Paavali on monien idoli

Anonyymi-ap

Olen huomannut että monet Raamatun lukijat ovat mieltyneet erityisesti teksteihin, joiden katsotaan olevan Paavalin nimissä. Mistähän se johtuu?

LS

30

152

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paavo varoittaa nunnia katsomasta pornoa..pitäisi huolta tuosta valtavasta vanha ukko koplasta.. kuinkahan moni on raiskannut lapsia ja tappanut..nyt meni paavista kaikki kunnioitus..paavi pidä huolta omasta hovista ja katso etteivät sekaannu lapsiin

      • Anonyymi

        Paavolta se voi onnistua, mutta Paavi on jo liian vanha mies sellaisiin asioihin.

        Pietari oli Rooman kirkon ensimmäinen Piispa ja sitten Paavi.

    • Anonyymi

      Hellarit eivät nykyisin muuta hoekaan kuin sitä Korinton molotuskohtaa, jonka Paavali sanoo ensin olevan salakielistä rukoilua, mutta muuttaa mielipidettään kun lukee eteenpäin, jossa Paavali sanoo, että kyse onkin epämääräisesti merkityksettömästä hurmosmolotuksesta, josta käyttää itse sanaa "glossolalia"

      1. Kor. 14:19

      Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

    • Anonyymi

      No eipä sitä jumalattomalle kannata selittää. Seraa sinä vain Parhamia ja G.Olsen Smidt's teologiaa.

    • Anonyymi

      Joillakin Raamatun kohdilla on helppo hallita. Esimerkiksi Ananias ja safira. Jos ei luovuta maita ja mantuja yhteiseen hyvään, niin siitä seuraa kauhea rangaistus. Kuinkahan moni tänä päivänä haluaisi antaa koko omaisuuden seurakunnalle?

      LS

    • Anonyymi

      Ite olen kamppaillut aina Mooseksesta Paavaliin raamatun tekstien kanssa, Kieltoja käskyjä opetuksia, antaa ne olla raamatussa en niitä kumoa, mutta Jeesuksen opit ovat sitten tosi, mutta kukaan ei niitä pysty toteuttamaan olkoon kuinka hurskas uskossaan.
      Elikkä Jeesukseen uskotaan kuten Hän kehoittaa sanassa tekemäänkin. Jos tarvis mennee yksinäisyyteen ja polvistuu Jumalan puoleen, näin teen ainakin. Uskoni ei kuulu muille eikä pidäkkään kuin vain Jumalalle, kun vain koitan pysyä väleissä Heidän Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Ei tarvitse lähteä mihinkään kokouksiin joissa on paljolti tuomitsijoitakin niitä hyviä tai niin luulevat monikin olevan. On siellä meitä heikkojakin onneksi mukana. Ihmeellisesti Jumala kuulee minunkin anomiseni näinkin vaikka yksikseni.
      tomumaja

      • Anonyymi

        Olet mielestäni hieman väärässä väittäessäsi ettei uskosi kuulu muille. Jos Jeesuksella olisi ollut tuollainen näkemys olisitko sinä tai ylipäätäänsä kukaan silloin löytänyt häntä? Ei varmasti olisi. Olisi mielenkiintoista tietää ajatteletko myös evankelioimisesta samoin ettei se kuulu muille?
        Kristityn vastuu ja velvollisuus on evankelioida sanomaa hänestä eteenpäin omien mahdollisuuksien ja olosuhteidensa puitteissa.
        Pelkällä Raamatun lukemisella ei taivaspaikkaa lunasteta. Kristus odottaa kristityn uskovan tekevän oman osansa prosessissa. Pelastus on toisaalta ilmainen lahja toisaalta taas usko täytyy ilmaista teoilla. Usko ilman tekoja on tyhjää, hedelmätöntä.
        On siis luettava säännöllisesti Raamattua, käytävä hengellisissä kokouksissa, evankelioida sanomaa pelastuksesta, rukoilla jatkuvasti eläen Raamatun puhtaiden moraalinormien mukaista elämää.

    • Anonyymi

      Paavali oli luonteeltaan murhamies ja valheellinen eli epärehellinen. Ei se ihmisen perusluonne siitä mihinkään muutu.

      Kyse ei ole mistään yhdestä valheen lipsahduksesta kuten yleensä asioita kaunistellaan.

      7 Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

      7 Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

      Jos Paavalin oppeja noudattaisi, niin seurakunnassa olisi yhteisomistus ja naisilla huntupakko. Naiset ei saa puhua seurakunnassa mitään. Lisäksi pitäisi hiukset leikata ja viedä poltettavaksi temppeliin ja tehdä se nasiirilupaus ja alkaa täysraittiiksi. Hellarit matkivat vain tuota täysraittiutta.
      Mutta ei muita Paavalin määräyksiä.

      • Anonyymi

        Paavali yritti jakaa ihmisiä eri lokeroihin keksimällä sen armolahjaopin ja eriarvoisti niitä.
        Samoin ruumiista irtaantuvan erillien sielukäsitteen Paavali toi Kreikkaisesta filosfiasta ja monta muuta oppia, joita ei löydy mistään muualta kuin Paavalin puheista ja kirjeistä.

        Paavalin opeilla mies sai sisälleen Korintissa Saatanan demonihengen, eikä sitä otettu pois, vaan se vaivasi miestä kuolemaan asti.

        James King käännöksen mukaan oikein Saatanan viestinvälittäjä enkelin. "The messenger of Sathan" -nimisen demonin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli ensin hyvän asian palveluksessa, mutta sitten Jumala muutti miehen toimenkuvaa lähettämällä demonihengen uudeksi henkioppaaksi ja väkevän eksytyksen neuvojaksi. Eihän se eksytys muuten väkevä olisikaan. Paavalin maine sai uskomaan melkein millaisen valheen tahansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali yritti jakaa ihmisiä eri lokeroihin keksimällä sen armolahjaopin ja eriarvoisti niitä.
        Samoin ruumiista irtaantuvan erillien sielukäsitteen Paavali toi Kreikkaisesta filosfiasta ja monta muuta oppia, joita ei löydy mistään muualta kuin Paavalin puheista ja kirjeistä.

        Paavalin opeilla mies sai sisälleen Korintissa Saatanan demonihengen, eikä sitä otettu pois, vaan se vaivasi miestä kuolemaan asti.

        James King käännöksen mukaan oikein Saatanan viestinvälittäjä enkelin. "The messenger of Sathan" -nimisen demonin.

        Vai sai ????? hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii olet säälittävän surkea....

    • Anonyymi

      Idoli=Epäjumala

      • Ensin yritetään kumoa Jeesuksen Jumaluus ja Hänen Tehtävä meidän elämässä ja nyt hyökätään sitten Paavalin kimppuun vuoroon. On tä surullisen huvittava tä aika . Aivan järkyttävä.

    • Anonyymi

      Ei Paavalissa eikä hänen opetuksissaan ole mitään. Jos emme niihin mielly, niin se yleensä johtuu omasta harhaopistamme. Haluamme pitää siitä kiinni eikä pelastuksen sanomasta.

      Ei Paavali antanut meille mitään käskyjä miten elää. Ei entinen lakihenkinen fariseus tietenkään luonut mitään lakiuskoa että tässä teille käskyä käskyn päälle. Minkä kääntymyksen hän muutoin olisi tehnyt.

      Eikä muutoinkaan ihmisen tarvitse teoillaan ansaita yhtään mitään. Tai ei hän siihen kykene. itse hän ei pysty kuin surkuttelemaan tilaansa tai näyttelemään omavanhurskasta. Siihen loppuvat ihmisen mahdollisuudet. Paavali pyrkii meitä johdattamaan hengen uskoon, jossa olemme Jumalan teko Hengessä. Meidät on luotu uudeksi Pyhä Hengen kautta ja siinä toteutamme uskoa eikä oman lihan varassa miettien että mitä nyt saisi tehdä ja mitä ei.

      Eikä Hengen ihmistä voi ohjata ihmislähtöisesti. Kun sanonta kuuluu, tuuli puhaltaa mistä tahtoo ja niin on Hengen johdossa oleva ihminen. Tuuli tulee ylhäältä. Tulee vain uskoa siihen, nöyrtyä sen edessä ja olla valmis siihen palvelustehtävään mihin Henki antaa lahjat.

    • Mitä Paavali on kirjoittanut Pyhässä Raamatussa on Jumalan Sana. Ja myös Ristinkuolemasta ja mitä siinä Tapahtui Hengellisesti.
      Vai olisko Jeesus pitänyt tulla kuolemansa jälkeen yhä Uudestaan takaisin , opettamaan Ristinkuolemasta ja sen merkitys. ?

      • Anonyymi

        Me olemme Paavalin jälkeläisiä uskossa. Hän oli pakanain apostoli. Ilman hänen näkyjään eivät pakanat olisi olleet osallisia uskosta eikä kristinusko olisi levinnyt juutalaisuudesta. Se oli jäänyt sen lahkoksi, jossa ns. kristity elävät eri tavalla kuin vanhan ajat juutalaiset sapatteineen. Siihen kinasteluun se oli jäänyt ilman Paavalia. Hänhän oli juuri se juutalainen alkuperin, joka vainosi juutalaisuudesta eronneita lahkolaisia. Hän kuvitteli että he häpäisevät juutalaiuuden uskomalla eri tavalla Jumalaan, puhumalla jostain Hengestä ja hylkäämällä sapatin.

        Paavali valehteli tarvittaessa päästäkseen kiistelevien jengien suosioon.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Paavalin opeilla mies sai Korintissa Saatanan enkelin ja koko alkuseurakunta hajosi jo v. 70jKr.

        1. Joh. 2:18 

        Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

        Katolinen kirkko on hoitanut Jumalan tehtävää jo kohta 2000 vuotta.

        Johannes säilytti terveen uskon ja siksi muu alkuseurakunta karkotti hänet Patmos-nimiselle saarelle.

        Joo ja moni antikristuksia ja sinä yksi niistä jolla omilla opeilla yrität kaataa Pyhä Raamattu ..Mutta et sä kauan tuon saatanallinen soopa saarnat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali valehteli tarvittaessa päästäkseen kiistelevien jengien suosioon.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Siinä lukee JOS ja se on ihan eri asia kun sana KUN . Ja silloin jatkuisi kun minun valheni kautta................... Mutta niin ei lukee. Sen valheen jonka eli ennen uskontuloa jätti Rakas Paavali jälkeensä ja takana kun Uskoon tuli . Ja hyvin sen tiedät mutta haluat vääristä Pyhä Sanan mikä Rakas Paavalista kerrotaan ja mitä hän saarnasi !!!!!!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Me olemme Paavalin jälkeläisiä uskossa. Hän oli pakanain apostoli. Ilman hänen näkyjään eivät pakanat olisi olleet osallisia uskosta eikä kristinusko olisi levinnyt juutalaisuudesta. Se oli jäänyt sen lahkoksi, jossa ns. kristity elävät eri tavalla kuin vanhan ajat juutalaiset sapatteineen. Siihen kinasteluun se oli jäänyt ilman Paavalia. Hänhän oli juuri se juutalainen alkuperin, joka vainosi juutalaisuudesta eronneita lahkolaisia. Hän kuvitteli että he häpäisevät juutalaiuuden uskomalla eri tavalla Jumalaan, puhumalla jostain Hengestä ja hylkäämällä sapatin.

        Aivan näin Rakas !!! Ja Paavali kertoi mikä merkitys Ristinkuoleman ja sieltä vuotava Veri joka saatana vihaa . Niin ei ihme että palstalla joku tai jotkut riehuu saatanan kanssa Paavali vastaan !!!

    • Anonyymi

      Jos Paavali ei olisi ollut, niin kristinusko olisi jäänyt vain juutalaisuuden lahkoksi, joita juutalaiset vainovat sekä kokevat pilkkana kun uskovat Jeesuksen, jonka juutalaiset sapattirikkomuksista tappivat. Todennäköisesti usko Kristukseen olisi hävinnnyt ilman Paavalia. Juutalaiset olisivat nitistäneet alkuseurakuntalaiset. Mihin vainoojieen Paavalikin alunperin kuului.

      Kun Paavali vei uskon Jeesukseen pakanoille ja ulkopuolisille, ei juutalaisten vaino voinut enää heihin ulottua ja niin vapaa usko Kristukseen saattoi leviä juutalaisten vastustuksesta huolimatta. Vapaus Kristuksessa voitti muotojuutalaisuuden.

      • Anonyymi

        Room. 10:18 

        Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin".

        Pyhän Hengen vaikuttama usko on hengellinen asia. Pyhä Henki toimii jokapuolella maailmaa. Pyhä Henki liikkuu vetten yllä jo maailman luomisessa ja kasteessa Pyhä Henki liikkuu vetten yllä. Jeesuksen kasteessa oli läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki vesi.

        1. Joh. 5:8 

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

        irtohenget ovat niitä eksyttäväisiä villitseviä lahkohenkiä, joita monet luulee oikeaksi Pyhäksi Hengeksi

      • Anonyymi

        Totta. Tämän päivän kristinusko pohjaa paljon myös Paavalin teksteihin.

        Paavali ei kuitenkaan varmaan olisi tavallisen ihmisyyden taakasta vapaa? Ehkä hän on kuin ihan kuka hyvänsä meistä?

        LS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Room. 10:18 

        Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin".

        Pyhän Hengen vaikuttama usko on hengellinen asia. Pyhä Henki toimii jokapuolella maailmaa. Pyhä Henki liikkuu vetten yllä jo maailman luomisessa ja kasteessa Pyhä Henki liikkuu vetten yllä. Jeesuksen kasteessa oli läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki vesi.

