Loistava pääkirjoitus Iltalehdessä

Nurmi lataa Iltalehden pääkirjoituksessa kovat teesit pöydälle ja sanoo kiertelemättä miten asia todellakin täsmälleen on. Putin on taas kerran puheessaan todennut että Ukrainalla ei ole mitään olemassaolon oikeutta itsenäisenä valtiona.

Lisäksi Venäjä on torpannut itse hyväksymänsä viljanvientisopimuksen, eli näyttänyt taas kerran että sopimuksilla ei ole Venäjälle mitään merkitystä, eikä Venäjän kanssa voida siksi sopia mistään.

"Putinin tavoitteet eivät lopu Ukrainan länsirajalle",

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/13010433-b5e4-4c0d-a185-7944a89e519e
2761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Nurmi on kuin Ylioppilas Larvanto. Nuhapumppujätkä.

Kaveri on niin hullu, että haluaisi ydinaseet sijoitettuna Suomeen. Nyhverö kanahaukka.

Äänestä
  • Muistakaa, että Impperialisti kätyreineen käy ja johtaa ukrainassa käytävää sotaa !
    Siis aivan venäjän rajalla "!
    Tämä kantsu muistaa. Impperialistit venäjän rajalla !

    Äänestä

  • Hyvä pääkirjoitus - Iltalehdessä:) Buhahahaha tuossa kultuurimarxilaisessa oksennuksessa ei ole mitään hyvää ja en ole lukenut tuotakaan enää pitkään aikaan, koska valeuutiset ja vääristellyt artikkelit eivät kiinnosta.

    Äänestä

Ei olisi ihme jos Putin laittaisin Suomen maksamaan kalliin hinnan siitä, että se ryhtyi sotimaan Venäjää vastaan ja on vastuussa satojen venäläissotilaiden tappamisesta. Ehkä muutama ydinpommi laatikkokeskuksiin?

Äänestä
  • Putinistien märkä uni ydinpommeista Suomeen ei kylläkään toteudu. Miksi putinistien haaveet ja toiveet ovat aina miljoonien ihmisten murhaamisessa? Kertoo kaiken siitä millaisia ihmisiä putinistit ovat.

    Eikä Suomi ole ryhtynyt sotimaan Venäjää vastaan. Irankaan ei ole ryhtynyt sotimaan Ukrainaa vastaan, vaikka onkin toimittanut Venäjälle aseita.

    YK:n peruskirjan mukaisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota saa auttaa puolustautumaan ja EU:n jäsenvaltiot toimivat tämän mukaan avustaessaan Ukrainaa puolustautumaan Venäjän aloittamaa rikollista hyökkäyssotaa vastaan. Hyökkäyssotaa joka rikkoo törkeästi kansainvälistä oikeutta, Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja YK:n peruskirjaa vastaan.

    https://valtioneuvosto.fi/ukraina

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Putinistien märkä uni ydinpommeista Suomeen ei kylläkään toteudu. Miksi putinistien haaveet ja toiveet ovat aina miljoonien ihmisten murhaamisessa? Kertoo kaiken siitä millaisia ihmisiä putinistit ovat.

    Eikä Suomi ole ryhtynyt sotimaan Venäjää vastaan. Irankaan ei ole ryhtynyt sotimaan Ukrainaa vastaan, vaikka onkin toimittanut Venäjälle aseita.

    YK:n peruskirjan mukaisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota saa auttaa puolustautumaan ja EU:n jäsenvaltiot toimivat tämän mukaan avustaessaan Ukrainaa puolustautumaan Venäjän aloittamaa rikollista hyökkäyssotaa vastaan. Hyökkäyssotaa joka rikkoo törkeästi kansainvälistä oikeutta, Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja YK:n peruskirjaa vastaan.

    https://valtioneuvosto.fi/ukraina

    Suomen oma perustuslaki kieltää aseellisen avun sotivalle osapuolelle. Nytkö perustuslailla ei olekkaan väliä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomen oma perustuslaki kieltää aseellisen avun sotivalle osapuolelle. Nytkö perustuslailla ei olekkaan väliä?

    YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti Ukraina käyttää laillista oikeuttaan puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan saadakseen alueensa jälleen täysin hallintaansa, ja sillä on oikeus vapauttaa miehitetyt alueet kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa sisällä.

    En löytänyt Suomen perustuslaista pykälää joka kieltää auttamasta hyökkäyksen kohteeksi joutuneen auttamista omassa puolustuksessaan. Selvennä vähän!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomen oma perustuslaki kieltää aseellisen avun sotivalle osapuolelle. Nytkö perustuslailla ei olekkaan väliä?

    Höpsistä vaan. YK:n peruskirjan mukaisesti saamme auttaa hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa puolustautumaan, minkä Ukraina tekee omien kansainvälisesti tunnustettujan rajojensa sisällä. Ukraina ei ole hyökännyt mihinkään, se vain puolustautuu omassa maassaan sinne tunkeutunutta vihollista vastaan.

    Äänestä

  • Olet henkisesti sairas ihminen. Taitaa Venäjän umpisurkea menestys syödä trollia rotan lailla, kun noin katkeraa tekstiä pitää kirjoittaa.

    Ehkä Muutama JASSM Pietarin trollitehtaaseen tekisi hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomen oma perustuslaki kieltää aseellisen avun sotivalle osapuolelle. Nytkö perustuslailla ei olekkaan väliä?

    Suomen perustuslaki ei sellaista kiellä. Myös kansainvälinen laki sallii hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan aseellisen avustamisen.

