Lahjoista

Viettekö mennessänne jotain tuliaisia Suomesta perheillenne kun menette/menitte au paireiksi? Mitä esimerkiksi?
71180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mina toin tanne Ranskaan tullessani ruisleipaa ja fazerinsinisen suklaalevyn. Seka jotain pysyvampaakin, eli jaakaappimagneetin. Eli tollasta ihan peruskamaa! Kun taa on puoliks suomalainen perhe, niin aattelin etta mita ne vois Suomesta kaivata. Suklaa ja leipa teki kylla kauppansa!

Äänestä
  • Suklaata, karkkia, salmiakkia, ruisleipää. Lisäksi lapsille muumi juttuja. Myös kaikki iittalan ja marimekon jututhan on hyviä tavaroita vietäväksi tuliaisiksi.

    Niin ja jos isompaa listaa halajaa, niin muistaakseni kun tätä palstaa tarpeeksi kauas selaa, niin löytyy aiheesta keskusteluja :) Mutta eiköhän tämäkin jo vähän auta.

    Äänestä

Itse vein vanhemmille englanninkielisen kirjan joka kertoo Suomesta, tykkäsivät kovasti, monena iltana sitä lukivat ja kyselivät lisää että tälläistäkö siellä oikeasti on. Lapsille vein kaikille omat Fazerin siniset levyt, tosin tarkistin etukäteen ettei kukaan ole allerginen.

Salmiakkia en suosittele tuliaisena viemään. Itselläni oli pussi mukana josta annoin kaikille kolmelle muksulle maistiaiset -> jokainen sylkäisi pois. Maku on englantilaiseen makuun liian suolainen ja erikoinen.

Äänestä

Itse vein jotain lasia viemiseksi, mutta olen jälkeenpäin ajatellut, että miksi kummassa. Au pair ei ole vieras tai ystävä vaan halpa työntekijä. Pientä ja edullista suosittelen siis!

Äänestä
  • Parhaiten tuntuu menevän kaupaksi suklaat, varsinkin Fazerin Wienernogat ja Geisha. Useimmat maistavat HYVIN varovasti ja 10 min päästä on aski tyhjä... Englantilaiset suklaat on hirveitä.

    Samoin hyvin kauppansa tekee piparkakut ja glögi, mutta ei ruisleipä, mämmi, salmiakki.

    Piparkakkuja ja Wienernougattia on saanut tuoda matkalaukullisen aina mukana kun ihmiset "tilaavat" sitä multa !

    Äänestä

ite vein saksaan au pairiks mennessäni perheelle aalto-maljakon. vähän ne kyl eka ihmetteli et mikä se on ja mitä siihen vois laittaa..

Äänestä
  • Niitä saa muuten Ebaystä halvalla, Saksassakin muutamalla kolikolla... Ostin juuri sinisen Aalto-maljakon - 7 EUR.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perheille kirjoitti:

Viettekö mennessänne jotain tuliaisia Suomesta perheillenne kun menette/menitte au paireiksi? Mitä esimerkiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu