Ylen vasemmistolaisuus - sitä on riittänyt

Yleisadio alkoi politisoitumaan vasta 1960-luvun loppupuolella, kun kuvioon astui mies nimeltä Eino S. Repo. Hän oli ensin Yleisradion pääjohtaja 1965-1969 ja sen jälkeen radiopuolen johtaja vuoteen 1974 asti.

Revon johdolla Yleisradioon otettiin töihin äärivasemmistolaisia toimittajia ja pikkuhiljaa syntyi nykyisenlainen agendamedia. Toimittajat tekivät perinteisiä arvoja rienaavia ohjelmia ja sotaveteraaneja pilkattiin surutta, mitäs läksit, oliko pakko lähteä sotimaan.

Joskus puhutaan ilmiöstä Yleisradion vaaran vuodet, joka tarkoittaa aikaa 1960-luvun loppupuolta, reporadion syvintä aikaa. Yleisradio oli täynnä taistolaiskommunisteja ja muita äärivasemmistolaisia toimittajia. Heillä oli heikko journalistin ammattitaito, mutta eiväthän he olleetkaan tekemässä journalismia vaan ajamassa omaa agendaa. Yleisradio tuuttasi eetteriin jatkuvalla syötöllä YYA-propagandaa ja hokemia, miten ”Neuvostoliitto on Suomen ystävä”.

Kun Revosta lopulta päästiin eroon, ja Kekkonenkin kupsahti, niin Yleisradio olisi voinut palautua takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä eli joukkotiedotukseen. Mutta vasemmistolainen agendakulttuuri oli jäänyt taloon. Se kulki ihmisten kiusana läpi koko 1970 ja -80 lukujen. 90-luvulla vasemmistoagenda hiipui aavistuksen, mutta koska agendakulttuuri oli talossa, niin siitä on vaikea päästä eroon.

Nykypäivänä tuo agendamaisuus on taas alkanut lisääntymään päin. Agendalistalla ei ole enää idän suhteet vaan mm. kehitysmaista tulevat miehet ja erilaiset sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Lisäksi eräänlainen trans-feminismi on todella laajaa. Kun katsoo ketkä pääsevät ketkä pääsevät ääneen, niin huomaa, että vasemmistoagenda on edelleen siellä taustalla.

Paha on mennä tätä kiistämään.
9144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pari ohjusta tekis hyvää niille

Äänestä

Yle pitäiskin hajoittaa.

Äänestä

Yle on roskamedia.

Äänestä

Monesti kuulee, että Yleisradio pitäisi lopettaa. Ei välttämättä, sinänsä itse yleisradiona Yle voi olla ihan toimiva, mutta 1960-luvulta yhtiöön upotettu agendajournalismi pitäisi kitkeä pois juuria myöten. Tämä on vaikeaa, sillä kuten jo tuli esille, niin taistolaisuus on siirtynyt yleisesti toimittajissakin uudelle sukupolvelle.

Äänestä

Varsinkin vihreät uustaistolaiset saavat mediassa paljon tilaa...

Äänestä
  • Haavistoa on suosittu vuosikausia.

    Äänestä

Ylen vasurien pakkovero pois sillä ylivoimasesti suurin osa Suomalaisista on oikeistolaisia.

Äänestä

Vassarit on lähihistorian aikana murhanneet 100milj ihmistä. Tuota toimintaa Yle on ollut tukemassa.
Tuomiolle rikoksista ihmisyyttä vastaan?

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yleisadio alkoi politisoitumaan vasta 1960-luvun loppupuolella, kun kuvioon astui mies nimeltä Eino S. Repo. Hän oli ensin Yleisradion pääjohtaja 1965-1969 ja sen jälkeen radiopuolen johtaja vuoteen 1974 asti.

Revon johdolla Yleisradioon otettiin töihin äärivasemmistolaisia toimittajia ja pikkuhiljaa syntyi nykyisenlainen agendamedia. Toimittajat tekivät perinteisiä arvoja rienaavia ohjelmia ja sotaveteraaneja pilkattiin surutta, mitäs läksit, oliko pakko lähteä sotimaan.

Joskus puhutaan ilmiöstä Yleisradion vaaran vuodet, joka tarkoittaa aikaa 1960-luvun loppupuolta, reporadion syvintä aikaa. Yleisradio oli täynnä taistolaiskommunisteja ja muita äärivasemmistolaisia toimittajia. Heillä oli heikko journalistin ammattitaito, mutta eiväthän he olleetkaan tekemässä journalismia vaan ajamassa omaa agendaa. Yleisradio tuuttasi eetteriin jatkuvalla syötöllä YYA-propagandaa ja hokemia, miten ”Neuvostoliitto on Suomen ystävä”.

Kun Revosta lopulta päästiin eroon, ja Kekkonenkin kupsahti, niin Yleisradio olisi voinut palautua takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä eli joukkotiedotukseen. Mutta vasemmistolainen agendakulttuuri oli jäänyt taloon. Se kulki ihmisten kiusana läpi koko 1970 ja -80 lukujen. 90-luvulla vasemmistoagenda hiipui aavistuksen, mutta koska agendakulttuuri oli talossa, niin siitä on vaikea päästä eroon.

Nykypäivänä tuo agendamaisuus on taas alkanut lisääntymään päin. Agendalistalla ei ole enää idän suhteet vaan mm. kehitysmaista tulevat miehet ja erilaiset sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Lisäksi eräänlainen trans-feminismi on todella laajaa. Kun katsoo ketkä pääsevät ketkä pääsevät ääneen, niin huomaa, että vasemmistoagenda on edelleen siellä taustalla.

Paha on mennä tätä kiistämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu