Voisko joku antaa vinkkejä ja neuvoja siihen, miten jaksaa inttiaika erossa? Poikaystävä lähti tammikuussa inttiin ja tulee heinäkuussa takaisin. Alku lähti sujumaan odotettua paremmin, mutta nyt tuntuu, että jokainen päivä on pelkkää taistelua... Enää vajaa 2kk, mutta se tuntuu ikuisuudelta...
Intti välissä
sotaleski
3812462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Mun avopuoliso meni kans tammikuus inttiin, tulee heinäkuus takas.On nyt rovalla sotimas.Alkuaika intistä oli tosi hirveetä ikävää.Molemmat itkettiin puhelimessa ja lomavkloput meni aina liian nopeesti.Sitten josai vaihees mulle tuli olo etten jaksa sitä inttiä.ensinnäki just sen takii ku saan hoitaa täälä siviilis kaikki asiat(asumme yhdessä), juosta kelas jne. ja mies kirjotteli viestei kokoaja ja heti niihin ois pitäny vastata mut aina ei voinu, olin koulus tms ja sit mies kyseli et miksen vastaa viesteihin ja tuntu et jokanen askel pitää hänel tilittää.Viimeks ku oli lomilla niin puhuin vakavissani erosta, sitten itkettiinn ja puhuttiin ja soveimme tiettyjä pelisääntöjä jotta suhde pysyis hyvänä ja nyt suhde on taas tasapainossa ja tollee mut ikävä on kova!Seuraavan kerran nähdään 27.pv.Tuntuu et siihen on ikuisuus.On niin yksinäistä olla yksin himas.Kaverit on harvas koska yks asuu toises kaupungis, yks on viimesillään raskaana ja yhel annoin lähtöpassit ku petti luottamukseni.Aika kamalaa aikaa tää inttiaika, varsinkin taloudellisesti!!!
Sanotaan niin,että jos se rakkaus varsinkin tuore tai todella pitkäaikainen kestää armeijan tms.se kestää mitä vaan.Tiedän mistä puhun olen ollut itse samassa veneessä aikoinaan.Seuraava koetinkivi varsinkin nuorilla on lapsi,niitä saadaan liian nuorena ja sitten joka viikonloppu monet pukkaamassa hoitoon.Mutta siis,kyllä sen inttiajan kestää jos vaan haluaa vaikka helppoa se ei olekaan.Koeta/koettakaa(viesti on tarkotettu myös muille tuskaisille.)kehittää itsellesi jotain mielekästä tekemistä,nähdä semmosia ystäviä joita on tullu alkuhuumassa laiminlyötyö sillä hekin ovat tärkeitä.
no just.. ei ainakaan meille intti ollu koettelemus eikä mikään. jos tykkää toisesta oikeesti ei pitäis olla iso pulma. Asenne kysymys!!
meidän suhde kaatu kyl myöhemmin muihin syihin..
Onpa sitä kuultu yksi jos toinenkin juttu näistä lomista, kun kundit keskenään menee iltalomille strippipaikkoihin jne...Ole tarkkana, nuorena ehtii vielä vaihtaa miestä kunnolliseenkin.
No niin, lapsoset, koittakaahan kestää. Yksi maailman rankimmista esteistä suhteille on inttiaika. VOIVOIVOIVOIVOIVOIVO saatanan mitä paskaa te jauhatte. hankkikaa ensin todellisia ongelmia ja ryhtykää vasta sitten niitä itkemään....
öööööh väysyin pelkästä ajatuksesta, että jokun mielestä joku inttierossaolo on raskasta.
pikkutytöt
Joo, ei voi kun pudistella päätään. Kovin on lapsellinen toi ajatusmaailma vielä näillä kirjottajilla.. Muutaman vuoden päästä toivonmukaan tajuatte itsekin miten huvittavalta toi kuullostaa..
eikö olis voinu muuten vastata noihin kuin "raivoamalla"?Jokaisella meillä on omat ongelmansa eikä toisella ole oikeutta pilkata toisen ongelmia,oli ne sitten sun mielestä isoja tai pieniä.Kyllä se elämä suakin vielä opettaa.
Ongelma?!?!?!? JOs joku teinisuhde päättyy inttiin niin voi vittu sanon minä. Muijalla helppoo kun persettään levittää kotosalla ja makoilee vaan, sitten valitaa kun kelassa pitää juosta. Voi vitun! D;:D:D:D ei tiiä mitenpäin olis, toivottavasti jätkäs käy iltalomilla painamassa niin paljon vierasta lihaa kun sielu sietää!
Teini??Mikä teini?Omasta teiniajasta suht pitkä aika.Ikää 24.Et näin.
Happy happy joy joy...auuuuts, kyl elämä suaki opettaa, usko pois=)...muista ottaa ne lääkkees JOKA aamu, okei?
Tosi huvittavaahan se kyllä on, mut hei, eikös jokainen meistä ole joskus ollut siinä tilanteessa? Ainakin melkein jokainen. Itse kyl muistan miltä se tuntui joskus 16veenä kun poikaystävä oli hetkenkin poissa, heh. Nyt naurattaa.
henkinen ikäsi...mitä mahdat saada tulokseksi? veikkaanpa 16...ei se fyysinen ikä ratkase, oli mullakin pari 27v mieskaverii, jotka oli tosi lapsellisii, toinen ei osannu huolehtia asioistaan, luottotiedois merkintöjä jne, toinen mustasukkanen kusettaja, ei pitäny lupauksiaan jne...ja asu viel toisel paikkakunnalla, et siin teille sitä miltä tuntuu olla erossa, sillon alkuun kun tein sen virheen et luulin voivani luottaa...
ja jos suhde ei kestä vaivasta 6kk ni huhhuh...
sanon vaan kokemuksesta et mun vanhempien liitto oli alusta asti pelkkää tappelua, mutsi oli väkivaltanen...
ni et miettikää vittu mitkä on OIKEIT ongelmia, ennen kun kirjotatte vali vali nyyh mun poikakaveri on intissä jne...se ei kestä ikuisesti se intti!!!!!
EIKÖHÄN KOULUKIUSAAMINEN JA PERHEVÄKIVALTA OLE ENEMMÄN NIITÄ OIKEITA???
Olen todella negatiivisesti yllättynyt, miten täällä kommentoidaan ihmisten viestejä. Toki on asiallistakin tekstiä, mutta nyt tuntuu pikkuiselta virheeltä ton keskustelun alottaminen. Mutta enpähän tee toista kertaa samaa virhettä. Koittakaa te asiattomasti kirjoittelevat kestää niitä ärsyttäviä tekstejä, niin me sotalesketkin koitetaan kestää erossa olemista.
SIIS SOTALESKI ON SE JOLTA ON KUOLLU UKKO/AKKA RINTAMALLA, OPETELKAA VITTU TERMIT OIKEIN...
SIIS JOS TOINEN ON INTISSÄ, SE ON ELOSSA JA OLISITTE YLPEIT SIITÄ ET TOINEN ON SENTÄÄN OPETTELEMASSA MAAN PUOLUSTUSTA...NII ET MITÄS SITTE KUN TULIS SOTA? JA KAIKKI OLIS OLLU SIVARIS???
VITTU TE ETTE VARMAAN EES TIIÄ MITÄ ON SOTA..JOS OOTTE NYT JO TOLLASII ITKUPILLEJÄ NI ENTÄS SIT SODAS...MUN VAARI OLI SODASSA JA SAI SIRUI VIEL PÄÄHÄNSÄ SIELT MUT SELVIS ELOSSA SIELTÄ, NYT TOSIN IKUISUUDESSA. SUOMI EI OLIS NYT ITSENÄINEN JOS MEILLÄ EI OLIS OLLU NIIN URHEITA SOTAMIEHIÄ JA LOTTIA ( JOS EES TIIÄTTE MIKÄ SE ON ) RINTAMALLA..JA MITÄ JÄRKEE PILLITTÄÄ HIMAS, LÄHTEKÄÄ VAIKKA ITEKIN INTTIIN!!!!!!ET VÄHÄN KUNNIOITUSTA SOTA-AJAN IHMISILLE...
USKOMATONTA!!! :D:D
jaa mulla on käsitys että teineillä tarkotetaan 15 vuotiaita. itse 20 wee olenko teini? avomies myöskin intissä, miksi ihmeessä luette näitä jos asia ei teille kuulu mitenkään, on vaan niin hauska aukoa päätä? oletteko päänaukojat ikinä itse seurustellut kun jätkä on intissä? luultavasti ette, tai sitten olette unohtanut miltä se ikävä tuntuu luopukaa omasta rakkaastanne edes viikoksi ja jos ei tunnu missään tai miltään niin teillä ei ole sydäntä ollenkaan. kyllä mulla ainakin on ikävä, ja vittuako se teille kuuluu minkälaiset ongelmat meillä on. te ite taidatte niitä teinejä olla. helppo täällä toisia arvostella muut sotalesket älkää noista välittäkö niillä ei oo kun pää täynnä paskaa. ja sinä joka valitit kelalla juoksemisista ja muista hommista mene ittees, kenelläköhän se on raskasta sulla kotona vai jätkällä intis. herätä joka aamu viim klo 6 olla 3 viikkoo leirillä pelleillä metäs olla pesemättä itteensä juosta paskahousus metässä tai sitten maata koko päivä. ja sä valitat että sulla on kovaa, toivottavasti jätkäs jättää sut jos akka on noin laiska ettei kelas jaksa käydä ja muita hommia hoitaa, valittaa vaan täällä.
Käsittääkseni leskiä ollaan silloin jos mies menehtyy rintamalla. VItun teinit, opetelkaa elämään!
ite taidat olla teini. taidat olla sivari tai sitten intti on vielä papparaisella käymättä. opettele ite elämään ennen kuin muita tulet arvostelemaan. tommoset ääliöt ottaa niin pannuun.
Sotaleski on nykyaikana vain nimike naiselle/miehelle jonka kumppani on intissä. Ei kaikkea tarvi ottaa niin vakavasti.
Meidän ukko on kanssa ryömimässä para aikaa pitkin puskia. tai oikeastaan sotilaspoliisina istuskelee kopissaan ja pistelee munkkia poskeen;)
ei vaan... vaikka monelle intti ei olisi ruumiillisesti kovin raskas, niin monelle nuorelle miehelle se saattaa olla ensimmäisiä kertoja jolloin ollaan pidempi aika poissa kotoa.
Joten "henkisesti" taitaapi olla rankkaa..
ja te naiset sielä kotopuolessa (ja miksei miehetkin)
TEillä on tämä intti aika varmaan hitusen verran helpompi homma kun niillä miehillä, enkä kyllä halua vähätellä sitä talon yksin pystyssä pitämistä. toki se on rankkaa hommaa.
Oma mieheni lähti tammikuussa ja palanee vasta lokakuussa. Alku aika oli mitä hiveintä mutta kummiin asioihin sitä ihminen sitten tottuu..
nykyään osaan vaan nauttia (ehkä vaarallisenkin paljon) tästä omasta ajasta mitä olen pitkästä aikaa saanut. tää antaa aivan uusia näkökulmia taas elämälle, muta kyllä mä sen mieheni otan avosylin kaikesta huolimatta vastaan kun se sieltä on tullakseen:D
Kommentteja?:)
jepulis, aika nannaa tämä oma arki kun ukko on armeijassa... kuulostaa kamalalle, tiedän! mutta tosi on, nautin tästä ajasta. onhan se kiva tietysti kun poitsu tulee lomille mutta välillä melkein odotan sitä että saan mennä ja tulla niin kuin haluan - pettäminen ei silti tule kyseeseen.
KUULE ON AIKA MONI NAINEN MENNYT JOPA ARMEIJAANKIN
Itse vihasin asepalvelusta todella paljon, turhaa paskaa päivästä toiseen ja lomilla ehkä 40% viikonlopuista, ja mitä tuumaa tyttöystäväni: Musta on niin kivaa ku on aikaa tehdä omia juttuja. Kun asutaan yhdessä ja esim viikonloppuna pitäis tehdä kämppään jotain remppaa tai siivota niin olis lähdössä johonkin kavereiden kaa, ja sit ku siitä tulee sanomista että mitä jos nyt ensin tää kämppä niin toteaa että: "musta meidän parasta aikaa oli sillon ku olit intissä" ! Vittu meinaa pää hajota joka kerta kun sanoo ton! Siitä oli niin saatanan kivaa kun sai tehdä omiaan päivästä toiseen ja sit viikonloppusin ku halus läheisyyttä niin sitä löyty ku en ite jaksanu tehdä mitään ja vietin kaikki viikonloput mitä olin vapaana sen kaa enkä ehtiny koskaan kavereita näkemään, elämäni paskimmat kuukaudet.!
tervetuloa vaan tähän maailmaan...
hengähtäkää raivoajat edes hetkeksi..Tuntuu todellakin että noi savuja pihalle päästävät vasta ovat jotain varhaisteinejä.Ei aikuinen noin käyttäydy!Ite oon 21v. ja mieheni 25v.onneksi mun ei tarvinnut olla yksin kuin kertausharjoittelun ajan.Mutta jos mieheni lähtisi edes viikoksi nykyään pois niin voisin sanoa että todella vaikeaa olisi..Mulla vuorotyö ja sen takia ei pystytä olemaan yhdessä aina kun haluttaisiin.Meidän suhteessa se antaa aikaa toiselle tarpeeksi,että ollaan eri aikoihin töissä,mutta jos sitä kultaa ei olisi kotona odottamassa moneen viikkoon kun tulen töistä niin varmasti masentuisin paljon..
Isosiskoani seurasin silloin kun sen mies oli intissä niin kyllä soi nylon beatin se armeijalaulu ja oli tosi kova ikävä sillä vaikkei sillon vielä kovin henkeviä puhuttu,mutta kyllä sen huomas että mies vei sydämmen inttiin asti..
Ette te selviä elämästä läpi jos ei voi toisesta olla erossa. Helvetin teinit! munmies plaaplaapala olkoon vaikka 65v. Ei aikuinen noin käyttäydy? ainoin käyttäytyy itkee kuin pahainen kakara jos toinen on iltakaljalla eikä ole kotona leikkimässä perhettä. Muahh
mies on mun takia ja itsensä takia keskeyttänyt armeijan! ei siellä ole pakko olla voi jatkaa myöhemmin jos haluu!
Luin kirjoituksesi ja muistutti minua hyvin paljon kun exä lähti inttiin. Se oli aika tuskaa odottaa puol vuotta ja kun tiesi ettei voida aina nähdä kun hän oli intissä, ajattelin näin että se menee nopeesti ohi. Niinhän se meni mutta ... siitä noin puol vuotta me erottiin... Mut lohdutukseksi sanon että se menee nopeesti nää loppu kuukaudet =)
Pakko oli laittaa noi sitaatit,kun valitusta näköjään tuli jo väärien termien käytöstä.Naurettavaa.:D Sen vain vielä sanon,että kyllä elämästä selviää,vaikka ikävä tuntuisikin tappavalta.Itse olen sitä mieltä,että ennemmin valitan täällä ikävää ja kyselen neuvoja miten selvitä PITKÄ eroaika kuin haudata se kaikki paska sisälle ja purkaa sitä sitten "raivoamalla" täällä kuin eräät.Itse en halua koskaan tulla sellaseks tunnewammaseks ja kateelliseks muiden onnelle.Minä sentään osaan olla onnellinen ja suosittelen sen opettelemista muillekin täälläolijoille,joiden viestien rivien välistä hehkuu paha elämä.
Mutta kiitos kuitenkin viesteistä ja keskustelusta.Inttiä enää jäljellä reilu 2 viikkoa,joten enköhän mie selviä.:)
keksipä itelles tekemistä ni aika menee nopeemmin äläkä valita...tiedän kyllä et kun ei voi nähdä toista, ja se ikävä et on kauheeta, mutta hyvä suhde ei kaadu tuohon...
ja teille muille vastaajille että osittain samoilla linjoilla, oikeat valituksen syyt on pettäminen, valehtelu, se ettei toiseen voi luottaa, kun toinen lupaa et nähään sillon ja sillon ja sitten ei nähäkään
ja te naiset jotka pillitätte joka asiasta HÄVETKÄÄ, jos tulee miestenne kanssa riitaa ja mies ärsyttää, ottakaa itteenne niskasta ja käskekää ukon lähtee vetää...
ja intti ei ole mikään itkemisen arvonen asia, olisitte ylpeitä miehistänne et on OPETTELEMASSA MAAN PUOLUSTUSTA, jota ilmeisesti voi kohta hyvinkin tarvita, ja kuka estää itekkin menemästä, nykyaikana LIKKOJEN armeija on mahdollista...
ai ei intti itkemisen arvoinen asia ? ihan pöhköähän se on noin sanoa. toisen ollessa intissä ollaan nuoria ja suhde on suht tuore, on ihan totaalisen eriasia olla kumppanista erossa vuoden tai puolenvuoden seurustelun jälkeen kun kahdenkymmenen. alkuhuumassa on raakaa nukkua ilman toista, kun ollaan täysin tekstareiden ja säälittävän lyhyiden puheluiden varassa. kyllä teistä jokainen joskus on jotain itkenyt. inttileskeille voimia, yhteistä aikaa on varmasti ihan liian vähän.
armeijas ollu viime heinäkuusta asti, kyllä se hyvin lähti käymään. oli kiva taas nähä viikonloppusin, joskus ku tuli pitempi väli nii harmitti mut hyvin muuten. neljä vuotta oltiin seurusteltu ku mentiin sit vähä senjälkeen naimisiin ku muutettiin opiskelemaan. vuosi oltiin naimisis ja tuli sit tää armeija.
ongelmaksi on tullut vain tämä. olen huomannut kuinka hän minua on kohdellut siitä asti ku asuttiin yhdessä, hän on pelannut kaiket päivät tietokoneella, niinkuin minäkin olen tietty innostunut pelaamaan, et jotain yhteistä on. mutta kun olen suurinpiirtein yksin hoitanut siivouksen, häntä kiinnosta edes omien kavereidensa takia siivota, minä en kehtaa kellekään näyttää sotkusta huushollia ja sit oon siivonnu.
nyt oon huomannut tämän ja jotenki tuntuu että kyllä sen pitäis tehä enemmän hommaa ainaki intin jälkeen kotona, saa nähä kuinka lähtee käymään. avioliittoleirillekin ollaan menossa piakkoin intin päättymisen jälkeen, pariviikkoa sitä jäljellä.
kyllähän mä sitä rakastan ja haluaisinki rakastaa onnellisesti elämänloppuun mutta tosi vaikeeta ku se ei oo kokoajan tääl ja sit ykski kaveri tuntuu kohtelevan mua nii paljon kunnioittavemmin ku mieheni, ja melkeen kaikki muutki miehet, vaikka suurinosahan niistä seksin peräs on vaan. mieheni on eka poikaystäväni ollu eikä mulla oo omakohtaista kokemusta siitä ollu millasta pitäis olla. nyt oon sitte alkanu vähä heräämään siihen. kurkkuani myöten täynnä oon miehen sovinisti vitsejä ja epäromanttisuutta, oon yrittäny nyt sitte kertoa oikeen mikä tuntuu pahalta, en tiiä onko menny perille vielä.
ahdistaa kovasti ku ei tiiä yhtäkkiä että tuleeko tästä mitään, mun vanhemmat ei eroa hyväksyisi oikeen. ei siis mukavaa ku en oo oikeen varma miten ne suhtautuis ku ne on kristittyjä, ei kai ny kukaan omaa lastansa hylkäisi mut kumminki on jotenki pahaolo siitä ku ei tiiä. tuntuu nyt että taisi sittenki olla ihan liian nuori ku pari vuotta sitte melkeen meni naimisiin(olin 19v, mies 21v) tuntuu ettei yhtään huvittaisi pitää huolta ku vaan omista tavaroista. jotenki se sotkuisuuskin tarttunu.
mulla todettiin viimevuoden puolella kilpirauhasen vajaatoiminta ja on jo pitemmän aikaa ollu ihan väsyny eikä koulukaan oo menny hyvin. yo-kirjoituksetkaan ei menny nii älyttömän hyvin vaikka lukion eka luokka meni tosi mukavasti. sit mies vieläki on sanonu laiskaksi ku se on ny lähiaikoina vasta saatu jotenkuten kohalleen ja vieläkään ei oo varmaa et miten on arvot.
kyllä se musta välittää paljon, vaikka se ei tunnu ymmärtävän kuinka toi hypotyreoosi ei oo ihan yksinkertaisesti hoidettava. se vaan luulee et oon vaan samanlainen ku se että laiskottelen vaan huviksi. ehkä se jo osaksi onki sellasta. oon kovasti yrittäny paremmin hoitaa noita kela juttuja, ei ne mulle koskaan mitään kamalia oo ollukaan. eikä toi työnjako se ongelma ookaan varmaan kyllä mä oon ihan hyvin siivonnu sillon ku se oli kotona. jotenki se väsyttää vielä enemmän ku se ei oo täällä. toivottavasti tää ny selviää. eihän toki mikään liitto oo vaan ruusuilla tanssimista. tuntuu vaan että on liian nuori näin vakaviin juttuihin, harmittaa että on vasta ny tajunnu.
jotenki huvittavaa varmaan et tälleen avaudun jonnekin suomi24 mut tuntu että pakko on just ny kertoo. onneks on pari hyvää kaveria jolle on ny uskaltanu ongelmista kertoa kans. vielä useampia mielipiteitä kiinnostais kuulla.
kommentoikaa ja kertokaa ihmees jos on jotain teille outoa, oli sitten negatiivista tai mitä. saattaa tää olla aika ristiriitaistaki ku kirjotan mitä tulee mieleen.
jotenki on mielessä nekin syyt miks naimisiin ees mentiin, olisko sitä vielä tarvinnu, tuntuu vähä että olis pitäny ottaa aikaa opetella asumaan omillaan ensi. tosi ristiriitaisia tunteita mulla..
-N21
OPETTELEMASSA MAAN PUOLUSTUSTA,
Kielikoulukiitos. Vitun Jonne 17veet posi täältä. Teidän mielipiteellä ei ole mitään merkitystä ja jos kerta koko helvetin topicci tuntuu tyhmältä tarviiko sitä edes avata?
Mä en nähnyt kihlattuani tasan 253 päivään. Tuossa ajassa käy vaikka 9 kk:n varusmiespalveluksen ja kymmeniä kertoja lomalla.
aika mielenkiintosta luettavaa, suurin osa kommenteista iha tyhjänpäiväsiä. miks ihmiset tulee vaahtoamaa, että "ei intti oo mikää ongelma, vitun teinit". taitaapa teinit itse kommentoida. ikävähän se inttileskellekki tulee, aivan samalla tapaa kuin kaukosuhteessa eläville. itse armeijan käyneenä naisena tiedän tasan tarkkaa minkälaista elämä kasarmin sisäpuolella on. oma tuore poikaystäväni aloitti armeijan tammikuussa ja aikoo olla sen vuoden. nyt tiedän millaista on elää elämää kasarmin tällä puolen, kun se oma kulta syöksee ja rämpii metikössä. ikävä on valtava. oma mies on tällä hetkellä 3viikkoa kiinni kasarmilla. eikö siinä ajassa ehdi ikävä tulla? ehtii ja aivan helvetin hyvin. sitten kun mies vihdoin lomille pääsee, perjantai-illalla maisemissa ja sunnuntaina taas lähtö. aika menee liian nopeesti kun ollaan yhdessä, liian hitaasti kun ollaan eriksee. kyllä se uuvuttaa ja väsyttää. maailmassa on suurempiaki murheita joo, mutta ikävän kestäminen on raskasta. ihmiset jotka koskaan on joutunut kestämään ikävää, tietävät miltä se tuntuu. ja sitä tunnetta joutuvat kaikki naiset kestämään, kun heidän miehensä ovat urhoollisesti suorittamassa velvollisuuttaan. miettikää asioita muidenkin, kuin vain itsenne näkökulmasta.
jos toisesta oikeasti välittää, inttiajan kestää. illalla on kuitenkin hyvä aika pitää yhteyttä ja saa pidettyä suhdetta hengissä. harvemmin intissä joutuu montaa viikkoa olemaan putkeen kiinni, joten ikävä yleensä on se 5päiväinen. positiivistahan on, että on ainakin omaa aikaa ja saa tehdä asioita mitä tykkää. eikä saa unohtaa haaveilua, miltä tuntuisi olla oman kullan vierellä. ja perjantaina iskee aina se älyttömän hyvä fiilis, kun tietää että mies saapuu. vaikka sunnuntaina joutuu taas itku silmässä hyvästelemää, lohduttaa kuitenki se tieto, ettei ero ole lopullinen. intti on yks etappi suhteessa, sen kun kestää, on valmis taas kestämään seuraavia haasteita. voimia kaikille urheille inttileskeille! :)
-reserviläistyttö
Miksei nää ''sotalesket'' ota samantien vaikka vittu Ruotsista sitä miestäsä, ku Ruotsissa ja aika monessa muussakaa maassa ei oo varusmiespalvelus pakollinen, hankkikaa aseenkantoluvat jos haluutte ammuskella jotai muuta paitti ihmisiä tai hankkiutukee palkka-armeijaan Ruotsiin saatana siellä saatte sitä nuuskaaki vedellä niin paljo ku sielu sietää, tänne tartte avautua :D.
Trollit trollaa trolleja. Tai sit täällä on oikeasti näitä 40vuotiaita elämäänsä liian pahasti kyllästyneitä ja närkäestyneitä vanhoja rouvia avautumassa nourille? Näistä "vanhempien" viesteistä päinää liiakseen läpi se, että ne on joko kirjoittanut juuri murrosikään päässy teinipoika tai erittäin vajaamielinen aikuinen. Lukekaa kritiikillä nää läpi ja hajoilkaa.
Meikä ainakin repeilee ja kovasti, kun lukee capsillä kirjoitettuja viestejä, jotka on sen tasoisia, kun tässä ketjussa :D Taisi joku vielä sanoa, että se henkinen ikä on se, mikä meinaa, eikä fyysinen. Jep jep, oisko aihetta vilkaista peiliin? :D
Aiheeseen liittyen: armeija tekee pojista miehiä ja miehistä poikamiehiä ;) Inttiaikana monet huomaavat, että eivät sittenkään tarvitse/kaipaa sitä nimenomaista henkilöä siihen viereen, mikä on ehkä isoin syy. JOs ikävää ei jaksa, niin jo on kumma. Ikävä pitää ottaa positiivisena asiana; se nimeomaa kertoo, miten paljon sitä toista kaipaa, ja miten paljon siitä toisesta välittää. Se kertoo paljon omista tunteista toista kohtaan. Lisäksi voi miettiä, että kun se toinenkin kaipaa sinua, niin miten hienolta tuntuu olla jollekin niin tärkeä, että ikävöidään paljon. Kannattaa kääntää ikävä voimavaraksi.
(Puhun kokemuksella. Aloitin suhteen poikaan, joka oli rukissa kun alettiin seurustella, tutustuttiin netin välityksellä yhden irc-kanavan kautta. Meidän kotipaikkakunnilla on viitisensataa km väliä, mikä tarkoitti, että edes kaikilla intin lomilla ei ollut mahdollisuutta nähdä kun hänen piti joskus kotonakin käydä ja edes kerran vuodessa vanhemmillaan. Nyt armeija-ajan jälkeen jäänyt tuo 500km välimatkaa, tapaamiset ovat harvassa ja ikävä tuttu kumppani ja tyynyni saa melko usein kokea kastumisen kyynelistäni kun itken ikävää pois. Kokemusta siis löytyy).