Periferian pahnanpohjimmaisille

Anonyymi-ap

kulkee oikea tieto kaikesta aina viimeiseksi ja siinä vaiheessa kun väärän tiedon jakamisella ei ole enää mitään väliä pahnanpohjimmaisesta tulee kiertotavaraa ja selkään taputtelu loppuu ja niin tärkeäksi itsensä kokenut on hylätty.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 🎪🤡

    • Anonyymi

      Etenkin syrjäytyneet ja päihderiippuvaiset ihmiset uskovat kaikenlaiset valheet mitä manipulaattorit heille syöttävät. Siksi pysynkin niistä piireistä erossa. Kannabis on pahin. - Sivusta hörhöjen kanssa tekemisissä ollut.

      • Anonyymi

        Minusta taas tuntuu, että alkoholinhuuruisten ihmisten keskuudessa näitä legendoja vasta syntyykin. Hölisevät toistensa kanssa yllyttäen samaan krooniseen deliriumiin. Nämä kaikki todesta otetut asiat kun ei jää siihen, vaan pitää laittaa se oma kontribuutio sekaan. Pädettävää ja päiviteltävää tai omia asioita kun on niin kovin vähän. Sitten kuvitellaan kuittaavansa oma selkäänpuukotus teatraalisella tuohtumisella ja pyritään eväämään kaikki keinot kertoa oma versio, jonka kuulemista itse asiassa pelätään hysteerisesti.


    • Anonyymi

      Niin kun eihän kukaan itseriittoinen häärääjä tule ajatelleeksi, että hänelle on ehkä syötetty jokin agendalle sopiva versio pyöriteltäväksi muiden tupajumejen kanssa jos sitäkään. Siinä on aika vähän syytä olla takki auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      978
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      303
      896
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      60
      780
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      693
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      592
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      13
      539
    Aihe