Olenko hullu vai onko mieheni ilkeä

Anonyymi-ap

Kaipaan vertaistukea tai uusia näkökulmia: olen seurustellut mieheni kanssa nyt hieman yli vuoden ja suhteemme on ollut täynnä tunteita. Äärimmäisen hyviä ja äärimmäisen huonoja. Riitelemme paljon, sillä meillä on molemmilla kipakka temperamentti, kova oikeudenmukaisuudentaju ja vahva ego (joka sokaisee varmasti sitä oikeaa oikeudenmukaisuudentajua).

Yleisin riidan aihe on se, että mieheni on joko nalkuttanut minulle tai kommentoinut jotakin toimintaani, sillä hän on hyvin tarkka tietyissä asioissa, ja minä ärsyynnyn kommentoinnista. Tästä seuraa riita, jonka seurauksena minä pyydän anteeksi ärsyyntymistäni. Ongelma on se, että toivon mieheni pyytävän myös anteeksi käytöstään, koska hänestä tulee hyvin ilkeä riitojen aikana. Mieheni mielestä hänen ei kuuluisi pyytää anteeksi (ainakaan ensin), jos minä olen toiminut ensimmäisenä huonosti.

Tilanteissa käy siis niin, että minä ärsyynnyn ensin jostakin, jonka seurauksena mieheni on kahta kauheampi minua kohtaan. Välillä koen, että en ansaitse sellaista käytöstä. Etenkään, jos tilanne on lähtenyt väärinkäsityksestä liikkeelle. Mieheni saattaa haukkua minua "sekopääksi", epänormaaliksi, sanoa, että haluaa olla mahdollisimman kaukana minusta, että olen lapsellinen, koska en osaa kontrolloida tunteitani jne. Mieheni mielestä minä pystyn pyytämään anteeksi vasta sitten, kun hän on menettänyt hermonsa kokonaan. Käsitän hänen käytöksensä niin, että koska minä yritän ymmärtää hänen näkökulmaansa "liian myöhään", hän voi käyttäytyä miten vain.

Tiedän, että olen herkkä kritiikkiä kohtaan ja hermostun/ärsyynnyn varmasti välillä ihan turhasta. Mutta samalla luulen tietäväni, että mieheni on välillä kohtuuton. Hänen ilkeät sanansa satuttavat minua kovasti. Olen sanonut siitä hänelle, eikä hän kuulemma edes muista sanoneensa sellaisia asioita, eikä hän ota sellaisia niin vakavasti, "mitä nyt sanoo riidan aikana".

En tiedä enää mitä ajatella. En tiedä, kestänkö ilkeyttä. Ja välillä on sellainen kauhea epäluulo, että mitä jos olenkin ihan sekopää, enkä vain näe omaa kamalaa käytöstäni tarpeeksi hyvin? Olo on hyvin sekava ja niin on tekstikin. Pahoittelut.

11

675

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et vaikuta seköpäältä, kun huomaat tarkistalla omia tuntemuksia noin realistisesti ja tutkimalla että olisitko sinä ainoastaan se joka aiheuttaa riitelyä. Ja osaat anteeksi pyytää. En tietenkään tiedä sinusta tai miehestäsi mitään, mutta tää nyt tuli mieleen tosta kirjoituksestasi. 🤗

    • Anonyymi

      Teidän riitoihinne en ota kantaa, kun en niistä oikeasti mitään tiedä. Molemmilla osapuolillahan on aina oma näkemyksensä ja totuus tuppaa usein olemaan jossain puolivälissä. Noin yleisesti ottaen ei tuo kovin sekopäiseltä kuulosta.

      Vaan tuohon anteeksipyytämiseen otan kantaa. Miehet ovat ihan yleisesti jumalattoman huonoja pyytämään anteeksi ja näkemään tekojaan siinä valossa, että heidän edes pitäisi pyytää anteeksi. Syy tähän on testosteroni. Se nyt vaan ihan tutkitusti heikentää kykyä empatiaan ja nähdä niitä omia sanojaan ja tekojaan toisen näkökulmasta. Toulle asialle ei mies itsekään kovin helposti mitään voi, vaikka sen tajuaisikin.

      • Anonyymi

        No ei se nyt ihan noin ole. Kyse on minun mielestä kyvystä näyttää tunteita siis miehen .Täällä päiväkodista lähtien sanotaan ettei.miehet saa itkeä tai miehet sitä ja tätä. Minä olen mies ja joutunut monta kertaa pyytämään anteeksi hölmöilyjäni. Eikä ole vaikeaa kun tajuaa tehneesä väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan noin on. Testosteroni tekee tuon, kyllä sen ihan myöntää voi. Ei se kenenkään vika ole. Kasvatuksella on oma osuutensa ja lapsena (kun sitä testosteronia ei vielä siinä määrin ole) niitä parempia malleja toimia voi vielä omaksua. Vaan siis ikävä fakta on, että testosteroni nyt vaan tekee miehille ongelmalliseksi mm. pyytää anteeksi. Naiset tuppaavat taas pyytämään liiankin herkästi anteeksi mm. työelämän tarpeita peilatessa. Se nyt vaan on näin ja tietty osa siitä on vaan pakko hyväksyä. Jos tuohon yhdistetään kasvatus, joka ei ole oikein tupputtanut sitä anteeksipyytämistä, niin lopputulos on aloituksen kaltainen. Mies ei pyydä anteeksi, jollei koe tehneensä jotain aidosti väärin. Aniharva mies pyytää anteeksi, vain sitä, että on toiminnallaan ajattelemattomuuksissaan satuttanut. Ehkä tämäkin tulevissa sukupolvissa paranee, kun sitä asia jaksetaan lapsille opettaa.

        No en ole asiaan lääketieteellisestä kantilta perehtynyt että testosteroni olisi ainoa tekijä. Epäilen kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan noin on. Testosteroni tekee tuon, kyllä sen ihan myöntää voi. Ei se kenenkään vika ole. Kasvatuksella on oma osuutensa ja lapsena (kun sitä testosteronia ei vielä siinä määrin ole) niitä parempia malleja toimia voi vielä omaksua. Vaan siis ikävä fakta on, että testosteroni nyt vaan tekee miehille ongelmalliseksi mm. pyytää anteeksi. Naiset tuppaavat taas pyytämään liiankin herkästi anteeksi mm. työelämän tarpeita peilatessa. Se nyt vaan on näin ja tietty osa siitä on vaan pakko hyväksyä. Jos tuohon yhdistetään kasvatus, joka ei ole oikein tupputtanut sitä anteeksipyytämistä, niin lopputulos on aloituksen kaltainen. Mies ei pyydä anteeksi, jollei koe tehneensä jotain aidosti väärin. Aniharva mies pyytää anteeksi, vain sitä, että on toiminnallaan ajattelemattomuuksissaan satuttanut. Ehkä tämäkin tulevissa sukupolvissa paranee, kun sitä asia jaksetaan lapsille opettaa.

        ” Kyllä se ihan noin on. Testosteroni tekee tuon, kyllä sen ihan myöntää voi. Ei se kenenkään vika” Vautsi, tämä on minulle täysin uutta tietoa, että myös miesten kohdalla tehdään tällaisia fysiologisia selittäviä olettamuksia. Mitä tulee anteeksipyytämisen vaikeuteen, niin se on ilmeisesti jokin heikkouden osoitus joillekin miehille. Hieman kehittymätöntä ajattelua. Toinen on tämä lauman suojissa ajelehtiminen ja kaikessa tuen hakeminen toisilta jos in vaikka jotain konfliktin tynkää tms. Naisen sana on pelottava asia.

    • Anonyymi

      Kuulostaa ihan sellaiselta perinteiseltä kaasuvalottajalta, joka hokee muille ihmisille muissakin kun parisuhdeasioisss, että olet ihan psykoosissa jos heidän ajatukset ei miellytä.
      Minä lähtisin kävelemään, jos se aina menee niin, että no minä vain totesin ilman vastuuta omista sanoista

    • Anonyymi

      🚩🚩🚩🚩 Juokse. 😳

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä olet hänen kanssaan. Lähtisin vikkelään pois. Ei tuollaista normi ihminen kauaa jaksa.

    • Anonyymi

      Lähde vielä kun voit. Mieluummin vaikka jo tänään.

    • Anonyymi

      Mitäs jos käsittelisitte asioita ihan niin kuin sillä tavalla rauhallisesti keskustelemalla? Eli rauhallisena hetkenä istutte alas ja molemmat avaudutte asioista, jotka teitä vaivaavat. Puhutte toisillenne lempeästi ja koitatte ymmärtää toisianne. Mietitte, mitä yhdessä voisitte asioille tehdä. Sivusta seuranneena riidat ovat usein todella typeriä, idioottien touhua. Ne aiheutuvat siitä, kun ei kuunnella ja ymmärretä toisiaan, pohdita ja perustella asioita kunnolla. Eli huonot tunteet sivuun ja järkeä tilalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1887
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1021
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      898
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      731
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe