Itserakas mies

Kävinhän se minäkin nettitreffeillä. Mies oli minua monta vuotta nuorempi, mutta oli ilmeisesti juonut, polttanut ja valvonut elämänsä aikana paljon. Tässä vaiheessa elämää (40-50 vuotta) ei ikä näy niinkään numeroista, vaan pikemminkin eletyn elämän laadusta. "Nuoriahan ne nämä nettimiehet monet haeskelevat, mutta vinkkinä sanoisin, että mitä jos tarkastaisitte sen naamataulunne ensin. Moni väittää myös olevansa urheilullinen. kuvittelevatko he olevansa nuorekkaita, kun rasvaprosentti on "0" vaikka naamataulukin on kuin kuivunut rusina.

Kävin siis nettitreffeillä. Mies kehui koko ajan itseään, kiertotietä rikkauksiaan, muita taitojaan, ja varsinkin hienoa luonnettaan. No, minä kuuntelin. Seuraavaksi hän siirtyi aiheeseen "nettinaiset". He ovat kuulemma enimäkseen eronneita naisia...vähän epäilyttävää porukkaa ilmeisesti. Tosin minäkin olen eronnut, mutta sitä hän ei joutanut siinä jutelleessaan huomioon ottamaan. Sitähän ei tietysti hoksinutkaan, että miehetkin ovat "eronneita" kun eroavat. No....vaikea selkoista, mutta selvä paheksuva maku oli jutuissa. Kovasti oli jo naisia valkannut, mutta sanoi ettei hänelle kaikki kelpaa.

Mies oli suomeksi sanottuna aika rutjakkeen näköinen. Uskon, että ne naiset jotka häneen ovat yhtä tapaamista kauemmin satsanneet, ovat olleet melko epätoivoisia. heistäkin hän kertoi. muut, ne fiksummat, olivat ilmeisesti jättäneet miehen siihen luuloon, että hän on mitä sanookin olevansa.

Minä siirryn kesälavoille ja ravintoloihinkin kesäkuukausiksi. Ei pitäisi ensimmäiseen kompastua, mutta ällistyttävä oli kokemus.
41544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi vitsi sentään!!
Sinä se varmaan varsinainen missi olet???
50 vanha, puhkinussittu, eronnut rupukka.

Äänestä
  • Hyi tota miesten käyttämää kieltä.....Ja jos ämmä on puhki nussittu, kuten sanonta kuuluu niin ketkä sen tekevät,,,,,MIEHET .....jotka eivät muuta ajattelekkaan...........mihin muuten on jäänyt nimitys HUORAPUKKI.......
    Täällä treffipalstalla tuntuu noin 85% olevan sellaisia miehiä.

    Äänestä

  • MOT

    ...eli henkinen tasokin on em. luokaa.

    Kyllä on neulan etsimistä heinäsuovasta -touhua tämä : )

    Olen muuten sitä mieltä, että kasvoista todellakin näkee eletyn elämän, myönteisyyden/katkeruuden jne. Kysymys ei ole vain ja ainoastaan siitä ns. komeudesta kun puhutaan ulkomuodosta.

    Äänestä

  • Liisa Ihmemaassa kirjoitti:

    MOT

    ...eli henkinen tasokin on em. luokaa.

    Kyllä on neulan etsimistä heinäsuovasta -touhua tämä : )

    Olen muuten sitä mieltä, että kasvoista todellakin näkee eletyn elämän, myönteisyyden/katkeruuden jne. Kysymys ei ole vain ja ainoastaan siitä ns. komeudesta kun puhutaan ulkomuodosta.

    Olen samaa mieltä kanssasi "Liisa Ihmemaassa"...nasevasti kirjoitettu!!!!
    Nauran täällä vieläkin..hehehehe..aahahah

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisa ihmemaassa kirjoitti:

Kävinhän se minäkin nettitreffeillä. Mies oli minua monta vuotta nuorempi, mutta oli ilmeisesti juonut, polttanut ja valvonut elämänsä aikana paljon. Tässä vaiheessa elämää (40-50 vuotta) ei ikä näy niinkään numeroista, vaan pikemminkin eletyn elämän laadusta. "Nuoriahan ne nämä nettimiehet monet haeskelevat, mutta vinkkinä sanoisin, että mitä jos tarkastaisitte sen naamataulunne ensin. Moni väittää myös olevansa urheilullinen. kuvittelevatko he olevansa nuorekkaita, kun rasvaprosentti on "0" vaikka naamataulukin on kuin kuivunut rusina.

Kävin siis nettitreffeillä. Mies kehui koko ajan itseään, kiertotietä rikkauksiaan, muita taitojaan, ja varsinkin hienoa luonnettaan. No, minä kuuntelin. Seuraavaksi hän siirtyi aiheeseen "nettinaiset". He ovat kuulemma enimäkseen eronneita naisia...vähän epäilyttävää porukkaa ilmeisesti. Tosin minäkin olen eronnut, mutta sitä hän ei joutanut siinä jutelleessaan huomioon ottamaan. Sitähän ei tietysti hoksinutkaan, että miehetkin ovat "eronneita" kun eroavat. No....vaikea selkoista, mutta selvä paheksuva maku oli jutuissa. Kovasti oli jo naisia valkannut, mutta sanoi ettei hänelle kaikki kelpaa.

Mies oli suomeksi sanottuna aika rutjakkeen näköinen. Uskon, että ne naiset jotka häneen ovat yhtä tapaamista kauemmin satsanneet, ovat olleet melko epätoivoisia. heistäkin hän kertoi. muut, ne fiksummat, olivat ilmeisesti jättäneet miehen siihen luuloon, että hän on mitä sanookin olevansa.

Minä siirryn kesälavoille ja ravintoloihinkin kesäkuukausiksi. Ei pitäisi ensimmäiseen kompastua, mutta ällistyttävä oli kokemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu