Typerintä mitä olen nyt viimeisten viikkojen aikana kuullut kun läheinen lähti.
- Hyvä kun pääsi pois
- Hänen on nyt parempi olla.
- Sinullekin varmaan helpottavaa kun nukkui pois.
Voi hemmetti, miten voi olla noin pölvästi. Jos noin ajattelee niin minulle ei sitä tarvitse sanoa. Sanokoon itselleen. Mistä he tietää mikä on kenellekin hyvä. Itse en koskaan pystyisi olemaan tyytyväinen toisen kuolemasta.
Sanon suruvalittelufraasin jälkeen. Jaksatko arkea tavallisesti vai onko kovin paha olla. Tai En nyt osaa oikein sanoa mitään lohduttavaa, näin varsinkin yllättävän kuoleman jälkeen. Tai Pärjäätkö yksin vai tarviitko jotain tukea tai apua.
Mitä sanot hänelle joka on juuri menettänyt läheisensä
2
158
Vastaukset 2
- Anonyymi
Ainakaan minulle ei sanottu juuri mitään vastaavassa tilanteessa. Porukat väisteli ja ne, jotka sattuivat vastaan tulemaan olivat vaivautuneita. Loput katosivat lopullisesti. Se kertoo ainakin näiden "ystävien" luonteesta ja tarpeelisuudesta hyvin paljon. Mennä joutivat. Onneksi olen luonteeltani yksin viihtyvä ja sillä tavalla on helpompi surua käsitellä. Ja vähitellen, ajan kanssa helpottaa. Mutta silti se tulee joskus, ikään kuin aaltoina. Ainakin ymmärrän sen, että jokainen lähtee silloin kun on oikea aika. Sattumia ei ole ja lähtö on jokaisen itsensä hyväksymä. Miksen silloin minäkin sitä hyväksyisi.
- Anonyymi
Tämä on vaikea aihe. En tiedä onko mitään aidosti lohduttavaa, paitsi niiden kesken, jotka hyvin tuntee ja ollaa läheisiä. En sanoisi noita, ellen ole varma, että kuolleen läheinen jakaa samat ajatukset. Mä en pitäisi noita mainitsemiasi typeränä ja epäsopivana, jos kuolemaa on edeltänyt kovaa kärsimystä. Tämäpä tässä onkin se ongelma eli kun me ajattelemme eri tavoin, on välillä vähän vaikea keksiä miten sanoisi. Aina voi miettiä sitäkin, onko sanoja kenties inhonnut tai vihannut kuollutta ja on tyytyväinen, kun kävi kuin kävi...?
lajijasuris
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.99715Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397