Ateismin vahvuus

Onko ateisti valmis antamaan henkensä ateismin puolesta? Menemällä julistaman ateismia maihin jossa saisi kuolemanrangaistuksen
Sellaisia maita on 12 kpl
37214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Oletko sinä valmis kuolemaan uskosi vuoksi? Tuskinpa. Minä en ainakaan tekisi niin vaan salaisin uskoni, muuttaisin maata tms. Kukaan ei vainoa uskovaisia enää nykyisin. Vaikka uskova katsoo vainoamiseksi jo eri mieltä olevan ihmisen. Heissä kun on potentiaalia marttyyriksi,

Äänestä
  • En ole valmis kuolemaan uskoni vuoksi eikä minulla ole uskoa jonka vuoksi kuolla, olen ateisti.

    Jos luet vaikka tätä ateismi foorumia huomaat kuinka monet ovat valmiita sulkemaan uskovaiset mielisairaalaan samoin demokraattisilla vaaleilla valitun presidenttimme mielisairauden vuoksi sekä hänen puolisonsa,

    Minua usein epäillään uskovaiseksi siitä johtuen olen saanut tappouhkauksenkin ateistilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    En ole valmis kuolemaan uskoni vuoksi eikä minulla ole uskoa jonka vuoksi kuolla, olen ateisti.

    Jos luet vaikka tätä ateismi foorumia huomaat kuinka monet ovat valmiita sulkemaan uskovaiset mielisairaalaan samoin demokraattisilla vaaleilla valitun presidenttimme mielisairauden vuoksi sekä hänen puolisonsa,

    Minua usein epäillään uskovaiseksi siitä johtuen olen saanut tappouhkauksenkin ateistilta.

    Nykyaikana kristittyjen vaino on maantieteellisesti voimakkainta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Open Doors -järjestön mukaan yksittäisistä maista vaino on korkeinta kuitenkin Pohjois-Koreassa, jossa 50 000–70 000 kristittyä on joutunut uskonsa takia vankileireille. Seitsemän seuraavaa sijaa ovat maita, joissa ääri-islamistiset tahot vainoavat kristittyjä järjestelmällisesti. Nämä maat ovat Somalia, Irak, Syyria, Afganistan, Sudan, Iran ja Pakistan. Esimerkiksi Sudanissa islamilaiset janjaweed-joukot ovat surmanneet jopa 1,5 miljoonaa kristittyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    En ole valmis kuolemaan uskoni vuoksi eikä minulla ole uskoa jonka vuoksi kuolla, olen ateisti.

    Jos luet vaikka tätä ateismi foorumia huomaat kuinka monet ovat valmiita sulkemaan uskovaiset mielisairaalaan samoin demokraattisilla vaaleilla valitun presidenttimme mielisairauden vuoksi sekä hänen puolisonsa,

    Minua usein epäillään uskovaiseksi siitä johtuen olen saanut tappouhkauksenkin ateistilta.

    MattiAimonpoika Varma.Tieto 77-vuotias toisen polven ateisti, DI eläkkeellä, arvostettu...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    MattiAimonpoika Varma.Tieto 77-vuotias toisen polven ateisti, DI eläkkeellä, arvostettu...

    Kirjoittelin vuosia sitten nikillä Aimo.Matinpoika, aiheutin hellarihälytyksen kirjoituksieni vuoksi muuten tietosi ovat oikeita, toisen polven ateisti, DI eläköitynyt vuonna 2006, arvostusta on tullut menestyksekkään työurani vuoksi.

    Äänestä

  • Uskonnon vuoksi voisin vaikka koukistaa pikkusormea. Etusormea ei kannata moisella vaivata.

    Äänestä

Jos teistejä ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys todellisuudsta olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa. Kun huomioidaan, että ateismi on normaali tila niin se ei ole yhteinen nimittäjä millekkään. Ei ole ateistien harrastuksia, puolueita, ideologioita, ammatteja jne. Tästä seuraa se, ettei ateismi ole syy toisen puolesta uhrautumiselle. Ateisti voi uhrautua toisen puolesta, mutta syynä ei ole ateismi.

Juutalaisilla kunnianosoitus ’kansojen oikeamieliset’ niille henkilöille, jotka pelastivat juutalaisia holokaustissa ja vaaransivat oman asemansa tai jopa henkensä. Kansojen oikeamielisten joukossa oli myös ateisteja. Onko tässä niin, että ateisti uhrautui toisen ihmisen uskonnon puolesta? ”Olen eri mieltä kanssasi, mutta valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus olla eri mieltä.” Tämä periaate ei taida olla kovin korkeassa huudossa uskovaisten keskuudessa.

Äänestä
  • Sinä olet valmis kastroimaan kristityt, sulkemaan heidät mielisairaalaan tai vankilaan, ja jos mikään muu ei saa heitä luopumaan uskostaan, niin olet valmis tappamaan heidät.

    Sinun mielestäsi on oikein pommittaa kristittyjä valtioita kuten Puolaa, Brasiliaa ja Afrikan kristittyjä valtioita, kun länsimaiset sotilaallisesti vahvat valtiot ovat päätyneet ateistien valtaan. Näin olet itse sanonut. Militantti ateisti, siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sinä olet valmis kastroimaan kristityt, sulkemaan heidät mielisairaalaan tai vankilaan, ja jos mikään muu ei saa heitä luopumaan uskostaan, niin olet valmis tappamaan heidät.

    Sinun mielestäsi on oikein pommittaa kristittyjä valtioita kuten Puolaa, Brasiliaa ja Afrikan kristittyjä valtioita, kun länsimaiset sotilaallisesti vahvat valtiot ovat päätyneet ateistien valtaan. Näin olet itse sanonut. Militantti ateisti, siis.

    Olet erehtynyt henkilöstä. En ole kirjoittanut Suomi24:lle kuin vasta äskettäin. Voit tarkastaa keskusteluhistoriani, jos et usko.

    Äänestä

Uusi raportti kertoo, että monet ateistit ja humanistit kohtaavat syrjintää ja vainoja uskomuksiensa ja arvojensa takia joissain maissa.
"Atheists and humanists are facing discrimination and persecution in some countries because of their beliefs and values, according to a new report."
https://www.theguardian.com/world/2020/jun/25/atheists-and-humanists-facing-discrimination-across-the-world-report-finds
Miten ateistit suhtautuvat vainottuihin aateveljiinsä ja sisariinsa? Mitkä ovat ateistisen keskinäistuen keskeisimmät sisällöt, joiden avulla ateististen uskomusten takia vainottuja avustetaan?

Äänestä
  • Ei mitenkään ateistit eivät ole järjestäytyneet eikä yhteisiä tavoitteita ole paitsi vapaa-ajattelijoilla pyrkiessään kirkkojen eroon valtioista, sillä ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa se vain on ainoa merkki joka herättää mielipiteitä. Jokainen ateisti voi rauhassa kävellä ajetellen ateistisia ajatuksia.

    Äänestä

  • Ateismiin ei kuulu uskomukset ja arvot. Jos teistejä ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys todellisuudsta olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa.

    Äänestä

  • Norppatutkija kirjoitti:

    Ateismiin ei kuulu uskomukset ja arvot. Jos teistejä ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys todellisuudsta olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa.

    Ramen.

    ~tutkija

    Äänestä

Elämä ihmisen voimakkain vietti 🤔 jos sukulaista uhkaisi jokin niin silloin veisin vihollisia niin monta kun kerkeäisin ennen kuolemaani 🤔 se ominaisuus kuuluu evoluutioon , sellaisten jälkeläiset menestyvät parhaiten ja levittävät perimäänsä .

Äänestä

jos eläisin noitavainojen aikaan niin tappaisin uskovaisia niin monta kun ehtisin 🤔
jos sukulaiseni olisi poltettu noitaroviolla ?

Äänestä

Minulla ei ole mitään tarvetta "julistaa ateismia". Minulle riittää se, että vedän alta kölin ja kyykytän kohtaamani kristityt hihhulit. Siitä saa ihan tarpeeksi hupia. :)

Äänestä

Ateismin vahvuus lukee juomapakkauksen etiketissä tai kyljessä. Keskiolut on 4,5-4,7 % vahvaa, miedot viinit 11,5-14,5 %, väkevät viinit sitä enemmän, liköörit vielä vähän lisää ja viinat keskimäärin 40 % mutta löytyy sitä 50 %:sta ja vahvempaakin.

Vaikutuksen voi jokainen lukea tällä palstalla. Ateistit kirjoittavat tänne kännissä... sen huomaa kirjoitusvirheistä ja alatyylisestä kielenkäytöstä sekä typerästä sisällöstä... vai väitätkö, että ateistit ovat todella niin lahjattomia ja typeriä kuin mitä viestit antavat ymmärtää? :=)

Äänestä
  • Tutkimukset kertovat selvästi että ateistit ovat uskovaisia älykkäämpiä, sen huomaa erittäin helposti.

    Äänestä

Ateistit voisivat perustaa Ateistilähetys ry:n ja kouluttaa ateismin lähetystyöntekijöitä.

Sopivia ateismin lähetysmaita olisivat esim.
Afganistan,
Iran, Irak, Qatar, Saudi-Arabia, Sudan, Etiopia, Somalia.

Äänestä
  • Ateistit eivät uskalla tuoda julki vakaumustaan sellaisissa maissa, joissa heille langetetaan kuolemantuomio Allahin kieltämisestä ja hänen profeettansa pilkasta.

    Heh !

    Äänestä

  • Super-Hessu kirjoitti:

    Ateistit eivät uskalla tuoda julki vakaumustaan sellaisissa maissa, joissa heille langetetaan kuolemantuomio Allahin kieltämisestä ja hänen profeettansa pilkasta.

    Heh !

    muista muslimeja oli SS joukoissa , ei olisi ihme jos hävittäisimme teidät 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    muista muslimeja oli SS joukoissa , ei olisi ihme jos hävittäisimme teidät 🤣

    moneltako kristityltä on pää lähtenyt suomessakin 🤣🤣🤣

    Äänestä

Kaljut eivät värjää hiuksiaan 🤓

Äänestä

Kiitos kysymyksestä. En olisi, koska uskonrauha on kaikilla ja minulla ei ole tarve tuputtaa ateismia kenellekään.

Äänestä

"Onko ateisti valmis antamaan henkensä ateismin puolesta?"

Miksi helvetissä .
Olen ateisti ja minulle se on täysin tyhjänpäiväinen ja merkityksetön asia uskovaiselle sama merkitys voisi olla vaikkapa sillä olisiko hän valmis kuolemaan sen vuoksi että joku uskoo että Marsissa on kuunatsien tai vastaavien autokorjaamo ja sinä pidät asiaa omituisena pölhöytenä mutta et kai sinäkään sen vuoksi ole valmis kuolemaan.

Ateismi on ateistille täysin merkityksetön asia hölynpölyä maailmassa on järkevämpiäkin asioita joihin voi keskittyä

Äänestä

Ateismissa ei ole mitään sanomaa mitä julistaa. Tässä on kyse uskomattomuudesta ja ainoa sanoma on arvostella uskon kulttuureja. Sama kuin pettäisit vaimoa tai miestäsi ja menisit julistamaan sitä maailman turuilla totuutena.

Äänestä
  • ” Sama kuin pettäisit vaimoa tai miestäsi ja menisit julistamaan sitä maailman turuilla totuutena.”

    Ateismi on pikemminkin sitä, että pidetään pettämistä tyhmänä juttuna. Uskovaisethan pettävät toisin uskovia kanssaihmisiä (jopa tappavat) jotta saisivat itse ikuisen nautinnon mielikuvitusolennolta.

    Äänestä

  • HessuIi kirjoitti:

    ” Sama kuin pettäisit vaimoa tai miestäsi ja menisit julistamaan sitä maailman turuilla totuutena.”

    Ateismi on pikemminkin sitä, että pidetään pettämistä tyhmänä juttuna. Uskovaisethan pettävät toisin uskovia kanssaihmisiä (jopa tappavat) jotta saisivat itse ikuisen nautinnon mielikuvitusolennolta.

    Raamattuvyöhykkeellä kulutetaan eniten pornoa.

    Äänestä

  • Harha_Tieto kirjoitti:

    Raamattuvyöhykkeellä kulutetaan eniten pornoa.

    Siellä on ne pari sala-ateistia jotka tihrustavat pornoa aamusta iltaan. Toiset ateistit tilastoi sen koko vyöhykkeen syyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Siellä on ne pari sala-ateistia jotka tihrustavat pornoa aamusta iltaan. Toiset ateistit tilastoi sen koko vyöhykkeen syyksi.

    Kyllä sitä pornoa katselee ihan hihhulit. Lukuja verrataan ateistisiin osavaltioihin, joissa ateistit eivät katso pornoa niin paljon kuin Raamattuvyöhykkeen hihhulit.

    Äänestä

Kyllä, uskonnot aiheuttavat moisia paskoja asenteita.
Mutta me kuollaan kaikki, kerran ja lopullisesti. Aika tasa-arvoista eikö totta. Ihan sama mitä olet eläissäsi rypistellyt ja luullut.

Äänestä

Ateismi on sama asian kuin et kuuluisi porukkaan joka harrastaa ryhmäseksiä etkä välitä vaikka muut sellaista harrastaa mutta tuomitset nämä ryhmäseksin harrastajat jos ne harrastavat harrastustaan lastentarhoissa kouluissa tai pakottavat ryhmäseksi sessioihinsa ihmisiä pelottelemalla tai uhkailemalla .

Kantaa ottava Ateisti on tavallaan yhteiskunnan moraalinen poliisi ja lainvalvoja joka joka katsoo että erinäisiä uskontoja harrastavat lahkolaiset eivät toimi yhteiskunnan lakeja vastaan harrastustensa puitteissa .

Äänestä

Ateisti ei anna henkeään minkään puolesta. Hän uskoo vain itseensä ja samankaltaisiinsa. Ateistinen yhteiskunta on pikkutarkasti nipottava kieltoyhteiskunta, jossa ei saa olla muita poikkeavia ajtuksia. Muut saa antaa henkensä sen puolesta.

Äänestä
  • Just joo

    Äänestä

  • Ei se nyt noin ole. Yhteiskunnat pääsääntöisesti ovat ateismin suhteen neutraaleja. Ateistinen yhteiskunta (jollaisia ei nykyään ole olemassa) kieltää perustuslaissaan kaikki uskonnot ja jumaliin uskomisen. Amerikan perustuslaki on tiukan sekulaarinen, valtion täytyy uskontojen suhteen olla neutraali, kansalaiset taas saavat uskontojen suhteen olla mitä haluavat.

    Perustuslaista huolimatta Amerikassa asuu länsimaiden uskonnollisin väestö.

    Äänestä

  • Varma_Tieto kirjoitti:

    Ei se nyt noin ole. Yhteiskunnat pääsääntöisesti ovat ateismin suhteen neutraaleja. Ateistinen yhteiskunta (jollaisia ei nykyään ole olemassa) kieltää perustuslaissaan kaikki uskonnot ja jumaliin uskomisen. Amerikan perustuslaki on tiukan sekulaarinen, valtion täytyy uskontojen suhteen olla neutraali, kansalaiset taas saavat uskontojen suhteen olla mitä haluavat.

    Perustuslaista huolimatta Amerikassa asuu länsimaiden uskonnollisin väestö.

    Kiitos tästä tiedosta

    Olette erittäin älykäs

    Äänestä

  • >> Ateistinen yhteiskunta on pikkutarkasti nipottava kieltoyhteiskunta, jossa ei saa olla muita poikkeavia ajtuksia.

    Höpö höpö, mutta laitapas ateistisen paikalle teokraattinen. Yhteiskunnan tulisi olla sekulaari. Yhteiskunta, jossa on uskomispakkoja tai -kieltoja on sairas. Molempia on totalitaristissa valtioissa kuten teokratioissa ja kommunismissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko ateisti valmis antamaan henkensä ateismin puolesta? Menemällä julistaman ateismia maihin jossa saisi kuolemanrangaistuksen
Sellaisia maita on 12 kpl

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu