Lapset irti kirkon helmoista ja holhouksesta

Kouluikäisten kirkosta erottaminen ja saman tien siirtäminen koulussa uskonnosta elämänkatsomustiedon opetukseen nopeuttaisivat merkittävästi kirkon jäsenmäärän alentumista ja muutenkin sekulaaria kehitystä Suomessa, kuten esimerkiksi heikentäisivät kirkon ylikorostuneita asemia kouluissa.

Esimerkiksi vuodenvaihteessa voi hyvin siirtyä koulun uskonnosta ET-opetukseen. Siihen ei ole pedagogista ja didaktista estettä.

Lukiolainen voi erota kirkosta huoltajien luvalla, ja ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän voi vielä hyvin aloittaa ET-opinnot . Kun kolmas periodi alkaa 30.11. ET-opiskeluun voi ehtiä, jos ET1 on tarjolla sillä tai mahdollisesti vasta 4. periodilla ensi vuoden puolella.

Miten voisi julkisuudessa tematisoida sitä, että eroajat vaivautuisivat erottamaan myös lapsensa? Ja lukiolaiset päättäisivät irtaantua holhouksesta?
432335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Nyt on jaettava tätä 10 minuutin videota, jonka kanssa on uskonnollisen väestön helppo erota kirkosta. Youtubessa on linkki eroakirkosta.fi sivustoon. Katsokaa ja pistäkää jakoon.

Nyt on tämän 10 minuutin videon aika:
https://youtu.be/f00mSXt0cMw

Yleensä joulukuussa on erotilanne huipussaan.

Äänestä
  • Annas kun arvaan: siellä jakelee 'viisauksiaan' sananlevittäjä Lindroos..

    Äänestä

Siinä videossa on perustelut, miksi aidosti oikeidenkin kristittyjen tulee erota kirkosta.

Äänestä

Elämän katsomus oppi ei anna kristillistä kasvatusta, vie pois pohjan ihlmise pruskalliosta Jeesuskesesta kristuksesta, ulkopuolella on kuolema sitä haluavat lapsille tarjota tämän päivän suomessa, kuolemaa elämän sijasta.

1Äänestä
  • Elämänkatsomusopin lisäksi myös äidinkieli on hyödyllinen aine.

    Äänestä

  • Koulun uskonnonopetus ei myöskään ole kristillistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Koulun uskonnonopetus ei myöskään ole kristillistä.

    Miten opetetaan siitä riippuvainen, uskonto on sitä että kerrotaan, pelastuksesta mikä on hyvää tehdkä toiselle.

    Äänestä

Ei kirkosta eroaminen tarkoita Jumalsta eroa. Uskonnottoman on helpompi tulla aitoon uskoon, koska uskonnolliset ihmisopit eivät silloin estä Jumalan vaikutusta.

Äänestä
  • Jumalan hylkääminne onpa kummalinen kirjoitust, Jumalan yhteyteen kun ei suristaan pääse muutoinkuin Jeesuksen kautta, miksi koska kukaan ei tunne jumalaa vai Jeesus joka ilmaisee Jumalan, joka ei tunne poikaa ei tunne Jumalaakaan.

    Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Jumalan hylkääminne onpa kummalinen kirjoitust, Jumalan yhteyteen kun ei suristaan pääse muutoinkuin Jeesuksen kautta, miksi koska kukaan ei tunne jumalaa vai Jeesus joka ilmaisee Jumalan, joka ei tunne poikaa ei tunne Jumalaakaan.

    Onko kelvollinen kyky kirjoittaa teille hihhuleille todella mahdoton tehtävä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko kelvollinen kyky kirjoittaa teille hihhuleille todella mahdoton tehtävä?

    Ketkä ovat sun mielestä hihuleita, uskonnon harjoittaja vai? Ne jota uskovat syntiensä sovittajaan pelastukseen, maailman valoon sen ulkopuollaa on kuolemaa, kirjoitusesi perusteella ole kuolemassa, kään pois pimeydestä tule valkeuteen niin saat elämän.

    1Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Jumalan hylkääminne onpa kummalinen kirjoitust, Jumalan yhteyteen kun ei suristaan pääse muutoinkuin Jeesuksen kautta, miksi koska kukaan ei tunne jumalaa vai Jeesus joka ilmaisee Jumalan, joka ei tunne poikaa ei tunne Jumalaakaan.

    Yes. Kotipaju. Vain Jeesus on "Välimies Jumalan ja ihmisten välillä".
    1 Timotuekselle 2:4 ja 5.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yes. Kotipaju. Vain Jeesus on "Välimies Jumalan ja ihmisten välillä".
    1 Timotuekselle 2:4 ja 5.

    Niin on välimiehen kautta on pääsy ikuiseen elämään,Jumalan yhteyteen.
    Nimi merkitään karitsan elämän kijraan. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan. Luuk.10:20.

    1Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Niin on välimiehen kautta on pääsy ikuiseen elämään,Jumalan yhteyteen.
    Nimi merkitään karitsan elämän kijraan. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan. Luuk.10:20.

    Ajattelin laittaa huomenna lammasta grilliin. Laittaisko savua hikkorilla vai olisko omenapuu liian mietoa? Mitä sanoo lammasasiantuntijat?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ajattelin laittaa huomenna lammasta grilliin. Laittaisko savua hikkorilla vai olisko omenapuu liian mietoa? Mitä sanoo lammasasiantuntijat?

    Kysy asian tuntijalta, luutavasti saat vastauksen lampaista.

    Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Ketkä ovat sun mielestä hihuleita, uskonnon harjoittaja vai? Ne jota uskovat syntiensä sovittajaan pelastukseen, maailman valoon sen ulkopuollaa on kuolemaa, kirjoitusesi perusteella ole kuolemassa, kään pois pimeydestä tule valkeuteen niin saat elämän.

    Jeesuksella tms. huuhaalla päänsä sekoittaneita kutsutaan hihhuleiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksella tms. huuhaalla päänsä sekoittaneita kutsutaan hihhuleiksi.

    Imise omat ajatukset sekoittavat itsensä päänJeesus on joka voi parnantaa sielun sekä ruumiin,

    Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Imise omat ajatukset sekoittavat itsensä päänJeesus on joka voi parnantaa sielun sekä ruumiin,

    Onko kelvollisen kielen kirjoittaminen teille todella liian vaikeaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko kelvollisen kielen kirjoittaminen teille todella liian vaikeaa?

    Kielot mistä pitäis kieltää ja ketä, eikö ihminen valise ketäkumartaa, tätä maaimaa vai Jeesust kristusta, ei toisen puoleva voi valita.

    Äänestä

  • kotipaju2 kirjoitti:

    Ketkä ovat sun mielestä hihuleita, uskonnon harjoittaja vai? Ne jota uskovat syntiensä sovittajaan pelastukseen, maailman valoon sen ulkopuollaa on kuolemaa, kirjoitusesi perusteella ole kuolemassa, kään pois pimeydestä tule valkeuteen niin saat elämän.

    Lopettakaa jo tuo turhan Päiväinen mesoaminen uskonnon puolesta .Turhaa haukutte uskonnottomien synnillisestä. Elämästä.Kaikki uskonnot on tehnyt valtavia kansanmurhia hyökänneet ,peitset ja hepit tanassa raiskaamaan ,sen aikaisten ihmisten kimppuun.Uskon,että siinä ei ole ollut.noilla uskonveljillä muuta mielessä,kuin ryöstöt ja raiskaukset.Käytäntö ollut sama ,kuin nyky Venäläisillä,jotka tekee terori hyökkäyksiä naapuri valtioihin.Itse olen uskonnoton,halveksin noita viekkaita eri uskonlahkoja.Sitä,että vielä puolustellaan kaikkea tuota luonnotonta käytöstä uskonnolla.

    Uskonto on eiriasia kun elvankeljumi se peastava, uskonto opetusvälinen munu uskon sanaan perusta mitä on kirjoitettu Raamatus sivulle. Uskonnssa on se phapuoli missä on kaisi nimi kirtittyä koolla siellä on kolmas kirstitty heitän hampaissaan.

    Äänestä

Huolestuttaako esikouluikäiset kuinka erinomaisesti?

Äänestä
  • Huolestuttaako .....erinomaisesti?

    Jooo-o....

    Hyvä ettei näillä hangilla aurinko paista. Voisi muuten sokaista aika pahasti pikkuisia!