        1. Joh. 5:8 

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

        irtohenget ovat niitä eksyttäväisiä villitseviä lahkohenkiä, joita monet luulee oikeaksi Pyhäksi Hengeksi

        Jumala puhuu ihmiselle tavalla jos toisellakin;
        "kuuleminen" tarkoittaa Jumalan Hengen puheen kuulemista, ei mitään lahkolaisten harhaoppien kuulemista. Usko on Henki meissä. Hengen yhteys Jumalan kanssa, mutta ensin meidän pitää saada se uskon Henki. Jumalan sanan mukaan uskon Henki annetaan kasteessa synneistä pestyyn ja perisynnin sidokset katkaistuun sydämeen lahjaksi.

        2. Kor. 4:13 

        "Meillä on sama uskon Henki"

        Helluntailaisten usko saadaa aikaan käännyttämällä syntymä mielenmuutos eli "metanoia" se on päänuskoa. Helluntailaiset ovat käännynnäisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala puhuu ihmiselle tavalla jos toisellakin;
        "kuuleminen" tarkoittaa Jumalan Hengen puheen kuulemista, ei mitään lahkolaisten harhaoppien kuulemista. Usko on Henki meissä. Hengen yhteys Jumalan kanssa, mutta ensin meidän pitää saada se uskon Henki. Jumalan sanan mukaan uskon Henki annetaan kasteessa synneistä pestyyn ja perisynnin sidokset katkaistuun sydämeen lahjaksi.

        2. Kor. 4:13 

        "Meillä on sama uskon Henki"

        Pyhän Hengen yksi ominaisuus eli lahja ja hedelmä on uskon lahja.

        Gal. 5:22 

        Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

        Käännyttämällä tehdään lahkolaisia, joilla on päänusko ja he ovat käännynnäisiä, ja pelkkä vesikaste tarkoittaa proselyyttikastetta eli käännynnäiskastetta, kun ihminen tekee sen oman uskonratkaisun, niin ei se silloin ole mikään lahjausko kyseessä.

        Paavalista voisi sanoa samaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalista voisi sanoa samaa.

        James King käännös sanoo suoraan, että Paavali sai sisälleen Saatanan demonihengen, eikä sitä otettu pois.

        Eng. "The Messenger of Sathan" nimisen henkiolennnon sisälleen.

        Silloin Pyhä Henki poistuu ihmisestä.

        Pyhä Henki ja paha henki ei ole ihmisessä yhtä aikaa.

        Molemmille kävi sama kohtalo. Kuningas Saulille ja Paavalille.

        1. Sam. 16:14 

        Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

        Pian se on Jeesuksessakin ja joka toisessa Raamatun henkilössä. Ei siis ihme jos helareissakin. Sehän on raamatullista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluaisin kyllä

      pyytää anteeksi. Sinä et varmaan enää juuri ajattele asiaa. Kuljet ylpeänä eteenpäin. Olit mulle se.
      Ikävä
      45
      1375
    2. Sä oot nainen ihan hullu.

      Anna mun rakastaa sua. Anna mun himoita sua! Anna mun tulla sun päällesi ja sano mulle että sä rakastat mua. Mun päivä on muuten ihan pilalla
      Ikävä
      72
      1183
    3. Minkä biisin antaisit kaivatullesi?

      Jos voisit antaa kaivatullesi yhden biisin niin mikä se olisi? 🎶
      Ikävä
      102
      1129
    4. Kappas! Jaajo Linnonmaa viestitteli näin nuorelle Janni Hussille: "Sulla oli siellä ihan..."

      Jaajo Linnonmaa on tehnyt pitkän uran Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa. Mies jättää aamushown joulukuun lopulla ja samalla katkeaa hedelmällinen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1032
    5. Tykkäisitpä minusta

      Edes ihmisenä. Kun minä tykkään niin paljon sinusta.
      Ikävä
      45
      937
    6. Mitähän mietit mies

      Jäitkö minua kaipaamaan siitä ajasta kun vielä nähtiin? Nähdäänkö me enää koskaan?
      Ikävä
      67
      917
    7. Etkai sää vaan puhu minusta

      sun tuttujen ja kaverien kans?
      Ikävä
      84
      783
    8. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      56
      740
    9. Tee se tänään

      Päätä että teet sen tänään. Laita mulle oikeasti viestiä... Saatat yllättyä positiivisesti.
      Ikävä
      57
      720
    10. Veikkaus: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? Julia, Tommi vai Sami?

      Selviytyjät-finaali on sunnuntaina. Nyt voi veikata voittajaa: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? -Julia -Tommi -Sami Lue lisää finalisteista: https:
      Tv-sarjat
      31
      645
    Aihe