Nainen ja mies

Yleisellä tasolla ajateltuna. Miksi nainen ja mies etsivät toisiaan ja elävät parisuhteessa? Toki nykyään moni elää yksin, mutta parisuhde ainakin ennen oli vallitseva olotila. Mikä vetää heitä toisiinsa? Mikä vastakkaisessa sukupuolessa viehättää niin paljon?
15110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Biologian vuoksi, tarve lisääntyä.

Äänestä
  • Miksi sitten vapaaehtoisesti lapsettomatkin kaipaavat parisuhdetta?

    Äänestä

Muiden syistä en osaa sanoa, mutta itse ainakin haluaisin jakaa elämäni toisen aikuisen ihmisen kanssa. Jakaa ne ilot ja surut ja arkiset tylsätkin hetket. Nyt puhu sellaisesta yhdessä eläen puhuttavasta jakamisesta. En siitä että kerron ja jaan asioitani, vaan siitä että toinen kokisi niitä asioita yhdessä kanssani. Onhan minulla ystäviä, joten sitä asioistani puhumista ja kertomista on kyllä ihan tarpeeksi jo, mutta en minä ystävieni kanssa halua yhdessä elää. Sitäkin on tullut opiskelija-aikoina ja nuorena aikuisena kokeiltua ja vaikka se ihan mukavaa onkin, niin ei siinä sellaista yhteyttä ole, että luotaisiin yhteistä elämää. Yhteisiä suunnitelmia tietysti tehtiin, mutta oltiin kuitenkin loppupeleissä kaksi täysin erillistä yksikkö, jotka nyt vain asuivat yhdessä. Ihan samasta syystä mulle ei sopisi vaikka joku kommuuniasuminen. Minä kaipaan nimenomaan sitä yhdessä elettävää ja jaettavaa elämää ja se tietyllä tavalla vaatii parisuhdetta. Tai ainakin sitä sellaista on hyvin vaikea luoda muunlaisessa ihmissuhteessa. Lähisukulaisten kanssa se sama tunne on olemassa. Näin siis minulla, muiden puolesta en ota kantaa.

Ja miksi sitten mies. No koska satun olemaan heteronainen. Minä en tunne sellaisia tunteita naisia kohtaan, että pystyisin heidän kanssaan parisuhdetta luomaan.

Äänestä

Rakkaus ja keskinäinen kemia, kun oikeat henkilöt kohtaavat toisensa.

Äänestä

Lähtee varmaan tarpeista: tarve hyväksytyksitulosta, rakkaudesta, läheisyydestä, kuulumisesta perheeseen. Myös siitä, että muut ihmiset yhteiskunnassa odottavat sitoutumista. Parisuhde myös opettaa kohtaamaan itsessään puutteita, joiden myötä oma kasvu mahdollistuu.... joten vaikka parisuhde voi olla haasteellisin ihmissuhde, niin se on usein myös opettavaisia.

Äänestä

Sosiaalisen yhdenmukaisuuden ja "normaaliuden" tarve.

Äänestä
  • Ihanko tänä päivänäkin voidaan puhua sosiaalisesta yhdenmukaisuudesta ja sen vaateesta?! Oletan ettei se ainakaan ole pakkoa parisuhteeseen.

    Äänestä

Naisellisuus itsessään vetää puoleensa, se jokin itseltä puuttuva osanen. Nami tuntuma :)

Äänestä

Minulla on pakko olla puoliso, jos ei ole minut leimataan onnenonkijaksi, itserakkaaksi rahanperässä. Sisältä itsekeskeinen tunteeton mitään sanomaton. Vaikka en olisi edes antanut itsestäni mitään. oli unelma toteuttaa omat unelmani ihan itse mutta vaikeaksi se tehdään kun on ulkonäkö kunnnossa.

Äänestä

Lapsuudessa ja nuoruudessahan se alkaa, kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan. Kai siinä tulee se jännitys ja "kielletyn hedelmän" himo, kun muutoin tytöt ja pojat ovat omissa porukoissaan tai ainakin jollakin tavalla erillisiä, ja on normeja, miten on soveliasta käyttäytyä.

