Ratkaisu sähkökatkoihin yksinkertainen

Ei ole kukaan esittänyt tätä ratkaisua, että talven sähkökatkot vältettäisiin.
Sähkönkulutus on huipussaan juuri silloin, kun ihmiset heräävät ja valmistautuvat lähtemään töihin eli klo 6-9 aikaan aamulla ja klo 10 jälkeen sähkönkäyttö vähenee selvästi.
Sama taas illalla, kun ihmiset palaavat kotiin töistä ja alkavat töiden jälkeen puuhastella ruokaa, pesevät pyykkiä yms.
Töihin menoa olisi porrastettava, että 20%-30% menisi töihin klo 7 eli aamuvirkut ja loput vaikka 10-20% jaksoissa 2 tunnin välein.
Onhan vuorotyöläiset, mutta suurin osa menee töihin 7-8 aikoihin.

Tällä saataisiin vältettyä kokonaan sähkön käytön ylikuormitus, kun sähkönkäyttö jakaantuisi tasaisemmin koko päivälle, eikä tulisi suuria sähköpiikkejä aamulla klo 7-9 aikaan.
Eipä ole kukaan asiaa esittänyt, ainoastaan esitetään mitättömän pienimuotoisia keinoja, kuten lataa puhelimesi yöllä, kun sähkön pörssihinta on 1 sentti/kWh, joka tarkoittaa, että sähköä ei kukaan juurikaan käytä.

Sähkön tuotantoa pitäisi leikata yöllä, että sama tuotanto saatasiin käyttöön päivällä.
Nyt sähköä tuotetaan harakoille yöllä.
1056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei se mitään auta. Mihin sitä aamulla virtaa kuluu. Saa olla aikamoinen partakone, että sähkö loppuu. Sitten kun meet töihin ja käynnistän koneen. Niin siinä on yli 2 kw, että kyllä ne kotikoneet vähemmän virtaa vie. Ja sitten kun nykyään on niin paljon sinkkuja niin tuskin kukaan enää kotona mitään ruokaa tekee. Ja pyykkiäkään ei sinkulla paljoo tuu, kun kalsaritkin vaihdetaan vaan kerran viikossa ja samlta lautaselta syödään viikko.

Äänestä
  • Katselin kodinkoneliikkeen lieden tehoja ja yhdessäkin liedessä oli liitäntäteho 9300W eli sen minuutin pikakaurapuuron keitto ottaa liedeltä 9300W tehoa.
    Näinhän suomen hallitus on kansalaisia moittinut sähkönkäytöstä ja jos jotain sähkölaitetta käyttää, niin kaikki tehot on aina ja heti käytössä, siksi sähköä kuluu.

    Äänestä

Ei se sähkö yöllä harakoille mee. Laturissa on vähemmän vastusta ja kuluu löpöä vähemmän. Sitten kun aamulla laitetaan virrat päälle, niin vastus kasvaa laturin hihna vinkuu ja kierokset nousee. Ihan samalla tavalla se menee kuin kuplavolkkarissa. Siinä se on hihna heti kun pellin avaa ja laturi siinä keskellä. Mullakin kävi kerran niin, että se hihna oli löysällä.

Äänestä

Käytännössä tuo ei onnistu.

Työpaikoilla ei voida odotella tyhjän panttina toisten töihin tuloa ja työpanosta, jotta saataisiin sovittuja töitä eteenpäin. Tai voidaan, mutta kaiken työn tekemisen hinta moninkertaistuu samoin kuin työhön kuluva aika.

xLiner

Äänestä
  • Se on pelkästään järjestely kysymys, porrastetaan työt alkamaan myöhemmin, kuin klo 7.
    Mikä pyhä lehmä on klo 7, ettei työaikaa voida siirtää vaikka myöhemmäksi, että työpaikalla alkaisi työt 9 jälkeen.
    Meikäläinen aamu-uninen ei edes pysty klo 7 työaikaan tulemaan töihin ja herään klo 9 jälkeen.
    Kerran olin työharjoittelussa ja piti klo 7 tulla paikalle.
    Mitä vielä,siellä työmiehet istuivat sohvalla ja alkoivat keittämään kahvia, kukaan ei töitä aloittanut tekemään klo7, vaikka piti tulla paikalle.
    Miksi ei voisi tulla klo 8, kun työpaikalla aletaan töitä tekemään.
    En minä jaksa työpaikalla sohvalla istua tuntia, työpaikalla jos missä aika MATELEEEEE, jos ei töitä tee, kun se siellä muutenkin matelee.
    Heti, kun työpaikan oven sulkee, niin aika alkaa kiitämään, kuin raketti, pirullista!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Se on pelkästään järjestely kysymys, porrastetaan työt alkamaan myöhemmin, kuin klo 7.

    Olet ollut kerran työharjoittelussa.

    Juu.

    Meillä rakennus alalla. Vanhat ukot tuli aina puoli tuntia aiemmin työmaalle. Istu siellä ja joi kahvia. Siis puoli tuntia omalla ajalla. Mitä järkee. Ite oon nyt jo tossa ukko iässä. Mutta ei tulis mieleenkään tulla puolta tuntia aiemmin. Mä oon kolmee minuuttia ennen työmaalla ja vaihdan vaatteet ja oon sitten sekunnilleen paikalla kun työaika alkaa. En yhtään aiemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Se on pelkästään järjestely kysymys, porrastetaan työt alkamaan myöhemmin, kuin klo 7.
    Mikä pyhä lehmä on klo 7, ettei työaikaa voida siirtää vaikka myöhemmäksi, että työpaikalla alkaisi työt 9 jälkeen.
    Meikäläinen aamu-uninen ei edes pysty klo 7 työaikaan tulemaan töihin ja herään klo 9 jälkeen.
    Kerran olin työharjoittelussa ja piti klo 7 tulla paikalle.
    Mitä vielä,siellä työmiehet istuivat sohvalla ja alkoivat keittämään kahvia, kukaan ei töitä aloittanut tekemään klo7, vaikka piti tulla paikalle.
    Miksi ei voisi tulla klo 8, kun työpaikalla aletaan töitä tekemään.
    En minä jaksa työpaikalla sohvalla istua tuntia, työpaikalla jos missä aika MATELEEEEE, jos ei töitä tee, kun se siellä muutenkin matelee.
    Heti, kun työpaikan oven sulkee, niin aika alkaa kiitämään, kuin raketti, pirullista!

    Taidat ennemmin olla illanvirkku

    Äänestä

Meinaat ettei työpaikoilla kulu sähköä?

Äänestä

Menen töihin silloin kun haluan ja tulen silloin kun haluan ja jos sähköt lyödään poikki on nurkalla aggregaatti ja vähintään koko talven verran polttoainetta, joten aivan sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole kukaan esittänyt tätä ratkaisua, että talven sähkökatkot vältettäisiin.
Sähkönkulutus on huipussaan juuri silloin, kun ihmiset heräävät ja valmistautuvat lähtemään töihin eli klo 6-9 aikaan aamulla ja klo 10 jälkeen sähkönkäyttö vähenee selvästi.
Sama taas illalla, kun ihmiset palaavat kotiin töistä ja alkavat töiden jälkeen puuhastella ruokaa, pesevät pyykkiä yms.
Töihin menoa olisi porrastettava, että 20%-30% menisi töihin klo 7 eli aamuvirkut ja loput vaikka 10-20% jaksoissa 2 tunnin välein.
Onhan vuorotyöläiset, mutta suurin osa menee töihin 7-8 aikoihin.

Tällä saataisiin vältettyä kokonaan sähkön käytön ylikuormitus, kun sähkönkäyttö jakaantuisi tasaisemmin koko päivälle, eikä tulisi suuria sähköpiikkejä aamulla klo 7-9 aikaan.
Eipä ole kukaan asiaa esittänyt, ainoastaan esitetään mitättömän pienimuotoisia keinoja, kuten lataa puhelimesi yöllä, kun sähkön pörssihinta on 1 sentti/kWh, joka tarkoittaa, että sähköä ei kukaan juurikaan käytä.

Sähkön tuotantoa pitäisi leikata yöllä, että sama tuotanto saatasiin käyttöön päivällä.
Nyt sähköä tuotetaan harakoille yöllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu