Pentecostalismi on vain yksi niistä...

Amerikassa on muitakin helluntailaisuuden kaltaisia uskontoja, lahkoja ja kultteja, jotka käyttää Raamattua kuin symboolioppaana, mutta heiltä puuttuu oikea sisältö ja merkitys sekä kasteelle ja ehtoollsielle. Ne ovat heille pelkkiä rituaaleja.
Lahkoihin sotkeentuneet ihmiset ovat villitsevien hurmoshenkien vallassa, jotka pitävät omaa peliään ihmisen kanssa eksyttäen muitakin liittymään niiden henkien orjuuteen.
1550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvä aloitus. Helluntailaisuus on syytä laittaa oikeaan kontekstiinsa.

Äänestä
  • se onkin laitettu ja ihmiset ovat luottaneet siihen näkyen mm siten että jäseniä sillä on kymmenen kertaa enempi kuin lutterin kastelaitoksella !

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    se onkin laitettu ja ihmiset ovat luottaneet siihen näkyen mm siten että jäseniä sillä on kymmenen kertaa enempi kuin lutterin kastelaitoksella !

    Jeesuksen nimellä se suuri eksytys tapahtuukin.

    Luuk. 21:8 

    Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jeesuksen nimellä se suuri eksytys tapahtuukin.

    Luuk. 21:8 

    Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.

    Aika on lähellä=helluntailaiset niitä tempauspäivä laskevat työkseen.

    Äänestä

Oikea viinimerkki ja uskovainen leipomo se takaa sielun pelastuksen yhdessä lidlin pulloveden kanssa !

ajatelkaa voi kauhea jos alko menisi konkurssiin ja ovet säppiin niin kukaan ei voisi pelastua!

papit juoksisvat liperit hulmuten hiuksiaan repien ympäri kirkkoa ja tapulia miettien mitä nyt miten nyt selviää suomen kansa kun ei ole sähkö ei saa polttaa puita ja alko on nurin huuuh !!

Äänestä
  • Suosittaisinkin kirkonmiehille lähettää valtuuskunta juuttaan maalle etsimään oikeaa viinimerkkiä ja leipäreseptiä suomalaisen kansan pelastamiseksi, varmaan onkin jo valittu luotettavat miehet ja naiset tehtävää varten.

    ja että ostavat sitä lentokonelastin alkuun sillä jo pääsee ja ainakin tärkempien lapset saadaan siepattua keleen polvelta sillä alkulastilla.

    tietoksi

    Äänestä

Parhami perusti oman Pentecostalismin kieli-/raamattukoulun, jossa kaikki merkittävät helluntailaisuuteen liittyneet helluntaijohtajat ovat ne opit käyneet hakemassa ja sille lahkolle valansa vannomassa. Parhami oli täysin maallikko ja kuului Vapaamuurareiden temppeliherroihin.

Äänestä
  • Pentecostalismista tehtiin Amerikkaisten Vapaamuurareiden temppelikunnan "loossi".
    Mistään oikeasta Jumalan palveluksesta ei ollut kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pentecostalismista tehtiin Amerikkaisten Vapaamuurareiden temppelikunnan "loossi".
    Mistään oikeasta Jumalan palveluksesta ei ollut kysymys.

    Niissä Jenkkilän lahkopiireissä katsotaan, että Raamatussa kuvattuja asioita, voimia ja ilmiöitä voidaan käyttää hyväksi kun sitä menestystä, terveyttä, vaikutusvaltaa yritetään itse hankkia ja käyttää hengen voimia ja ilmiöitä hyväksi. Raamattua luetaan kuin piru raamattua, jokaista käden liikettä ja ulkoisia asioita yritetään matkia täydellisesti, luullen, että tarkassa näkyvien asioiden matkimisessa niissä piilee salaisuus niiden voimien saamiseksi itselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niissä Jenkkilän lahkopiireissä katsotaan, että Raamatussa kuvattuja asioita, voimia ja ilmiöitä voidaan käyttää hyväksi kun sitä menestystä, terveyttä, vaikutusvaltaa yritetään itse hankkia ja käyttää hengen voimia ja ilmiöitä hyväksi. Raamattua luetaan kuin piru raamattua, jokaista käden liikettä ja ulkoisia asioita yritetään matkia täydellisesti, luullen, että tarkassa näkyvien asioiden matkimisessa niissä piilee salaisuus niiden voimien saamiseksi itselle.

