Onko kenelläkään samanlaista tilannetta suhteessa . Olemme olleet mieheni kanssa nyt 5 -vuotta yhdessä ja lapsen olisi tarkoitus syntyä ensi vuonna. Olen aina ollut ylipainoinen meidän suhteen aikana (en kuitenkaan mikään yli lihava) mutta painoa on siis reilusti yli normaalin paino indeksin. Mieheni on aina sanonut että hän ei ole minun kanssa suhteessa ulkonäön takia. Vaan hän rakastaa minua itsenäni ja mikä olen luonteeltani. Seksi meillä on aina toiminut ja kuulen seksin aikana miten upea olen ja kuinka kiihotan häntä. Kuitenkin arki elämässä, varsinkin riidoissa saan kuulla jatkuvasti kuinka lihava lehmä olen ja hän on sanonut monesti etten häntä kiihottaisi seksuaalisesti ja hän ei nauti seksistä suhteessamme . Tämä tapahtuu siis vain riitojen aikana. Lisäksi hän puhuu kuinka haluaisi hänen olevan sen arvoinen minulle että laihduttaisin itseni pieneksi. Ja että olen lupausten rikkoja, kun en ole yrityksistäni huolimatta päässyt vielä kuntoon, jossa hän tahtoisi minun olevan . Nyt kun olen viimeisillään raskaana ja nämä läskiksi haukkumiset ja muut minuun kohdistuvat ulkonäkö asiat on tulleet todella ihon alle ja olen alkanut kertomaan hänelle etten minäkään ole hänen kanssaan suhteessa ulkonäön takia . Hän siis itse on ollut iso kokoinen (todella lihaksikas ja muutenkin rotevampi) kun tapasimme ja nyt hän on laihduttanut itsensä pieneksi ja terveellisemmäksi. Hän loukkaantui tästä niin paljon, että sanoi haluavansa erota koska hän saa naisen joka on kunnossa ja pitää häntä hyvän näköisenä tuon kokoisena. Kyllä hän on aina minulle miellyttänyt silmään ja ei rakkauteni lopu ulkonäöllisiin asioihin. Sanoin vain asiasta jotta meillä olisi ns. Tasapuolinen suhde ja molemmat voivat sitten pitää toisistaan ilman ulkonäköä. Tämä ei hänelle sovi vaan minun kuuluu laihduttaa ja hän saa sanoa siitä niin kauan kun olen läski lehmä.
Ymmärrän kyllä että en ole kunnossa ja minulla on läskiä kehossani mutta onko oikein että kumppani jonka kuulisi rakastaa sinua sellaisena kuin olet , haluaa satuttaa jatkuvasti ja hänellä on oikeus sanoa näin minulle koska se on faktaa. Minun mielestäni kaikilla on oikeus olla sellaisia kun olemme ja se ei oikeuta ketään haukkumaan tai sanomaan rumasti toiselle vain siksi että toisella on ulkonäöllisiä ongelmia tai sairautta mille ei ehkä tässä elämän tilanteessa ole onnistunut tekemään mitään.
Mitä itse tekisitte tilanteessani ?
Haluaisin vertaistukea ja asiallisia vastauksia .
Ulkonäkö suhteessa
2
124
Vastaukset 2
- Anonyymi
aloittaja näyttää räjähtäneeltä benny hilliltä
- Anonyymi
Haukkuminen ja kuvailemasi käytös ei ole oikein. Toisella puolella sitten se, että ei toisesta ole kenenkään pakko tykätä. Tuo on aina ongelmallista, jos mennään yhteen vääränlaisin toivein ja haavein (on aina väärin pyrkiä muuttamaan toista). Rehellisyys olisi alunalkaen jo se paras vaihtoehto. Vaan siis, et sinä miehen käytöstä kykene muuttamaan. Ei se millään vakuutteluilla tai tasoihin pyrkimisillä muutu. Onhan se ikävää erota, kun lapsi on kohta syntymässä, mutta ei tuossa paljon vaihtoehtoja näy. Henkinen väkivalta ei ole yhtään sen parempi ja hyväksyttävämpi asia kuin fyysinenkään väkivalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 14416
- 33398
- 35389
- 30385