Gerhard Olsen-Smidt työskenteli helluntaiherätyksen eteen vuoden 1911 lopusta lähtien.[8] Entinen pelastusarmeijan upseeri oli tutustunut Yhdysvalloissa helluntaiherätykseen ja kokenut henkikasteen.
Ensimmäinen "henkikasteen" saanut helluntailainen
Anonyymi-ap
36397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Suomen ensimmäisen helluntaiseurakunnan perusti baptisti Albin Kervinen Helsinkiin vuonna 1915.
Kirjoita välillä Suuresta Pohjan Sodasta.
Miksi pakkovauvakastettu vouhkaa täällä homoista, kun oma seurakunta alkaa kastaa homoja. Näin arkkipiispa kirjoittaa!
https://www.kotimaa.fi/arkkipiispa-tapio-luoma-meita-yhdistaa-kristus-ei-avioliittokasitys/
Huom! Korjaus alkaa vihkiä homoja.
Helluntaijohtajat eivät jättäneet sitä evankeliumiaan pelkkään vihkimiseen.
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17]
Kerro välillä Jaakko Ilkasta. Meitä pohjalaisia kiinnostaa historia tältä osin. Et ole kertonut hänestä mitään.
Homous ei ole enää synti pakkovauvakastettujen seurakunnassa!
Trolli.
Useamman kerran kylvetetty on taas vauvojensa lumoissa
Arkkipiispakin on valehtelija.
Myös täällä rienaavat pakkovauvakastetut ovat valehtelijoita!
Alottaja on riitaa kylvävä venäjän trolli.
Jeesuksen opetuslapset ovat ensimmäiset jotka saivat Pyhän Hengen. Se tapahtui helluntaina.
Jeesuksen seurassa kulkeneet opetuslapset saivat Pyhän Hengen paljon aikaisemmin Jeesuksen eläissä suoraan häneltä.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki."
Johannes Kastaja oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ollessaan ja ilmaisi uskoaan hypähtämällä ilosta.
Pyhän Hengen ominaisuuksia ovat: usko, toivo, rauha, rakkaus ja ilo.
Parhami aloitti eksyttämisen helluntain tapahtumilla koska slummien mustat miehet eivät olleet lukeneet Raamattua, niin heitä oli helppo eksyttää helluntailaisiksi siellä Los Angelesin punaisten lyhtyjen kadulla.
Azuza kadun Oraakkeli ennusti laatikko päässään!
Kun hän lopetti laatikon käyttämisen loppuivat myös satujen ja kuvitelmien kertomiset!
Raamattu ei kerro missään UT että tulisi olla laatikko päässä!
Suomen helluntailaiset haluavat jättää kertomatta. että homous ja helluntailaisuus tulivat Suomeen samalla kertaa!
helluntailaisuus on aina perustunut suoranaiseen valehteluun ja asioiden kertomatta jättämisiin!
Ei Raamattu kerro että pitäisi ulvoa kuin kiimainen kojootti ja sitä tapahtuu koko ajan.
Ei että joku 100 vuotta sitten ehkä ulvahtanut ja siitä nyt herjataan.
Ei sellainen pahvipää voi kukaan olla.
Parhami tykkäsi ympärileikatuista pojista.
J.J.Jourdan, nuori poika mainitaan.
J.J.Jourdan On July 20, 1907, Charles Fox Parham and J. J. Jourdan, a Jewish boy, were charged with sodomy.
Azusinkatu on paikallinen Reberbahni. St.Paul ja Reberbahn.
St. Pauli ja Reberbahn, sinne veri vetää uudestaan....
Helluntailiikkeen peustajat eivät olleet kristittyjä.
Pakkovauvakastetut homoja vihkivän homo-uskonnon edustajat eivät ole kristittyjä!
Useamman kerran kylvetetty on taas vauvojensa lumoissa
Se vihaa uskovia
Parhaminn touhut vaikuttaa syvältä synnistä syntyneiltä toiminnoilta. Synnissä syntynyt ja siittänyt sen aatteen.