    Helluntailaiset lahkosaarnaajat puhuvat usein ns. "auktoriteettiopista", mikä tarkoittaa, että ihminen voi käyttää saamaansa Jumalan voimaa oman tahtonsa mukaisesti, käskemällä, komentamalla Pyhää Henkeä tekemään erilaisia asioita siten kuin helluntailainen sanoo.

    Ylivainiokin vain "julisti" 1403 tapausta, vakavaa sairautta poistumaan ihmisestä "Tsiisuksen nimessä, sinä paranet nyt"

    Kukaan ei parantunut yhtään mistään helluntailaisten uskolla ja hengellä ja käskyillä,
    henki mikä ihmisiä siellä lahkoissa viskoi nurin lattialle selälleen on epäpyhä hurmoshenki.

    Äänestä

Kirkkojen luoma kristinusko on yksi eksyttävistä uskonnoista. Siinä ei koska tarvitse tunnastaa ja hylätä syntejään. Ja jopa sukupuolestaan epävarmat voivat toimia pappeina, vaikka Jeesus sanoi Jumalan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi.

Äänestä
  • Kristinuskossa synti tunnustetaan aina, mukaan lukein perisynti. Mutta jos me tunnustamme syntimme. Oikeat kristityt tunnustaa olevansa syntisiä heti Adamin sukuun sikiämisestä alkaen.

    Helluntailaisissa ei ole totuutta.
    Helluntailailaisuus on antikristillisen harhaoppi. He eivät tunnusta syntisyyttää tähän maailmaan syntyessään eikä kasteelle mennessään.

    1. Joh. 1:8 

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    Äänestä

  • Parhmi oli kuuluisa homoseksuaali, joka perusti koko Pentecostalismin.

    Äänestä

Amerikassa on vaikka mitä siansekooomuksia.
Lahkot ja heidän sairaat perilliset täälläkin vaikuttaa tuhoten kultillaan ihmisen sielua !
On se raukkaumaista yrittää sitoa mielen köyhä ihminen amerikkalaiseen kulttiin ja kupata esim.rahat mitä jotkut lahkot tekevät.
Pelolla on hyvä johtaa,kun typeryyden lahkon puhujat sekoittavat ihmisen mielen,eivätkä perkeleet ymmärrä aikamääreen eroa.
1800-1900 luku oli saastaista,viinaa ja huoria sekä tappamista amerikassa.
Sieltäkö viisaus tulisi vai oisko se aikojen alusta oikea SANOMA !

Äänestä
  • Los Angelesin punaisten lyhtyjen katu oli erinomainen paikka pahan hengen tulla sinne perustamaan eksyttäväistä hurmoslahkoa.Parhami meni liittoon Valonen enkelin kanssa ja sai tältä tehtävän ja voiman ja hengen sen toteuttamiseen.

    Paavali sanoo ihan suoraan, että lopun ajan uskonlahkojen perustamiseen liittyy lihan himojen mukana oleminen.
    Gal.5:1,20..." lahkot" perustettu lihan himojen tyydyttämiseksi ja ne, jotka sellaista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Amerikassa on muitakin helluntailaisuuden kaltaisia uskontoja, lahkoja ja kultteja, jotka käyttää Raamattua kuin symboolioppaana, mutta heiltä puuttuu oikea sisältö ja merkitys sekä kasteelle ja ehtoollsielle. Ne ovat heille pelkkiä rituaaleja.
Lahkoihin sotkeentuneet ihmiset ovat villitsevien hurmoshenkien vallassa, jotka pitävät omaa peliään ihmisen kanssa eksyttäen muitakin liittymään niiden henkien orjuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu