Koronalima

Tauti aikalailla jo melko parsntunut, mutta kurkunpäässä sitkeä lima pyörii ja kröhisyttää.
Miten saisi kotikonstein irtoamaan? Aamulla niin tukkonen olo, että meinaa ihan henkeä ahdistaa. Liikkeelle lähtiessä se taas helpottaa.
Onko teillä toimivia kikkoja?
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilmaiset
Keitä kattilassa vettä ja hengitä höyryä. Pitää nostaa hellalta pois, jos pää tulee liian lähelle liesituulettimen takia.
Ota pulloon vettä ja puhalla sinne kumiletkulla. K-raudassa 60 cm maksaa euron verran.
Maksullinen, huuhtelukannu, en ole kokeillut.
Sitten on vain aika.

Äänestä

Ota lämmintä juomaa, jonka teet veteen, johon sitruunaa, inkivääriä ja hunajaa. Inkivääriä reippaasti. Kamalan makuista, mutta siihen tottuu ja on tehokasta.

Äänestä

Kiitos vastauksista.
Kaikkea noita kokeilin. Hetkeksi auttoi, mutta näyttää, että vasta aika alkaa tätäkin riesaa parantamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tauti aikalailla jo melko parsntunut, mutta kurkunpäässä sitkeä lima pyörii ja kröhisyttää.
Miten saisi kotikonstein irtoamaan? Aamulla niin tukkonen olo, että meinaa ihan henkeä ahdistaa. Liikkeelle lähtiessä se taas helpottaa.
Onko teillä toimivia kikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu