Ylen vasemmistolaisuus - sitä on riittänyt

Yleisadio alkoi politisoitumaan vasta 1960-luvun loppupuolella, kun kuvioon astui mies nimeltä Eino S. Repo. Hän oli ensin Yleisradion pääjohtaja 1965-1969 ja sen jälkeen radiopuolen johtaja vuoteen 1974 asti.

Revon johdolla Yleisradioon otettiin töihin äärivasemmistolaisia toimittajia ja pikkuhiljaa syntyi nykyisenlainen agendamedia. Toimittajat tekivät perinteisiä arvoja rienaavia ohjelmia ja sotaveteraaneja pilkattiin surutta, mitäs läksit, oliko pakko lähteä sotimaan.

Joskus puhutaan ilmiöstä Yleisradion vaaran vuodet, joka tarkoittaa aikaa 1960-luvun loppupuolta, reporadion syvintä aikaa. Yleisradio oli täynnä taistolaiskommunisteja ja muita äärivasemmistolaisia toimittajia. Heillä oli heikko journalistin ammattitaito, mutta eiväthän he olleetkaan tekemässä journalismia vaan ajamassa omaa agendaa. Yleisradio tuuttasi eetteriin jatkuvalla syötöllä YYA-propagandaa ja hokemia, miten ”Neuvostoliitto on Suomen ystävä”.

Kun Revosta lopulta päästiin eroon, ja Kekkonenkin kupsahti, niin Yleisradio olisi voinut palautua takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä eli joukkotiedotukseen. Mutta vasemmistolainen agendakulttuuri oli jäänyt taloon. Se kulki ihmisten kiusana läpi koko 1970 ja -80 lukujen. 90-luvulla vasemmistoagenda hiipui aavistuksen, mutta koska agendakulttuuri oli talossa, niin siitä on vaikea päästä eroon.

Nykypäivänä tuo agendamaisuus on taas alkanut lisääntymään päin. Agendalistalla ei ole enää idän suhteet vaan mm. kehitysmaista tulevat miehet ja erilaiset sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Lisäksi eräänlainen trans-feminismi on todella laajaa. Kun katsoo ketkä pääsevät ketkä pääsevät ääneen, niin huomaa, että vasemmistoagenda on edelleen siellä taustalla.

Paha on mennä tätä kiistämään.