Ajan ilta ja näkymätön Jeesus
Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. (Luuk. 24: 13-16)
TÄHÄN saakka eletyn elämäni käsittämättömimpiä kokemuksia taannehtivasti ajatellen on tämä: Jeesus on tullut lähelleni – enkä ole tiedostanut Häntä.
Montako kertaa näin on tapahtunutkaan?
Kenties tämä tällainen on tullut sinunkin osaksesi.
He eivät tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
Kuljen ajatuksissani edemmäs. Joudun seuraavan todellisuuden eteen, tahdon sitä tai en:
Fyysisen elämämme vakioon kuuluvat rinnallamme kulkevat hengen maailman henkilöt ja näitten aikaansaamat jokapäiväiseen vaellukseemme vaikuttavat todellisuudet.
Tämä pätee joka ainoan ihmisen kohdalla.
Vain harvoin olemme tietoisia tapahtuvasta.
NUORUUSVUOSIENI Amerikan elämyksiin kuuluivat toistuvat törmäykset tuon ajan populaarifraasiin: The devil made me do it – Paholainen sai minut tekemään sen ja sitä.
Lapsia kuvailtiin tv-mainoksissa seisomassa vanhempiensa edessä näitten heristäessä sormea jälkikasvulleen, jälkimmäisten vaikeroidessa itkunsekaisella äänellä: Mutta en minä sitä tehnyt – paholainen sen teki.
Kirkonmiehet Arizonassa korvieni kuullen pitivät pitkiä raamattuopetuksia ihmisistä, jotka ovat henkivaltojen ohjauksessa eivätkä tiedä totuutta siitä, kuka ja mikä heissä vaikuttaa. Tekstiksi sopi Paavalin hyvin tunnetut roomalaiskirjeen sanat:
Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.
Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu. (Room.7:15-25).
Pohdiskellaanpa edellä olevia apostolin pyhiä sanoja.
NÄKYMÄTÖN maailma sekä ympärillämme että sisäisesti meissä on suunnaton voima – vaikuttaen joko hyvän tai pahan tiedostamiseen ja tekemiseenkin.
Joka ainoa ihminen on kulkenut elämässänsä sellaisissa risteysasemissa, joissa on tapahtunut sellaisia valintoja ja samaistumisia, joiden vaikutus säilyy ja ulottuu ajan päättymiseen saakka.
Äitini opetti minulle – oman elämänsä tragedioitten vaikuttamin esimerkein – että ajallisen elämän hirmuisimmat sanat ovat tämä kaksikko: Liian myöhään!
Jatka kanssani palstani avaavan raamattutekstin lukemista:
Hän kysyi heiltä: ”Mistä te siinä kävellessänne puhelette?”
He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, nimeltään Kleopas, vastasi hänelle: ”Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut?”
Hän kysyi heiltä: ”Mitä sitten?”
He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teoissa ja sanoissa Jumalan ja koko kansan edessä. … Me toivoimme, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin…”
”Jää meidän luoksemme, sillä kohta on ilta ja päivä on jo päättymässä.”
Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.
Voi voi voi!
Siinähän Hän oli, Israelin Lunastaja, elävänä!
Hänen omansa eivät vain tunteneet Häntä.
MEITÄ on miljardeja ihmisiä, jotka jokainen omalla tavallansa ovat yksinäisiä ja jäävät sellaisiksi elleivät kohtaa Häntä, joka on sitoutunut olemaan omiensa kanssa aina ajan loppuun saakka.
Galileassa Jumalan Pojan läheisyys opetuslapsiin oli suurimman osan ajasta ruumiillista, fyysistä läsnäoloa.
Ristin jälkeen Kristuksen läsnäolo ja hetkelliset ilmestymiset omillensa tapahtuivat näkymättömän läsnäolon pilvestä käsin.
Emmauksen tien tapahtumien kokemushuippu saavutetaan tilanteessa, jossa tapahtuu seuraava: vaeltajien silmät avautuvat ”ja he tunsivat Jeesuksen.”
”Mutta hän katosi heidän näkyvistään” (Luuk. 24:31).
Hän katosi – Hän, joka oli lausunut nämä sanat:
”En minä jätä teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne.”
Ja Hän oli luvannut näinkin:
”Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te saatte nähdä minut, sillä minä elän ja tekin saatte elää.” (Joh. 14:18-19).
Mutta Hän katosi!
Hän katosi!
Kuitenkin ainoastaan lihan ja veren näkyvässä fyysisessä muodossa Hän katosi.
Johannes kirjoittaa:
Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta – ei ainoastaan vedessä vaan vedessä ja veressä. Ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. (1. Joh. 5:6).
Korkein totuus – Jumalan Poika – nähtiin lihassa. Runsaat kolmekymmentä vuotta.
Totuus kulki ihmisten keskuudessa, nähtävänä ja kosketeltavanakin.
Totuus haastoi ihmisiä:
Loukkaako tämä teitä?
Entä jos näkisitte Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä.
Ne sanat, joka minä olen puhunut teille, ovat henki ja elämä. (Joh. 6:61-63)
TÄSSÄ elämässä me kristityt olemme kaikki rinnastettavissa Emmauksen tien vaeltajiin. Jeesus kulkee vierellämme – emmekä
Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. (Luuk. 24: 13-16)
TÄHÄN saakka eletyn elämäni käsittämättömimpiä kokemuksia taannehtivasti ajatellen on tämä: Jeesus on tullut lähelleni – enkä ole tiedostanut Häntä.
Montako kertaa näin on tapahtunutkaan?
Kenties tämä tällainen on tullut sinunkin osaksesi.
He eivät tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
Kuljen ajatuksissani edemmäs. Joudun seuraavan todellisuuden eteen, tahdon sitä tai en:
Fyysisen elämämme vakioon kuuluvat rinnallamme kulkevat hengen maailman henkilöt ja näitten aikaansaamat jokapäiväiseen vaellukseemme vaikuttavat todellisuudet.
Tämä pätee joka ainoan ihmisen kohdalla.
Vain harvoin olemme tietoisia tapahtuvasta.
NUORUUSVUOSIENI Amerikan elämyksiin kuuluivat toistuvat törmäykset tuon ajan populaarifraasiin: The devil made me do it – Paholainen sai minut tekemään sen ja sitä.
Lapsia kuvailtiin tv-mainoksissa seisomassa vanhempiensa edessä näitten heristäessä sormea jälkikasvulleen, jälkimmäisten vaikeroidessa itkunsekaisella äänellä: Mutta en minä sitä tehnyt – paholainen sen teki.
Kirkonmiehet Arizonassa korvieni kuullen pitivät pitkiä raamattuopetuksia ihmisistä, jotka ovat henkivaltojen ohjauksessa eivätkä tiedä totuutta siitä, kuka ja mikä heissä vaikuttaa. Tekstiksi sopi Paavalin hyvin tunnetut roomalaiskirjeen sanat:
Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.
Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu. (Room.7:15-25).
Pohdiskellaanpa edellä olevia apostolin pyhiä sanoja.
NÄKYMÄTÖN maailma sekä ympärillämme että sisäisesti meissä on suunnaton voima – vaikuttaen joko hyvän tai pahan tiedostamiseen ja tekemiseenkin.
Joka ainoa ihminen on kulkenut elämässänsä sellaisissa risteysasemissa, joissa on tapahtunut sellaisia valintoja ja samaistumisia, joiden vaikutus säilyy ja ulottuu ajan päättymiseen saakka.
Äitini opetti minulle – oman elämänsä tragedioitten vaikuttamin esimerkein – että ajallisen elämän hirmuisimmat sanat ovat tämä kaksikko: Liian myöhään!
Jatka kanssani palstani avaavan raamattutekstin lukemista:
Hän kysyi heiltä: ”Mistä te siinä kävellessänne puhelette?”
He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, nimeltään Kleopas, vastasi hänelle: ”Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut?”
Hän kysyi heiltä: ”Mitä sitten?”
He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teoissa ja sanoissa Jumalan ja koko kansan edessä. … Me toivoimme, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin…”
”Jää meidän luoksemme, sillä kohta on ilta ja päivä on jo päättymässä.”
Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.
Voi voi voi!
Siinähän Hän oli, Israelin Lunastaja, elävänä!
Hänen omansa eivät vain tunteneet Häntä.
MEITÄ on miljardeja ihmisiä, jotka jokainen omalla tavallansa ovat yksinäisiä ja jäävät sellaisiksi elleivät kohtaa Häntä, joka on sitoutunut olemaan omiensa kanssa aina ajan loppuun saakka.
Galileassa Jumalan Pojan läheisyys opetuslapsiin oli suurimman osan ajasta ruumiillista, fyysistä läsnäoloa.
Ristin jälkeen Kristuksen läsnäolo ja hetkelliset ilmestymiset omillensa tapahtuivat näkymättömän läsnäolon pilvestä käsin.
Emmauksen tien tapahtumien kokemushuippu saavutetaan tilanteessa, jossa tapahtuu seuraava: vaeltajien silmät avautuvat ”ja he tunsivat Jeesuksen.”
”Mutta hän katosi heidän näkyvistään” (Luuk. 24:31).
Hän katosi – Hän, joka oli lausunut nämä sanat:
”En minä jätä teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne.”
Ja Hän oli luvannut näinkin:
”Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te saatte nähdä minut, sillä minä elän ja tekin saatte elää.” (Joh. 14:18-19).
Mutta Hän katosi!
Hän katosi!
Kuitenkin ainoastaan lihan ja veren näkyvässä fyysisessä muodossa Hän katosi.
Johannes kirjoittaa:
Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta – ei ainoastaan vedessä vaan vedessä ja veressä. Ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. (1. Joh. 5:6).
Korkein totuus – Jumalan Poika – nähtiin lihassa. Runsaat kolmekymmentä vuotta.
Totuus kulki ihmisten keskuudessa, nähtävänä ja kosketeltavanakin.
Totuus haastoi ihmisiä:
Loukkaako tämä teitä?
Entä jos näkisitte Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä.
Ne sanat, joka minä olen puhunut teille, ovat henki ja elämä. (Joh. 6:61-63)
TÄSSÄ elämässä me kristityt olemme kaikki rinnastettavissa Emmauksen tien vaeltajiin. Jeesus kulkee vierellämme – emmekä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.