Mietin sinua. Sitä, että arkisin sinut aina ensimmäiseksi nähdessäni annan aina virtuaalihalin, tiiviin ja lämpimän. Viipyilevän. Livessä en voisi sitä tehdä ja jos tulisin kertomaan sen sinulle siellä, niin tuntuisi hieman samalta, kuin kävelisin jossain vallihaudassa kangas ja sivellin kainalossa ja mitä siihen maalaisi? Kuvittelisin ennemmin. Kaivaisin valokuvamuististani hymysi. Olen tähän mennessä tallentanut niitä kahta erilaista. Toinen on tasainen, valkoisen rivistön paljastava ja hieman ovela. Tarkoitan, että se käväisee nopeasti mutta selvästi aidosti kasvoillasi:) hurmaus pikana. Toinen on huulet yhdessä ja samalla nakkaat niskaasi hieman taakse. Hymyilen itsekin tässä niiden huomaamisesta. Mietin käytännöllistä ja epäröimätöntä suhtautumistasi toimeen tarttumiseen. Mietin sitä, että voisin avautua tästä kaikesta sinulle siellä koska tahansa mutta mihin se johtaisi. Tosiasioiden hyväksymiseen. Ikävästäni huolimatta. Niin, ei se laantunut ole, vain seesteytynyt takavasemmalle. Olevaisena, kärsivällisenä. Mutta nyt arki painaa useiden päivien univelkaa silmiini. Kroppa tuntuu raskaalta mutta siitä huolimatta, kun sinulle iskee se fyysinen yhdistävä tekijä, niin lähetän virtuaalisylini, mihin voit laskeutua. Hellän kosketuksen kera. Rauhallista yötä. Sinulle. Hoolta.
Myöhäisiä ajatuksiani sinulle.
Anonyymi-ap
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.