Lakko-Rytkönen saa tiukkaa arvostelua omiltaan
Anonyymi-ap
1597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Anttila on järkyttynyt, että Lehtimäki ja Berg erotettiin valtuustoryhmästä mielipiteidensä vuoksi. Anttilan mukaan kansanedustaja Berg toimi eettisesti aivan oikein.
– Tuntui järkyttävältä, ettei kaikkein haavoittuvinta potilasryhmää rajattu lakon ulkopuolelle. Kukaan kansanedustaja ei olisi voinut äänestää potilasturvallisuuslakia vastaan, sanoo Anttila Ylelle.
Anttilan mukaan potilaan henki on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla. Hoitajan jaksamisen perustana on, että tietää tekevänsä eettisesti tärkeää työtä. Jos se perusta murenee, seuraa kyynistyminen, joka on Anttilan mukaan pahinta mitä voi hoitajalle tapahtua.
– Ennen ei olisi tullut mieleenkään tuoda tehohoitoa lakon piiriin. Potilaan turvallisuus on aina numero yksi, ja siitä ei tingitä missään tilanteessa, sanoo Anttila."
Tämä lakko Rytkönen ei kuulemma kestä arvostelua. Rytkönen ei anna haastattelua "kiireisiin" vedoten. Taitaa olla aikamoinen jyrääjä.
Ainakin on iso nainen
Oli edesvastuutonta häärätä lakkoa teholle. Rytkönen meni liian pitkälle. tehohoitajana en olisi siihen suostunut. Jo hoitajan vala ihmishengen puolesta sen kieltää. Rytkönen petasi vai itselleen rahakkaampaa pestiä. Tuollainen Rytkönen ei ole suurten asioiden hoitaja.
Hyväksyt pakkolain ja orjatyön?
En hyväksy kumpaakaan, mutta tolkku ihmishenkien uhalle. Onneksi tehtiin pakkolaki. Ja olen tyytyväinen hoitajien palkankorotuksiin jotka tuli vuosia myöhässä. Rytkönen on huonossa maineessa hoitajien parissa. Rytkönen menee kyynärpää taktiikalle paremmille lihapadoille.
Rytkösen toiminnan takia hoitajat menettivät kansan sympatiat
Ei vaan oman maineensa.
Ei pidä valita monivammaista johtajakseen.
Rytkönen kuuluu psykiatriselle, en sano kummalle puolelle.
Sairaanhoitajan koulutus ja ylikorostunut pätemisen tarve ei ole hyvä yhdistelmä, jolla organisaatiota johdetaan. No onneksi palkka on "oikeiden" johtajien tasolla, vaikka osaaminen ei olekkaan.
Se mikä on sallittua ahtaajalle ei ole sallittua hoitajalle
Voisiko sukunimeksi laittaa peräti Romahdus?
Nyt odotetaan, mihin korkeaan virkaan demarit hallituksessa tämän Rytkösen nimittävät. Mokaillut Susanna Huovinen nimitettiin sellaiseen syksyllä.
Mistä johtuu, kun sanotaan aina, että naisjohtajan komennossa kaikilla on elo auvoista.