Naisella on miehen kromosomit

Anonyymi-ap

Tanssija Laura Allonen – nainen, jolla on miehen kromosomit.

Kouluterveydenhoitaja pani merkille, että Laura Allosen pituuskasvu hidastui teini-iän kynnyksellä. Pitkällisen selvittelyn jälkeen osoittautui, että Lauralla on miehen kromosomit, 46 XY.

– Sain diagnoosin 14-vuotiaana, ja se tuntui todella hämmentävältä ja järkyttävältäkin. Hormonihoitojen myötä Lauran kehitys jatkui normaalina.

– Olen hakenut tietoa intersukupuolisuudesta ja hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen.

https://areena.yle.fi/1-4399919

200

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miehen kromosomeilla ei olla nainen.

      • Anonyymi

        Sukupuoli määritellään ensisijaisesti sen mukaan, kummanlaisia sukusoluja yksilö tuottaa.

        Jos tuottaa pieniä sukusoluja, niin on uros. Jos tuottaa isoja sukusoluja, niin on naaras.

        Tuo siis pätee kaikilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla.

      • Anonyymi

        Lauralla oli pimppi eikä pippeliä eikä hänen sukupuoltaan koskaan kyseenalaistettu ennen murrosikää. Laura oli ulkoisesti tyttö ja sitä hän oli myös identiteetiltään.

        Laura on ikävä esimerkki laitauskovaisille, että sukupuoli ei ole niin selvä asia kuin he kiimoissaan kuvittelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikesta päätellen Laura on nainen, jolla on kromosomihäiriö. Jos Laura olisi intersukupuolinen, niin silloin Lauralla pitäisi olla tai Kuten luultavasti on esim. ketjussa mainittu Caster Semenya. Kromosomit ei ole ensisijainen sukupuolen määrittävä tekijä vaan se, onko yksilöllä uroksen vai naaraan sukusolujen tuottamiseen tarvittava elimistö. Vasta toissijaisesti kyseeseen tulee kromosomit ja muu sukuelimistö.

        Kromosomihäiriöisten naisten väittäminen intersukupuolisiksi on jotenkin outoa. Eivätkö he teidän sukupuolisekoilu-kiihkoilijoiden mielestä kelpaa naisiksi?

    • Anonyymi

      ” Laura oli ehtinyt täyttää 15, kun hänellä todettiin etiologialtaan epäselvä gonadidysgenesia, toiselta nimeltään Swyerin syndrooma.”

      Ja tällä sitten yrität tehdä miehistä naisia ja sukupuolen valinnaiseksi? 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        ” Swyerin oireyhtymä, tai puhdas XY: n sukurauhasten dysgeneesi, on harvinainen sairaus, jossa naisilla on miespuoliset kromosomit, ja siksi heidän sukupuoleen rauhaset eivät kehitty ja hänellä ei ole kovin feminiinistä kuvaa. Sen hoito tehdään naisten synteettisten hormonien käytöllä koko elämän ajan, mutta raskaaksi ei ole mahdollista.

        Swyer-oireyhtymän oireet
        Swyer-oireyhtymän oireita ovat:

        Kuukautisten puuttuminen murrosiässä;
        Rintojen kehitys vain vähäinen tai ei lainkaan;
        Pikku naisellinen ulkonäkö;
        Normaalit nivel- ja häpykarvat;
        Siellä voi olla pitkä korkeus;
        Siellä on normaali tai lapsen kohtu, putket ja emättimen yläosa.”

        Tosiaan sairaus se on, eikä mikään sukupuoli.

        Kultapieni, tehän olette todenneet jokaisen ihmisen olevan mies tai nainen.
        Hedelmöittäminen/hedelmöittyminen ei ole mahdollista ja kromosomit osoittavat kyseessä olevan mies, virtsaamiseen tarkoitettu kehonosa osoittaa kyseessä olevan naisen?
        Sairaus ei kaiketi ole sukupuoli?

        "Kultapieni, tehän olette todenneet jokaisen ihmisen olevan mies tai nainen. "

        Jokainen terve ihminen onkin.

        Kyseinen nainen ilmeisesti sitten kuvittelee koko asian, Herra loi vain kaksi sukupuolta, miehen ja naisen. Sairaus ei ole sukupuoli.

      • Anonyymi

        Hän on joko mies jolla on pimppi, tai nainen jolla on miehen kromosomit. Kumpi sinun mielestäsi?

        Hän kertoo saaneensa paljon kannustavia viestejä, no thanks to you. Lähimmäisen rakkaus ei kuuĺu arvoihisi.

        Hän ei ole nainen jolla on miehen kromosomit vaan hän on nainen jolla on sairaus joka johtuu vääristä kromosomeista. Hän tarvitsi hormonihoitoja murrosiässä jotta kehitys oli jatkunut normaalista. Nainen se on sairaskin nainen.

        Tilanne on trans-ihmisillä vastakohta. Heillä on ruumiissaan ihan oikeat kromosomit mutta blokkareita otetaan jotta normaali kehitys loppuisi.

        Kerrotko vielä mistä johtuu, että hänellä on miehen kromosomit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei ole nainen jolla on miehen kromosomit vaan hän on nainen jolla on sairaus joka johtuu vääristä kromosomeista. Hän tarvitsi hormonihoitoja murrosiässä jotta kehitys oli jatkunut normaalista. Nainen se on sairaskin nainen.

        Tilanne on trans-ihmisillä vastakohta. Heillä on ruumiissaan ihan oikeat kromosomit mutta blokkareita otetaan jotta normaali kehitys loppuisi.

        Voitko tarkentaa. Mistä tuo sairaus johtuu ja miksi siinä tapahtuu tuo mainittu kehittyminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei ole nainen jolla on miehen kromosomit vaan hän on nainen jolla on sairaus joka johtuu vääristä kromosomeista. Hän tarvitsi hormonihoitoja murrosiässä jotta kehitys oli jatkunut normaalista. Nainen se on sairaskin nainen.

        Tilanne on trans-ihmisillä vastakohta. Heillä on ruumiissaan ihan oikeat kromosomit mutta blokkareita otetaan jotta normaali kehitys loppuisi.

        "hän on nainen jolla on sairaus joka johtuu vääristä kromosomeista"

        Kun kromosomiparissa 46 on x- ja y-kromosomit, niin lähes aina kehittyy mies, mutta tämän Lauran tapauksessa jopa sinä pidät häntä naisena ja julistat, että hänellä on väärät kromosomit.

        Ehkä mielestäsi on niin, että Jumala halusi hänestä tulevan naisen, mutta hänen isänsä tarjoamista siittiöistä uimakisan voittikin vahingossa tyyppi, jossa 46-kromosomi oli mallia y. Siittiö oli siis viallinen, koska siinä ei ollutkaan Lauran tarvitsemaa x-kromosomia.

        Ehkä sinulla ei ole looginen ajattelu kehittynyt normaalisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Swyerin oireyhtymä, tai puhdas XY: n sukurauhasten dysgeneesi, on harvinainen sairaus, jossa naisilla on miespuoliset kromosomit, ja siksi heidän sukupuoleen rauhaset eivät kehitty ja hänellä ei ole kovin feminiinistä kuvaa. Sen hoito tehdään naisten synteettisten hormonien käytöllä koko elämän ajan, mutta raskaaksi ei ole mahdollista.

        Swyer-oireyhtymän oireet
        Swyer-oireyhtymän oireita ovat:

        Kuukautisten puuttuminen murrosiässä;
        Rintojen kehitys vain vähäinen tai ei lainkaan;
        Pikku naisellinen ulkonäkö;
        Normaalit nivel- ja häpykarvat;
        Siellä voi olla pitkä korkeus;
        Siellä on normaali tai lapsen kohtu, putket ja emättimen yläosa.”

        Tosiaan sairaus se on, eikä mikään sukupuoli.

        Eli kysymys on poikkeuksesta, oireyhtymästä.

      • AAha ! Siis saatana tuli ja sen jälkeen hänessä todettiin gonadidysgenesia, toiselta nimeltään Swyerin syndrooma.”

        Joopa joo . Tuo saatana on mestari tekemään ihmisiä sairaaksi. tuhansia ja tuhansia eri sairauksia hänellä on tarjoilla. Ja tämä ei maailma tunneta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hän on nainen jolla on sairaus joka johtuu vääristä kromosomeista"

        Kun kromosomiparissa 46 on x- ja y-kromosomit, niin lähes aina kehittyy mies, mutta tämän Lauran tapauksessa jopa sinä pidät häntä naisena ja julistat, että hänellä on väärät kromosomit.

        Ehkä mielestäsi on niin, että Jumala halusi hänestä tulevan naisen, mutta hänen isänsä tarjoamista siittiöistä uimakisan voittikin vahingossa tyyppi, jossa 46-kromosomi oli mallia y. Siittiö oli siis viallinen, koska siinä ei ollutkaan Lauran tarvitsemaa x-kromosomia.

        Ehkä sinulla ei ole looginen ajattelu kehittynyt normaalisti.

        Kaikesta päätellen tuo Laura nimenomaan on nainen, jolla on kromosomitasolla tapahtunut kehityshäiriö. Ei siis intersukupuolinen.

        Monet luulee, että kromosomit ovat ensisijainen tapa määrittää sukupuoli, mutta tosiasiassa niin ei ole. Ensisijaisesti sukupuoli perustuu siihen, minkälaisia sukusoluja yksilö tuottaa.

        Siitä että ihmisen sukuelimistö ja kromosomit poikkeaa tavallisesta ei vielä seuraa intersukupuolisuus.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hienoa Arto! Lääketieteelliset hoidot kyseisessä asiassa voidaan unohtaa. Jokainen vastaavien ongelmien kanssa elävä voi ottaa yhteyden ArtoTTT:hen, joka hoitaa heidän elämänsä raiteilleen.
        Kiitos ATTT, olet painosi arwoinen kullassa.

        ArtoTTT on oikeassa. Intersukupuolisuus ei ole sukupuoli. Kaikilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sukupuolia tunnetaan tasan kaksi. Uros tuottaa pieniä sukusoluja kun taas naaras tuottaa isoja sukusoluja. Biologia ei tunne mitään esimerkkiä tilanteesta, jossa olisi kehittynyt "kolmas sukupuoli", joka siis tuottaisi kaiketikin jonkinlaisia keskikokoisia sukusoluja, tai superpieniä sukusoluja tai hypersuuria sukusoluja. Suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sukupuolia tunnetaan tasan kaksi.

        Mikäli ihmisen lisääntymisellä ei siis nähdä olevan mitään merkitystä ihmisen sukupuolelle, lienee aivan sama minkä sukupuolen kukin itselleen valitsee. Arvioitavan virtsaamiseen käytettävien kehonosien käyttäminen sukupuolen määrittelyyn voidaan nähdä siis ihmiskunnan olemassaololle ainoana merkittävänä tekijänä.
        Edelleenkään ei ole tuotu esiin sellaisia merkitykseltään vaikuttavia seikkoja, jotka osoittaisivat ettei ihminen voisi itse päättää kumpaa sukupuolta on.

        Ihminen ei voi itse valita, tuottaako uroksen vai naaraan sukusoluja.

        Ts. ihmisen sukupuoli ei ole päätösasia.

        Henki ratkaisee. Onko henkisesti mies, nainen, vai androgyyni, kuten maailmankaikkeuden Luoja.

        Henki on vapaa. Ainoastaan fossiilit eli dinosaurukset on jumissa ruumiissaan, ja sen määrittämissä rooleissa. Luoja uudistaa hengen kautta, joka tulee ylhäältä.

    • Anonyymi

      xxxy ja xxxx

      • Anonyymi

        oletteko ostaneet xxl kuteita ?

    • Anonyymi

      Hän on ollut edellisessä elämässä mies.

      • Anonyymi

        ei ollut kun koira ?

    • Anonyymi

      Kaikilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sukupuolia tunnetaan tasan kaksi. Ensisijaisesti sukupuoli määräytyy yksilön tuottamien sukusolujen perusteella. Uros tuottaa pieniä sukusoluja kun taas naaras tuottaa isoja sukusoluja.

      Nuorten yksilöiden kohdallaei yksilö vielä tuota sukusoluja. SIlloin olennaista on se, kumman sukupuolen mukaisten sukusolujen tuottamiseen soveltuva ja toimiva elimistö yksilöllä on.

      Jos yksilö on lisääntymiskyvytön, niin silloin sukupuolen määrittäminen perustuu yleensä kromosomien ja sukupuolielimistön perusteella tehtävään arvioon.

      Yksilöt, joiden sukupuoli on aidosti määrittämätön, ovat äärimmäisen harvinaisia.

      • Anonyymi

        Sukupuoli on helppo asia, kun se on selkeä. Mutta jos on kummankin sukupuolen tunnusmerkkejä, niin joku määritelmä sillekin täytyy olla. Muutoin nämä ihmiset joutuvat kärsimään ja syrjinnän kohteeksi. Käsittämätöntä, ettei tämä mahdu pollaan!

    • Anonyymi

      Ainahan luonnossa jotain voi mennä pieleen, tulee luonnonoukkuja, kehityshäiriöitä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Mutta tottakai jokainen toivoo, että menisi. Ei kehityshäiriö ole tarkoituksellista. Jokainen haluaa syntyä terveenä ja normaalina. Valitettavasti elämme epätäydellisessä maailmassa. Syntiin lankeemuksen jälkeen mikään ei ole ollut "sangen hyvää", sellaista miksi Luoja sen alunperin tarkoitti.

      • ”…tulee luonnonoukkuja, kehityshäiriöitä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Mutta tottakai jokainen toivoo, että menisi. Ei kehityshäiriö ole tarkoituksellista.”

        Eiköhän meillä useimmilla ole jotain pientä kehityshäiriötä, josta emme edes ole tietoisia?
        Eräs yleinen ”häiriö” on laktoosin pilkkoutuminen. Kun 65% maailman ihmisistä ei voi juoda maitoa, vaan he ovat laktoosi-intolerantteja, niin suomessa se on peräti sairaus. Eli melkoisella osalla suomalaisia on geenihäiriö, joka antaa meille mahdollisuuden juoda maitoa.

        Sitten voi olla kaikenlaisia kehityshäiriöitä vaikka sisäelimissä, mistä ei välttämättä ole mitään haittaa. Osalla mm. sydämen vähäiset kehityshäiriöt vaivaavat ehkä vasta vanhana. Tai sisäelimet saattavat sijaita peilikuvana normaalista sijainnista.

        Eli ”luonnonoikkuja” saattaa olla sinussakin. Eikä se tee sinusta yhtään huonompaa tai sairaampaa ihmistä, saati että siihen mitään terapiaa tarvitsisit.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”…tulee luonnonoukkuja, kehityshäiriöitä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Mutta tottakai jokainen toivoo, että menisi. Ei kehityshäiriö ole tarkoituksellista.”

        Kukapa täällä täysin terve on. Juu, minulla on viime aikoina jalat alkaneet vaivata, niin että täytyy hieman ontua, mutta onneksi sukupuoli on pysynyt samana.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”…tulee luonnonoukkuja, kehityshäiriöitä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Mutta tottakai jokainen toivoo, että menisi. Ei kehityshäiriö ole tarkoituksellista.”

        Eiköhän meillä useimmilla ole jotain pientä kehityshäiriötä, josta emme edes ole tietoisia?
        Eräs yleinen ”häiriö” on laktoosin pilkkoutuminen. Kun 65% maailman ihmisistä ei voi juoda maitoa, vaan he ovat laktoosi-intolerantteja, niin suomessa se on peräti sairaus. Eli melkoisella osalla suomalaisia on geenihäiriö, joka antaa meille mahdollisuuden juoda maitoa.

        Sitten voi olla kaikenlaisia kehityshäiriöitä vaikka sisäelimissä, mistä ei välttämättä ole mitään haittaa. Osalla mm. sydämen vähäiset kehityshäiriöt vaivaavat ehkä vasta vanhana. Tai sisäelimet saattavat sijaita peilikuvana normaalista sijainnista.

        Eli ”luonnonoikkuja” saattaa olla sinussakin. Eikä se tee sinusta yhtään huonompaa tai sairaampaa ihmistä, saati että siihen mitään terapiaa tarvitsisit.

        "Eli ”luonnonoikkuja” saattaa olla sinussakin. Eikä se tee sinusta yhtään huonompaa tai sairaampaa ihmistä, saati että siihen mitään terapiaa tarvitsisit."

        TERAPIAN TARVE EI SYNNY ERILAISUUDESTA, VAAN SIITÄ, MITEN YMPÄRISTÖ SUHTAUTUU SIIHEN!!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”…tulee luonnonoukkuja, kehityshäiriöitä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Mutta tottakai jokainen toivoo, että menisi. Ei kehityshäiriö ole tarkoituksellista.”

