Putleristi ( ent.stallari):"Kun länsi jakoi valtiota nimeltä Jugoslavia niin rajoista ja niiden laillisuudesta yms. ei paljon puheltu."
Väkivalloin koossa pidetty Jugoslavia hajosi sisäisiin sotiin Titon kuoleman jälkeen..
" Nyt itku Ukrainan suhteen on aikamoinen vaikka Krimillä ja Itä-Ukrainassa ei ole tapahtunut eikä tapahdu mitään sellaista mitä ei olisi tapahtunut entisessä Jugoslaviassa sitä jaettaessa lännen mielisiin valtioihin. Paitsi että Jugoslaviassa kuoli ihmisiä monisatakertainen määrä."
Mikä kolme kertaa suurempi ulkovalta hyökkäsikään tuhoamaanJugoslaviaa ja liittämään sitä itseensä?
"Muistetaan vielä Janukovitsin kaatokin. Laillisesti valittu presidentti joka teki ihan laillisia ja toimivaltaansa kuuluvia ulkopoliittisia päätöksiä. Katuparlamentti ja mellakat kuitenkin erottivat hänet eli menikö ihan lännen peräänkuuluttaman laillisuuden mukaan? Ei tainnut muuten mennä."
Muistetaan vieläJanukovitsh Moskovan äärikorruptoituneena lakeijana,joka kiireesti pakeni kansan vihaa herrojensa turviin Moskovaan. On siellä vieläkin
"Räähkät, haukkukaa minut nyt sitten stallariksi ja vienoksi ja ties millä nimillä mutta esittämääni asiaa ette kykene kumoomaan."
Emmekö? Valitse kumpi haluat olla!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kuulu vastausta.
Menikö putleristilta huonot housuun?
Jugoslavialla oli mahdollisuutensa. Kun maasta irrotetaan Slovenia ja Makedonia, jää jäljelle Kroatia, Bosnia-Hertzecovina ja Serbia. Totuus on että näissä maissa puhutaan samaa kieltä! Uskonto on vain eri. Täysin typerä syy sotia. Todellisuudessa Balkanin sotiin 1990-luvulla oli syyllinen USA. Serbit ovat aina olleet Venäjän liittolaisia, Kroaatit Saksan tms. Länsimaan. Mikäli ulkoa päin ei oltaisi kiihotettu eri uskontoryhmiä toisiaan vastaan, olisi Jugoslaviasta hitsaantunut yksi kansa. Tätä ei haluttu.
Mitä taas tulee Ukrainaan ja sen vallankaappauksella syrjäytettyyn presidentti Janukovytšiin, oli tämä 100-0 demokraattisempi kuin mellakoiden avulla valtaan noussut juntta, joka ei nauttinut Ukrainan kansan enemmistön tukea.
Putleristi ei pysty parempaan,kuin valeiden toistoon?
Eipä ole uutta.
Tito yritti "hitsata" Jugoslaviaa yhdeksi kansaksi kait 30 vuotta.Tulos nähtiin.
Serbit yrittivät alistaa muut väkivalloin,mutta eivät siihen kyenneeet,edes kansanmurhilla.
Muut kansanryhmät nousivat vastaan. Lopulta YK antoi pommitusluvan ja serbit kukistettiin.
Janukovitsin paettua Moskovaan isäntiensä turviin,alkoi Ukrainassa vähittäinen demokratian rakentaminen,jota Venäjän tukemat kapinalliset parhaansa mukaan häiritsivät.
Tilanne meni Venäjän kannalta niin ikäväksi,että diktaattori Putler päätti ratkaista ongelman salamahyökkäyksellä.
Mutta kuinkas kävikään?
Putleristien on keksittävä parempia selityksiä,kuin Venäjän propagandan toistelu. Sen iskulauseet ovat suoraa lainaa kommunismin ajoilta.
Ne tehoavat vain aivopestyihin putleristeihin ( ent.stallarit).