Oletko samaa mieltä?

Anonyymi-ap

12

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole samaa mieltä, ainoastaan Gilmoren tyttöjä olen seurannut

    • En ole seurannut noista yhtään.

    • Anonyymi

      The Wire on loistava! Vahva suositus. Stranger Things on ihan jees. Uusi Sherlock on hyvä. Game of thrones on hyvä, paitsi viimeinen kausi oli ihan paska. The Good Place myös ihan katsottava.

    • Anonyymi

      2 löytyis sellaista, joita olen katsonut. Pari muuta oli sellaisia, että olisin katsonut, jos olisi aikanaan voinut ilmaiseksi katsoa. Mä en omista yhtään maksullista kanavaa, enkä hanki, kun en niin paljoa katsele, että se kannattaisi.

      • Anonyymi

        Ai niin ja olis siellä vissin kaksi sellaista, että olsin katsonut, jos olisin sattunut pystymään alusta asti katsomaan, mutta olivat jo jossain kauden keskellä tai kakkoskaudella silloin menossa. Niin paljoa ei kiinnostanut, että olisin ne puuttuvat jaksot itselleni katsottaviksi muualta kaivanut.


    • Anonyymi

      hammase'äär'öo ejdptto ett': voisit ehkä käytt' pikkuharjoja, sellaisia pienoieä, ostin sitten niitä

    • Anonyymi

      Olen katsonut mainoksia.

      >simiti<

    • Lostin jälkeen en ole katsonut kauheasti mitään monta tuotantokautta kestävää fiktiosarjaa. Joskus katsoin Sinkkuelämää ja välillä saatan katsoa Simpsoneita ja Miehen puolikkaita. Yleensä katson erilaisia dokumentteja (esim.historia,-luonto,-tiede,-musiikki), erilaisia viihdeohjelmia (esim. Vain elämää), elokuvia ja joskus joitain musiikkiohjelmia (esim. joku konserttitaltiointi ja joskus oopperaakin on tullut katsoattua, viimeksi kesällä Yle teemalta Borgy ja Bess). Joskus saatan katsoa jotain minisarjoja, jos tulee joku kiinnostava.

      En tiedä pahemmin uusia sarjoja, joita tulee nykyisin. Enemmän tai vähemmän vanhoja sarjoja sen sijaan osaan nimetä useampia. Mulla ei ole mitään maksukanavia, joilla monet uudet sarjat ilmestyy. Katson teeveestä niitä kanavia, jotka siellä nykyään on kaikkien saatavilla ja netistä Yle Areenaa. Joskus olen katsonut joitain tv-sarjoja Youtubesta.

    • Aikoinaan yksi suosikkisarjoistani oli Frasier. Tykkään paljon komedioista ja sketsisarjoista. Frasierin lisäksi esim. Kyllä Jeeves hoitaa, Pokka pitää, Mr Bean, Monthy Pythonien lentävä sirkus, Ruuvit löysällä (The Fast show), Pulttibois, Jopet show, Kaikki rakastavat Raymondia, Vielä virtaa ovat olleet sellaisia, joista olen tykännyt. Myös suomalaiset sarjat Pirun Pelto ja Taivaan tulet olivat mieleeni kuten myös niin ikään suomalainen maalaiskomediasarja Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamarin pojat, Mooseksen perintö, Turvetta ja timantteja.

    • Anonyymi

      Silta, muutamia jaksoja satunnaisesti... mutt juonen käänteet välillä yllätti, kun edellinen jakso oli jäänyt katsomatta. Lopulta jätin suosiolla koko sarjan seurannan.
      Downton Abbey, seurasin ehkä toista vuotta, tosin siitäkin jäi joitain jaksoja näkemättä.

      Mä todellakin pidin tästä sarjasta. Game of thrones. Mä pidän kaikista mystisistä elokuvista. Mulla on niitä videonauhoillakin todella vanhoja, olen saanut niitä.
      Ostanut taas dvd-levyille nauhoitettuja kuten Harry Botter, Taru Sormusten Herrasta jne.

      Gilmore Girl todella mukavaa katseltavaa ja varsinkin ne sarjan alkujaksojen tarinat sekä juonen käänteet; Sen pomottavan vanhan äijän känttyrän kanssa.
      Äijän pojat taas oli ihan erimaata, jopa kaveerasivat naapuritilan flikkoja.
      Nyt en ole viime aikoina nähnyt Gilmoren tyttöjä telkkarista,...tainnut olla muita kiireitä... Hyvä; kun iltauutiset ehdin, joka päivä jotakuinkin katsomaan.
      trollikka

    • Yhden (GoT) olen katsonut kokonaisuudessaan, Silta, Sinkkuelämää ja Girls on tuttuja väh. yhden jakson verran. Joistain muista on jonkinlainen käsitys ja osa sitten aivan tuntemattomia minulle.

    • En ole nähnyt yhdestäkään kokonaista jaksoa. Useimpien sarjojen nimet olivat tuntemattomia. 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      74
      3860
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3251
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      116
      2547
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      19
      1720
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      75
      1516
    6. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      126
      1441
    7. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      99
      1393
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      67
      1387
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1103
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      58
      1083
    Aihe