    Suomella on ollut eduskunnan päättämä periaate, ettei asevientiä sallita sotaa käyviin maihin. Lakiin sitä ei ole kirjoitettu ja nyt kun eduskunta pyörsi ko. linjauksen, ei aseviennille ole mitään esteitä.

    Äänestä

William Njurmi

Äänestä

Putinin vastustajat antavat varmasti julkaista nimensä julkisesti jos oikeasti sitä vastustavat? Kuitenkaan näin ei ole tapahtunut, se tuli helposti ilmi suomen tullissa kun toimittajakin oli venäläisiä viisumituristeja vastassa, kukaan ei antanut oikeaa nimeään esiin eikä kritisoinut putinia mitenkään.Joten ilmeisesti silloin myös kannattavat putinin sotarikoksia täysillä, tälläistä väkeä on päästetty suomeen rajan yli, käsittämätöntä.

Äänestä

Nurmi.. Loistava....

Äänestä

Tarvitaanko tuon ymmärtämiseen pääkirjoitusta?
Eikös tuo asia ole aivan itsestäänselvyys?

Äänestä

Kuka nyt ryssään on luottanut ikinä? muuta kuin joku vajakki.

Äänestä
  • Kaupungeissa luottivat. Lipponen, Aho jne. Maaseudun väki viisasta, ja on aina tiennyt mikä ryssä on.

    Äänestä

  • Ei Suomessa ole luotettu venäläiseen koskaan,oli vaan pakko nuoleskella vuosikymmenien ajan hävityn sodan jälkeen muuten he olis miehittäneet Suomen. Edes jenkit ei tuolloin olis pystyneet estämään kun NL liian voimakas asemahti.

    Nyt sotilaallisesti paljon heikompi mutta ydinaseet paremmat ,tarkemmat ja tehokkaammat kuin ennen.

    Kylmäsota 1.sen jälkeen Venäjä pääsi käsiksi länsitekniikkaan ja on pystynyt nyt rakentamaan parempia ydinohjuksia kuin tuolloin oli.

    Tosin ekan kylmän sodan aikaan suuria pommeja oli varastoissa taas nìin paljon että jos joku ei osunut maaliinsa tai räjähtänyt niin jo seuraava korvasi tämän puutteen.

    Äänestä

Venäjä allekirjoitti aikanaan sopimuksen, ettei se ikinä hyökkää Ukrainaan. Venäläisten kanssa kirjoitetuilla sopimuksilla voi pyyhkiä perseensä.

Äänestä

”Islamilainen maailma tukee Venäjää”

Me olemme jo voittaneet. Kyse on ainoastaan siitä milloin pääsemme Kiovaan. Toivon, että emme pysähdy. Sen jälkeen etenemme Varsovaan ja muihin kaupunkeihin, jotka on pitänyt pistää ruotuun aina kerran sadassa vuodessa. Ylipäällikkömme käskystä tuhoamme Nato-joukot, jotka ovat ainoastaan nukketeattereita, uhosi Alautdinov
https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-kay-pyhaa-sotaa-lantista-antikristusta-vastaan/#28ff2a0d

Äänestä

Iltalehti on juuri se pillu-tissi lehti, siihen se äly sitten loppuikin! Pysyköön nyt siinä se on ainoa anti tähän maahan.

Äänestä
  • Kyllä heidän kannatta vain pysyä siinä pillussa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä heidän kannatta vain pysyä siinä pillussa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Näin on.
    Tissit on jo liian korkealla tasolla Iltalehdelle.

    Äänestä

Nurmi osaa kirjoittaa niin että klikkauksia tulee, se on sen työtä. Totuudessa voi vähän vedellä mutkia suoraksi. Itse olen hänen kurjoitelmansa jättänyt jo kuukausia lukematta, niistä tulee vain paha olo.

Äänestä

Voivoi kun putinisteja taas kiukuttaa. Putin toimii kaikessa kuten esikuvansa Hitler, minkä tuo juttu juuri aukottomasti todistaa. Mutta Eurooppa ei enää mene samaan halpaan kuin Hitlerin kanssa mentiin, eli tehtiin myönnytyksiä ja uskottiin lupauksiin. Putinille ei tehdä myönnytyksiä eikä uskota patologisen valehtelijan lupauksiin, joita tällä ei ole aikomustakaan pitää, kuten on jo niin monta kertaa nähtykin.

Äänestä

Kiova käytti Sevastoplin hyökkäykseen viljaa kuljettavia laivoja, millä Kiova rikkoi sopimuksen.

Äänestä

Ne voisivat tehdä jaon, Ilta-Sanomat on yläpää ja Ilta-Sanomat on alapää!
Runkkari vanhus voittasi, saisi sekä kuvia , että vinkkejä miten kävellä!

Äänestä

Kauhistus! Kyllä nyt Putinia harmittaa, kun Nurmi lataa täysillä.
Varmaan Ukrainan sota loppuu nyt lyhyeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nurmi lataa Iltalehden pääkirjoituksessa kovat teesit pöydälle ja sanoo kiertelemättä miten asia todellakin täsmälleen on. Putin on taas kerran puheessaan todennut että Ukrainalla ei ole mitään olemassaolon oikeutta itsenäisenä valtiona.

Lisäksi Venäjä on torpannut itse hyväksymänsä viljanvientisopimuksen, eli näyttänyt taas kerran että sopimuksilla ei ole Venäjälle mitään merkitystä, eikä Venäjän kanssa voida siksi sopia mistään.

"Putinin tavoitteet eivät lopu Ukrainan länsirajalle",

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/13010433-b5e4-4c0d-a185-7944a89e519e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu