Lentoemännän alkupalkka vain 1600 euroa!

Ja silti tulee monoa ahteriin..ei käy kateeksi. Raskas työ. Häpeä Finnairille.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

1800–4700 €/kk: Näin lentoemäntä tienaa
30.11.201019:12


Pitkään alalla ollut, kaukolennoilla työskentelevä lentoemäntä voi siis parhaimmillaan tienata jopa 4700 euroa kuussa päivärahoineen. Aloitteleva, kotimaan ja Euroopan lentoja kiertävä lentoemäntä taas jää arviolta noin 1800 euroon kuussa.

Pitää muistaa/huomata että tuo palkkamäärä on vuodelta 2010 eli 12 vuotta sitten.
Jo silloin alkupalkka oli 1 800 € / kk
Palkat ovat tuosta huomattavasti kohonneet!

1Äänestä
  • 19 vuotta alalla ollut voi saada korkeimman palkan.

    Äänestä

  • "Palkat ovat tuosta huomattavasti kohonneet!"

    Palkat nousevat, jos nousevat, euromääräisesti. "Huomattava" ei ole lisättävisdä euromäärään.

    TS. et tiedä asiasta mitään, heität vain olettamuksen.

    Äänestä

  • Lentäjät tienaa 20 000 kuussa ja työsuhde Bemari

    Äänestä

Saavat jatkuvasti matkustella palkan päälle vielä.

Äänestä
  • No ei kai se mitään lomailua ole vaan työtä!

    Äänestä

Varsin tuoretta tietoa:

"Arteva kertoo, että aloittavan lentoemännän ja stuertin palkka on 1200 euroa bruttona. Yli viiden vuoden kokemuksella ansaitsee 1 700 euroa bruttona. Päälle tulee erilaisia korvauksia ja päivärahoja kaukolennoilta, mutta lisät eivät esimerkiksi kerrytä eläkettä.
– Näin alhaisista palkoista ei vaan ole enää mahdollista leikata, ei edes koronan varjolla, Arteva kertoo."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0042d74d-a1c1-4ce4-897d-06adbd0957a8

Äänestä

Ei taida olla ihan koko totuus. Lennoilta tulee päivärahoja ym. provikoita.:)

Äänestä
  • Etkö osaa lukea, niistähän mainitaan mutta eivät kerrytä eläkettä....

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea, niistähän mainitaan mutta eivät kerrytä eläkettä....

    Päivärahat ei kerrytä, mutta muut kerryttävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Päivärahat ei kerrytä, mutta muut kerryttävät.

    Maksettava veronalainen palkka kerryttää eläkettä, ei muut.

    Äänestä

FINNAIR SIPPI KIOSKI JATKUVAT KÄHINÄT HALLINNON JA HENKILÖKUNNAN VÄLILLÄ IHAN OIKEIN ETTÄ AKT PYSÄYTTÄÄ LENNOT.

Äänestä

Ei pomoja voi jättää ilman bonuksia. Siitä tässä on kysymys. Koronan takia oli lahoja vuosia ja ne pitää nyt korvata.

Äänestä

Ei tarvitse johdon hävetä, palkat on katossa ja bonukset juoksee.

Äänestä

Eikö noilla lennoilla voisi olla omat eväät ja/tai ruoka-automaatit, niin ei tarvitsisi ilmatarjoilijoita.

Äänestä

USKOKAA TE NYT MITÄ NE VALEHTELEVAT.
SUOMI TUNNETAAN JUOPOISTAAN JA SUURISTA VALEHTELIJOISTAAN, IHAN OIKEESTI. MAAILMAN YLIVOIMAISESTI KÄRKIMAITA, VAIN VENÄJÄ JA KOMMUNISTIVALTIOT OVAT EDELLÄ VALEHTELUSSA.

Äänestä

Yleislakko!

Äänestä
  • Luonto kiittää.

    Äänestä

Finnair valtionohjaus, onko taas Tappurainen hoitamassa asioita, demari osaamista pukkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja silti tulee monoa ahteriin..ei käy kateeksi. Raskas työ. Häpeä Finnairille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu