Feministin harmaa maailma

Tavallisesti, kun olen analysoinut feminismiä, olen kiinnittänyt huomioni ad hoc -tyyppiseen, tilanteen mukaiseen filosofiaan, vihamielisyyteen, syntyhistoriaan 1960-luvun Amerikassa muiden vihaoppien joukossa ja vaikeuteen luoda toiveen mukainen liitto.

Vähiten olen tuonut esiin feminismin synkkää elämänasennetta. Se kuitenkin leimaa feminismiä niin kategorisesti, ettei sillä ole laitaa, ei määrää. Ero normaaliin siskoon verrattuna on huikea.

Eräissä muissakin ideologioissa luodaan oppia aina tarpeen mukaan, ad hoc, jolloin mikä tahansa, vastakkainenkin, selitetään opin mukaiseksi, mutta feminismissä on mukana vielä ääretön KATEUS ja MUSTASUKKAISUUS, ilmiöt, jotka vaikuttavat, kuin tervaa joisi ja parrua lounastaisi.

Kun feministi näkee, että mies on aidosti ihanoitunut kuviin, joissa herttainen sisko herttailevin ilmein näyttää ja avaa suloista vittuansa, feministi ei suinkaan voi sivuuttaa sitä, vaan hänet valtaa vastustamaton huonouden tunne, joka synkistää pysyvästi mielen.

Hän yrittää 'voimaantua', mutta ei pysty. Kateus ja mustasukkaisuus ajaa takaa. Hän yrittää 'moraalisin' perustein kieltää, mitä itse ei voi saavuttaa.

Nuorempana luulin, että kateudella ja mustasukkaisuudella on osuutta vain vähän, jos ollenkaan ihmisen elämässä, mutta en vielä ollut nähnyt tarpeeksi.

Vaikka feministi pyrkii raivoisasti SALAAMAAN oikeat motiivinsa, ne kuitenkin aukeavat kuin kuvakirja. Feministi on KATEELLINEN JA MUSTASUKKAINEN kauniille ja herttaileville siskoille.

Feministin pahin vihollinen ei ole mies. vaan hän itse. Synkkyys ei hänellä ole vain ajan kestävä mielentila, vaan se on ryöstänyt hänen koko elämänsä. 🌹👀