Jokainen meistä kuolee joskus. Kuolema on täysin luonnollinen asia eikä se itkemällä parane. Loppujen lopuksi yhden ihmisen henkilökohtainen suru on hiekanjyvä maailmanmittakaavassa.
turhaan meuhkaatte
näin on
111119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä mahdoit ajatella kirjoittaessasi tuon? Mikä sitten on tärkeää maailman mittakaavassa ajateltuna, jos ei jonkun ihmisen henkilökohtainen paha olo ja suru? Jokaisesta yksilöstä rakentuu ns maailman mittakaava. Jos ajattelet noin, ei ole millään merkitystä. Ei sodilla, sairauksilla, tsunameilla tai millään muulla, koska siitä aiheutuvaa tuhoa suree jokainen omalla henkilökohtaisella tavallaan. Lyhykäisyydessään viestisi oli siis, että ei mitään väliä millään.
ootpa aika ressukka sinä!!!masentunut ja onneton ikävä ihminen. säälin sua jos todellakin olet noin kituaivo.
Kuolema on luonnon normaalia kulkua ja jokaiselle lajille normaalia poistumaa. Ei se siitä suremalla miksikään muutu. Pitää vain jatkaa elämää ja kuolla rennosti kun aika tulee. Vaikkapa tokaisten "Olipas mukava loppuelämä. Nyt tämä mies/nainen lähteepi luonnon ja avaruuden vinhaan kiertoon."
Ilman surua ei ehkä oli myöskään iloa. Vastavuoroiset tunteet elävät ja kukoistavat toistensa ansiosta, ainakin kontrastit vahvistuvat. Ellei mikään aiheuttaisi mielipahaa, tuskin paljon kokisi mielihyvääkään. Minusta surukin kuuluu elämään ja annan sille oman tilansa. Se ei ole pahaa tai vahingollista tai väärin, vaan osa elämää ja yksi tunteistamme.
Totta on ettei kuollut ihminen tule takaisin suremalla. Jokainen sen tietää. Mutta suru on kaipuuta ja rakkautta joka on menettänyt kotinsa. Niin vaikeaa kuin se joskus onkin niin surevat todellakin joutuvat jatkamaan elämäänsä. Eihän se siihen lopu vaikka tunteistasi puhut ja surusta ja ikävästä. sitä osallistuu arkeen eikä moni huomaakaan suruasi ja sitten sitä purkaa tuntojaan ehkä täällä kirjoittamalla illalla omissa oloissaan. Elää jatkuu silti.
Kyllä minäkin rennosti itse kuolen, ja arvatenkaan en itse omaa kuolemaani sure. Kuolevalla ei sitä suurta surua olekaan, vaan jälkeenjäävillä. Se sallittakoon heille jotka joutuvat kohtaamaan suuren elämänmuutoksen ja kohtaamaan valtavan ammottavan aukon perheessään. En minäkään mummini kuolemaa sure samoin kuin suren lapseni kuolemaa. Tunnesiteitä ja perhesuhteita on niin monenlaisia. Ja neuvo mitä vaan niin et voi vaikuttaa toisten ihmisten kokemiin tunteisiin. Väittäisin jopa tunneköyhäksi teitäkin, jotka puhutte surua vastaan turhana tunteena. Toivottavasti elämä ei opeta teitä tässä asiassa ankaralla kädellä... Mutta niin se menee että ellei sure tai kaipaa kuollutta läheistä , ei kai ole ollut rakkauttakaan.
ja tärkeä fyysinen toiminto, jotta ihminen pääsee menetyksensä ylitse. Eikä siinä ole mitään tuomittavaa, jokainen tekee sen tavallaan, kunhan ei loukkaa muita ihmisiä. Sinä voit surra olemalla "kylmä", se on sinun tapasi(vai onko vain ulkokuorta?), mutta jokaiselle on suotava se oma tapansa, joten kirjoituksesi ei edusta kovinkaan suurta älykkyyttä.
...vain henkilö joka EI ole kokenut syvää surua. On tähän mennessä menettänyt ehkä kauan sitten ihmisen keski-iän ohittaneen mummonsa tai vaarinsa.
Itse olen vasta menettänyt vaimoni/ala-aste ikäisten lasteni äidin, ja onhan melkonen jääkalikka joka ei tällaista surua koe raskaana asiana. Eihän tämä tietenkään ole iso asia muille, mutta minulle se on suurempi kuin uskotkaan, ja vain hyvien kuuntelevien ystävien kanssa tästä voi selvitä. Toivotaan, että ystäväsi ymmärtävät kiertää ainakin sinut kaukaa surun hetkellä.
Totta se on että kaikki nukkuvat pois kerrallaan. Mutta jotkut lähtevät pois aivan liian aikasin. Siskoni nukkui pois 14 vuotiaana ja kummitätini reilun 40 vuoden iässä. Ei kuolema ole tuollaisessa iässä vielä ihan luonnollista. He olisivat ansainneet pidemmän elämän, niinkuin varmasti moni muukin joka lähtee pois liian aikaisin tai nuorena. Ehkä sinulla ei ole kokemusta tärkeän henkilön kuolemasta, jos ajattelet noin.
Niin, niin, kuolema on luonnollinen asia. Niin on myös suru. Tunteista puhumisen kyky on myös luonnollisen kehityksen tulos.
Ja maailmanmittakaava rakentuu jokaisen ihmisen henkilökohtaisessa kokemusmaailmassa. Vai uskotko kenties johonkin ylimaailmalliseen enkeliin, jonka maailmanmittakaava olisi suurempi tai oikeampi kuin ihmisen? Sekö on "luonnollista"? Maailmanmittakaava? hä? puhutte sekavia, parahin Näin on.
Jos vouhkaat luonnollisuudesta, vie logiikkasi loppuun asti, tampio.
Vain tunne on totta.
-Onhan tuo asia tietenkin noinkin MUTTA kuluuhan meidän SURRA sekin kuuluu elämään ei kait sitä kukaan ala juuri ilosta hyppimään kun joku läheinen kuolee???
-SIIS SE EI MONESTIKKAAN OLE YHDEN IHMISEN henkilökohtainen suru se on koko perheitten ja ystävien ja sukulaisten yhteinen suru monesti surijoita on kymmeniä... mietippä mitä kirjoittelet tai ethän sää voi tietää jos joku tosi läheinen ei ole edes kuollu!
Ainakin hiljaa kävelemään sen vielä tulet kokemaan.
Sinäkin varmaan joskus menetät rakkaan ihmisen kuolemalle. Ehkäpä sitten ymmärrät ja ymmärrät hävetä kirjoituksiasi.