Älä anna kaataa itseäsi selälleen lahkossa.

Anonyymi-ap

Demonihenkiä liikkuu paljon siellä lattialla, jonne ne yrittää saada ihmisen kaadettua alentuneessa mielentilassa makaamaan selälleen.

Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

He nuolevat tomua kuin käärmeet, kuin maan matelijat. Vavisten he tulevat varustuksistaan, lähestyvät kauhusta kalpeina Herraa, meidän Jumalaamme. Sinua, Herra, he pelkäävät!

51

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki Raamatussa selälleen päin kaadetut olivat Jeesuksen vihollisia.

      Jumalan palvelijat kumartuivat ja kaatuivat maahan eteenpäin kasvoilleen,
      Jumalan kirkkauden edessä ja siten peittivät silmänsä Jumalan kirkkauden ilmestyessä.

    • Anonyymi

      Olen nähnyt kun helluntailaiset jonottavat kaadettavaksi.
      Ettekö usko minua?

    • Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Oletko ollut trampoliinionnettomuudessa ja kopsahdit pää edellä tatamiin?


    • Anonyymi

      Heluntailaisista uskonlahkoista varoitetaan Raamatussa monessa eri kohtaa.

      Hes. 13:17

      Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    • Anonyymi

      Siellä etsitään voimakasta tunnetilaa, hyvänolon tunnetta. Toronton siunaukset, nauruherätykset ym. kuuluvat samaan joukkoon...

      • Anonyymi

        Villitsevät henget, riivaajahenget antaa herkkäuskoisille ihmiselle niitä koukuttavia voimakkaita kokemuksia ja näkyjä, joita he sitten luulevat niiksi henkikasteiksi ja uudestisyntymiseksi ja ties miksi taivasmatkoiksi ja ihmeparanemisiksi. Monet saattaa jättää lääkärin määräämät lääkkeetkin ottamatta pastorien neuvosta.


    • Anonyymi

      Tärinät ja sekokielet.
      Näitä kannattaa tavoitella.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko tuolla vauvojen sössötyksiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko tuolla vauvojen sössötyksiä?

        "Älä anna kaataa itseäsi selälleen lahkossa."????

        Pitäisiköhän piispankokouksen kieltää vauvojen kastaminen selällään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Älä anna kaataa itseäsi selälleen lahkossa."????

        Pitäisiköhän piispankokouksen kieltää vauvojen kastaminen selällään?

        Helluntaipastori kontallaan, mieliasento hurmoksessaan?


    • Anonyymi

      Demoneita ei ole olemassa. Niitä ei löydy edes Raamatun kertomuksista.

      Uskotko demoneihin?

    • Anonyymi

      Jos kaipaat kunnnon "kaatokänniä" hurmoksessa liity meitin porukkaan.

    • Anonyymi

      Suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaanen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

      • Anonyymi

        Suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja olet SINÄ. Lähes kaikki kauttasi tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.


    • Anonyymi

      Ylivainiokin vain julisti vaikeasti sairaita ihmisiä terveeksi kuin mikäkin epäjumala.

      Kukaan ei parantunut yhtään mistään.

      Monet jättivät lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin.

      Ihmisten terveydellä puoskaroivat lahkolaiset pitäisi saada vastuuseen toiminnastaan.

      • Anonyymi

        Kuluttajasuojalaki ei koske uskonnollisia toimijoita.


    • Anonyymi

      Sotien välinen aika 1920–1939
      Donald ja Ruth Gee.
      Helsingin Saalem-seurakunnassa Donald Gee, Jalmari Kauppala, Lauri Hokkanen, K. A. Hellman, Eino I. Manninen noin 1933.
      Lauri Hokkanen

      Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

      Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.
      Wikipedia

      • Anonyymi

        Gerhard Olsen-Smidt työskenteli helluntaiherätyksen eteen vuoden 1911 lopusta lähtien.[8] Entinen pelastusarmeijan upseeri oli tutustunut Yhdysvalloissa helluntaiherätykseen ja kokenut henkikasteen, minkä vuoksi tämä oli jättänyt pelastusarmeijan.


    • Anonyymi

      JOhannes kuuli ja näki Jeesuksen ja kaatui Jeesuksen jalkojen juureen. Johanne sai myös käskyn kirjoittaa Ilmestyskirja.

      Kaatajapappien kaataminen on humbuugia. Uskonnollista muotomenoa ovat kaatajapappien jonot kuten ovat suitsukkeet ja ikonit.

      • Anonyymi

        Kaikkia uskontoja niitä on tänne Suomeen tuotukin sieltä Amerikasta !


    • Anonyymi

      Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.
      Wikipedia

    • Anonyymi

      Saata huumaa ihmisen hurmostilaan ja kaataa selälleen ja käy lyömässä pedon lukunsa 666 ihmisen otsaan.

      • Anonyymi

        Vauvakastettut jumalaton lahkolainen on taas herännyt kirjoittamaan valheita, saastaa, parhamia...
        On näköjään saanut uutta opetusta seurakunnassaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakastettut jumalaton lahkolainen on taas herännyt kirjoittamaan valheita, saastaa, parhamia...
        On näköjään saanut uutta opetusta seurakunnassaan.

        Uudestikastettu haluaa taas vauvoja.
        Semmosta porukkaa siellä. Pelkkää saastaa. Siksi ylläpitkin joutui sen täältä eristämään


    • Anonyymi

      Raamatussa kun Jumalan kirkkaus ilmestyy, niin ihminet kumartaen eteenpäiin menee Jumalan jalkojen juureen kasvot maahan päin, koska Jumalan valo on niin kirkas, että sitä ei voi katsoa.

      Saatana kaataa ihmisen lahkossa selälleenpäin, jotta voi painaa ihmisen otsaan merkkinsä ja lukunsa 666.

    • Anonyymi

      Eikös siellä ole takana pari tyyppiä ottamassa kiinni ihmeparantajan nurin tyrkkäämää hoidettavaa.

      • Anonyymi

        Taikurit käyttää aina avustajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taikurit käyttää aina avustajia.

        Kuuluisilla saarnamiehillä on omat suihkukoneet ja satoja avustajia mukana saarnamatkoilla. Ruumassa on pyörätuolia, kainalosauvoja, jne. rekvisiittaa, joita tarvitaan esityksissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluisilla saarnamiehillä on omat suihkukoneet ja satoja avustajia mukana saarnamatkoilla. Ruumassa on pyörätuolia, kainalosauvoja, jne. rekvisiittaa, joita tarvitaan esityksissä.

        Ammattitaikureita ja muita mentalisteja naurattaa lahkolaisten alkeelliset temput, joita nen on opetellut esityksiä varten. Uskonnosta on tehty sirkustelua ja show-meininkiä.

        Hellarit tiputti katon rajasta muivisuikaleita ja heijasti niihin kirkasta keltaista valoa ja uskotteli ihmisille, että heidän kokouksissaan taivaasta tulee kultahippuja.

        Mummot keräsivät käsilaukkuihinsa vapisevin käsin muovisälää.


      • Anonyymi

        Sekö sinulla on? Siksikö itket luterilaisten palstalla?


    • Anonyymi

      Miksi antaa itsensä kaataa kadotuksen olkiukkona, kun on rähmällään kirkkojen perinnäissääntöjen sakramenteissa, ihmisten, vaan ei kirjoituksen ohjaamalla tiellä.

      Jeesus sanoi, että te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia.

      Täällä vauvavalelijat manaavat perinnäisssääntöjen sakramnettia, että kaikki on synnissä siinneet ja heidät pitää pelastaa helvetin tulelta, että he ihmistekona kastavat tukan ja puhuvat sen raamatunkasteen korvausopiksi. Sitten vääntävät kasteensa muka yksikaste hyvänpuun hedelmäksi, että he käärmeen lailla vahtivat jumalansa työtä, siis pikku [ j ] - kirjaimella jumalansa. Siis ihmisopin jumalan.

      Eli vauvat on perinnäisopin - opilla saatutettu syntisiksi, että heitä aletaan peseskelemään. Siinä sitä kaadetaan kertakaikkiaan ihmisiä harhaan.

      Jopa lestadiolaisuuden nimissä vauvaperisynnissä saatutettuna on harha.
      He eivät usko tämän palstan valheveljiensä juttuihin. He katsovat, että lapsi siitentään pyhyydessä ja syntynyt on - syntynyt ei synnissä siitettynä.

