Venäjää odottaa sodan loputtua vuosikymmenien nöyryytys ja mustasurma taloudellisesti ja poliittisesti.
Venäläisiä odottaa sodan häviänä nöyryytys
Anonyymi-ap
119442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 119
Vanhimmat
Mitkä ovat Venäjän mahdollisuudet voittaa sota3?
Häviö on jo selvä.
Mikäli uskoo länsimedian propakandauutisointia. Ukrainan sotakin on länsimaiden aiheuttama jossa ukrainalaisten tehtävä on toimia ainoastaan tykinruokana ja eskaloida venäjä puuttumaan asioihin. Sodan valmistelut aloitettiin 2014 maidanin vallankaappauksella jossa asetettiin ukrainalle länsimielinen hallitus joka sitten on toteuttanut lännen pillipiiparien johdolla venäläisvastaisia toimia etenkin maan itä-osissa jonka väestö enimmäkseen venäläistä alkuperää.
Maa jota johdetaan ulkomailta käsin, rahoitetaan ja varustetaan samoista lähteistä eikä hallitus ole edes kansan valitsema ei omaa kovinkaan kummoisia selviytymis mahdollisuuksia marionetteineen.
Mitään todellisuuteen viittavaa uutisointia ukrainasta ei saada siitä pitää media huolen eli syöttää sitä potaskaa mitä haluaa kenenkin uskovan.
Voihan sitä uskotella itselleen, että hyvin menee vaikka housut on tulessa. Sen sijaan, että uskoisi siihen mitä meille syötetään olisi hyvä tarkastella niitä konkreettisia asioita joita tapahtuu esim. hintojen nousua ja pulaa vähän kaikesta etenkin eu:n alueella.
Kaikenlaisten tyhjänpäiväisten loganien viljely keskustelupalstoilla ei todellisuutta muuta miksikään.
Kokoomus aikoo vidä palkansaajien maksamat rahat itselleen taas
Anonyymi-ap
2023-02-18 20:18:45
Ilmoita
Palkansaajat ovat maksaneet etukäteen ansiturvas jad jää t tuötyömäkdi
Kokoomus aikoo antaa nämä sinun maksamasi tahst yritystukiin
Venäjän eliitti armeija on Moskovassa vartio omassa omaa kansaa
Kreml
Diktatuurin tapa.
Ei sentään?
Joka tapauksessa, on oikeus ja kohtuus, että Venäjä saa rökäletappion tuossa hyökkäyssodassa.
On siinä iso naapurivaltio, joka hyökkää pienempänsä kimppuun uhaten kolmessa päivässä
tuhota sieltä "natsit". HULLU, SUURI NAAPURI!!
Joutaa saada rökäletappion. Toivottavasti länsimaat lähettävät niin tehokkaat aseet, että tuo roistonaapuri saadaan perääntymään rajojensa taakse ikuisiksi ajoiksi ja pysymään siellä ikuisesti. Ei tarvitse tulla häiritsemään naapureita aseineen.
Juuri näin. Ikuisiksi ajoiksi. Ei länsimaiden tarvitse koskaan käydä tuollaisten kanssa kauppaa, on opittava tulemaan omillaan toimeen.
Ja raja-aita on tehtävä sellaiseksi että sieltä ei ikinä pääse tulemaan edes sitä hyttystä.
Hyttyset saa tulla....ei putinistit.
Venäjä häviää lässytit mitä tahansa.
Nyt on väärää tietoa.
Jos Kiina tulee auta ,Myös,Intia ja Rakas,P,KOREA HHHHHHHHHHHHHHH
...ruki ver....!!
hui.
Niiden on pakko pian tajuta asiat ja heittää Putin kumppaneineen historian roskiin ja aloittaa alusta.
Eurooppa tässä kärsii. Etenkin Saksa. Lännen pankkijuutalaisten yksinapainen Maailma, jossa USA olisi maailmanpoliisina, ei onnistunut. Kiitos Venäjän.
Eurooppa ja länsimaat pärjää kyllä, niiden ei tarvitse aloittaa sotaa salatakseen kansalaisiltaan asioita.
Kiitos Putin kun olet Ukrainan hyväntekijä, KIITOS !
Ukrainalaiset leimasivat kiitoksensa pommeihin....
Uudistumiseen menee kauan aikaa.
Luulosairas paskiainen kommentoi sinun tavallasi! Ime kuule kyrpääs!
No niin nazi, paskaa taas puhelet!
Venäjä on moraaliton imperialistinen, kunniaton, halveksittava diktatuuri. Aikamme natsi-Saksaan ja kommunistiseen Neuvostoliittoon verrattavissa oleva paskavaltio. Vain mieleltään täysin häiriintynyt kaheli voi olla venäjämielinen.
Vapaat maat voittaa diktatuurin. Aina.
Italia on hyvä esimerkki kansalaisilta ei salata mitään ei edes eu lahjoittamista 200 miljardista miten käyttivät mafia sai meidänkin rahat.NÄIN LÄNSIMAAT TOIMIVAT AUTTAEN NAAPURIAAN.
EIKÖ SUOMESSA VOISI LAITTAA KERÄYSTÄ PYSTYYN ETTÄ UKRAINAN PELLE VOISI OSTAA PUVUN KUN MENEE KUNINKAIDEN JA PRESSOJEN VIERAAKSI ETTEI TARVI POOLOPAITA PÄÄLLÄ OLLA .
mINKÄLAINEN SAIRAUS SINULLA ON?
Tietty. Se joka voittaa on vapaa maa, häviäjä on diktatuuri.
....paha...
Pakko!
Se on edessä.
Tuota roistoa kiittelet. Siitä ei ole ollut kellekään mitään hyötyä. Ainainen uhka naapureilleen. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto pysyköön siellä rajojensa takana ja jättäköön naapurinsa rauhaan.
UKRAINA näyttää tuolle roistolle, että mitä siitä saa, kun tunkeutuu naapuriinsa hävittämään ja tuhoamaan ja raiskaamaan. Törkeä armeija!!
Älä sinä huolehdi Zelenskyin vaatteista. Pidä sinä huoli vain omistasi! On erittäin hienoa, että hän esiintyy juuri sellaisena kuin esiintyy sotilaittensa joukossa.
Mitä sitä turhia pynttäilemään. Melkoista itsevarmuutta osoittaa liikkumalla juuri niin kuin liikkuu.
Käy kävelyillä.
Niin, miksei meidän pääministerimme vienyt jo sellaista mukanaan.
Aika ajattelematonta.
Se on pullistunut sen verran, ettei entinen puku mahdu päälle, ja dressmannit on suljettuna heillä. Onnea Harry!
Joo.
Suomi voi tehdä omat johtopäätökset.-
todetaan konstateras
Suomalaiset tietää.
Aivan totta....
olet oikeassa....
Putin pian saa loppunsa.
Pesukoneita varastelevia venäjän hyypiöitä on pesiytynyt paljon itä-suomeen...
Mitään pesukoneita ei varastettu. Ukraina on köyhempi kuin Venäjä, vaikka laskettaisiin bkt/asukas. Lisäksi se on korruptoituneenpi ja epädemokraattisempi kuin Venäjä. Myös tulonjako on jyrkempi kuin Venäjällä.
Takapajuista on...
Painu nyt sanonko minne valheinesi. Sinä et joko tiedä Venäjästä mitään tai olet maksettu luikki.
Entäs suomalaisia? Ainiin, mikä ihmeen Suomi?
Turha odottaa että suomi aloittaisi enää yhteistyötä tai kauppoja venäjän kanssa, siinä tulisivat isänmaan petturit esiin joten naton tultua nämä voidaan ampua maanpetturuudesta. Tiedetään kuitenkin että suuri joukko olettaa asioiden palautumista ennalleen.
Kremlin on muututtava täydellisesti.
Venäjä joutuisi maksamaan sotakorvaukset aiheuttamistaan tuhoista, mikäli häviäisi...Lasku olisi valtava...Puhutaan sadoista miljardeista.
Ei tule tapahtumaan.
Ukraina taasen ei ole ampunut laukaustakaan Venäjälle, koska tietää häviönsä ja joutuisi maksamaan sotakorvaukset Venäjälle.
Sodan lopputulos on tietysti sovittu ja Eu on jo lupautunut heti alussa maksamaan jälleenrakennuksen....Eikö tuostakin voi jo päätellä jotain?
Joo. Siitä voi päätellä, että sovittu juttu, ja eu hoitaa uudisrakentamisen, kun itsellä heillä ei ole varaa.
Tappio on kova paikka ryssille.
Poistetaan Ukrainasta.
Jos venäläisillä olisi järkeä niin ne alkaisivat peruuttaa heti, mutta sitähän niillä ei ole. Senhän näkee jo siitä millaisen pressan valinneet. Tuhoisaa hömppää koko sota. Ukrainalaisia on niin sääli kun joutuivat hullun pedon maalitauluksi.
Se on totta, vuosikymmenten propaganda on toiminut; kansa on aivan pihalla todellisuudesta Venäjällä.
Just tuli uutisissa että Ukrainan ei saa voittaa eikä ainakaan Krimiä yrittää takaisin siksi Länsi ei anna aseapua kuin vähän eli on tämä mallillaan toisaalla huudetaan että Venäjän pitää palauttaa Krim mutta Ukrainan ei saa vallata sitä takaisin ja juu Eurooppa maksaa Venäjän tekemät tuhot joka tapauksessa .
EU ei maksele diktaattorin tekemiä tuhoja, se on selvää, kyllä Kreml laitetaan vastuuseen, eri keinoja on.
Eu" ainoat keinot on pakoteet nyt "pakotepaketteja" laitettu jo monia mutta mitään vaikutusta ei niillä ole Venäjä ei maksa mitään se on varmaa vetoavat varmaan etteivät käy sotaa
Romahdus tulee tänä vuonna Venäjälle.
Myös faZisti.
Järjetöntä että hyvin toimeentuleva maa rupeaa sotimaan ilman mitään aihetta....täysin sekopäistä menoa venäjältä.
Katumus tulee ryssille.
Tältähän se täysin tietämättömän näkökulmasta vaikuttaa, mutta yleensä on syy joka sitten aiheuttaa seuraukset. Tässä ukrainan tilanteessa syynä on vuonna 2014 alkaneen maidanin vallankaappaus, jossa demokraattisesti valittu presidentti syrjäytettiin usan johtaman operaation seurauksena ja asetettin länsimielinen hallitus johtamaan maata. Länsimaiden etenkin usan johdolla nämä marionetit laitettiin eskaloimaan itä-ukrainan venäläistä väestön osaa kohtaan kohdistamia hyökkäyksiä tarkoituksena saada venäjä puuttumaan peliin.
Nämä alueet olivat jo aiemmin vaatineet itsemäärämisoikeuksia, koska eivät voineet hyväksyä vallankaappauksen seurauksena syntyneitä itä-ukrainan venäläis väestöön kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia. Venäjä seurasi tilannetta vuosikausia mm. minskin sopimus solmittiin suojelemaan itä-ukrainan väestöä ukrainan hyökkäyksiltä, mutta vastapuolen tarkoitus ei ollut noudattaa sopimusta vaan ostaa ukrainalle aikaa.
Lopulta venäjä ei nähnyt muuta keinoa kuin sotilaallisen puuttumisen asiaan ja sekin tehtiin itä-ukrainan venäläisväestön avunpyynnöstä johtuen.
Länsimaat ovat käyttäneet ukrainaa välikätenä omille tavoittelleen joiden tarkoituksena on heikentää venäjän sotilaallista puolustuskykyä ukrainan kustannuksella. Lopullisena tavoitteena päästä käsiksi venäjän luonnonvaroihin tai estää ainakin saksan ja venäjän välinen kauppa suhde, jossa venäjä toimittaa saksan teollisuuden tarvitseman energian. Tämä taas nähtiin usassa uhkana usan taloudelliselle ylivallalle eli asialle oli tehtävä jotain ja seuraukset ovat hyvin nähtävissä koko eu:n alueella siitä huolimatta mitä länsimainen media haluaa uskotella kansalaisilleen disinformaatiota viljelemällä.
Perimmäinen syy operaatiolle lienee länsimaiden kestämättömään velkatalouteen perustuvan järjestelmän romahtamisen pelko, mutta idiootit eivät ymmärrä, että tämäkään ei poista sitä valuvikaa mikä perustuksissa on.
Maidanissa ei alkanut mitään vallankaappausta vuonna 2014. Siellä osoittivät mieltänsä ukrainalaiset jotka olivat saaneet tarpeeksensa Venäjän sekaantumisesta itsenäisen Ukrainan asioihin. FSB:n tarkka-ampujat ampuivat katoilta mielenosoittajia aloittaen tällöin venäläisten sotarikokset Ukrainassa. Putin miehitti tämän seurauksena kaakoisen osan Ukrainaa sekä Krimin.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kyseiset alueet halusivat toki itsenäisyyden vaan kun Jeltsin ei suostunut siihen jolloinka he katsoivat paremmaksi vaihtoehdokseen jäädä osaksi Ukrainaa. Venäjä kun on aivan totaallisen paska epädemokraattinen maa. Minskin sopimus on todiste Venäjän vaatimasta etupiiristä Ukrainassa. Saksa sekä Ranska suostuivat myymään Ukrainan itsenäisyyden Putinille saaden maksuna halpaa kaasua. Venäjä ei milloinkaa suostunut noudattamaan Minskin -sopimusta. Miksi ei !
Venäläiset aloittivat sodan Ukrainassa saadakseen Neuvostoliiton takaisin. Sotilaallinen erikoisoperaatio on vain ilmaisu jolla Putin perustelee veljeskansanmurhaa ukrainalaisia kohtaa. Kurva Putin.
Jo Stalin yritti uskotella tyhmille venäläisille jotta Neuvostoliiton luonnonvarat kiinnostavat länsimaita ja länsimaat siksi hyökkäävät armeijoineen Neuvostoliittoon. No, missä ne armeijat viipyvät kun on njäin pitkään odoteltu ? Ei luonnonvaroja varasta ketkään muut kuin kommunistiset neuvostoihmiset sillä me länsimaat ostamme luonnonrikkauksia rahalla eikä aseilla ja kansanmurhilla kuten toimivat putinistit. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan myös siitä syystä jotta oligarkeilla olisi varastettavaa Ukrainan luonnonvaroista. Putin lupasi oligarkeille Ukrainan luonnonvarat jos he rahoittavat sodan Ukrainaa vastaan.
Perimmäinen syy Putinin hyökkäämiselle Ukrainaan on kun Venäjä on tullut samaan historialliseen pisteeseen kuin tuli Neuvostoliitto. Neuvostoliitto on mennyt konkurssiin ja aloitetaanpa setelirahoitus taikka sota jotta saadaan Neuvostoliitto totaallisesti romutetuksi.
Oikeita mutta...
.......
Diktatuurin loppumista odotellen....
Kremlissä kadutaan raskaasti aloitettua sotaa.
Totta, Putte kuvitteli tulevansa Suur-Venäjän seuraavaksi tsaariksi, mutta tuleekin hirttonarussa roikkuva pelle.
Silmukka kiristyy ja ennen kesää on homma selvä.
Putin on nurkaasa, lyttynä.
Mitä tekoa on valehtelevalla kääpiöllä?Et voi edes sopimuksia valehtelijan kanssa tehdä! Tietysti venäläisten typeryys mahdollistaa kääpiön vallassaolon.
Eihän väki tajua olevansa pihalla...
Kyläh kuolloo ja siten palion, näin tulleee käymän
Kansa on kärsimyksensä ansainnut.......
Kyllä, koska sallivat sotahullujen riehua.
Venäläinen kotiorja jokaiseen kotiin sodan jälkeen
Venäjän loisia tulee nöyryyttää monta vuosisataa eteenpäin ja tehdä selväksi että eivät ole tervetulleita mihinkään!
Se on seuraus tästä järjettömästä sodasta.
Ukrainan siviilit kärsivät siitä kun venäjä kärsii massiivisia tappioita itärintamalla.
Raivon vallassa venäläiset pommittaa siviilikohteita.
Karma rankaisee venäjää.
Myös EU ja muut vapaat maat rankaisee Venäjää, pakotteita tulee lisää entisten lisäksi. Iso valtio on kontillaan jo...
venäjän valtio kuolee ja mitä muuta se on vielä epäselvää... mutta se on selvää että venäjä kuolee....
Ei kuole, mutta muuttuu..
Kansalle riittää leipä ja vodka, lopun voi varastaa kuten ennenkin.
Sota on vielä pahasti kesken, kyllä itä sen vielä voittaa ja tulee uusi maailmanjärjestys, juuri niin kuin Kreml on laskelmoinut. Pitää vaan malttaa odottaa.
Kremlissä ollaan jo valmistauduttu tappioon, kyllä.
"Ihan kohta Venäjä on lyöty!" "Venäjä tulee häviämään!" "Venäjä ei pärjää vanhalla kalustolla!" "Venäjä taistelee paperikartoilla ja tomtomeilla!" "Venäjältä loppuu jo miehet!"
Tätä typerää länkytystä on kuunneltu ja luettu jo sodan alkupäivistä lähtien, mutta voi parku ja vinku kun sitä onnetonta kääpiösotilasvaltiota ei ole edelleenkään lyöty edes usean länsimaan voimin HAHAHAHAxD Kyllä täytyy länkyttäjiä hävettää moinen totuus XD Mutta hei.... "ihan kohta Venäjä häviää!" XD
ryssän 1 ensimmäinen panssariarmeija siiirtyi käyttämään 1960-luvun huippupanssarivaunuja.
Ukrainalle virtaa Abrahamseja, Leopardeja, Challegereita, Bradleytä...
Himmarrsseja pukkaa, 180 km ylettyvää Atacams ohjusta, olalta laukaistavia ilma-ja panssarintorjunta aseita, Erillaisia itsemurhalennokkeja...ym Ennen syksyä saavat Ukrainalaiset sekä mig että sukhoi + länsimaisia hävittäjiä.
Erillaisia merimaaliohjuksia virtaa, niin että ryssän laivasto pysyy kaukana...kaukana.
Riippuu aivan siitä, mitä sodan voittamisella tarkoitetaan.
Jos voittamisella tarkoitetaan vihollisen täydellistä lyömistä ja sen maan haltuunottoa, niin tällaista voittoa ei voi saada kumpikaan sodan osapuoli.
Mutta jos häviämisellä tarkoitetaan maan joutumista syvenevään rappioon, muiden kansojen halveksunnan kohteeksi ja taloudelliseen perikatoon..
Niin venäjä on vahvasti jo pitkällä tuolla tiellä.
Venäjä saa mitä ansaitsee.
ukraina on jo jo käytännössä hävinnyt sodan, Venäjä on saanut pysyvästi valloittamansa alueet.
Putin on riippakivi, matkalla helvettiin.
Ainoa kysymys kuuluu: Montako venäläistä vetää sinne mukanaan?
Yli puolet menee mukana.
venäjä oli 2% maailman kaupasta ennen sotaakin...ja nyt tippuu kokoaika lisää...
ryssän bkt tuotos lojuu Ukrainan teiden varsilla ja pelloilla romurautana.
ryssällä 20-40 vuotiaat tykinruoka vähenevät kuolleina ja maanpakolaisina...
Jos Kiina alkaa tukea Venäjää, niin Venäjä voittaa.
Eikö yk voi määrätä nyt heti jonkunlaisen aselevon.
Sitten molemmat osapuolet laskevat aseensa maahan, ja lähtevät kävelemään koteihinsa.
Muutaman päivän marssi on varmaan heillekin mukavempaa kuin olla tulihelvetissä.
Kuule kun eivät lopeta, vaikka on vaadittu. Venäjä haluaa vain tuhoa.
Taas kerran....
Olisi aika noloa aloittaa sota suurella uholla pullistellen ja joutua lopuksi luopumaan kaikista aiemminkin valtaamistaan alueista.
Haha! Venäjällä talous kehittyy tänä vuonna Suomea paremmin. Natoniilot, kuten woksteritkin ne vaan jaksaa jauhaa loputtomasti paskaa. Mistä tuollaisia eliitin jees jees tyyppejä oikein kumpuaa? Natoniilot ja woksterit vastaa: mutta mediassa kerrottiin että.... 😂
Oikein.
Eiköhän kansa kapinoi kun alkaa nälkä tulemaan ja se tsunami ei pysähdy ennenkuin hallinto saadaan päiviltä ja ne ei pääse edes karkuun mihinkään maastaan.
Voisi käyttää taistelukaasua nopeasti tehoaa Ukrainaan
Pieni ydinase Kiovaan loppuu nopeasti
...ydinase Kiovaan loppuu nopeasti...Paljon näillä sivuilla pyörii kommentoijia joilla ei liene edes peruskoulun kirjoitusosaamista?
Öyhötystä riittää.
Jos vodkaa riittää niin eiköhän elämä siinä tulevassakin Neuvostoliitossa ole ihan siedettävää.
Jos ei nosta rimaansa turhan korkealle.
Varmaan riittää, muuta ei kansa vaadikaan.
lännen heikkous on se etteivät ole tottuneet kuolemaan, pian oppivat kantapään kautta.
Kysymys on siitä, että nykyisessä lännessä on hyvin vähän käytännön kokemusta kuolemisesta rintamalla maataan puolustamassa.
Siksi joutuvat kokemaan kuoleman kotinsa palavissa raunioissa pleikkarin ja kokispullon vieressä.
Onpas kumma lausunto, ei muka länsimaissa ole kuoltu sodissa....!
Suomi on ollut sodassa viimeksi 80 vuotta sitten, melkein kaikki edellisen sodan veteraanit ovat kanttuvei ja harvat jäljellä olevat ovat valmiita hautaan tässä vaiheessa. Nykyajan suomalaisilla ei ole minkäänlaista kokemusta tai käsitystä sodan käymisestä tai sota-ajan elämästä, sama pätee muidenkin länsimaiden kansalaisiin. Venäjän armeijalla on uunituoretta kokemusta sotimisesta eikä Venäjän johto pelkää uhrata omiaan, juuri se tekee Venäjästä äärimmäisen vaarallisen vastuksen Suomen ja koko lännen kannalta. Suomi ja muut länsimaat ei kestäisi valtavia miestappioita eikä nykyajan sotaikäiset miehet kestäisi rintamalla kovin pitkään ennen kuin nuppi sekoaisi kokonaan.
Sotilaallisesta häviöstä en mene sanomaan - maailma on nykyään aika outo paikka, jossa paha ei aina saa palkkaansa - mutta luottamuksen, jonka varaan maailman kaupankäynti ja vuorovaikutus perustuvat, Venäjä on Putinin takia menettänyt vuosisadoiksi.
Taloudellisena ja moraalisena voittajana Putinistan ei tule sodasta selviämään, vaikka se maa-alueissa jotain voittaisikin.
EU:n globalistieliitti saa kunnolla nokilleen!
Näin ne tilanteet muuttuu, onko joku yllättynyt? Edes Toveri....aika hiljaa ollut tuokin viime aikoina
:DDDDDDD
Kirjeessä, jonka omistin muutama vuosi sitten pojalleni Cisar Nostradamukselle,
julistin joitakin kohtia riittävän avoimesti, ilman ennakkotietoa. Mutta tässä, isä, on
mukana useita suuria ja ihmeellisiä tapahtumia, jotka tulevat näkevät.
Tämän pyhien kirjoitusten kanssa sopusoinnussa olevan astrologisen suputation
aikana kirkollisen kansan vaino saa alkunsa "Aquilonin" [pohjoisen] kuninkaiden
vallasta, joka on yhdistetty itä maalaisten kanssa. Tämä vaino kestää yksitoista
vuotta tai hieman vähemmän, sillä silloin "Aquilonin" pääkuningas kaatuu.
Sen jälkeen sama tapahtuu etelässä, missä kolmen vuoden ajan kirkon ihmisiä
vainotaan vielä rajusti sellaisen luopumuksen vuoksi, jolla on kaikki absoluuttinen
valta kirkon militantissa. Jumalan aukkoa kansaa, hänen lakinsa noudattajaa
vainotaan ankarasti, ja heidän ahdistuksensa tulee olemaan sellainen, että
todellisten kirkollisten veri virtaa kaikkialle.
Hänen kannattajansa kertovat yhdelle hirvittävistä ajallisista kuninkaista ylistyksenä,
että hän on vuodattanut enemmän viattomien kirkollisten ihmisten verta kuin kukaan
muu olisi voinut vuotaa viiniä. Tämä kuningas tulee tekemään uskomattomia rikoksia
kirkkoa vastaan. Ihmis veri virtaa yleisillä kaduilla ja temppeleissä, kuin vesi kiihkeän
sateen jälkeen, värjäämällä lähellä olevat joet punaisiksi verellä. Itse valtameri tulee
punastumaan uudesta meritaistelusta, niin että kuningas sanoo toiselle: Meritaistelut
ovat saaneet meren punastumaan.
Sitten tänä samana vuonna ja seuraavina seuraavina kauhein rutto, jonka sitä
edeltänyt nälänhätä hämmästyttää. Tällaisia suuria koettelemuksia ei ole koskaan
tapahtunut kristillisen kirkon ensimmäisen perustamisen jälkeen. Se kattaa kaikki
latinalaiset alueet ja jättää jälkiä joihinkin Espanjan maihin.
Sen jälkeen kolmas "Aquilonin" [Pohjolan] kuningas, joka kuulee kansan valituksen
päätitteliään, nostaa erittäin mahtavan armeijan ja asettaa edeltäjiensä perinnettä
uhmaten melkein kaiken takaisin oikeille paikoilleen, ja suuri Vicar of hood laitetaan
takaisin entiseen tilaansa. Mutta autiona ja sitten kaikkien hylkäämänä hän kääntyy
löytääkseen kaikkein pyhimmän pakanallisuuden tuhoaman ja vanhan ja uuden
testamentin heitetyksi pois ja poltetuksi.''