Sukuelimet sopivat yhteen ja vastakkainen sukupuoli kiihottaa. Heteroiden kesken se on myös aika normi, että mies ja nainen ovat yhdessä.

Äänestä

Et sitten ole ollut tarkkaavainen, tätä seikkaa on opetettu täällä alinomaa, vuodesta toiseen. Se on huumori joka joka vetää puoleensa tai aiheuttaa hylkäämisen.

Äänestä

Evoluutio on huolehtinut siitä ettei lajimme kuole sukupuuttoon siten, että se on kehittänyt meille seksuaaliset vietit/halut. Mies himoitsee tyttöä ja tyttö himoitsee miestä, se on ensisijainen vaikutin. Millään lajilla ei ole suvunjatkamissviettiä (jälkeläistentehtailuviettiä), jälkeläiset ovat seksuaalisten himojemme seurausta.

Ihmislaji on nyt oppinut hallitsemaan lisääntymistä, seikka jonka olettaisi kasvattaneen seksuaalisten seikkailujen esiintyvyyttä, ja niin tapahtuikin -70 ja -80 luvuilla. Mutta hormonalinen ehkäisy on tehnyt tytöistä valtavan lihavia eli rumia jonka takia he eivät menesty soidintantereilla, joka on johtanut siihen että seikkailuja on enää murto-osa siitä mitä sitä oli -60 luvulla ja sitä ennen. Hormonalinen ehkäisy ilmeisemmin vaikuttaa lihottavasti jälkeläisiin, samoin se näyttää kasvattavan jälkeläisten seksuaalisuutta runtelevien kasvuhäiriöiden osuutta (eli kasvattaa seksuaalisesti kieroutuneiden osuutta).

Äänestä
  • Mistä "lihavista tytöistä" puhut? Missä oikein asut, jos kaikki ympärilläsi olevat tytöt ovat lihavia? Kyllä täällä ainakin lihavat tytöt ovat pieni vähemmistö, onneksi

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mistä "lihavista tytöistä" puhut? Missä oikein asut, jos kaikki ympärilläsi olevat tytöt ovat lihavia? Kyllä täällä ainakin lihavat tytöt ovat pieni vähemmistö, onneksi

    Hyvä huomio, kyseessä taitaa olla poikkeama vertailuarvossa. Tässä on tyttö, Goldie Hawn herkullisimmillaan, joka minun mittapuuni mukaan on ei-ihava: https://les-stars-nues.biz/allphotos/cms/photos-stars/g/Goldie-Hawn/goldie-hawn-05.jpg Terveysmittari BMI sotkee pahan kerran ihmisten käsitykset tyttöjen kauneudesta, asitikkuutta, haluttavuudesta. Vohan se olla että BMI 25 on terveyden kannalta vielä normaali mutta minusta sellainen tyttö on ylensyönyt, ruma, epämiellyttävä, muodoton ja siis lihava, läski.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hyvä huomio, kyseessä taitaa olla poikkeama vertailuarvossa. Tässä on tyttö, Goldie Hawn herkullisimmillaan, joka minun mittapuuni mukaan on ei-ihava: https://les-stars-nues.biz/allphotos/cms/photos-stars/g/Goldie-Hawn/goldie-hawn-05.jpg Terveysmittari BMI sotkee pahan kerran ihmisten käsitykset tyttöjen kauneudesta, asitikkuutta, haluttavuudesta. Vohan se olla että BMI 25 on terveyden kannalta vielä normaali mutta minusta sellainen tyttö on ylensyönyt, ruma, epämiellyttävä, muodoton ja siis lihava, läski.

    Ja miksi väität, että hormonaalinen ehkäisy olisi se syy lihavuuteen? Kuten itsekin sanoit, "ylensyönyt", eli eiköhän se suurin syy ole epäterveellinen syöminen. Siis, oletan että sama henkilö palasi vastaamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yleisellä tasolla ajateltuna. Miksi nainen ja mies etsivät toisiaan ja elävät parisuhteessa? Toki nykyään moni elää yksin, mutta parisuhde ainakin ennen oli vallitseva olotila. Mikä vetää heitä toisiinsa? Mikä vastakkaisessa sukupuolessa viehättää niin paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu