USA jarrutti keväällä Suomen Nato-tietä

Suomen pitkä marssi Natoon huipentui loppuspurttiin. Loppukiri alkoi kuitenkin kompastuksella, kun Yhdysvallat pyrki Ukrainan sodan alussa jarruttelemaan Suomen Nato-marssia. Presidentti Joe Biden pelkäsi Suomen ja Ruotsin jäsenyyden vievän maailman kohti kolmatta maailmansotaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/56822cb2-6484-4d77-849b-f55d5c58d1d8
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

USA ulkoisti Turkille suomen hakemuksen eväämisen jotta näyttäisi itse hyvikseltä, mutta kulissien takana jarrutteli eikä halua suomea jäseneksi

Äänestä
  • Kiero Niinistö on prosessissa erittäin petoksellinen Suomen kansaa kohtaan.

    "BIDENIN SALAINEN SUUNNITELMA

    Kenraalimajuri evp
    Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori emeritus Vehviläinen

    "Nato-Suomi on osa presidentti Bidenin salaista suunnitelmaa

    Suomessa kansalaiset – kuten myös kansanedustajat – uskovat yleisesti, että Putinin Venäjä yllätti koko maailman aloittamalla tämän vuoden helmikuussa (24.2.2022) oikeudettoman hyökkäyksen Ukrainaan. Todellisuudessa Venäjän hyökkäys ei ollut niin suuri ”yllätys”, kuin meille suomalaisille on uskoteltu.

    Olennaisia yksityiskohtia tilanteen kehittymisestä alkoi selvitä nopeasti sen jälkeen, kun Suomi oli jättänyt hätäiskesti valmistellun jäsenhakemuksen Naton pääsihteerille. Washington Post julkaisi jo viikon kuluttua artikkelin, jossa kerrottiin presidentti Bidenin hallinnon salaisesta suunnitelmasta (Löytyy netistä: The secret planning that kept the White House a step ahead of Russia / Washington Post 26 May 2022).

    Artikkelissa USA:n ulkoministeri Antony Blinken kertoi, kuinka presidentti Biden oli jo joulukuusta 2021 lähtien houkutellut presidentti Niinistön Natoon. ”Biden wooed Finnish President Sauli Niinisto to Nato”, oli arvio yhteydenpidosta, joka jatkui tämän vuoden alkukuukausina ja johti Suomen poliittisen johdon Nato-päätöksen taakse jo ennen huhtikuussa alkanutta asian eduskuntakäsittelyä.

    Suomalaisen demokratian kannalta tilanne on kiusallinen sen vuoksi, että edellä esitettyjä ulkomaisia lähteitä tutkimalla sekä Suomen presidentin kanslian tiedotteita seuraamalla on pääteltävissä, että maan poliittinen johto on päätynyt Nato-jäsenyyden kannalle jo ennen asian huolellista arviointia eduskunnassa.

    Niinpä Nato-jäsenyyden hakemiseen johtanut eduskuntakäsittely on ollut ”arvoton näytelmä”, kuten oli nähtävissä jo ennen 17.5.2022 tehtyä päätöstä. Valmisteluprosessi on ollut farssi, joka näkyy hakupäätöksen perusteeksi laaditussa Valtioneuvoston selonteossa (”Selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon” / VNS 3/2022 vp 15.5.2022). Selonteossa luetellaan pari (2) konekirjoitusliuskaa osin näennäisiä hyötyjä Natoon liittymisen puolesta. Haitoista ei ole edes yhtä (1) sanaa. – ”Hämmästyttävä suoritus nopeasti ’natottuneelta’ hallitukselta”.

    Toivottavasti Turkin antama jatkoaika Nato-jäsenyyden käsittelyyn on niin pitkä, että jäsenyyden karmea kääntöpuoli nähdään.".

    Äänestä

Nyt kun Turkista tulee koko Euroopan Unionin komentaja niin Suomen tie Natoon on entistä vahvemmin Erdoganin tahdon varassa.
Niin että malttakaa mielenne nyt vielä vähän aikaa sen aidanrakentamisen kanssa.
Voi olla että Naton turvatakuut vanhenevat.

Äänestä

Vai jarrutti jenkit, taitaa nyt Ou Jee Penttilä syöttää jälkipuppua, tunteeko hän jääneensä jotenkin Aaltolan varjoon, uskoisin jotta Ou Jee lähtisi mieluusti pressan vaaliin hänkin, väliin menee vuosia jottei vilkasta Ou Jee Pentilää näy ei kuulu, sitten tuo ilmastyy touhukkaana tietäjänä aina uudestaan kuin vieteriukko ,eikä näytä edes vanhentuneen mitenkään.

