Pitääkö ihmisen pyytää anteeksi

Anonyymi-ap

Mietin pitkään, mihin tämänkin aivopierun voisin pläjäyttää. Täällä se nyt on, sivummalla ihan rauhassa tekeytymässä.

Okei. Ystäväni on hauska, vitsikäs, älykäs, mukava, kohtelias, ystävällinen ja empaattinen. Ja toisaalta taas kohtuuton, julma, töykeä, ylenkatseinen, ilkeä, kaksinaamainen ja hyvin räjähdysherkkä.

Hän on hyvin itsekeskeinen ja ottaa asioihin useimmiten sen kulman, että hän seisoo paikoillaan ja muut juoksevat hänen ympärillään palvelemassa hänen oikkujaan.

Voisihan sen toki niinkin ajatella että hänellä on huono itsetunto ja uhriutumisen tapa, ja mitä tahansa ikinä tapahtuukin, on se jonkun muun vika.

Hän luo eräänlaisia eksklusiivisuuden piirejä, joiden yhteisenä nimittäjänä on viha. Tiedättehän, alkupaloiksi ihan sellasta perinteistä urheilujoukkuekannatusta ja rähinöintiä naapurijoukkueen kannattajien kanssa. Sen lisäksi kiukuttelee somessa kelle tahansa joka ei miellytä. Tai seuraa tuntikausia jonkun alkkis-incelin tekemisiä ja sen jälkeen räyhää asiasta sivullisille viikonlopun verran.

Asia on nyt niin että hän on itsekeskeisyydessään käyttäytynyt niin törkeästi, että minä haluan anteeksipyynnön. Mä haluan että hän matelee ja anoo anteeksiantoa polvillaan.

Kerroin hänelle avoimesti että hänen tulee näin tehdä, ja itsekeskeisyyksissään hän ehkä oletti että unohdan asian kun hän ei siihen palaa.

Miten kerron hänelle kauniisti mutta avoimesti että haluan ja vaadin perusteellisen anteeksipyynnön?

Mun on kanaemona vaikea pysyä hänestä erossa sillä epäilen että hän on karkottanut kaikki muut ihmiset käyttäytymällä törkeästi ja vain minä oon jäljellä. Ehkä se on jokin hätähuuto?

58

1835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella pitkä pieru sinulla.

      • Anonyymi

        No oli se, tais olla seassa vähän kikkareitakin. Ap.


    • Anonyymi

      HSP? He seilittää ilkeydet aina kiltteydellä ja herkkyydellä, sitten sikailee,

    • Anonyymi

      Miksi uhraat tuohon henkilöön energiasi, ei se miksikään herran enkeliksi siitä tule muuttumaan. Saat pyydellä sitä lopun ikääsi anteeksi pyytämään.

      • Anonyymi

        En mä aio häntä ohjata mitenkään, vaan hänen pitää tajuta se itse ja ryhtyä toimeen.

        Aattelen että kuka sitten jos en minä? Kuvittelen että jokaisella meistä on huonot päivänsä, hänellä ehkä enemmän ja kovempaa kuin jollain toisella.
        Ehkä hän kipuilee jotakin, en tiedä.

        Mä tuhlaan vaikka kaikki päiväni niiden ihmisten vuoksi jotka on mulle tärkeitä, ja hän on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä aio häntä ohjata mitenkään, vaan hänen pitää tajuta se itse ja ryhtyä toimeen.

        Aattelen että kuka sitten jos en minä? Kuvittelen että jokaisella meistä on huonot päivänsä, hänellä ehkä enemmän ja kovempaa kuin jollain toisella.
        Ehkä hän kipuilee jotakin, en tiedä.

        Mä tuhlaan vaikka kaikki päiväni niiden ihmisten vuoksi jotka on mulle tärkeitä, ja hän on.

        Turha vaivautua jos ei välitä itsestään kirjoituksesi mukaan ei tunnu itsestään juurikaan välittävän mut tykkä kun on alamaisia jotka nöyristelee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä aio häntä ohjata mitenkään, vaan hänen pitää tajuta se itse ja ryhtyä toimeen.

        Aattelen että kuka sitten jos en minä? Kuvittelen että jokaisella meistä on huonot päivänsä, hänellä ehkä enemmän ja kovempaa kuin jollain toisella.
        Ehkä hän kipuilee jotakin, en tiedä.

        Mä tuhlaan vaikka kaikki päiväni niiden ihmisten vuoksi jotka on mulle tärkeitä, ja hän on.

        Anteeksipyyntö on heikkoutta, ellei ole syytä antaa anteeksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksipyyntö on heikkoutta, ellei ole syytä antaa anteeksi

        Tyypillistä omnipotentin multipersoonan lätinää.


    • Anonyymi

      Tiedät aivan tarkkaan mikä sinua, AP, odottaa. Valintasi riippuu vain sinusta.

      Valitsemasi tollo, moukkamainen, juntti on saanut sinutkin uskomaan että hänessä , siellä jossain oikein syvällä on materiaalia josta voi rakentaa arvostettavan ja kunnioitettavan yksilön.

      Kertomasi perusteella siellä syvällä on vain musta aukko. Se imaisee jokaisen joka vähänkin alkaa uskoa ja luottaa häneen. Olet jo huomannut ettei hänellä ole ketään muita kuin sinut. Muut ovat osanneet sinkoutua kauas tuosta tollosta, ne, jotka eivät - musta aukko on vienyt heidät.

      Olisiko sinun syytä hakea ja nopeasti linko jolla voit sinkoutua tuosta moukasta eroon?
      Vai haluatko upota mustaan aukkoon joka henkisesti tuhoaa sinutkin.? Ajan kanssa. Tollon musta aukko ei osaa toimia edes valon nopeudella!

      Poista nopeasti vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi ja astu realismiin.

      • Anonyymi

        Niin, voihan se olla niinkin, se ehkä ois järkevää

        Mä olen käytännöllinen, ja kuten mä jo kirjoitin, on hän mulle tärkeä ihminen ja teen kuten toivon että mulle tehtäisiin; kun mä kyyristelen peikkona luolan kätköissä ja pidän ahmaa lemmikkinä, ystävä tulee ja tervehtii meitä molempia lämpimästi.


    • Anonyymi

      Pitkää pierua vaan, ois mummo tuohon sanonut.

      • Anonyymi

        Äläpä höpötä siellä


    • En näe, että kannattaisi enempää nähdä asian suhteen vaivaa, kun olet kertaalleen jo anteeksipyyntöä vaatinut. Toistuvasti anteeksipyyntöä vaatimalla vain korotat häntä korkeammalle jalustalle. Parempi vain unohtaa tuo ihminen elämästäsi nyt ja jos olet hänelle yhtä tärkeä, kuin koet hänen olevan sinulle, niin kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

      • Anonyymi

        Vaatimalla et saa yhtään mitään. Ellei anteeksipyyntö lähde toisesta hänen omasta tahdostaan ja oivalluksestaan,sellaisella ns.vaaditulla anteeksipyynnöllä ei ole mitään merkitystä.


    • Anonyymi

      Oletkin varmaan itse täydellisyys

      • Anonyymi

        En mä sellaista väittäisi ikinä.

        Oon varmasti monia asioita, niin hyviä ku huonojakin, mutta se ei olekaan tämän kirjoituksen pointti.


    • Anonyymi

      Joko sanot suoraan ettet hyväksy hänen käytöstään, tai olet hiljaa. Valinta on sinun.
      Ilmiselvää on vain se, ettei kyseinen henkilö tule pyytämään sinulta anteeksi.

      Tai voihan hän pyytää anteeksi kun riittävän kauan sitä ruinaat, tyyliin
      .. no anteeksi jos kerran oon sua loukannut.
      Tiedäthän että tollanen anteeksipyyntö on yhtä tyhjän kanssa.

      • Anonyymi

        Oot oikeassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot oikeassa.

        Trollialpitus, jossa vastailee itselleen. Kyllä nämä on niin nähty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollialpitus, jossa vastailee itselleen. Kyllä nämä on niin nähty.

        En muuten vastaa itselleni enkä trollaa.

        Aika kuvaavaa että sä tuut tähän ilkeilemään.


    • Anonyymi

      Jos ei ymmärrä pyytää sulta anteeksi omaa käytöstään niin onko hän ystävyytesi arvoinen ei toista ny nöyryyttä tarvi kuitenkaan si jos ei ymmärrä jättää rauhaan kaikesta huolimatta ni aina on noita lähestymiskieltoja sosiaalihuoltoon voi käydä tekemässä ilmoituksen jos on mielenterveydestä huolissaan jos vaikuttaa siltä ettei itse ymmärrä hakeutua hoidon piiriin

    • Anonyymi

      ¨
      anteeksi, uskomattoman paljon,

      =(

      N

      eli, PAKSU PEKKA,

      • Anonyymi

        Ei tämä postaus ole se mihin kenenkään tulee pyydellä mitään anteeksi. Ap.


    • Anonyymi

      Pitäisi riittää se, että autat häntä tiedostamaan hänen tekonsa vaikutuksen. Jos kerrot, että hänen tekonsa loukkasi sinua, niin sitten pallo on hänellä. Sillon olet tehnyt oman osasi, sillon hän ei ole enää tietämätön. Sinun tehtäväsi ei ole opastaa toista aikuista ihmistä käyttäytymään, jokainen tekee itse omat valintansa käytöksensä suhteen.

      Elämässä pitää joskus oppia kantapään kautta. Eli joutua kärsimään tekojensa seurauksista sen verran, että vihdoin tajuaa itse muuttaa käytöstään. Jos muut aina hyväksyvät huonon käytöksen, niin sitä ei tapahdu. Et auta häntä hyväksymällä, vaan auttamalla häntä näkemään tekojensa seuraukset. Hänestä itsestään on kiinni se, haluaako kukaan olla hänen lähellään.

      Joka tapauksessa tuollainen ihminen on henkisesti hyvin kehittymätön. Lapsi voi purkaa pahaa oloaan muihin ymmärtämättömyyttään, mutta aikuisen pitäisi jo osata ajatella asioita myös muiden näkökulmasta. Mikään määrä omaa pahaa oloa ei oikeuta aiheuttamaan sitä muille, syyttömille sivullisille

      • Anonyymi

        Kiitos tästä kommentista. Ap.


      • Anonyymi

        Hyvä ja selkeä kommentti, jos kykenee olemaan selkeä toimissaan, näin kannattaa toimia. Herkkäpintainen ihminen yleensä myös ylireakoi kokemaansa ja elää enemmän tunteella kuin järjellä.


    • Anonyymi

      Mä antaisin vai kenkää tuollaiselle ystävälle turha ainakaan aitoa anteeksi pyyntöä odottaa vaikka pyytäisikin anteeksi tuskin sitä siltikään tarkoittaa

    • Anonyymi

      Vastaus kysymykseesi: jos ei ole hätähuuto niin mitä sitten? Turhautuneen katkeran ihmisen yleistä valitusta?

    • Anonyymi

      Onpa odottavan aika pitkä, huh

    • Anonyymi

      Mun on pakko luovuttaa. Ap.

    • Anonyymi

      Outoa

    • Anonyymi

      Jotenkin tuntuu tutulta miehen toiminta...

    • Anonyymi

      Ai vitsi mun pää tulee tästä kipeäksi

    • Anonyymi

      Voit toki auttaa häntä pohtimaan omaa käytöstään, mistä se johtuu. Miettiä hänen kanssaan, olisiko syytä käydä juttelemassa myös ammattilaisen kanssa

    • Anonyymi

      Menee koko ajan ikävämmäksi.

      Hän syytti mua vaikka mistä, ja nyt piinaa erilaisin tavoin ilmeisesti huvikseen.

      Vähän kuin repisi siipiä perhoselta.

      • Anonyymi

        Älä hyväksy itsesi kaltoinkohtelua, vaan aseta selvät rajat


    • Anonyymi

      Huomasin yllättäen että voin kääntää aanettömälle vain yhden ihmisen. Ja sen jälkeen olen nukkunut kuin tukki.


      Oi tätä onnea!

    • Anonyymi

      Minä en jaksaisi noin käyttäytyvää ystävää ollenkaan.

    • Anonyymi

      Ehkäpä se on hänen oma ongelmansa mu jos haluat pilata oman elämäsi toimimalla noin ni sehän on sun valinta

      • Anonyymi

        En pysty ottamaan sun vinkistä vaarin, koska en pidä sun tavasta kirjoittaa. Ikäänkuin sulta puuttuisi hampaita niin ettet saa konsonantteja kirjoitettua (?).

        Outo mielleyhtymä mutta silti.


    • Anonyymi

      Mitäpä jos jätän tähän?

      En enää koskaan vastaa hänelle mitään.
      En ikinä.


      Annan olla, en lue, en kiinnitä huomiota.

    • Anonyymi

      Pyysin tekemääni virhettä anteeksi ihmiseltä, jota edelleen arvostan ja pidän häntä minulle tärkeänä ja rakkaana. No anteeksiantoa ei edelleenkään ole kuulunut, vaikka aikaakin on kulunut tapahtuneesta lähes vuosi.

      Sain ammatti-ihmiseltä asiaan liittyvän "ohjeen", että kun olen käsitellyt tekemäni virheen ja pyytänyt asiaa anteeksi ihmiseltä, jota olen toiminnallani loukannut, niin olen tehnyt ne asiat, jotka minun on pitänytkin tehdä eikä enempää kukaan voi odottaa tehtävän.

      Se, että kuinka henkilö käsittelee anteeksipyyntöäni ja kuinka hän sitten siihen mahdollisesti reagoi tai jättää reagoimatta, niin se on hänen asiansa.

      Minun ei tarvitse asiaa enempää pohtia, vaan katsoa tulevaisuuteen.

    • Anonyymi

      Pikkuhiljaa alan voida paremmin. Päivä päivältä.
      Puhuin asiasta ystäväni kanssa, ja hän ehdotti uudenlaista näkökulmaa.

      Kokeilin, ihastuin, jatkan.

    • Anonyymi

      En ala mihkään jos ei tämä toteudu

    • Anonyymi

      Anteeksipyynnöllä on arvoa lähinnä silloin, kun se tapahtuu oma-aloitteisesti.

    • Anonyymi

      Ei vieläkään elettäkään.
      Tohtiipa toveri jopa olla kuin ei mikään ois pielessä.

    • Anonyymi

      Olet naurettava mies. Alkuperäiselle pwrsemiehelle!

      • Anonyymi

        Tää on naiselta miehelle


    • Anonyymi

      Mä luovutan. Miks odottaa sellaista mitä ei tule tapahtumaan?

    • Anonyymi

      Narsistinen tyyppi, et tule saamaan anteeksipyyntöä. Selkeästi hovi ympärillä.

    • Anonyymi

      anteeksi, käytökseni lääke, tokkurassa, N

      • Anonyymi

        Ei ollut sulle.


      • Anonyymi

        Väärä kirjain ja väärät aineet


    • Anonyymi

      Kröhöm. Voisko millään lähteä ihan perusasioista?

    • Anonyymi

      Heitin hansikkaat tiskiin

    • Anonyymi

      Ei hän tule ikinä pyytämään anteeksi ja miksi pitäisi sillä hän ei ole lelu

      • Anonyymi

        En pidä häntä leluna. Sen jo tiesinkin, ettei hän tule pyytämään anteeksi, koska hän itse sanoi niin.


        Siksipä ne hansikkaat ovat tiskissä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe