Onko kellään kokemista?

Oon ejdottanut patiterapiaa jossakerran käytiinkin. Mies terapiass kertoi kuinka on usein lasten kanssa, touhuaa ja vörkkää, reissailee jeidän kanssaan ja minä menin ihan lukkoon. Tunsin itseni täydwksi idiootiksi enkä saanut sanottua ettei nuo ole totta. Kerroin myös tuntemuksistani että koen olevani ilmaa niin ehdottivat minulle omaa aikaa ja kysyivöt koenko noin koska olen masentunut. En tunne olevani kuitenkaan masentunut, mutta ahdistunut tilanteesta kylläkin. Mies kertoi terapiassa että hän ostaa melkein kaiken perheessämme jne. Olin ihan puulla päähän lyöty ja yritin hajamielisesti sönköttää jotain ja meinasin alkaa itkemäänkin koska olin täysin ullalla missä mennään.
Alussa mies oli hiljainen ja rauhallinen, ei juuri puhunut ja ajattelin että siinäpäs kiltti mies.

Paitsi että meillä on seksiä ja halauksia ja kyhnäystä koska olen siinä aktiivinen. Mies sanoikin ettei siittä niin välitä siis kyhnäyksestä tai löhellä olostq, eikä itse halaa tms mutta mää meen läjelle ja kosketan ja ehdotan seksiä. Mies ei ehdota koskaan seksiä muttei kieltäydykkään kun ehdotan. Jos silitän, rapsutan hän on siinä muttei rapsuta takaisin. Koskaan ei pusuttele mutta mää teen sitäkin ja hän on siinä. Ottaa kyllä vastaan muttei itse pussaa tanaisin. Oon sanonut että mua huolettaa kovasti meidän parisuhde mutta mies vastaa että ei siinä vikaa oo. Oon sanonut että etäännymme johon mies vastaa jotain kiltävästi että ei etäännytä.

On lapset sen huomanneet, sanovat ettei sukulaisilla oo samanlaista eikä kavereilla. Harkitsen vakaasti lähtemistä.

Aluksi oli hiljainen ja rauhallinen ja ajattelin että siinäpä kiltti mies

Anonyymi kirjoitti:

Aluksi oli hiljainen ja rauhallinen ja ajattelin että siinäpä kiltti mies

Ehkä hän on kyllästynyt olemaan aina väärässä, ja tekemään vääriä asioita vääriin aikoihin väärillä tavoilla.

No ei oikeastaan, en ole elänyt vain lapsille koska oon yrittänyt saada miestä mun kanssa lenkille ja ajelulle, lomalle muttei lähde ja joskus kun harvoin lähti niin oli hiljaa ja vaivaantunut tai pahantuulinen kuin oisin väkisin raahannut mukaan. Yksikseen liikkuu paljonkin ja matkustelee. Mutta tottakait mää oon oakostakin joutunut siinä mielessä elämään lapsille koska mies ei oo siihen alkanut vaan lapset jääneet mulle sitten. Ei ne lapset mun mielestä omineen kasva eikä riitä pelkkä ruoka, vaatteet ja lämmnkatto lapsille vaan mun mielestä se on suhde jossa keskustellaan, kuunnellaan, kannustetaan sekä kasvatetaan.
Mies ei oikein ota kontaktia minuun eikä lapsiin vaan omia juttujaan tekee.
Musta alkanut tuntumaan että meidän parisuhde ollut mun varassa jotenkin koska minä oon ollut aina myös se joka joka päivä halaa suukottaa ja silittää toista, mutta mies ei koskaan..seksiinkin aloitus lähtenyt aina minusta. Kun kysyn rakastaako niin vastaa että joo, ,mutta viimeaikoina on alkanut tuntumaan etten tunne olevani rakastettu. Oikeasti tuntuu nykyään että mun sydän on murtunut ja mut on jo jätetty vaikka yhdessä ollaan ja naimisissakin.

Joku joskus ehdotti salasuhdetta, mutta musta ei oo pettämään, siihen en lähde. Oon saanut ehdotuksia mutta oon ottanut sen linjan että koska itsestäni petetyksi tuleminen tuntuisi äärettömän pahalta niin en sitä tee toisellekkaan sellaista pahuutta.
Js oon alkanut ajattelemaan etten voi pakottaa miestäni mihinkään.
Kysyttäessä vastaa että takastaa ja kun kysyn haluaako vapauden vai jatkaa mun kanssa niin vastaa että haluaa jatkaa. Kertoin vadta etten oo vuosiin kokenut olevani rakastettu niin vastaa että kuvittelen omiani.
Oon yrittänyt ja urittänyt koko liityomme ajan rakentaa meidän suhdetta mutta nyt tuntuu että luovutan ja alan rakentamaan omaa elämääni, en enää jakda väkisin yrittää toista saada mukaan mun, perheen elämään. Oon kauhean surullinen, mutta en voi asialle mitään. Rakadtan silti miestäni mutta mun on päästettävä irti ja tuo tuntuu kuin mua revittäisiin kahtia muttei ole vaihtoehtoja. En voi väkisin pakottaa,on luovutettava. Ehkä hän on onnellisempi jonkun toisen kanssa. Mua ei kiinnosta parisuhde kenenkään muun kanssa. Oon pohtinut että alan opiskelemaan lisää ja keskityn rakentamaan omaa elämää lastrn kanssa sellaisena jotta voin aamuisin katsoa peilistä itseäni hyvillä mielin ilman häpeää ja tunnetta etten riitä eikä musta ole mihinkään. Elämä voi varmasti olla hyvää ilman miestäkin, ajan kanssa siihen tottuu ja eron tuoma tuska väistyy. Nyt tosin tuntuu että joku on kuollut, aivan hirveältä.

Voisin kysyä tuosta mieheltäni että kokeeko hän tulleen huijatuksi tai ei nyt sentään koska nyt kun muistelen niin ensimmäisen lapsen odotus tuli kyllä yllätyksenä mutta juuri muutamaa päivää ennen hääpäivää. Hääpäivä oli siis jo sovittu kun tein positiivisen raskaustestin ja se oli mies joka kosi mua.
Rakastan silti miestä ja haluan kuulla miltä hänestä kaikki tuntuu ja miten hän kokee, olen tuon sanonutkin oon sanonut että totuus vaikka se satuttaisikin on parempi kuin valhe koska kaikki kärsii muutoin.