Tyttöystävän kanssa. Sanoin sille että vietän joulua yksin. Mene sinä vanhempiesi luokse vaikka se pyysi että minutkin on kutsuttu. Sanoin että en viihtyisi siellä eikä eikä joulu ole sen kummempi päivä kuin muutkaan minulle.
Olen viettänyt joulut 20 vuotta yksin joten ei joulu on minulle perus arkipäivä.
Olen viettänyt joulut 20 vuotta yksin joten ei joulu on minulle perus arkipäivä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oikein. Ei joulua tarvi viettää, jos ei oo lapsia. Jotenkin teennäistä, kun aikuiset ihmiset yrittää viettää joulua vaivautuneesti ja väkisin vääntäen. Parempi yksin ja härjestää elämänsä mieleiseksi ees yhtenä päivänä vuodessa. Mulle se on ylimääräinen vapaapäivä ja sen haluan käyttää hyväksi. Ei noita vapaita nykyään liikaa ole.
Näin kyllä!
Miksi lähteä niska jäykkänä istumaan vieraaseen taloon, koska se on vain yksi vajaa päivä, jonka voit käyttää mihin tahansa mistä pitää (suomi-joulu)
Kutsumme kaikki yksinäiset sukulaiset kotiimme. Lisäksi etsimme yhden aidon kodittoman seuraksi Joululounaalle, jotta olemme yhdessä Onnellisia ja että hän saa edes kerran vatsansa täydeksi (am.-joulu).
Niin?
Joulu kannattaa siirtää viikolla,kinkut ja muut systeemit saa paljon halvemmalla.Ainakin ne joilla ei ole varaa.
Jouluradiota kannattaa silti kuunnella, vaikka joulua ei viettäisikään 🎅 saa edes vähän sitä joulun tuntua mieliin. Hyvää mieltä ja kauniita ajatuksia 🌲🌨️🌟🍓🍅🍗🍧🐐🦃⛪🎀🧧
Aikanaan työelämässä Joulu oli hyvää aikaa olla töissä silloin kun työvuoro Jouluksi sattui. Kolminkertainen palkka eikä pomot olleet vittuilemassa kaiken aikaa. Joku vain lyhyesti kävi toivottamassa hyvät joulut, kun korkeampi porras oli käskenyt. Ne joulupaketit ja jouluruuatkin jäivät pois sitä mukaa kuin ylempien herrojen ahneus lisääntyi.
Työeläkkeellä nyt 19 vuotta.
Minun työssä ollut aina vikana, kaikki viimeisenä valmistuvat tehtävät, (kun muut ehtineet jo lomille). Kaikki ovat valmiiksi myöhässä ja tapahtumasarjan viimeisin tekee niitä muiden lomien alettua, kuten jouluaattona. Joulun siirtäminen sopisi mainiosti minulle.
Vietä joulua yksin sinkut palstalla. Ei ole kumppania eikä edes vanhempia.
Menetin perheeni korona rokotteissa. Itse en ottanut. Vietän joulun naapurin kanssa. Ollaan köyhiä ja ostetaan jotain jouluruokaa kimpassa. Viime vuonna naapuri kykeni sanojensa mukaan ostaa vain yhden perunalaatikon, lanttulaatikon, ja voileivänpäällis kinkkupakkauksen noin kaksi euroa. Jouluruoat maksoi naapurille viime vuonna alle 10 euroa.
Nyt kun yhdistetään voimavaramme saatamme saada jopa kahvia ja kakkua jälkiruuaksi.
Taas poistettu. Palstalla saa ainoastaan pitää Jumalia, eli äärioikeistoa
Slava oikeisto VTU STN
>simiti<
Jouluna istutaan yksin kotona joulusukka päässä!
Minäkin vietän jouluaaton yksin ennen kuin suuntaan loppulomaksi sukuloimaan. Aatto ei silti ole minulle yksi päivä muiden joukossa, vaan teen kaikenlaista, mistä tulee itselleni jouluinen fiilis.