Reenit alkaa ja läskit lähtee

Nyt taas uusi aloitus.Kunnon syönti vain kerran päivässä ja kovaa treeniä,vähintään kävelyä 5 tuntia päivässä ja pyöräilyä jos jaksaa.

Ainut hyvä konsti laihtua nopeasti on syödä erittäin vähän ja liikkua mahdollisimman paljon samaan aikaan.🫤😯☹️🚶🚴
12123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Laihdutus pitää olla se ensisijainen asia,muuten EI laihdu mutta se pitää tehdä kaiken muun tekemisen sivussa.Laihduttamista ei tarvitse ollenkaan edes ajatella.

Äänestä

Mistä saa ostettu veitsenterävyyttä?

Äänestä

"Nyt taas uusi aloitus."

Ja sitten uusi pettymys.

Äänestä
  • Tutkijoiden mukaan jokainen, joka yrittää laihtua harjoittelemalla enemmän, pettyy ja luovuttaa. On vaikea polttaa tarpeeksi ylimääräisiä kaloreita, jos et muuta ruokavaliotasi samaan aikaan.

    Herman Pontzer, evoluutioantropologian professori Duken yliopistosta Yhdysvalloissa, on kiinnostunut siitä, kuinka erilaiset elämäntavat vaikuttavat ihmisten päivittäiseen energiankulutukseen.

    Hän on seurannut Hadza-väestöä Tansaniassa, joka elää elämää, joka vaatii paljon energiaa. Hänen yllätyksekseen tulokset osoittivat toisin:

    Aluksi emme voineet uskoa sen olevan totta. Enemmän liikkuminen ei lisännyt energiankulutusta niin paljon kuin olisi voinut odottaa. Keho näyttää säätelevän energiankulutustaan ​​suorittamasi fyysisen toiminnan mukaan.

    Äänestä

  • Se pitää aloittaa aina vain uudestaan ja uudestaan.Se karkaa muuten kokonaan käsistä ja lihoo takaisin entiseen suurimpaan painoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tutkijoiden mukaan jokainen, joka yrittää laihtua harjoittelemalla enemmän, pettyy ja luovuttaa. On vaikea polttaa tarpeeksi ylimääräisiä kaloreita, jos et muuta ruokavaliotasi samaan aikaan.

    Herman Pontzer, evoluutioantropologian professori Duken yliopistosta Yhdysvalloissa, on kiinnostunut siitä, kuinka erilaiset elämäntavat vaikuttavat ihmisten päivittäiseen energiankulutukseen.

    Hän on seurannut Hadza-väestöä Tansaniassa, joka elää elämää, joka vaatii paljon energiaa. Hänen yllätyksekseen tulokset osoittivat toisin:

    Aluksi emme voineet uskoa sen olevan totta. Enemmän liikkuminen ei lisännyt energiankulutusta niin paljon kuin olisi voinut odottaa. Keho näyttää säätelevän energiankulutustaan ​​suorittamasi fyysisen toiminnan mukaan.

    Syöminen siinä onkin se tärkein asia.Liikunta vain tukee laihdutusta.Kaloreita pystyy liikunnalla kuluttamaan kohtuudella vain 1000 päivässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Se pitää aloittaa aina vain uudestaan ja uudestaan.Se karkaa muuten kokonaan käsistä ja lihoo takaisin entiseen suurimpaan painoon.

    "Se pitää aloittaa aina vain uudestaan ja uudestaan"

    J apettyä uudestaan ja uudestaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Se pitää aloittaa aina vain uudestaan ja uudestaan"

    J apettyä uudestaan ja uudestaan?

    Paino ei pysy koskaan samassa,jos pysyisi pitäisi olla koko ajan kova reeni päällä,eikä siihen ole aina aikaa eikä haluja.
    Paino nousee vähän siltikin vaikka kävisi joka päivä lenkillä jo syö 3300-4000 kaloria päivässä koska liikuntaa harrastavan kulutus on karkeasti noin 3000 kal pv

    Jos ei liiku yhtään kulutus on vain 1800-2300 .Sitä syö SILLOINKIN vähintään3000 kaloria kun ei liiku yhtään eli lihomista tulee kuukaudessa noin 4 kiloa koska ylimääräinen 250 kaloria lihottaa kilon kuukaudessa.
    7000 kal on rasvakilo
    1000 kalx30 pv =30000 kal
    7000 kal x 4 =28000 kal eli lihoo 4 kg kuukaudessa jos syö päivässä 1000 kaloria enemmän kuin kuluttaa
    Nämä 45000-5500 kalorin päivät lihottaa kilon oikeaa läskiä jo 3 messa päivässä niinkuin minullekkin on monesti ennen käynyt.

    Mitäs jos opettelisi syömään vain sen verran kuin kuluttaa? Asiaa helpottaisi kasvisten osuuden lisääminen ruokavaliossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Paino ei pysy koskaan samassa,jos pysyisi pitäisi olla koko ajan kova reeni päällä,eikä siihen ole aina aikaa eikä haluja.
    Paino nousee vähän siltikin vaikka kävisi joka päivä lenkillä jo syö 3300-4000 kaloria päivässä koska liikuntaa harrastavan kulutus on karkeasti noin 3000 kal pv

    Jos ei liiku yhtään kulutus on vain 1800-2300 .Sitä syö SILLOINKIN vähintään3000 kaloria kun ei liiku yhtään eli lihomista tulee kuukaudessa noin 4 kiloa koska ylimääräinen 250 kaloria lihottaa kilon kuukaudessa.
    7000 kal on rasvakilo
    1000 kalx30 pv =30000 kal
    7000 kal x 4 =28000 kal eli lihoo 4 kg kuukaudessa jos syö päivässä 1000 kaloria enemmän kuin kuluttaa
    Nämä 45000-5500 kalorin päivät lihottaa kilon oikeaa läskiä jo 3 messa päivässä niinkuin minullekkin on monesti ennen käynyt.

    Onko tuo pilailijan teksti?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Paino ei pysy koskaan samassa,jos pysyisi pitäisi olla koko ajan kova reeni päällä,eikä siihen ole aina aikaa eikä haluja.
    Paino nousee vähän siltikin vaikka kävisi joka päivä lenkillä jo syö 3300-4000 kaloria päivässä koska liikuntaa harrastavan kulutus on karkeasti noin 3000 kal pv

    Jos ei liiku yhtään kulutus on vain 1800-2300 .Sitä syö SILLOINKIN vähintään3000 kaloria kun ei liiku yhtään eli lihomista tulee kuukaudessa noin 4 kiloa koska ylimääräinen 250 kaloria lihottaa kilon kuukaudessa.
    7000 kal on rasvakilo
    1000 kalx30 pv =30000 kal
    7000 kal x 4 =28000 kal eli lihoo 4 kg kuukaudessa jos syö päivässä 1000 kaloria enemmän kuin kuluttaa
    Nämä 45000-5500 kalorin päivät lihottaa kilon oikeaa läskiä jo 3 messa päivässä niinkuin minullekkin on monesti ennen käynyt.

    Tutkijoiden mukaan jokainen, joka yrittää laihtua harjoittelemalla enemmän, pettyy ja luovuttaa. On vaikea polttaa tarpeeksi ylimääräisiä kaloreita, jos et muuta ruokavaliotasi samaan aikaan.

    Herman Pontzer, evoluutioantropologian professori Duken yliopistosta Yhdysvalloissa, on kiinnostunut siitä, kuinka erilaiset elämäntavat vaikuttavat ihmisten päivittäiseen energiankulutukseen.

    Hän on seurannut Hadza-väestöä Tansaniassa, joka elää elämää, joka vaatii paljon energiaa. Hänen yllätyksekseen tulokset osoittivat toisin:

    Aluksi emme voineet uskoa sen olevan totta. Enemmän liikkuminen ei lisännyt energiankulutusta niin paljon kuin olisi voinut odottaa. Keho näyttää säätelevän energiankulutustaan ​​suorittamasi fyysisen toiminnan mukaan.

    Äänestä

Liikunnalla on vain 20% osuus laihdutuksessa, enemmän
merkitystä on ruokavaliolla eli sen osuus on 80%. Netistä löytyy tietoa tästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt taas uusi aloitus.Kunnon syönti vain kerran päivässä ja kovaa treeniä,vähintään kävelyä 5 tuntia päivässä ja pyöräilyä jos jaksaa.

Ainut hyvä konsti laihtua nopeasti on syödä erittäin vähän ja liikkua mahdollisimman paljon samaan aikaan.🫤😯☹️🚶🚴

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu