Eilen sattumoisin katselin ohjelmaa, jossa Jukka Hildeniä jututettiin aiheesta avioero .
Pitkä liitto n 19 v ja 2 pientä lasta.
Kertoi kuinka jo kauan aikaa oli jotenkin mielessä pyörinyt.
Kun kertoivat lapsille erosta, pieni poikansa meni sänkyyn ja hakkasi käsillä ja jaloilla ja pyysi perukaa ero, toinen lapsista oli vielä liian pieni ymmärtämään.
Olivat päätyneet viikko/ viikko lasten kanssa jatkossa elämiseen ja pysyivät kuitenkin väleissä jotenkin.
Jukka kertoi, että rakastaa edelleen exäänsä ja voivat nykytilanteessa hyvin.
Jukka kertoi, että lapsen reagoinnista huolimatta kokivat, että aikuisina he päättävät.
Siitä ei ollut selvitystä, miten lapsia yritettiin auttaa tästä ylitse. ja Miten lasten elämä uusien vanhempien puolisoiden kanssa sujuu.
Tuli siinä esiin, että elämä puolison kanssa oli etääntynyt eri suuntiin.
Mietin oman rankan kokemuksen jälkeen, että monesti työ vie perheen erilleen milloin päiviksi, milloin viikoiksi, siinä sitten yksin lasten kanssa kotia hoitava ja työssä käyvä ihminen palaa loppuun, perheen unohtanut saa lähteä, vaikka tulevaisuus on täysin vailla turvaa, ei ole rahaa ja tuo mainittu häpeä estää jopa olemaan yhdeydessä rakkaisiin ihmisiin, läheisiin, ystäviin.
Ja mikä pahinta, voi törmätä uutta rakkautta ja välittämistä etsiessään täysin väärään ihmiseen, jonka arvot ovat muualla kuin kodissa eläminen.
Eronnut on sokea asialle, sillä hän yrittää saada läheisyyttä ja rakkautta osakseen ja valitettavasti lapset jäävät vähän liian vähälle rakkaudella.
Väsynyt ja uupunut aikuinen on omassa hädässään ja ei laske ketään auttamaan edes lapsien kanssa.
Eli ei juurikaan puhuta, miten rankka oman lapsen avioero on myös hänen vanhemmilleen. Se todella on rankkaa, siinä on huoli omasta lapsesta ja lapsenlapsista. Joskus saattaa olla, että lasten ei anneta tavata sukuaan, syystä että kertoisivat jotakin, josta äiti tai isä tuntee häpeää.
Onkohon lisäksi, että pyritään pitämään etäisyyttä, jotta e saisi arvostelu, sen Jukkakin tavallaan toi esiin.
Omalta osaltani toisin esiin, että antakaa lasten elää myös esim. isovanhempien luona ja tulkaa itsekin, jos se on mahdollista, että heillä on oikeat elämäntavat ja voimia hoitaa lapsia.
Olen ajatellut sitä, kuinka nämä lapsenlapset kasvaessaan kokevat joskus varsin kovankin elämän vaiheen vanehempien eron jälkeen.
Kun näitä uusia kumppaneita tulee, jokainen on lapselle vieras ja lasta ei hyväksytä, hän on liikaa.
Niin kyllä oli minullekin kun sain tietää että uusi mies tukisteli alle kouluikäistä lasta.
Hilden puolisoineen oli käynyt terapiassa ja se voi auttaa paremmin ymmärtämään asioita,
Minusta eroavien pitäisi jokaisen käydä, sillä sehän ei estä eroamasta. Tiedän, että siellä keskustellaan lasten asioista, silloin voisi jopa olla helpompaa tuossa kamalassa vaiheessa pitää lapsiin oikeanlaista yhteyttä. Saisivat edes hieman tukea ja aseita uuteen tilanteeseen.
Moni isä lähtee ns. viikonloppu pari kertaa kuukaudessa tapaamiseen eihän tämä isä elä päivääkään lasten arjen kanssa, ole mukaan päiväkodin kanssa, ei koulutyössä, ei harrastuksissa.
Ei helpottamassa hetkeäkään kodin arkea, jota ei myöskään kovin moni uusi tulokas tee.
Kova paikka elämässä
4
948
Vastaukset 4
- Anonyymi
Totuuden mukainen näkökanta. Liian moni lapsi hylätään yksin pohtimaan mitä perheelle tapahtuu. Mikä pahinta lapsi voi syyttää itseään tapahtuneesta.
Uudet puolisot eivät aina hyväksy lapsia ja lapset miettii mikä heissä on vikana.
Masennus on jo kansantauti eipä mikään ihme. - Anonyymi
Niin, on myös syytä muistaa, että on perheitä joissa oikeestaan kumpikaan vanhemmsita ei ole läsnä lapsen, lastensa elämässä, vaan lapsi, lapset kokee olevansa hylättyinä. hyvä jos saavat edes ruokaa joka päivä riittävyydestä ja laadusta ei voi oikein edes puhua.
-Hilden ei kerro tottuttaa erostaan tai mistään muustakaan, on myös rangaistu huumeista. joten sellainen henkilö on hyvinkin intressi sidonainen noissa lausumissaan. niin kuin jokainen. omassa asiassaan. - Anonyymi
Joka ikinen julkisuuden henkilö pyrkii kiillottaan julkisuus kuvaansa huolimatta siitä mikä oma teko aiheutti vaikka sitten eron tai jotakin muuta, esim, massiiviset uos otto velat...
- Anonyymi
Hildenillä noussut päähän.... Turha ja ärsyttävä julkkis. Ei jatkoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561