Purra luopuu puheenjohtajuudestaan

Ei kyennyt enää hoitamaan hommaa eikä oikein kiinnostanutkaan.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tyypillistä vastuunpakoilua persulta.

Äänestä
  • Se on osa sitä persuilua.

    Äänestä

Purra soittaa vaan suutaan ja tekee senkin huonosti.

Äänestä

Mistä tuollainen tieto on peräisin?

Äänestä

Hallitus anto Somalialle 7 miljoonaa euroa jauhokuljetuksiin, Kymiringin ratayhtiö haettiin konkkaan 6,4 miljoonan velkojen takia, velkaa peri MotoGP organisaatio kun kesän 2022 kisaa ei haluttu järjestää suomessa.

Suositaan suomalaista sanonta on muuttunut, nyt suositaan ulkomaalaista...Sanna rahoittaa koko maailmaa muttei suomea.

Kuka tollasessa politiikassa haluaa olla mukana. Persut ottaa vallan ja demarit lakkautetaan.

Äänestä
  • Vittu tätä maata johtaa ihan väärä jengi!!!

    Äänestä

  • Voihan pässi. Tuo on juuri sellaista Perun ajattelua jossa ei ole mitään järkeä tai älyä.
    Asiat ei vaan ole ihan noin yksinkertaisia ja suoraviivaisia.

    Äänestä

Purra luovutti omien sanojensa mukaan siksi koska työ ei ollut mediaseksikästä.
Sen lisäksi homma oli kuulemma oikeaa puurtamista tärkeiden asioiden parissa ja aikaakin siihen kului pari tuntia päivässä. Ei hyvä.

Nyt vaan sitten kaikki paukut kehiin jotta Purra pääsisi ministeriksi. Miinuspuoli hommassa on, että se on kymmenen kertaa kovempaa puurtamista kuin hallintovaliokunnan puheenjohtajan duuni. Plussa puolella on se, että ministerin työ on mediaseksikästä. Kun ynnää nämä plussa ja miinus puolet yhteen, ollaan ilmeisesti selvästi plussalla. Muutenhan tästä kaikesta puuttuu logiikka.

Äänestä
  • Sannan työ puurtamista, jep, bileistä toisiin mennään vauhdilla, kyllähä siinä väsähtää 😁😁😁😁😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sannan työ puurtamista, jep, bileistä toisiin mennään vauhdilla, kyllähä siinä väsähtää 😁😁😁😁😁😁😁

    Mene jo hoitoon.

    Äänestä

Sanna syytää rahaa ulkomaille, samaan aikaan suomessa tehdään konkursseja hallituksen päätöksien takia. Reilu meininki, ei Purra tollaseen halua osallistua.

Äänestä
  • Tyhmähän sinä olet.

    Äänestä

  • Höpö, höpö. Taas persu luulee.

    Äänestä

Ei kukaan jaksa kauaa sitä apinalaumaa yrittää pitää kurissa ja yrittää ymmärtää heidän aivottomia juttuja.

Äänestä

Purra on kääntymässä islamin uskoon. Burkha on jo tilauksessa.

Äänestä

Oliko homma liian vaativa populisti-Purralle? Hallintovaliokunnan puheenjohtajan täytyy tuntea lakeja ja niistä ei selviä valehtelemalla ja öyhöttämällä. Siksi lähti.
Nyt voi ilman vastuuta jatkaa hölmöjen höynäyttämistä valheilla ja vääristelyllä.
Persu tyyliin; ammutaan vaan läjään -politiikalla. Sanon, että persut on turha puolue.
Tämä Purran tapaus on yksi osoitus siitä.

Äänestä

Purran omien sanojen mukaan tehtävä oli hänelle liian vaativa. 🤣🤣🤣

Äänestä
  • Ja Purra tavoittelee keväällä vieläpä pääministerin paikkaa. 😁

    Äänestä

Purralle on liian vaativaa jo pelkästään persulauman johto, niin miten ihmeessä tuosta yksisilmäisestä hampaidensa välistä sihisijästä olisi vielä ministeriksi.
Kaikessa sentäs rajansa, kun Suomi on monikulttuurinen oikeusvaltio, jossa toimitaan lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Äänestä

Halla-aholta petti pää ja Purrankin on jo ollut saikulla....

Äänestä
  • Eihän kukaan sitä persuporukkaa kestä ilman ajoittaista lataamolla vierailua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei kyennyt enää hoitamaan hommaa eikä oikein kiinnostanutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu