Kuinka tyhmä venäjänarmeija oikein on?

Ukrainan sotilaat ihmettelee, kun Venäjä hyökkää samoihin paikkoihin samaan kellonaikaan.

Ukrainaan sijoitetut venäläisjoukot ovat olleet viime viikkoina pääosin puolustusasemissa kaikkialla paitsi Donetskin alueella sijaitsevassa Bahmutissa. Sen lähialueella taistelevat Wagner-palkkasoturit, separatistijoukot ja muut yksiköt ovat jatkaneet jo toukokuussa aloitettuja ja kovia tappioita aiheuttaneita rynnäköitään. Vaikka Bahmutin kaupungilla ei ole strategista merkitystä.

"Bahmutia puolustavien ukrainalaissotilaiden mukaan Wagner käyttää joukkojaan ”kertakäyttöisenä tykinruokana”. Ukrainan 93. prikaatin tykistöjoukot tarkkailevat rintamatilannetta lennokeilla.

– Vaikka tulitamme heidän asemiaan, niin he siirtävät sotilaita eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen, eräs sotilas sanoo.

Ihmetystä on siis herättänyt se, että Venäjän joukot ovat lähteneet uusiin hyökkäykseen jopa tismalleen samoihin kellonaikoihin kuin aiemmin.
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Erittäin tyhmä.

Äänestä

Johtuisikohan se siitä että Wagnerin sotilaiden työsopimuksessa on määritetty työaika. Työaika alkaa klo 8:00, klo 12:00 on lakisääteinen ruokatunti ei silloin voi sotia ja työpäivä päättyy klo 16:00?

Äänestä

Samaa sota strategiaa Venäjä käytti Talvisodassa Suomussalmella..he eivä siis ole oppineet mitään 80 vuoteen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan sotilaat ihmettelee, kun Venäjä hyökkää samoihin paikkoihin samaan kellonaikaan.

Ukrainaan sijoitetut venäläisjoukot ovat olleet viime viikkoina pääosin puolustusasemissa kaikkialla paitsi Donetskin alueella sijaitsevassa Bahmutissa. Sen lähialueella taistelevat Wagner-palkkasoturit, separatistijoukot ja muut yksiköt ovat jatkaneet jo toukokuussa aloitettuja ja kovia tappioita aiheuttaneita rynnäköitään. Vaikka Bahmutin kaupungilla ei ole strategista merkitystä.

"Bahmutia puolustavien ukrainalaissotilaiden mukaan Wagner käyttää joukkojaan ”kertakäyttöisenä tykinruokana”. Ukrainan 93. prikaatin tykistöjoukot tarkkailevat rintamatilannetta lennokeilla.

– Vaikka tulitamme heidän asemiaan, niin he siirtävät sotilaita eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen, eräs sotilas sanoo.

Ihmetystä on siis herättänyt se, että Venäjän joukot ovat lähteneet uusiin hyökkäykseen jopa tismalleen samoihin kellonaikoihin kuin aiemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu