Mitä sanot hänelle joka on juuri menettänyt läheisensä

Ainakaan minulle ei sanottu juuri mitään vastaavassa tilanteessa. Porukat väisteli ja ne, jotka sattuivat vastaan tulemaan olivat vaivautuneita. Loput katosivat lopullisesti. Se kertoo ainakin näiden "ystävien" luonteesta ja tarpeelisuudesta hyvin paljon. Mennä joutivat. Onneksi olen luonteeltani yksin viihtyvä ja sillä tavalla on helpompi surua käsitellä. Ja vähitellen, ajan kanssa helpottaa. Mutta silti se tulee joskus, ikään kuin aaltoina. Ainakin ymmärrän sen, että jokainen lähtee silloin kun on oikea aika. Sattumia ei ole ja lähtö on jokaisen itsensä hyväksymä. Miksen silloin minäkin sitä hyväksyisi.

Tämä on vaikea aihe. En tiedä onko mitään aidosti lohduttavaa, paitsi niiden kesken, jotka hyvin tuntee ja ollaa läheisiä. En sanoisi noita, ellen ole varma, että kuolleen läheinen jakaa samat ajatukset. Mä en pitäisi noita mainitsemiasi typeränä ja epäsopivana, jos kuolemaa on edeltänyt kovaa kärsimystä. Tämäpä tässä onkin se ongelma eli kun me ajattelemme eri tavoin, on välillä vähän vaikea keksiä miten sanoisi. Aina voi miettiä sitäkin, onko sanoja kenties inhonnut tai vihannut kuollutta ja on tyytyväinen, kun kävi kuin kävi...?

lajijasuris