Eilen myöhään tuli teeveestä Timo K. Mukan ja Rauni Mollbergin elokuva Milka, joka kertoi nuoren tytön heräämisestä seurusteluun ja seksiin.
Elokuva oli saanut 42 vuotta sitten ylistävät arvostelut, mutta nykysilmin se oli enemmän kuin kökkö: irrallisia kohtauksia, synkkyyttä ja lakonisia lauseita.
Milkana näytellyt Irma Huntus oli joutunut esiintymään useissa alastonkohtauksissa ja tullut kotipaikkakunnallaan sellaisen pilkan ja juoruilun kohteeksi, että oli heti koulun loputtua joutunut muuttamaan toisaalle.
Tyttö oli satumaisen kaunis ja herttainen, mutta siitä en ole nähnyt mainintaa, vain alastonkohtauksista ja Mollbergin aiheellisesti romahtaneesta maineesta, ja arvostelujen täydellisestä muuttumisesta.
x x x x
Kun katsoin elokuvan, tuli voimakas tunne, että olen täällä netissä usein joutunut keskustelemaan menneisyyden haamujen kanssa. Heille AINOA OIKEA on, mitä he ITSE ajattelevat ja mistä rajoista pitävät tiukasti kiinni.
Kaikki muu, varsinkin vapaampi suhtautuminen, on pervoa, sairasta, dementiaa ja kamaloittavaa. Onneksi tälläkin palstalla kuitenkin on siallisilla keskustelijoilla enemmistö. 🌹👀
Kestuskelua seurustelusta menneisyyden haamujen kanssa
2
107
Vastaukset
- Anonyymi
yullrr4ko vilpinen olotila kuin betinitalossa ..... viileä on mukvaako=?
Anteeksi, siallisia > asiallisia. 🌹👀
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501