimivat.
En halveksi työtätekeviä, en työttömiä. En halveksi pk-yrittäjiä tai miten-kuten tässä maailmassa toimeentulonsa haalivia, sillä olen ollut kaikissa noissa rooleissa. En halveksi sairaita, vammaisia, köyhiä, homoja, lesboja tai ketään ihonväriin, uskontoon tai kansalaisuuteen katsoen.
Hirveän paljon en halveksi edes ahneita ihmisiä. Ahneus on valitettavan inhimillistä, ja kun pösilöt antavat vallan ahneille haalia kaikille kuuluvan rikkauden, osasyy lankeaa heille joita todella halveksin.
Halveksin nimittäin ainoastaan ihmisiä, joilla on ymmärrys, mutta jotka eivät käytä sitä.
Kerrankin minulla ei ole mitään lisättävää!
Voisiko asioita enää paremmin ilmaista.
Hesarin yleisönosastossa oli kirjoitus, jossa tuotiin julki suuri epäkohta. Työttömillä ei ole varaa Atkinsin diettiin, kun pihvit maksaa niin paljon. Käyn työssä ja nyt haluaisin jotenkin auttaa ylipainoisia työttömiä. Voisimmeko perustaa jonnekin ylipainoisille työttömille pihvijonon, jotta he voisivat myös ottaa osaa tähän tehokkaaseen diettiin. Lähteekö kukaan mukaan?
sen verran totuutta varmasti,että epäterveellinen ruoka on PALJON halvempaa kuin terveellinen,varsinkin talvella,kun ei vihanneksia ja hedelmiä kyllä pysty pahemmin ostamaan.Silloin kun työtön ostaa lihaa,niin ostaa useammin sitä rasvaisempaa,eli halvempaa.
En tuota kirjoitusta oo nähnyt,mutta kyllä meikäläinen sen verran joutuu leipäjonoissa olemaan ettei yksi jono lisää haittaa.Kyllä tässä on niin paljon jo joutunut nöyrtymään.Varsinkin kun nuo eu-avustukset jaetaan kuin suurin hyväntekeväisyys,vaikka me työttömät omilla verorahoillamme ne maksetaan moninkertaisesti.
Sillä rahalla mikä työmarkkinatuesta menee veroon sais huomattavasti enemmän ruokaa kun se eu-pussin arvo on.
Monikaan työssäolija ei tiedä että kelan rahalla olevat maksavat 20 % päivärahoistaan veroa.