Helluntaipastorit hyväksyy synnin jos siitä ei kiinni jää.
Perisyntiäkään ei ole olemassa ja 10 käskyä on vessapaperia.
Luterilaiset valmistautuu ylöstempaukseen, kaikki mediat kertoo siitä !
Tuohan on se pedokääkkä taas
Ymmärtää helposti miksi uskovat ovat sotaisia ja kannattavat sotarikoksia.
Herjaamisesta on lyhyt matka sotaan.
Toisaslta viattomien tappamista pahempaa syntiä ei voi tehdä, joten se pitäisi olla kauhistelun aihe.
Rauhaa!
0 Jerusalem
1 Rooma (Efeso) Roomalais-katolinen srk
2 Smyrna (Galatia) Evankelis-Luterilainen srk
3 Pergamo (Kolossa) Ortodoksinen srk
4 Tyatira () Jehovan todistajat srk
5 Sardes () Helluntaisrk
6 Filadelphia (Filippi) Adventtisrk
7 Laodikea () Vapaakirkko ja Pelastusarmeija
8 () () Anglikaaninen kirkko
9 () () MAP srk
10 jne
0 pyhyys
1 rakkaus
2 toivo
3 usko
4 oikeudenmukaisuus , vanhurskaus
5 armo, laupeus
6 Totuus
7 rauha
8 lohdutus
9 tieto
10 jne
Se joka täysin uskoo kirkkoon ja sen tunnustuksiin vajoaa asemassa alemmas 3:sta.
Esim. Jehovat uskoo että kaikki uskot ovat oikeita, mutta Totuus on kuulutettava silti.
Ei saisi uskoa kirkkoon ja sen tunnustuksiin vaan myöntää kirkon virheet. Silloin pääsee 0-3 asemaan suureksi kiveksi.
Miksi oikein herkkäuskoisia 4-9 seurakuntia parjataan. Se on vääryys. Ne uskovat kaiken eikä parjaa kirkkoa. Jotta ne pääsisi ylemmäs ja hyvään tilaan niiden pitää parjata ja kirota seurakunnat 0-3. Sitä ne eivät Jeesuksen tähden tee VAIKKA AIHETTA ON.
Mitä enemmän tuomitsee ja parjaa kirkkoa sitä ylemmäs itse pääsee. Helluntaikirkko on vasta sijalla 5. Se on armon siunauksen haltija eikä parjaa ketään syyttä. Siksi sen arvoasema ei voi nousta. Se hyväksyy kirkon tunnustukset joissa palvotaan viittä epämääräistä Jumalaa joista emme tiedä vaikka olisivat piruja ja demoneita. Kirkko on uskon kohteeksi perin juurin väärä.
Sitä pitäisi pitää pahana Herran palvelijana, piikana joka jakaa pyhiä sakramentteja. Välillä vastentahtoisesti. Välillä vapaammin.
Herraan Kristukseen pitäisi uskoa ja kirkkoa sättiä kovin sanoin. Vain niin pääsee kärkeen. Helluntaikirkko ei pääse koska on armollinen ja Jeesuksen evankeliumin noudattaja. Monet viimeiset tulee kuitenkin ensimmäisiksi?
Usko, toivo, rauha, rakkaus. Siinä ihan tarpeeksi rakennusainetta, vaikka minkälaiseen linnaan. Muttei pilvilinnaan.
Onko kirkolla mielestäsi todella viisi epämääräistä Jumalaa? Voi "valaista" näkemyksiään kenties hieman enempi.
Jokainen kunnollinen, vaikka sitten kirkonjäsen, uskis kyllä daijussaan tajuaa, ettei nyt ihan viittäkään Jumalaa ole.
Kun ei ole kuin yksi. Ja sitten se vanha vihtahousu lusifeerus ja sen apurit.
Olisiko se kirkon viidestä jumalasta yksi, kenties joku eeros tai aamori?
Jokainen tervedaijuinen kyllä ymmärtää nykymeininkin tason.
Siunatuksi lopuksi. Ei kaikkia tarvi saada mitä haluaa. Minäkin haluaisin vaikka mitä.
Omasta lentokoneesta lähtien, rolls roycen, nelivetoisen auton talveksi, kakspaikkasen mersun, akkoja joka päivälle..ja kaikki vihittyjä..toki mun kanssa.
Mitähän mä vielä tahtoisin? Aikakoneen tulevaisuuteen..uteliaisuuttani. Ja lentävän maton.
Joku saatanan eeros täälä maalimassa melskaa ja kohta vihitään siat ja lemmikkikoiratkin.
Oli sitten kirkkollinen tai hellari..kyllä jämpti on näin! Jotakin tasoa.
Mutta nythän onkin loppien loppiainen. ;)
Rauhaa!
Minä uskon
1. ISÄÄN = PYHÄ kolminaisuus
2. Jumalaan = Allah
3. Kaikkivaltiaaseen = Jehova
4. Taivaan ja maan Luojaan = Elohim
5. Kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan = Krishna
Jos tahtoo voi pitää kaikkia viittä yhtenä ja samana persoonana. Mutta TODELLISUUS osoittaa että on olemassa VIISI ERI imperiumia ja VIISI ERI maailmanuskontoa.
Ja jokaisella viidellä on juuri yksi noista viidestä Jumalana.
Miksi sitten epäilen että ne ovat enkeleitä, Jumalan Poikia , kaitselmuksia niin jopa demoneja? Olen lukenut kaikkien heidän kirjojaan ja olen myös selvillä että he ei tunnusta Kristusta lihaan tulleeksi.
Itse uskon kohtaavani kuolleen Jumalan ylösnousseena Herran Pyhässä Ehtoollisessa.
Mutta tunnustavatko nuo joihin kirkko uskoo Jumalan kuolleen ja ylösnousseen?
Kuin myös. Rauhaa sinulle!
Tuo vaatisi tarkempaa tutkiskelua, miksi yhdellä, mutta kolmella on eri nimi.
Noh, en käy itsekään arvuuttelemaan. Mutta kieltämättä tuttujakin elementtejä ja nimiä löytyy.
Elämä kuitenkin on paljon muutakin, kuin ehtoollista, vaikka elämä, ja sen viettäminen olisi kuinka Pyhää.
Puhumattakaan iäisyyskysymyksistä. Iänpäivän on ihmiset kiikaroineet taivaalle, ja muuten tähyilleet stratosfääreihin ja edelleen yhä etsivät korkeuksistaan vastauksia. Ja voihan sekin olla mielenkiintoista sille, joka sitä työkseen tekee. Tai harrastuksekseen.
Evankelisluterilainen kirkko taitaa, mei bee, luottaa liikaakin veronmaksajiinsa.
Ja ikäänkuin koettelee liiaksikin kepillä liiankin ohutta jäätä.
Taivaallisella Isällä on kuitenkin Rajansa. Se täytyy aina muistaa kaikkien. Oli sitten herra tai narri. Jumala tekee nöyräksi..parhaimmillaan. Ja ikä.
Näkisin kuitenkin esittämäsi demoni vastaan enkeliasetelman, jos se oli edes sitä?
Verrattuna värikartan väreihin valkoinen, musta. Ne eivät really, ole yksi ja sama.
Jos kasteeseen ei kuole, ei se ole tapa synti.
Nykyisessä uskonnollisessa kentässä.
Aloitus eksyttää. Tuskin G. O-S. oli ensimmäinen "henkikasteen saanut". Mihin tuokin väite perustuu? Turha kysyä. Ei mihinkään muuhun kuin aloittajan epärehelliseen mieleen. Rikkoo Jumalan käskyä vastaan ja antaa väärän todistuksen, myös Pyhästä Hengestä.
Mikä ei tapa, se vahvistaa on nykypäivän kristillisyyttä. Ja tapattaminen ei edes ole mitään.