    Äänestä

Vaihto ET-opetukseen nyt vuodenvaihteeksi.

Äänestä

Aikuinen lapsi. Kaksi aikuista 2 lasta. Tuplatehot,

Äänestä

Olisko tämä hyvä talven ja kevään juttu.

Äänestä
  • Hiihtoloman jälkeenkin voi ET-opetukseen siirtyä, mutta jos ottaa "maltillisemmin", niin ensi kesänä, lukuvuoden vaihteessa.

    Äänestä

  • Hyvissä ajoin keväällä, ja sitten elokuussa eeteehen.

    Äänestä

Elokuussa eeteehen. Ilmoitus koululle jo keväällä.

Äänestä

www.eroakirkosta.fi

Äänestä

Jos joku idiootti haluaa liittyä lasten raiskaajien sukuu niin tehköön sen riparilla eikä kasteessa pienenä ollessaan.Viittaan tässä asiassa Portugalin viime aikaisiin tapahtumiin kirkon sisällä ja toivon että joku viimeinkin joutuisi vankilaan.On olemassa Muhammedin Jumala jonka palvelia sai 15 vaimoa sekä pyhä Buddha joka kehottaa opettaessaan pysymään sopusoinnussa luonnon kanssa.

Äänestä

Kesäkuu hyvä aika erottaa lapset kirkosta. Saman tien ilmoitus koululle: elokuussa eeteehen.

Äänestä

Ai juu, meinas unohtua !?

Äänestä

Uusille ekaluokkalaisille pääsy ET-opetukseen. Kiitos.

Äänestä
  • Pääsyn saa, kun ei pakota lapsia kirkon jäseniksi eli jättää kasteen väliin.

    Äänestä

Miten tämän nyt kauniisti sanoisin...

Äänestä

How true is this statement
Being a “conspiracy theorist” is spending endless hours for years and years gathering as much information as possible from as many resources as possible and critical thinking about what that information means then having people who do nothing but watch TV tell you you’re cRaZY

Äänestä
  • Conspiracy theorist normally don't know their topic, compared to scientists.

    Äänestä

Nyt huomio elokuuhun. Tai elokuussa tapahtuvaan siirtymiseen. Ilmoitus katsomusaineen vaihdosta on kuitenkin hyvä tehdä jo kevään aikana.

Äänestä

Tyypillistä kommunistin vouhotusta.Apua jos kevätjuhlissa lauletaan suvivirsi? Miten meidän bolsevikkiäpärä pystyy välttämään tilaisuuden. Muistan omasta lapsuudestani kuinka kiva oli laulaa suvivirsi juuri ennen kesälomien jälkeen. Toisin se on nykyään,mielensäpahoittasukupolvi,joka ei halua säilyttää perinteitä,ottaisitteko vaikka Pioneerien työläislaulut tilalle,hävetkää Vassarit!!

Äänestä
  • Kristillistä paskaa ei kouluihin kaivata, ei myöskään vasemmistolaista tai muutakaan poliittista paskaa.

    Äänestä

  • "Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan." -- Liberaalipuolueen puolueohjelma, kohta 3.5. Liberaalitkin kommunisteja?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kouluikäisten kirkosta erottaminen ja saman tien siirtäminen koulussa uskonnosta elämänkatsomustiedon opetukseen nopeuttaisivat merkittävästi kirkon jäsenmäärän alentumista ja muutenkin sekulaaria kehitystä Suomessa, kuten esimerkiksi heikentäisivät kirkon ylikorostuneita asemia kouluissa.

Esimerkiksi vuodenvaihteessa voi hyvin siirtyä koulun uskonnosta ET-opetukseen. Siihen ei ole pedagogista ja didaktista estettä.

Lukiolainen voi erota kirkosta huoltajien luvalla, ja ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän voi vielä hyvin aloittaa ET-opinnot . Kun kolmas periodi alkaa 30.11. ET-opiskeluun voi ehtiä, jos ET1 on tarjolla sillä tai mahdollisesti vasta 4. periodilla ensi vuoden puolella.

Miten voisi julkisuudessa tematisoida sitä, että eroajat vaivautuisivat erottamaan myös lapsensa? Ja lukiolaiset päättäisivät irtaantua holhouksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu