Tuntuuko teistä samalta?

Nyt ei ole tuollaista tunnetta mutta on ollut. Silloin pakkasin tavarani tai vaatteeni ja lähdin. Siitä se ylämäki sitten alkoi.

Joka päivä jo useita vuosia

usein.

Jos tuollainen tunne ilmestyy ilman minkäänlaista syytä eli aiheuttajaa niin se on huolestuttava oire.

Ei tunnu, jos tuntuisi niin ottaisin ja lähtisin. Kerran on tuntunut ja silloin lähdin ja se on paras päätös, jonka olen elämässäni tehnyt.

Tuntui sillon, kun tajusin, että olemme exäni kanssa liian erilaisia. Lopulta sain päätöksen tehtyä hylättyäni turhaksi osoittautuneen toivon muutoksesta. Nykyisen kumppanini valitsin paremmin, paremmin minulle sopiva, ja hänen kanssaan ei tuollaista tunnetta ole tullut.

Eli jos tuollaista miettii, niin eiköhän se kannata toteuttaa.

Kyllä. Pitkään ollaan oltu yhdessä. Henkinen yhteys puuttuu, mistä kärsin. Mutta nykyaikana on luultavasti hankala löytää luotettavaa miestä. Minusta ei ole mihinkään tinderiin yms. Kunnollisia miehiä harvoin missään kohtaa ja ovat yleensä varattuja. Kun ikää alkaa olla lähemmäs 40, niin ei ole kovin helppoa lähteä eroamaan.

Ei tunnu. Sopivan vapauden salliva suhde pitää rakkauden tuoreena, eikä tuohon vapauteen kuulu seksi.

Palstaa nyt vilkaistaessa kiitän millaisen helmen olen löytänyt oikeasta elämästä.

On tuntunut silloin tällöin, onneksi en ole lähtenyt koska parisuhteen taso mitataan juuri sillä, miten vaikeat ajat selätetään ja kuinka syvää se rakkaus oikeasti on. Tässä en tietenkääån tarkoita sitä, että päihdenriippuvaisen tai väkivaltaisen puolison kanssa pitäisi väen väkisin olla koska päihderiippuvainen rakastaa päihteitä ja väkivaltainen taas ei arvosta puolisoaan ja omaa isoja ongelmia muutoinkin.

Kyllä tuntuu. Ja vaikka minulla on ihastuskin joka vastaa jollain tasolla. Niin en saa lähdettyä, hän on kuitenkin tutti ja turvallinen ja tunnen hänet läpikotaisin, toisin kuin tämän ihastuksen. Me emme enää riitele parisuhteessa, käyn puhaltamassa ulkona pari kertaa ja sitten voin taas siirtyä kotipiiaksi..tasaisen tappavaa elämää siis.

Tuntuu. Tosin sitten muistan kaiken hyvän, enkä lähde.

Joskus pellavaposkisena ekana pitkässä suhteessa tuli, mutta sitten totesin olevani aika nuori ja todennäköisesti hölmökin. Sanoin itelleni, että jospa nyt hetken hengittäisit vaan syvään ja kattelet maisemaa, kyllä se siitä asettuu.

Mulla on monesti sellainen olo että tuo ihminen on vieny minulta kaiken. Itsekunnioituksesta lähtien.

Kyllä tuntuu, useinkin. Yli 40vuotisessa suhteessa viimeisinä vuosina usein.

Juuri tänäänkin, juuri tällä hetkelläkin. Se vähä mitä toinen tekee tai sanoo saa minut voimaan pahoin ja surulliseksi. Ihan kaikki. Tunnen itseni arvottomaksi, toisarvoiseksi, mitättömäksi, näkymättömäksi,kynnysmatoksi. Olen vihainen, surullinen, lopen uupunut.
Takana kohta 37 yhdessäoloa, joista viimeiset n.10 aika huonoa sellaista.
Ei riitoja ei puhetta, vain arjen asioista. Toisella uudet ystävät ja harrasteet vievät voiton vanhasta kumppanista ja perheestä ylipäätään.
Yritän joka päivä saada itseni ymmörtämään miksi olen täällä enää. Miksi , jos olen onneton. Ollut jo pitkään .