      ""1"" Lestadiolaisen tulkinnan mukaan lapset syntyvät uskovina "" - tämä lauseke on heidän opistaan.


      jatketaan heidän seinältään näille tämän palstan valhe- vilunkiveljille vauvahelvettisynti- siittymis- perisyntihelvettiherroille.

      ""2"" Lestadiolaisuus on arvokonservatiivinen, pietistis- ja herrnhutilaisvaikutteinen 1800-luvun puolivälissä syntynyt enimmäkseen luterilaisten kirkkojen sisällä toimiva herätysliike, jonka monet suuntaukset kuitenkin eroavat luterilaisesta kristinopista varsin paljon, muun muassa eksklusiivisen seurakuntaopin osalta, erilaisen ehtoollisopin osalta, uskomalla lasten syntyvän uskossa ""

      Siinäpä sitä, että luterilaisen uskonnon sisällä on järkeäkin. Se puuttuu näiltä pakanapapana jänkkääjiltä, joilla on vain parhami aivoissa - että sillä edes saadaan vauvahelvettiin heidän mielestään vesipesulla pesten pelastettua.

      .....

    • Anonyymi

      Filippiineillä saarnamiehet tekivät niitä ihmeparanemisia ja jopa leikkauksia ilman kirurgisia apuvälineitä.

      Potilaan sairas maksakin tipahti vaan itsekseen lattialle sieltä peton alta, kun tarpeeksi niitä loitsuja luettiin.

      Myöhemmin selvisi, että rekvisiittana oli käytetty oikeata sianmaksaa.

      • Anonyymi

        Aivan samavertainen on tämä vauvakaste. Ihmepelastumien on vedessä, jonka pesulla synnit pestään perisynnistä vapaaksi, kun on perisynti vauvana sydämessä.
        Siansaksamainen oppi kertoo saastaisen sian ilmestyneen Jumalan temppeliin.


    • Anonyymi

      Lukekaa ihmeessä lääk.tri M.Miettisen tekemä väitöskirjan tiivistelmä ja johtopäätökset helluntailaisten ilmoittamista 1403 ihmeparaneneisista.

      • Anonyymi

        Samoin kannattaa tutustua Raija Pellin kirjaan: Harhaanjohtajat


      • Anonyymi

        Eikös kaaliin mene, vai etko katso - kun luterilaisessa kirkossa - todistetaan ihmeparantumisesta, Onko nupissasi ongelmaa vai panetteluhengen armoton lahja aina sielussasi. Tee parannus.

        Laitetaan saastaisen puheesi takia linkki tähän uudelleen. Äläkä aina tuota samaa päpätä palstalla.

        https://www.youtube.com/watch?v=Pje35rxy76w

        Reino Malinen parantumistodistus - Tuusula 21.10.2021

        Jumala parantaa ja Pyhän Hengen armolahja on asioihin se avain, seurakunnissa.
        Parantamisen armolahja-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös kaaliin mene, vai etko katso - kun luterilaisessa kirkossa - todistetaan ihmeparantumisesta, Onko nupissasi ongelmaa vai panetteluhengen armoton lahja aina sielussasi. Tee parannus.

        Laitetaan saastaisen puheesi takia linkki tähän uudelleen. Äläkä aina tuota samaa päpätä palstalla.

        https://www.youtube.com/watch?v=Pje35rxy76w

        Reino Malinen parantumistodistus - Tuusula 21.10.2021

        Jumala parantaa ja Pyhän Hengen armolahja on asioihin se avain, seurakunnissa.
        Parantamisen armolahja-

        Ihmisen itsensä ja pastoreiden todistelut on yhtä tyhjän kanssa.

        Lääk.tri tutki väitöskirjaansa varten kaikki helluntailaisten väittämät 1403 väitettyä ihmeparanemistapausta.

        Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

        Osa väitti parantuneensa ihmeellisesti sellaisistakin vakavista taudeista, joita potilastietojen mukaan heissä ei koskaan edes ollut.


    • Anonyymi

      Hertzooki aloitti ylipainoisten ihmisten laihduttamisen pekällä Jeesuksen nimellä hokemalla sitä.

      Avustaja lavalla oli oikein lihava mies.

      Hertzooki julisti miehen laihtuneeksi nimessä ja veressä ja silloin mies kiskasi jostain narusta ja housut tipahtivat nilkkoihin.

      Avustajat yleisössä taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluuaa -huutojaan.

      Avustaja ei kuitenkaan suostunut menemään vaakaan, vaan livahti nopeasti verhon taakse.

      • Anonyymi

        Hertzookilla on myös taito irrottautua ruumiista ja tehdä niitä trippejä pelkkänä henkiolentona ja muttaa muotoaan aina tarvittaessa.

        Aika vaarallinen tyyppi?


      • Anonyymi

        Se tapa, millä haluat pilkata, pudottaa sinun housui jalastasi ja näkyy, että sinun lihasi ei olekaan ympärileikattu. Siksi olet Herran edessä alaston vanha-aatami.


    • Anonyymi

      Helluntailaisille on helppo sujauttaa salaliittoteorioita: Mm. rokote-, illuminaatti-, Kremlin sota-, yms. propagandaa. Hellarit ovat kultakaivos erilaisille äärijärjestöille.

      Supo tietää asian, onneksi näin.

    • Anonyymi

      Eräskin Arkikan pastori heilutteli ilmassa paperia, jonka väitti oleva oma kuolintodistus.

      Yleisö oli haltioissaan ja huusi aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan.

      Porukassa oli kuitenkin yksi ajatteleva ihminen, joka pyysi nähdä tuon kuolintodistuksen. Tarkkasilmäinen, oikeita kieliä osaava ihminen huomasi, että kuolleen nimi ja pastorina esiintyvän miehen nimi ei ihan täsmännyt.

      Asia kun selvisi, niin tuon pastorin serkku oli oikeasti kuollut ja tuo kuolintodistus koski häntä.

    • Anonyymi

      Lahkosaatana on nopea käsistään painamaan sen pedon merkin ja luvun 666 selällään maassa hurmostilassa olevan ihmisen otsaan ja käsivarteen.

      Hurmoslahkot kannattaa kiertää kaukaa ja viisaampi mennä tavalliseen Kristilliseen kirkkoon oikeaan Jumalanpalvelukseen.

      • Anonyymi

        Vauvakastetulla jumalattomalla lahkolaisella on vilkas mielikuvitus.
        Niitä hän täällä kirjoittelee totena kuin pikkulapsi. Luulisi hävettävän.
        Vauvakastettu on jäänyt vauvan asteelle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakastetulla jumalattomalla lahkolaisella on vilkas mielikuvitus.
        Niitä hän täällä kirjoittelee totena kuin pikkulapsi. Luulisi hävettävän.
        Vauvakastettu on jäänyt vauvan asteelle!

        Jumalaton uudestikastettu haluaa vauvoja! Luulisi hävettävän. Yläpitokin joutui eristämään hänet täältä. Uudestikastettu on hyvin lapsellinen ja mieleltään sairas


    • Anonyymi

      epämääräiset henkien kosketukset, kasteet ja kielet voivat tulla suoraan helvetistä

      Jaak. 3:6

      Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.

      • Anonyymi

        Jos päästä alkaa kuulua ääniä ja hurmostilassa alkaa nähdä loistavia valoja ja muita ennusmerkkejä, niin silloin heti yhteys terveydenhoitoon, eikä mihinkään sielunhoitajiin ja muihin maallikoihin ja kaukoparantajiin.


    • Anonyymi

      No tuollaistako se kaltaistesi luterilainen lapsikaste saa aikaan, kun vauva kastetaan selällään ollen, että demonihenki käy lapsen kimppuun kuin sika limppuun.. En meinaan ole kuullut enkä nähnyt, että luterilainen kastettava vauva pyöräytettäisiin mahalleen ennen kastamista tai kastetoimituksen aikana.

      • Anonyymi

        Onko sullakin vauvakuume? Tuntuu olevan vvähän jokaisella pedouudestikastajalla. Sitäkö se upotus saa aikaan?


    • Anonyymi

      Kristukseen kasteessa liitetty lapsi on Kristuksessa Jeesuksessa. Turvassa ja Kristuksen veren suojassa. Kastettu lapsi on Krititty lapsi. Jeesuksen oma opetuslapsi.

      Room.6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

      Jeesuksen kuoleman osallisuuteen kastaminen tarkoittaa verensuojaa Kristuksessa Jeesuksessa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      378
      16175
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      264
      6251
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3688
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      197
      2777
    5. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      14
      2332
    6. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      137
      2229
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      110
      1660
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      48
      1459
    9. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1216
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1214
    Aihe