Äänestä
  • Nato-jäsenyys oli tuskin vielä helmi-maaliskuussa monenkaan agendalla. Sen muistan, että Biden soitteli ja tapasi Niinistöä tavallista enemmän. Asiat muuttuivat sitten todella nopeasti. Eikä kukaan takuuvarmasti vastaan pannut, kun me olimme itse valmiita. Biden vaikutti suorastaan riemastuneelta.:)

    Äänestä

Tämä väite ihmetyttää. Missä vaiheessa näin tapahtui, kun asia edistyi hallinnon kanssa ennätysvauhtia?

Äänestä
  • Slobojen unissa.

    Äänestä

No biden nyt luuli kaiken johtavan 3 maailmansotaan..liian varovainen

Äänestä

Naton jäsenyys ei mielestäni vielä johda yhtään mihinkään. Sehän on puolustusliitto eikä hyökkäysliitto. Baltian maat ja Puola ovat olleet jo pitkään Naton jäseniä eikä sekään ole johtanut mihinkään.

Äänestä
  • Ihmisistä valtaosa ei ymmärrä edes paperia mihin panee nimensä, juuri kerrottiin mediassa jotta Usan upeat maahanlaskujoukot on tulleet Eun maahan nuo maineikkaat Normandian sankarit on ukrainan naapurissa ja valmiina tunneissa käymään taistoon ryssää vastaan jos tuo tapahtuu on olemme mukana ja natonkin myötä ja isäntämää sopparilla, liikekannelle pano /kutsu saattaa olla omille pojillekin totta samaan tapaan kuin ukille 1939 josta kunnian kentille vuosiksi jopa veljeskansa ukrainaan vastaan raateen tiellä,kunnes kuolo vei miehen sodan viimeisinä päivinä. Saako nyt lapsen lapset vihdoin tilaisuuden revansiin ja maamme vanhat rajat takaisin, rukoilla täytyy lasten puolesta ja johtajiemme voimien riittävyydestä, mutta nyt on voimaa takana ,saammeko kunnian olla hävitämässä ryssät maanpäältä urakka on valtaisa mutta niin on joukotkin-

    Äänestä

Olisivat he meille sen suoraan sanoneet. Tapelkaa YKSIN ryssää vastaan, JOS olisivat sitä tarkoittaneet.

Äänestä
  • Olet ymmärtänyt väärin. Ei se Nato jäsenyys noin mene. Yhteinen puolustus tietysti on, mutta se, että maa on Naton jäsen ei johda siihen, että siihen maahan hyökättäisiin automaattisesti, pelkän jäsenyyden perusteella.

    Äänestä

Me ollaan ihan yksin

Äänestä

Suomen tyhmä lammaskansa luuli että Suomi on jo käytännössä osa USA:a ja pääsee heittämällä sisälle. Suomi ei ole millään tavalla USA:n liittolainen. Ei taloudellinen eikä sotilaallinen.

Äänestä
  • Ai eikö ollakaan, Suomi on tärkein raja-aluen sotilasliitossa Usalle, 1300 km korpirajaa ryssän kanssa euroopan paras armeija maassa,lisäksi suojaamme balttiaa etenkin lähialueen heikoimpia maita ja lisäksi Ruotsia mikä on Usan tärkeimpi liittolaisia myöskin. Meillä oli jo ennestään Niinistön suuren viisauden ansioista Usalle isäntä sopimus eli oikeus käyttää maata läpikulkuun ei tuotakaan nyt tyhjästä luotu, kyllä Suomi on Usa etupiiriä ja tavallaan rintamavaltio nytkin. Liittolainen on nyt niin vahva jotta meillä on 20 mijoonaa miestä valmiina kuten Sauli mainitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ai eikö ollakaan, Suomi on tärkein raja-aluen sotilasliitossa Usalle, 1300 km korpirajaa ryssän kanssa euroopan paras armeija maassa,lisäksi suojaamme balttiaa etenkin lähialueen heikoimpia maita ja lisäksi Ruotsia mikä on Usan tärkeimpi liittolaisia myöskin. Meillä oli jo ennestään Niinistön suuren viisauden ansioista Usalle isäntä sopimus eli oikeus käyttää maata läpikulkuun ei tuotakaan nyt tyhjästä luotu, kyllä Suomi on Usa etupiiriä ja tavallaan rintamavaltio nytkin. Liittolainen on nyt niin vahva jotta meillä on 20 mijoonaa miestä valmiina kuten Sauli mainitsi.

    Niinistö tarkoitti, että jos muut maat olisivat toimineet puolustusvoimien osalta samoin kuin Suomi, olisi natoeurossa 20milj armeija.

    Tuollainen fantasiointi tarvitsee viholliskuvan ja nythän voi NATOn seurassa sitä tehdä, vastakkainasettelun ylläpitoa.

    Se miksi Baltia pelkää venäjää on varmaan osaksi (riippumatta narratiivista; natomaahan ei hyökätä)ettei heillä ole puolustusvoimien osalta riittää armeijaa ja venäjä tulisi heittämällä sisään kaupungiin ja pelko on että maassa voi olla poliitikkoja jotka voivat haluta samenttivallankumousta tai Baltia joutuisi "panttivangiksi" ja venäjä vrs NATO mittelisi miten siihen voisi vastata, millä laajuudella, eskaloitumatta taas ydinase uhkailun ja sodan laajenemiseen.

    Vähän samaan tapaan syntynyt panttivangi tilanne Ukrainassa, paljon on spekulaatioita mitä lopulta venäjä/Putin tavoittelee.

    Riittääkö mainitut alueet? Noiden ihmisten siirto venäjälle?

    Pitäisikö kortit katsoa?

    Perustaa Eu- joukot (ei NATO) josta joka eu maasta suhdeluvun mukaan lähetetään armeijaa suojelemaan rajaa, minkä osapuoli Ukraina hyväksyy torjuntavoitokseen esim menettää separisti alueet muu Ukraina jää joko noiden eu tai YK konflikti alueen suojelukseen itsenäiseksi.

    Mitä EU tai me teemme jos Ukraina haluaa jatkaa puolustamisen lisäksi hyökkäykseksi Krimille oikaistakseen menneet, minkä kierteen se osaltaan luo, noin omituisen maan osaan historiaakin tarkastellessa?

    Kuinka pitkään voidaan vain työntää miljardeja uskotellen että kyseessä on koko Euroopan tulevaisuus, miksi olisi? Eu:ssa on jo ennestään natomaita jotka voivat rymittyä USAn kanssa puolustamaan, enempi pelkoa on siinä että nationalismi lisääntyy fasismiksi eikä muita haluta yhtä hanakasti auttaa kun selkeä viholliskuva laimenisi?

    Toinen pointti on että jos ihmisiä on siirretty jo miljoona alueelta pois, miten ne kaapataan takaisin? Eikö nyt ole myöhäistä kv yhteisön sen suhteen tehdä mitään, omituisen kädettömästi tuohon suhtauduttu ja kuitenkin tuon ikään kuin "sallien" kun mieltävät kuitenkin että ko alueet ovat separisti, venäjänkielisten aluetta?

    Yleensä kun miljoonista on kyse YK, ja ja maailman poliisi USA käynnistää toimet, tässä näyttää tuo oletus olevan, että kuuluvat sellaiseen alueeseen joiden ihmisten siirrosta ei ole suurempaakaan kulttuurillista sopeutumisvaikeutta?

    Vaikea ottaa selvää.

    Mutta kysymys siis kuuluu, missä vaiheessa on kortit katsottava, mikä on se piste missä osavoitto on riittävä, mitä se tarkoittaa kellekin, ja halutaanko loputtomasti ajatella sotilaallista hyökkäysratkaisua? Putinin hallinnon kaatoa?

    Joten jotain toimenpiteitä pitää alkaa suunnittelemaan, tuo jatkuva miljardien syöttö pitkittää vain kuukaisilla epämukavaa ratkaisua kuitenkin. Kenen etua palvelee hirttäytyminen narratiiviin koko Eurooppa on muuten vaarassa, jollei haeta edes osavoittoa? Vaan oikaise kaikki vääryydet lopullisesti?

    Sehän tarkoittaa joko pitkää konfliktia ko alueella tai kolmatta maailman sotaa eu miljardeilla, jonka jälkeen Eurooppa on muuttunut eikä välttämättä hyvään suuntaan.

    Miten sitten ruvettaisiin etenemään?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuo osa-alue Ukrainan rajalla tulee hyvin todennäköisesti kokemaan vielä vuosia epävakautta kävi tässä sodankäynnissä miten päin tahansa. Tuo alue ei edes vaikuta selkeästi olevan juuri tietylle maalle kuuluva kulttuurillisesti, kansallismielisesti. Koko Ukraina on tietysti eri asia ja sen itsenäisyyttä ei voi luovuttaa.

    Mutta onko kenenkään skenaariossa sitä typeryydeksi kaiken toimintamme osoittavaa, että koko Ukrainan ylin johto vaihtuu fasistiseksi? Ja venäjämieliseksi, mikä osaltaan voi johtaa sisällissotaan hajoittaen taas kaiken mitä EU rahoilla korjataan?

    Kysyisin siis uudestaan miten koko Eurooppa olisi vaarassa kun vähemmälläkin toimella voivat vähentää demokratiaa, ihmisten vapautta ko alueella?

    Mikä takaisi vakauden?

    Katsotaan kortit, sittenhän tiedetään varmasti mihin pitää valmistautua.

    Osavoitot neuvotteluun, pidetään kv joukoilla Ukrainan raja suojeluksessa riittävän monta kuukautta, jos sen jälkeen tulee yksikin ohjus kohti kiovaa se on sodanjulistus konflikti alueen suojelijoita kohtaan.

    Äänestä

Ihme väittämiä Pentilältä, minulle Nato jäsennyys oli selviö jo Usan isäntämaa sopimuksen myötä joka antoi noiden joukoille läpikulku oikeuden, samaan tapaan kuin saksalla oli aseveljenä. Nato tiedotus ja lobbaus luonollisesti kiihtyi eikös meille perustettu tiedotusyksikkö tähän, lisäksi kaikki "tutkijat" vaihtui Palsternius Smith Aaltola jne jo aikaa sitten natoväeksi ja vieläkin oli Pentilälle yllätys, minä kyllä pidin miestä ensimmäisinä nato tiukinmista lobbareista jo kymmenen vuotta sitten, vaihtuiko duuni jossain välissä. Hs/ Is konsernin lobbaus vuosikymmenen flobbasi vain hiukan kun Trumpp pääsi valtaan ja Hs ajautui masennuksen tilaan hetkeksi. Hillaryn voitto olisi nopeuttanut varmasti prosessia mutta sota voisi olla laajempi. Jos joku ei nähnyt meillä sotilasliittoon pääsyn olevan tulossa hetkellä millä hyvänsä Biden valtaanpääsyn jälkeen ja lobbaustoimien kiihdyttyä ihmettelen kyllä millä tasolla median lukutaito meillä onkaan. Nyt pitäisin varmana jotta pääsemme mukaan jopa suoraan sotaan ja saamme auttaa ottamaan ryssältä maamme takaisin, pieni virhe riittää herkillä alueilla sytyke siis, natossa on maailman voimakain armeija jonka kanssa voimme pyyhkäistä Venäjä nimisen slobolan historia unhohduksen kirjaan . Ehkä Pentilä tarkoittaa kuitenkin Nato miehenä tässä enempi sitä jotta homma haluttiin hoitaa niin jottei mitään hölmöjä tilanteita syntyisi mm vaalikysymystä, minusta Pentilä on hieno mies vaikka presaksi ja oikeast puolueesta, mutta tämä kirjanen on vähän höpsö, ehkä tarkoitettu enempi jälkihoitoon ja turha sikäli jotta kokokansa on valmis sotaan.

Äänestä

Eihän silloin hakemusta vielä jätettykään vaan "aloitettiin prosessi" vaihtoehdon kartoittamiseksi. Liekö sitten syy vai seuraus.

Äänestä

"Nato... on puolustusliitto eikä hyökkäysliitto."
Joo, puolustaa USAn kanssa maailman maita pahoilta diktaattoreilta.
Hehhehheh,

Äänestä

Tämä muistetaan

Äänestä

USA petti suomen USAmieliset. Miltä nyt tuntuu?

Äänestä

Sooloileeko Suomi nyt ihan omiaan käsikirjoituksen ulkopuolelta? Kuka se Euroopan syöpä sitten onkaan.

Äänestä

USA on perseestä

Äänestä

Turkki jarruttaa USA:n käskystä

Äänestä

Mikä kiire tässä on. Hiljaa hyvää tulee. Mitä hitaammin edetään sitä enemmän Venäjää saadaan murjottua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen pitkä marssi Natoon huipentui loppuspurttiin. Loppukiri alkoi kuitenkin kompastuksella, kun Yhdysvallat pyrki Ukrainan sodan alussa jarruttelemaan Suomen Nato-marssia. Presidentti Joe Biden pelkäsi Suomen ja Ruotsin jäsenyyden vievän maailman kohti kolmatta maailmansotaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/56822cb2-6484-4d77-849b-f55d5c58d1d8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu