Kova paikka elämässä

Eilen sattumoisin katselin ohjelmaa, jossa Jukka Hildeniä jututettiin aiheesta avioero .
Pitkä liitto n 19 v ja 2 pientä lasta.

Kertoi kuinka jo kauan aikaa oli jotenkin mielessä pyörinyt.
Kun kertoivat lapsille erosta, pieni poikansa meni sänkyyn ja hakkasi käsillä ja jaloilla ja pyysi perukaa ero, toinen lapsista oli vielä liian pieni ymmärtämään.

Olivat päätyneet viikko/ viikko lasten kanssa jatkossa elämiseen ja pysyivät kuitenkin väleissä jotenkin.
Jukka kertoi, että rakastaa edelleen exäänsä ja voivat nykytilanteessa hyvin.

Jukka kertoi, että lapsen reagoinnista huolimatta kokivat, että aikuisina he päättävät.

Siitä ei ollut selvitystä, miten lapsia yritettiin auttaa tästä ylitse. ja Miten lasten elämä uusien vanhempien puolisoiden kanssa sujuu.

Tuli siinä esiin, että elämä puolison kanssa oli etääntynyt eri suuntiin.

Mietin oman rankan kokemuksen jälkeen, että monesti työ vie perheen erilleen milloin päiviksi, milloin viikoiksi, siinä sitten yksin lasten kanssa kotia hoitava ja työssä käyvä ihminen palaa loppuun, perheen unohtanut saa lähteä, vaikka tulevaisuus on täysin vailla turvaa, ei ole rahaa ja tuo mainittu häpeä estää jopa olemaan yhdeydessä rakkaisiin ihmisiin, läheisiin, ystäviin.

Ja mikä pahinta, voi törmätä uutta rakkautta ja välittämistä etsiessään täysin väärään ihmiseen, jonka arvot ovat muualla kuin kodissa eläminen.
Eronnut on sokea asialle, sillä hän yrittää saada läheisyyttä ja rakkautta osakseen ja valitettavasti lapset jäävät vähän liian vähälle rakkaudella.
Väsynyt ja uupunut aikuinen on omassa hädässään ja ei laske ketään auttamaan edes lapsien kanssa.

Eli ei juurikaan puhuta, miten rankka oman lapsen avioero on myös hänen vanhemmilleen. Se todella on rankkaa, siinä on huoli omasta lapsesta ja lapsenlapsista. Joskus saattaa olla, että lasten ei anneta tavata sukuaan, syystä että kertoisivat jotakin, josta äiti tai isä tuntee häpeää.
Onkohon lisäksi, että pyritään pitämään etäisyyttä, jotta e saisi arvostelu, sen Jukkakin tavallaan toi esiin.

Omalta osaltani toisin esiin, että antakaa lasten elää myös esim. isovanhempien luona ja tulkaa itsekin, jos se on mahdollista, että heillä on oikeat elämäntavat ja voimia hoitaa lapsia.

Olen ajatellut sitä, kuinka nämä lapsenlapset kasvaessaan kokevat joskus varsin kovankin elämän vaiheen vanehempien eron jälkeen.
Kun näitä uusia kumppaneita tulee, jokainen on lapselle vieras ja lasta ei hyväksytä, hän on liikaa.

Niin kyllä oli minullekin kun sain tietää että uusi mies tukisteli alle kouluikäistä lasta.

Hilden puolisoineen oli käynyt terapiassa ja se voi auttaa paremmin ymmärtämään asioita,
Minusta eroavien pitäisi jokaisen käydä, sillä sehän ei estä eroamasta. Tiedän, että siellä keskustellaan lasten asioista, silloin voisi jopa olla helpompaa tuossa kamalassa vaiheessa pitää lapsiin oikeanlaista yhteyttä. Saisivat edes hieman tukea ja aseita uuteen tilanteeseen.

Moni isä lähtee ns. viikonloppu pari kertaa kuukaudessa tapaamiseen eihän tämä isä elä päivääkään lasten arjen kanssa, ole mukaan päiväkodin kanssa, ei koulutyössä, ei harrastuksissa.

Ei helpottamassa hetkeäkään kodin arkea, jota ei myöskään kovin moni uusi tulokas tee.