        Eiköhän meillä useimmilla ole jotain pientä kehityshäiriötä, josta emme edes ole tietoisia?
        Eräs yleinen ”häiriö” on laktoosin pilkkoutuminen. Kun 65% maailman ihmisistä ei voi juoda maitoa, vaan he ovat laktoosi-intolerantteja, niin suomessa se on peräti sairaus. Eli melkoisella osalla suomalaisia on geenihäiriö, joka antaa meille mahdollisuuden juoda maitoa.

        Sitten voi olla kaikenlaisia kehityshäiriöitä vaikka sisäelimissä, mistä ei välttämättä ole mitään haittaa. Osalla mm. sydämen vähäiset kehityshäiriöt vaivaavat ehkä vasta vanhana. Tai sisäelimet saattavat sijaita peilikuvana normaalista sijainnista.

        Eli ”luonnonoikkuja” saattaa olla sinussakin. Eikä se tee sinusta yhtään huonompaa tai sairaampaa ihmistä, saati että siihen mitään terapiaa tarvitsisit.

        Ei kai kukaan ole moittinut kehityshäiriöisiä ihmisiä?

        Täällä vain pyritään huomauttamaan, että kaikesta päätellen tuo Laura ei tarkkaan ottaen ole intersukupuolinen vaan nainen, jolla on kromosomihäiriö.

        Ihmisen sukupuoli kun ei ensisijaisesti riipu kromosomeista vaan siitä, millaisia sukusoluja tuottaa. Sama juttu pätee muuten kaikkiin suvullisesti lisääntyviin lajeihin. Uros määritellään yksilöksi, joka tuottaa pieniä sukusoluja ja naaras yksilöksi, joka tuottaa isoja sukusoluja. Esim. nuorten ja steriilien yksilöiden kohdalla tietysti pitää huomioida sukusoluja tuottava elimistö yleisemmin, koska eivät ikänsä tai steriiliytensä puolesta tuota sukusoluja. Kromosomit ja muu sukuelimistö on toissijainen tapa määrittää sukupuolta.

        Ei kai täällä kukaan ole väittänyt, että ihmisen "hyvyys" tai "arvo" riippuisi siitä, onko kehityshäiriöitä vai ei.

        Sen sijaan täällä yritetään korjata eräiden sukupuolisekoilu-kiihkoilijoiden tapaa väärinymmärtää ja väärinkäyttää sanoja oman propagandansa tarpeisiin.

    • Sateenkaariliike on määritellyt kolmannen sukupuolen sen vuoksi, että kaikilla ihmisillä ei ole miehen eikä naisen sukupuolielimiä, kuten esimerkiksi interseksuaaleilla. Lääketieteessä interseksuaalisuus on kehitysvammaisuutta. On kuitenkin niin, että interseksuaalit elävät usein parisuhteessa, jolloin toinen osapuoli ei ole hetero, homo, eikä lesbo. Sellaiset puolisot ovat panseksuaaleja eli seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu kolmanteen sukupuoleen. Näistäkin asioista on helpompi puhua ja sitten niitä on helpompi ymmärtää, kun asioille keksitään uusia sanoja kuvaamaan niitä.

      • Anonyymi

        Siis valehdellaan.

      • Anonyymi

        Mutta kun noilla Setan transuille ei ole kromosomeissa mitään vikaa. Se vika on korvien välissä.

      • Anonyymi

        "Sellaiset puolisot ovat panseksuaaleja eli seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu kolmanteen sukupuoleen."

        Tämä on kyllä sellaista tuubaa, että on vaikea uskoa, että olet lääkiksen käynyt.

    • Anonyymi

      Normaali kromosomirakenne on joko XX ja XY, jotka määräävät mm. sukupuolen ja kuten tiedetään, jokaisesta säännöstä taitaa olla joku hyvin harvinainen poikkeuskin, mikä poikkeaa jostain tuntemattomasta syystä perussäännöstä. Yleisimmät kromosomipoikkeamat ovat Trisomia 21 eli Downin oireyhtymä, 18- ja 13 trisomia eli Edwardsin ja Pataun oireyhtymät, 47,XXY- Klinefelter-oireyhtymä, yhden X-kromosomin puute (45,X eli Turnerin oireyhtymä).

      Lisäksi yksilön perimässä voi olla geenivirheitä, joiden toteaminen on hivenen vaikeampi tehtävä.

      • Kehitysvammaisuus voi kohdistua sukupuolielimiin ja kehitysvammainen ihminen voi vaikuttaa ulkonäön perusteella viehättävältä jonkun toisen ihmisen mielestä, jos vaikka tykkää poikamaisen näköisistä naisista. Seksuaalinen suuntaus tarkoittaa mielenkiintoa myös romanttisessa mielessä, vaikka sukupuolielimiä ei olisikaan.

        Panseksuaalisuus on syy siihen, että pitää määritellä kolmas sukupuoli eli muunsukupuolisuus, koska ei-panseksuaalien on hyvin vaikeaa muuten ymmärtää sitä seksuaalista mielenkiintoa. Kun ei ole sukupuolielimiä. Panseksuaalit eivät välitä sukupuolesta yhtään, vaan ihmisestä.
        Interseksuaaleilla voi olla apuvälineitä käytössä ja heillä voi olla seksielämää, kun on niitä seksileluja.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Kehitysvammaisuus voi kohdistua sukupuolielimiin ja kehitysvammainen ihminen voi vaikuttaa ulkonäön perusteella viehättävältä jonkun toisen ihmisen mielestä, jos vaikka tykkää poikamaisen näköisistä naisista. Seksuaalinen suuntaus tarkoittaa mielenkiintoa myös romanttisessa mielessä, vaikka sukupuolielimiä ei olisikaan.

        Sukupuolia on kuitenkin vain kaksi ja sukupuoli on biolginen tosiaisia mitä ei leikkauksilla ja hormoneilla voi muuttaa.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Kehitysvammaisuus voi kohdistua sukupuolielimiin ja kehitysvammainen ihminen voi vaikuttaa ulkonäön perusteella viehättävältä jonkun toisen ihmisen mielestä, jos vaikka tykkää poikamaisen näköisistä naisista. Seksuaalinen suuntaus tarkoittaa mielenkiintoa myös romanttisessa mielessä, vaikka sukupuolielimiä ei olisikaan.

        Panseksuaalisuus on syy siihen, että pitää määritellä kolmas sukupuoli eli muunsukupuolisuus, koska ei-panseksuaalien on hyvin vaikeaa muuten ymmärtää sitä seksuaalista mielenkiintoa. Kun ei ole sukupuolielimiä. Panseksuaalit eivät välitä sukupuolesta yhtään, vaan ihmisestä.
        Interseksuaaleilla voi olla apuvälineitä käytössä ja heillä voi olla seksielämää, kun on niitä seksileluja.

        "Panseksuaalit eivät välitä sukupuolesta yhtään, vaan ihmisestä."

        Tämä on ainoa asia mikä sinulla meni panseksuaalisuudesta oikein.

    • Anonyymi

      Tämä se on tämän palstan ydinsisältöä.

      • Anonyymi

        Setan trollit ovat ahkeria.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Setan trollit ovat ahkeria.

        Teidän mielestä on vain naisia ja miehiä ja kaikki poikkeavuus alapäässä ja tissien kohdalla onkin ihan tämän palstan ydinsisältöä. Joillakin on silmät päässä, eikä aivot jäässä.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Teidän mielestä on vain naisia ja miehiä ja kaikki poikkeavuus alapäässä ja tissien kohdalla onkin ihan tämän palstan ydinsisältöä. Joillakin on silmät päässä, eikä aivot jäässä.

        On vain miehiä ja naisia. Kehitys- tai kokemushäiriöt sekä sukupuolidysforia eivät ole sukupuolia.
        Se on tieteellinen tosiasia.

        Miksi muuten transumiehet ensimmäsinä haluavat päästä eroon tisseistään ja transunaiset haluavat tissit?

        Samoin he haluavat mukata alapäänsä, miksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        On vain miehiä ja naisia. Kehitys- tai kokemushäiriöt sekä sukupuolidysforia eivät ole sukupuolia.
        Se on tieteellinen tosiasia.

        Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, mutta ei kukaan halua puhua kuin joku lääketieteen dosentti. Ehdotat varmaan sanaksi sukupuoleton tarkoittamaan sitä, ettei ole mies eikä nainen. Ihmiset puhuvat aika paljon siitä, jos joku nainen on vaikka ihan pojan näköinen. Jotenkin sellainenkin sekavuustila pitää saada loppumaan, ettei ole sellaista jatkuvaa ihmettelyä. Sanotaan sitten niin, että ei ole sukupuolta.

        Tarviiko kenestäkään yksilökohtaisesti puhua mitään. Kyllä he itse tietää miten asia on. Ainahan poikkeuksia on, mutta silloin kun puhutaan normaalista tarkoitetaan, miten asia yleisesti on silloin kun asiassa ei ole mitään poikkeavaa.

        Eikö kuitenkin tällaiset kehityshäiriöt ole aika harvinaisia.

        Todella marginaalisia, mutta kun niiden varjolla pitäisi saada kumottua sukupuolet.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, mutta ei kukaan halua puhua kuin joku lääketieteen dosentti. Ehdotat varmaan sanaksi sukupuoleton tarkoittamaan sitä, ettei ole mies eikä nainen. Ihmiset puhuvat aika paljon siitä, jos joku nainen on vaikka ihan pojan näköinen. Jotenkin sellainenkin sekavuustila pitää saada loppumaan, ettei ole sellaista jatkuvaa ihmettelyä. Sanotaan sitten niin, että ei ole sukupuolta.

        Minusta on sairasta, että noiden muutaman poloisen takia pitää kieltää ja kyseenalaistaa kaikkien sukupuolet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kuitenkin tällaiset kehityshäiriöt ole aika harvinaisia.

        Kun Suomessa syntyy 126 vauvaa päivässä Intersukupuolisia niistä on 1,7%. Eli 2,1 lasta päivässä.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, mutta ei kukaan halua puhua kuin joku lääketieteen dosentti. Ehdotat varmaan sanaksi sukupuoleton tarkoittamaan sitä, ettei ole mies eikä nainen. Ihmiset puhuvat aika paljon siitä, jos joku nainen on vaikka ihan pojan näköinen. Jotenkin sellainenkin sekavuustila pitää saada loppumaan, ettei ole sellaista jatkuvaa ihmettelyä. Sanotaan sitten niin, että ei ole sukupuolta.

        "Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, "

        Lääketiede toteaa intersukupuolisuuden kehityshäiriöksi, ei kehitysvammaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on sairasta, että noiden muutaman poloisen takia pitää kieltää ja kyseenalaistaa kaikkien sukupuolet.

        Kuka sinulta on kieltänyt sukupuolesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinulta on kieltänyt sukupuolesi?

        Setalainen huutelu sinulta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, "

        Lääketiede toteaa intersukupuolisuuden kehityshäiriöksi, ei kehitysvammaksi.

        Häiriö ja vamma - mikä ero?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Suomessa syntyy 126 vauvaa päivässä Intersukupuolisia niistä on 1,7%. Eli 2,1 lasta päivässä.

        Vale!

        Setan valhetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vale!

        Näin sanoo syntyvyys tilastot. En minä niitä lukuja ole hihasta ottanut.

        Eivät sano vaan Setan sivut! 🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko kenestäkään yksilökohtaisesti puhua mitään. Kyllä he itse tietää miten asia on. Ainahan poikkeuksia on, mutta silloin kun puhutaan normaalista tarkoitetaan, miten asia yleisesti on silloin kun asiassa ei ole mitään poikkeavaa.

        Eihän kukaan nyt päin naamaa mitään menekään sanomaan. Mutta selän takana riittää ulkonäön ihmettelyä, eivätkä kaikki tiedä siitä ettei kaikilla ole sukupuolta ollenkaan. Se on ollut tabu ja nyt asia on saanut julkisuutta. Jotkut tietävät, mistä on kyse. Interseksuaalisia syntyy yli 700 vuodessa eli niitä on aika paljon.

        Kyllä se sukupuoli jokaisella on.
        Mutta miksi yrität väittää, ettei olisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko kenestäkään yksilökohtaisesti puhua mitään. Kyllä he itse tietää miten asia on. Ainahan poikkeuksia on, mutta silloin kun puhutaan normaalista tarkoitetaan, miten asia yleisesti on silloin kun asiassa ei ole mitään poikkeavaa.

        Haloo! Passissa on sukupuoli. Tietyissä paikoissa riisuudutaan. Mitä jos fysiikka on sekä miehen että naisen? Asiaan olisi helpompi suhtautua, jos se sukupuoli olisi MUU virallisissa henkilöpapereissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo! Passissa on sukupuoli. Tietyissä paikoissa riisuudutaan. Mitä jos fysiikka on sekä miehen että naisen? Asiaan olisi helpompi suhtautua, jos se sukupuoli olisi MUU virallisissa henkilöpapereissa.

        Mutta kun se on oikeasti joko mies tai nainen!
        Miksi pitää valehdella?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se sukupuoli jokaisella on.
        Mutta miksi yrität väittää, ettei olisi?

        Se on juuri se kolmas sukupuoli, kun ei ole mies eikä nainen. Vaan on sukupuolielimien kehitysvamma. Täysjärkiset näkevät sen, etteivät kaikki ole miehiä tai naisia. Ehkä kristinuskoon hurahtamiseen liittyy jonkinlainen sokeus sukupuolivammaisuuksia kohtaan. Miten tämä voi olla näin epäselvää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haloo! Passissa on sukupuoli. Tietyissä paikoissa riisuudutaan. Mitä jos fysiikka on sekä miehen että naisen? Asiaan olisi helpompi suhtautua, jos se sukupuoli olisi MUU virallisissa henkilöpapereissa.

        Se onkin. Muunsukupuolisuus on mukana virallisissa dokumenteissa tänä päivänä. Ollut jo aika kauankin. Kuntosaleissa on pukuhuoneet vain miehille tai naisille. Muunsukupuolinen valitsee itse. Wc:t ovat joskus nykyään unisex-mallia eli samat kaikille sukupuolille. Sen lisäksi muunsukupuolisilla on oikeus itse päättää, käytetäänkö heistä he- vai she-pronominia. Maailma on muuttunut jo vuosia sitten.

      • enlabarra kirjoitti:

        Se on juuri se kolmas sukupuoli, kun ei ole mies eikä nainen. Vaan on sukupuolielimien kehitysvamma. Täysjärkiset näkevät sen, etteivät kaikki ole miehiä tai naisia. Ehkä kristinuskoon hurahtamiseen liittyy jonkinlainen sokeus sukupuolivammaisuuksia kohtaan. Miten tämä voi olla näin epäselvää?

        Ei ole mitään kolmatta aukiolta.
        Etkö osaa edes laskea, että puolikkaasss on kaksi osaa?

      • enlabarra kirjoitti:

        Se onkin. Muunsukupuolisuus on mukana virallisissa dokumenteissa tänä päivänä. Ollut jo aika kauankin. Kuntosaleissa on pukuhuoneet vain miehille tai naisille. Muunsukupuolinen valitsee itse. Wc:t ovat joskus nykyään unisex-mallia eli samat kaikille sukupuolille. Sen lisäksi muunsukupuolisilla on oikeus itse päättää, käytetäänkö heistä he- vai she-pronominia. Maailma on muuttunut jo vuosia sitten.

        Sukupuolidysforia ei ole sukupuoli.

        Korjaan tekstiä;
        Ei ole mitään kolmatta sukupuolta.
        Etkö osaa edes laskea, että puoli on 1/2. ei 1/3?

      • Aito-Iainen kirjoitti:

        Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä. Joskus vauvat syntyvät niin, että sukupuoli on epäselvä ja vanhemmat päättävät lapsen sukupuolen. Muunsukupuolisia käy joskus kirkossakin. Valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan, jos kirkon mukaan nainen on miehen toinen puolikas. Pappikoulutus pitää saada pois yliopistoista omaan akatemiaan tai seminaariin. Siellä voidaan sitten opettaa 1 1=2-tyyliin miehistä ja naisista.

        Niin, kehityshäiriöt ja vammat ovat aina ikäviä.
        Mutta ei niiden mukaan pidä alkaa määrittelemään terveitä.

        Olen kuullut, etteivät muunsukupuoliset edes ole kirkossa mitään sairaita, vaan heitä pidetään naisina tai miehinä. Fitneksessä on sateenkaariliikkeen arvot ja muunsukupuoliset ovat muunsukupuolisia, eikä heitä syrjitä. Eivätkä he ole sairaitakaan, vaan päinvastoin hyväkuntoisia. Caster Semenya on muunsukupuolinen.

        Mitään muunsukupuolusia ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä. Joskus vauvat syntyvät niin, että sukupuoli on epäselvä ja vanhemmat päättävät lapsen sukupuolen. Muunsukupuolisia käy joskus kirkossakin. Valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan, jos kirkon mukaan nainen on miehen toinen puolikas. Pappikoulutus pitää saada pois yliopistoista omaan akatemiaan tai seminaariin. Siellä voidaan sitten opettaa 1 1=2-tyyliin miehistä ja naisista.

        Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen, Aadam luotiin maasta, Eevan Jumala teki jo luodusta miehestä.

      • Anonyymi

      • Aito-Iainen kirjoitti:

        Mitään muunsukupuolusia ei ole olemassakaan.

        Caster Semenya on olympiavoittaja ja hän kilpaili naisten sarjassa. Testauksissa hänellä todettiin XY-kromosomit ja liian korkea testosteroniarvo, jonka takia hän ei ole saanut kilpailla enää vuoden 2019 jälkeen. Caster Semenya on käynyt oikeudessa tämän kilpailukiellon takia, mutta ei ole päässyt takaisin kilpailuihin. Olympialaisia myöden on tiedossa se, että naiset eivät aina ole naisia vaikka kilpailevatkin naisten sarjassa. Olisiko hän kirkossa kuitenkin nainen?

        Fitnesskin on lääketieteeseen perustuva, mutta Fitneksessä suhtaudutaan lääketieteeseen eri tavalla kuin kirkossa.

        Kuten on sanottu, kromosomivirheet eivät ole sukupuolia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus ei pysty lisäämään tai vähentämään sukupuolien määrää.
        Biologia on eri asua kuin ideologia.

        Tuossa julkaisussa kirjoitetaan intersukupuolisuudesta. Älä siirrä maalitolppia muuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa julkaisussa kirjoitetaan intersukupuolisuudesta. Älä siirrä maalitolppia muuhun.

        Kirjoittaa mitä kirjoittaa, mutta sukupuoli se ei ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa julkaisussa kirjoitetaan intersukupuolisuudesta. Älä siirrä maalitolppia muuhun.

        Ainahan se siirtää niitä, kun joku asia ei miellytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan se siirtää niitä, kun joku asia ei miellytä.

        Sukupuolia ei voi siirtää eikä vaihtaa.

      • Anonyymi
        Aito-Iainen kirjoitti:

        Kuten on sanottu, kromosomivirheet eivät ole sukupuolia.

        Kerrotko vielä, mikä kyseisen urheilijan biologinen sukupuoli on ja mihin se perustuu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko vielä, mikä kyseisen urheilijan biologinen sukupuoli on ja mihin se perustuu?

        Jompikumpi mies tai nainen kun muita ei ole,
        Minä en viitsi alkaa lukea kenenkään epikriisejä.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, mutta ei kukaan halua puhua kuin joku lääketieteen dosentti. Ehdotat varmaan sanaksi sukupuoleton tarkoittamaan sitä, ettei ole mies eikä nainen. Ihmiset puhuvat aika paljon siitä, jos joku nainen on vaikka ihan pojan näköinen. Jotenkin sellainenkin sekavuustila pitää saada loppumaan, ettei ole sellaista jatkuvaa ihmettelyä. Sanotaan sitten niin, että ei ole sukupuolta.

        Transsukupuolisella yksilöllä on syntyessään ristiriidattomat ulkoiset sukupuolen tunnusmerkit. Vasta yksilön kasvaessa ja ymmärtäessä oman identiteettinsä transsukupuolisuus tulee esille. Hän on normaaleista kromosomaalisista, hormonaalisista ja anatomisista sukupuoliominaisuuksistaan huolimatta vakuuttunut siitä, että hän kuuluu vastakkaiseen sukupuoleen (Tiitinen ym. 2003). Syytä ei tunneta. Tästä usein alkaa transsukupuolisen ihmisen raskas työ saada etenkin lääkärikunta ymmärtämään, että yksilön oma kokemus sukupuolestaan on määräävämpi seikka kuin ympäristön oletus.

      • Anonyymi
        Aito-Iainen kirjoitti:

        Jompikumpi mies tai nainen kun muita ei ole,
        Minä en viitsi alkaa lukea kenenkään epikriisejä.

        Et sä kenenkään muun epikriisejä saa edes lukea kuin omasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sä kenenkään muun epikriisejä saa edes lukea kuin omasi.

        Eikö linkittämäsi ollut sellainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Transsukupuolisella yksilöllä on syntyessään ristiriidattomat ulkoiset sukupuolen tunnusmerkit. Vasta yksilön kasvaessa ja ymmärtäessä oman identiteettinsä transsukupuolisuus tulee esille. Hän on normaaleista kromosomaalisista, hormonaalisista ja anatomisista sukupuoliominaisuuksistaan huolimatta vakuuttunut siitä, että hän kuuluu vastakkaiseen sukupuoleen (Tiitinen ym. 2003). Syytä ei tunneta. Tästä usein alkaa transsukupuolisen ihmisen raskas työ saada etenkin lääkärikunta ymmärtämään, että yksilön oma kokemus sukupuolestaan on määräävämpi seikka kuin ympäristön oletus.

        Kukaan ei ole fyysisesti transu. Transut on ihan täysiä miehiä tai naisia jotka haluavat olla vastakkaista sukupuolta,

      • Anonyymi
        Aito-Iainen kirjoitti:

        Eikö linkittämäsi ollut sellainen?

        En ole linkittänyt mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole linkittänyt mitään.

        Mistä sinut erottaa noista muista anonyymeistä?

      • Anonyymi
        Aito-Iainen kirjoitti:

        Jompikumpi mies tai nainen kun muita ei ole,
        Minä en viitsi alkaa lukea kenenkään epikriisejä.

        Hienoa kuitenkin, että vaivauduit ja viitsit ottaa kantaa asiaan.
        Selkeästi älylliset kommenttisi varmasti auttavat kyseisten ongelmiensa kanssa kamppilevia ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Suomessa syntyy 126 vauvaa päivässä Intersukupuolisia niistä on 1,7%. Eli 2,1 lasta päivässä.

        Tuo 1,7% on pelkkä myytti ja peräisin yhdestä huonosti perustellusta ja voimakkaasti kritisoidusta artikkelista. Tuon artikkelin julkaisi Fausto-Sterling, joka on myös naistutkimuksen edustaja, eli pitää tieteessä yhteiskuntaan vaikuttamista tärkeimpänä tavoitteena. Tuo 1,7% on valtavasti liioiteltu lukema ja käytännössä propagandaa.

        Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%.

        Woke- ja Cancel-idiootit ovat keksineet intersukupuolisuudelle oman "määritelmänsä", jossa biologisesti selviäkin tapauksia luokitellaan intersukupuolisiksi. Sukupuoli määräytyy ensisijaisesti sukusoluja tuottavan elimistön perusteella. Vasta toissijaisesti huomioidaan kromosomit ja muu sukuelimistö.

        Valitettavasti eräissä piireissä totuus lentää yleensä roskakoriin, kun heidän omia agendojaan aletaan edistämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin sanoo syntyvyys tilastot. En minä niitä lukuja ole hihasta ottanut.

        Ei muuten kerro.

        Tuo 1,7% propaganda-luku on peräisin Fausto-Sterlingiltä ja siinä on tulkittu asioita niin tarkoitushakuisesti, että vastaavilla tulkinnoilla Obama olisi valkoihoinen eikä mulatti.

        Intersukupuolisuus on erittäin harvinaista, jokseenkin löyhästi tulkittunakin alle 0,02%.

        Monille näyttää olevan jotenkin vaikeaa ymmärtää, että ei ihmisten kutsumista intersukupuolisiksi ilman biologisia perusteita olla moittimassa siksi, että noita ihmisiä haluttaisiin syrjiä vaan siksi, että tosiasioista on pidettävä kiinni.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Se on juuri se kolmas sukupuoli, kun ei ole mies eikä nainen. Vaan on sukupuolielimien kehitysvamma. Täysjärkiset näkevät sen, etteivät kaikki ole miehiä tai naisia. Ehkä kristinuskoon hurahtamiseen liittyy jonkinlainen sokeus sukupuolivammaisuuksia kohtaan. Miten tämä voi olla näin epäselvää?

        Biologia ei tunne mitään kolmatta sukupuolta.

        Biologiassa kaikilla tunnetuilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla on tasan kaksi sukupuolta.

        Nuo sukupuolet eroavat kaikilla lajeilla toisistaan siten, että uros tuottaa pieniä sukusoluja ja naaras tuottaa isoja sukusoluja.

        Biologiassa ei ole havaittu, että millään suvullisesti lisääntyvällä lajilla olisi olemassa kolmatta sukupuolta. Jos tuollainen kolmas sukupuoli olisi olemassa, niin silloin jollakin lajilla pitäisi olla sukupuoli, joka tuottaa jonkinlaisia keskikokoisia sukusoluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten kerro.

        Tuo 1,7% propaganda-luku on peräisin Fausto-Sterlingiltä ja siinä on tulkittu asioita niin tarkoitushakuisesti, että vastaavilla tulkinnoilla Obama olisi valkoihoinen eikä mulatti.

        Intersukupuolisuus on erittäin harvinaista, jokseenkin löyhästi tulkittunakin alle 0,02%.

        Monille näyttää olevan jotenkin vaikeaa ymmärtää, että ei ihmisten kutsumista intersukupuolisiksi ilman biologisia perusteita olla moittimassa siksi, että noita ihmisiä haluttaisiin syrjiä vaan siksi, että tosiasioista on pidettävä kiinni.

        "Intersukupuolisuus on erittäin harvinaista, jokseenkin löyhästi tulkittunakin alle 0,02%."

        Varmastikin noin, mutta onko sinulla jotain lähdettä tukemaan tuota lukua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wiki on Setan sivu, ei mikään lääketieteen sivu.

        Ok. Asia selvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wiki on Setan sivu, ei mikään lääketieteen sivu.

        Ilmanko nuo luvut vaikuttivatki niin isoilta. Lukuja on haluttu tahallaan liu'uttaa ylös päin. Toisenlaisiaki tutkimuksiaki kun on olemassa. Tämähän se on Setan tarkoitus, tehdä asiasta yleisempää kuin se on. Setalla on selvästi omat tarkoitusperät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Biologia ei tunne mitään kolmatta sukupuolta.

        Biologiassa kaikilla tunnetuilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla on tasan kaksi sukupuolta.

        Nuo sukupuolet eroavat kaikilla lajeilla toisistaan siten, että uros tuottaa pieniä sukusoluja ja naaras tuottaa isoja sukusoluja.

        Biologiassa ei ole havaittu, että millään suvullisesti lisääntyvällä lajilla olisi olemassa kolmatta sukupuolta. Jos tuollainen kolmas sukupuoli olisi olemassa, niin silloin jollakin lajilla pitäisi olla sukupuoli, joka tuottaa jonkinlaisia keskikokoisia sukusoluja.

        Lääketiede tunnistaa sen kehitysvammaisuutena. Sateenkaariliike kolmantena sukupuolena. Osa ihmisistä ei mahdu biologian määrittelemään kahteen sukupuoleen.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketiede tunnistaa sen kehitysvammaisuutena. Sateenkaariliike kolmantena sukupuolena. Osa ihmisistä ei mahdu biologian määrittelemään kahteen sukupuoleen.

        Kolmea sukupuolta EI ole.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketiede tunnistaa sen kehitysvammaisuutena. Sateenkaariliike kolmantena sukupuolena. Osa ihmisistä ei mahdu biologian määrittelemään kahteen sukupuoleen.

        Edes lääketiede ei voi (ainakaan tieteellisesti) tuntea "kolmatta sukupuolta" juurikaan siitä syystä, että tuon kolmannen sukupuolen täytyisi tuottaa erilaisia sukusoluja kuin tunnettujen kahden sukupuolen. Steriili kehityshäiriö tai sekä uroksen että naaraan sukusoluja tuottava yksilö ei ole kolmas sukupuoli.

        Arviolta alle 0,02% syntyvistä ihmisistä ei kunnolla mahdu biologian määrittelemään sukupuoleen erilaisista kehityshäiriöistä johtuen.

        Sateenkaariliike on tunnettu antitieteellisistä perusteluistaan, kuten puheet kolmannesta sukupuolesta jälleen kerran osoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko vielä, mikä kyseisen urheilijan biologinen sukupuoli on ja mihin se perustuu?

        Luultavasti Caster Semenya on steriili nainen.

        Pelkkä XY-kromosomiyhdistelmä yhdistettynä pelkästään naisen lisääntymiselimistöön ei tee ihmisestä sukupuoleltaan epämääräistä vaan naisen, jolla on kromosomihäiriö.

        Sen sijaan jos Semenyalla on (tai on syntyessään ollut) myös miehen sukusoluja tuottava elimistö, niin silloin Semenya olisi varmaankin aidosti intersukupuolinen, eli yksilö, jonka sukupuoli on aidosti epämääräinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Intersukupuolisuus on erittäin harvinaista, jokseenkin löyhästi tulkittunakin alle 0,02%."

        Varmastikin noin, mutta onko sinulla jotain lähdettä tukemaan tuota lukua?

        Tässä artikkeli aiheesta:
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12476264/

        Ei ole varmaankaan julkaistu suomen kielellä, kuten ei useimpia muitakaan tieteellisiä artikkeleita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edes lääketiede ei voi (ainakaan tieteellisesti) tuntea "kolmatta sukupuolta" juurikaan siitä syystä, että tuon kolmannen sukupuolen täytyisi tuottaa erilaisia sukusoluja kuin tunnettujen kahden sukupuolen. Steriili kehityshäiriö tai sekä uroksen että naaraan sukusoluja tuottava yksilö ei ole kolmas sukupuoli.

        Arviolta alle 0,02% syntyvistä ihmisistä ei kunnolla mahdu biologian määrittelemään sukupuoleen erilaisista kehityshäiriöistä johtuen.

        Sateenkaariliike on tunnettu antitieteellisistä perusteluistaan, kuten puheet kolmannesta sukupuolesta jälleen kerran osoittaa.

        Päinvastoin. Lääkärin ammattiin juuri kuuluu niiden sukupuolihäiriöiden diagnoosien tekeminen. Se on ihan osa lääkärin ammattitaitoa, että osaa erottaa vaikka pubertettiin liittyvät viivästymät ja ohjata niille potilaille jatkotutkimuksia tarkempaa diagnoosia varten. Juuri se steriili ja lähes seksitön sukupuolihäiriö on sateenkaariliikkeessa nimetty kolmanneksi sukupuoleksi. Kolmas sukupuoli on pelkkä sanapari ja nyt sitä syytetään liian epätieteelliseksi. Tiede siinä on lääketiede ja vain puhetyyli on eri. Vammaiseksi nimittely loukkaa monien omanarvontunnetta.

        Eli lääketieteessä sukupuoli tarkoittaa jotain muuta kuin biologista sukupuolta. Jos biologia jätetään sikseen, niin "sukupuolia" voi toki olla vaikka ääretön määrä. Voitaisiin jopa "modernisti" todeta, että jokaisen olennon sukupuoli on ainutlaatuinen, eli sukupuolia on yhtäpaljon kuin on koskaan ollut olemassa elollisia olentoja - ja määrä kasvaa jatkuvasti.

        Tuolloin kuitenkin on keksitty vakiintuneelle sanalle uusi merkitys ja pelleillään sitten sillä.

        Lääketieteessä kolmas sukupuoli on kehitysvammaisuutta. Sukupuolia on vain kaksi ja muut poikkeavuudet siitä ovat sairauksia. Sateenkaariliikkeessä interseksuaalit itse halusivat itselleen oman sukupuolen ja sen nimi on kolmas sukupuoli. He eivät halunneet olla sukupuolettomia tai sukupuolivammaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Intersukupuolisuus on erittäin harvinaista, jokseenkin löyhästi tulkittunakin alle 0,02%."

        Varmastikin noin, mutta onko sinulla jotain lähdettä tukemaan tuota lukua?

        Ei hänellä ole mitään lähdettä tukemaan tuota 0,02%, kunhan mutuna yhä edelleen sitä heittelee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa kuitenkin, että vaivauduit ja viitsit ottaa kantaa asiaan.
        Selkeästi älylliset kommenttisi varmasti auttavat kyseisten ongelmiensa kanssa kamppilevia ihmisiä.

        Ole hyvä vaan! 😺

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lääketieteessä kolmas sukupuoli on kehitysvammaisuutta. Sukupuolia on vain kaksi ja muut poikkeavuudet siitä ovat sairauksia. Sateenkaariliikkeessä interseksuaalit itse halusivat itselleen oman sukupuolen ja sen nimi on kolmas sukupuoli. He eivät halunneet olla sukupuolettomia tai sukupuolivammaisia.

        "Lääketieteessä kolmas sukupuoli on kehitysvammaisuutta. "

        Se on lääketieteessä kehityshäiriö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lääketieteessä kolmas sukupuoli on kehitysvammaisuutta. "

        Se on lääketieteessä kehityshäiriö.

        Kävin lääkiksen 90-luvulla. Silloin vielä imbesilli ja idioottikin olivat lääketieteellisiä diagnooseja ja nyt niitä ei saisi enää käyttää Wikipedian mukaan. Kehitysvamma-sanasto on muuttunut muutenkin ja ihan ymmärrettävistä syistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hänellä ole mitään lähdettä tukemaan tuota 0,02%, kunhan mutuna yhä edelleen sitä heittelee.

        Keskiarvo intersukupuolisuuden yleisyydelle on 0,5 %. Tätä prosenttilukua on käytetty muun muassa kun on arvioitu kuinka monta intersukupuolista Suomessa on.

        Ihan turhaan vedät Wikipediaa tähän. Intersukupuolisuus on kehityshäiriö, ei kehitysvamma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hänellä ole mitään lähdettä tukemaan tuota 0,02%, kunhan mutuna yhä edelleen sitä heittelee.

        Tuossa lähde:
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12476264/

        Siinä selitetään hyvin, kuinka suuremmat luvut on saatu tulkitsemalla biologisesti naisia tai miehiä intersukupuolisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiarvo intersukupuolisuuden yleisyydelle on 0,5 %. Tätä prosenttilukua on käytetty muun muassa kun on arvioitu kuinka monta intersukupuolista Suomessa on.

        Tässä lähde:
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12476264/

        Siinä on selitetty samalla, kuinka esitetyt suuremmat luvut on saatu tulkitsemalla biologisesti naisia tai miehiä intersukupuolisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa lähde:
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12476264/

        Siinä selitetään hyvin, kuinka suuremmat luvut on saatu tulkitsemalla biologisesti naisia tai miehiä intersukupuolisiksi.

        Nimenomaan s a a t u!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiarvo intersukupuolisuuden yleisyydelle on 0,5 %. Tätä prosenttilukua on käytetty muun muassa kun on arvioitu kuinka monta intersukupuolista Suomessa on.

        Ihan yläkanttiin!

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Kävin lääkiksen 90-luvulla. Silloin vielä imbesilli ja idioottikin olivat lääketieteellisiä diagnooseja ja nyt niitä ei saisi enää käyttää Wikipedian mukaan. Kehitysvamma-sanasto on muuttunut muutenkin ja ihan ymmärrettävistä syistä.

        Minulla on kätilöystävä joka on hoitanut kymmeniätuhansia synnytyksiä isossa sairaalassa. Hän tietää vain yhden tapauksen missä lapsella oli viitteitä molempien sukupuolien sukuelimistä.

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä. Joskus vauvat syntyvät niin, että sukupuoli on epäselvä ja vanhemmat päättävät lapsen sukupuolen. Muunsukupuolisia käy joskus kirkossakin. Valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan, jos kirkon mukaan nainen on miehen toinen puolikas. Pappikoulutus pitää saada pois yliopistoista omaan akatemiaan tai seminaariin. Siellä voidaan sitten opettaa 1 1=2-tyyliin miehistä ja naisista.

        "Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä."

        Tarkoitit varmaan, että olet tehnyt yleislääkärin töitä ja potilainasi on ollut lapsia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä."

        Tarkoitit varmaan, että olet tehnyt yleislääkärin töitä ja potilainasi on ollut lapsia.

        Lastentautien apulaislääkärinä. Miten sen nyt sitten ottaa? Tehdäänkö apulaislääkärinä lastentaudeilla lastenlääkärin töitä vai yleislääkärin töitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on kätilöystävä joka on hoitanut kymmeniätuhansia synnytyksiä isossa sairaalassa. Hän tietää vain yhden tapauksen missä lapsella oli viitteitä molempien sukupuolien sukuelimistä.

        Hän on toiminut kätilönä yli 30 vuotta pitämättä päivääkään lomaa?

      • Anonyymi
        enlabarra kirjoitti:

        Lastentautien apulaislääkärinä. Miten sen nyt sitten ottaa? Tehdäänkö apulaislääkärinä lastentaudeilla lastenlääkärin töitä vai yleislääkärin töitä?

        Apulaislääkärinä teitä yleislääkärin töitä lastentautien osastolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apulaislääkärinä teitä yleislääkärin töitä lastentautien osastolla.

        "teitä" piti olla "töitä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 1,7% on pelkkä myytti ja peräisin yhdestä huonosti perustellusta ja voimakkaasti kritisoidusta artikkelista. Tuon artikkelin julkaisi Fausto-Sterling, joka on myös naistutkimuksen edustaja, eli pitää tieteessä yhteiskuntaan vaikuttamista tärkeimpänä tavoitteena. Tuo 1,7% on valtavasti liioiteltu lukema ja käytännössä propagandaa.

        Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%.

        Woke- ja Cancel-idiootit ovat keksineet intersukupuolisuudelle oman "määritelmänsä", jossa biologisesti selviäkin tapauksia luokitellaan intersukupuolisiksi. Sukupuoli määräytyy ensisijaisesti sukusoluja tuottavan elimistön perusteella. Vasta toissijaisesti huomioidaan kromosomit ja muu sukuelimistö.

        Valitettavasti eräissä piireissä totuus lentää yleensä roskakoriin, kun heidän omia agendojaan aletaan edistämään.

        "Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%."

        Liikkuu 0.02% to 0.05% haitarissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%."

        Liikkuu 0.02% to 0.05% haitarissa.

        Todellisuudessa 3-5 lasta vuosittain Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on toiminut kätilönä yli 30 vuotta pitämättä päivääkään lomaa?

        Raportit on kaikkien tiedossa oli työssä tai lomalla. On se niin harvinaista kun sellainen syntyy, että kaikki varmasti tietävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raportit on kaikkien tiedossa oli työssä tai lomalla. On se niin harvinaista kun sellainen syntyy, että kaikki varmasti tietävät.

        Hän kirjoitti "Minulla on kätilöystävä joka on hoitanut kymmeniätuhansia synnytyksiä isossa sairaalassa. " eli ei tuossa mistään raporttien lukemisesta puhuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%."

        Liikkuu 0.02% to 0.05% haitarissa.

        Pikemminkin alle 0,02% yleisyydessä.
        Sukupuolisekoilijoiden itse käyttämien tilastojen mukaan esiintyvyys on alle 0,02%. Syy miksi sukupuolisekoilijat saavat isomman arvon johtuu siitä, että he ovat luokitelleet intersukupuolisiksi myös tapauksia, joissa kyseessä on selkeästi mies tai nainen. Esim. tuo aloituksen Laura ei kaikesta päätellen ole tarkkaan ottaen intersukupuolinen (sukupuoleltaan epämääräinen) vaan nainen, jolla on kromosomihäiriö.

      • enlabarra kirjoitti:

        Olen tehnyt joskus lastenlääkärin töitä. Joskus vauvat syntyvät niin, että sukupuoli on epäselvä ja vanhemmat päättävät lapsen sukupuolen. Muunsukupuolisia käy joskus kirkossakin. Valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan, jos kirkon mukaan nainen on miehen toinen puolikas. Pappikoulutus pitää saada pois yliopistoista omaan akatemiaan tai seminaariin. Siellä voidaan sitten opettaa 1 1=2-tyyliin miehistä ja naisista.

        ”1 1=2-tyyliin miehistä ja naisista.”
        Mitä tämä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biologia ei tunne mitään kolmatta sukupuolta.

        Biologiassa kaikilla tunnetuilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla on tasan kaksi sukupuolta.

        Nuo sukupuolet eroavat kaikilla lajeilla toisistaan siten, että uros tuottaa pieniä sukusoluja ja naaras tuottaa isoja sukusoluja.

        Biologiassa ei ole havaittu, että millään suvullisesti lisääntyvällä lajilla olisi olemassa kolmatta sukupuolta. Jos tuollainen kolmas sukupuoli olisi olemassa, niin silloin jollakin lajilla pitäisi olla sukupuoli, joka tuottaa jonkinlaisia keskikokoisia sukusoluja.

        Biologiassa ei taida olla haastateltu muita kuin ihmisiä, eivät siis ole päässeet kertomaan tuntemuksiaan...

    • Anonyymi

      nyberg jopa itkee kun puhutaan kyvyttömyydestä synnyttää

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Keskustelussa olisi hyvä muistaa ettei transdiagnooseja anneta intersukupuolisille.

      "Transsukupuolisuus ei saa olla minkään muun mielenterveyden häiriön oire tai liittyä intersukupuoliseen, geneeettiseen tai kromosomaalisen poikkeamaan"(trasek)

      • Anonyymi

        Mitä arwelet Arto, ovatko kyseiset ihmiset oikeasti sen kummallisempia kuin sinä ja minä, kertoessamme uskovamme Jumalaan, jota kukaan ei ole nähnyt.
        Heidän elämänsä on ihan oikeaa elämää, toisin kuin meidän uskomme, josta kukaan ei käytännössä tiedä mitään, kunhan uskotaan asioiden olevan uskomallamme tavalla.

        Et siis usko mihinkään mitä et itse ole nähnyt?

    • Toki kaikki sukupuolisuuteen viittaava on ääriuskonnollisen mielestä sairaus.

      • Anonyymi

        Olipa taas ateistin möläys. 🤣

    • Anonyymi

      > Kouluterveydenhoitaja pani merkille, että Laura Allosen pituuskasvu hidastui teini-iän kynnyksellä. Pitkällisen selvittelyn jälkeen osoittautui, että Lauralla on miehen kromosomit, 46 XY.

      Selvä juttu, nyt ei auta muu kuin leikellä kaikista tytöistä poikia ja pojista tyttöjä, sitähän tämä kaikki tiesi. :D

    • Anonyymi

      Täytyy osata erottaa trans-sukupulisuus ja inter-sukupuolisuus toisistaan. Inter-sukupuolisuus on kehitysvamma, trans-sukupulisuus sitä kun ihminen ei koe olevansa sitä sukupuolta, mitä fyysisesti on, tai vieroksuu jotain kehon osaa.

      • Anonyymi

        Jatk. Näissä sukupuolta koskevissa keskusteluissa tahtoo aina mennä ns. puurot ja vellit sekaisin. Sukupuoli on pysyvä, biologinen fakta, sukupuoli-identiteetti on se miten ihminen ilmentää sukupuoltaan sosiaalisessa ympäristössään.

        Setan tarkoituskin on sekoittaa.

      • Anonyymi

        Kiinnostavaa on myös pohtia, missä menee todellisuuden kieltämisen ja mielisairauden raja.

    • Anonyymi

      Oletko huomannut että olet ihminen .

    • Anonyymi

      Naisella on yleensä tissit. Tein huomion kiertokoulun viimeisellä luokalla.

    • Anonyymi

      Jahka mies synnyttää, niin otan sellaisen puolisokseni.

      Matti 18v.

      • Anonyymi

        Ennen vai jälkeen synnyttämisen?

      • Anonyymi

        Minulla kävi mielessä ns. rekkalesbo ja heti alkoi oksettaa, olivat työyhteisön pilaajia.

    • Anonyymi

      Miehen on mahdollista synnyttää, jos istukka siirretään naiselta miehen vatsakalvoon. Raskaus olisi kovin tuskallista ja synnytys tapahtuisi keisarin leikkauksella.

      • Niinkö, no kaikkea ne saksalaiset keksii. Synnytyksen kaikkine herkkuineen jos nähneenä en oikein usko tuosta tulevan mitään suurempaa villitystä kun kuulemma se 9kk ei ihan kevyttä ole. Eiköhän asia ole niin, kun me miehet olemme se verran mukavuuden haluisempia ja huonompia kestämään ylipäätänsä kipua niin jos lisääntymisen "työpuoli" siirtyisi meille , tietäisi se melko varmasti ihmiskunnan loppua.

      • Kiitos viikon nauruista. ;D

        Ainakin sinulla on varsin heikot tiedot koko asiasta.

    • Tiede osaa kertoa tilan johtuvan siitä, että epäidenttiset ja eri sukupuolta keskenään olleet kaksoset ovat varhaisessa sikiön kehitysvaiheessa yhdistyneet yhdeksi organismiksi.

      Tällainen henkilö on siis tieteen kannalta "aidosti" sekä mies että nainen yht'aikaa. Tila voi ilmentyä, mutta ei välttämättä androgyynisillä piirteillä.

      Vieläkö Suomessa tehdään sukupuolen "korjaus"leikkauksia heti androgyynisiä piirteitä kehossaan kantavan vauvan sukupuolielimille heti syntymän jälkeen? Eikö poikkeuksetta kannattaisi antaa olla, seurata lapsen kehitystä ja vasta sitten lapsen oman sukupuolisen taipumuksen ja ehkä myös oman tahdon pohjalta tehdä "korjausleikkaus" tai jättää tekemättä?

      • Anonyymi

        Montako tuollaista lasta itse tunnet?

        Karvaperse miehethän ne haluaa naisiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Montako tuollaista lasta itse tunnet?

        Karvaperse miehethän ne haluaa naisiksi.

        En tunne, eikä tällaisista juurikaan sen enempää vanhemmat kuin henkilö itse huutele julkisuuteen.

        Tiede siis kuitenkin tuntee enemmän kuin tiukasti kaksi sukupuolta, nimittäin enemmän tai vähemmän hybridit yksilöt, joiden osa on vaikea vielä nyky-yhteiskunnassakin, mitä vaikeutta eivät ääriuskonnolliset piirit ainakaan kevennä.

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Ongelma ei ole 3-4 lasta vuodessa.
        Mutta kun todellisuudessa monen lapsen isät ja muut karvaperse miehethän ne haluaa naisiksi. Mitä siihen sanot?

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        En tunne, eikä tällaisista juurikaan sen enempää vanhemmat kuin henkilö itse huutele julkisuuteen.

        Tiede siis kuitenkin tuntee enemmän kuin tiukasti kaksi sukupuolta, nimittäin enemmän tai vähemmän hybridit yksilöt, joiden osa on vaikea vielä nyky-yhteiskunnassakin, mitä vaikeutta eivät ääriuskonnolliset piirit ainakaan kevennä.

        Tiede, siis tässä tapauksessa olennaisin tiede eli biologia, ei tunne suvullisesti lisääntyvillä lajeilla enempää kuin kaksi sukupuolta. Sukupuoli määräytyy ensisijaisesti sen mukaan, millaisia sukusoluja yksilö tuottaa. Ei-steriili ja sukukypsä naaras tuottaa isoja sukusoluja ja uros tuottaa pieniä sukusoluja. Jos olisi olemassa jokin muu sukupuoli, niin kyseisten yksilöiden pitäisi tuottaa jotain tähän saakka tuntemattomia sukusoluja.

        Epämääräinen sukupuoli (alle 0,02% ihmisillä) ei ole sukupuoli vaan käytännössä jonkinlaisen kehityshäiriön aiheuttama poikkeama, jonka vuoksi yksilön sukupuolen määrittäminen on mahdotonta.

        Sukupuoli ei ole epämääräinen koskaan.

      • Ei ole niin tuttu, että tietäisin hänen vastasyntyneenä läpikäyneen sukuelinten "korjaus"leikkauksen. Tuskinpa sinullekaan.

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Ei ole niin tuttu, että tietäisin hänen vastasyntyneenä läpikäyneen sukuelinten "korjaus"leikkauksen. Tuskinpa sinullekaan.

        Montako tuollaista vastasyntynyttä sitten tiedät?

      • ”Vieläkö Suomessa tehdään sukupuolen "korjaus"leikkauksia heti androgyynisiä piirteitä kehossaan kantavan vauvan sukupuolielimille heti syntymän jälkeen?”

        Ikävä kyllä vielä niitä tehdään.
        Eli vauvat leikataan esteettistien syiden takia, ja lääkäri sitten arpoo ja päättää, kumpaan sukupuoleen leikataan.
        Onneksi näitä tehdään yhä vähemmän. Sillä onhan näiden vauvojen sukuelimet terveet, eikä näin ollen terveydellisiä syitä leikata ei ole.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        ”Vieläkö Suomessa tehdään sukupuolen "korjaus"leikkauksia heti androgyynisiä piirteitä kehossaan kantavan vauvan sukupuolielimille heti syntymän jälkeen?”

        Ikävä kyllä vielä niitä tehdään.
        Eli vauvat leikataan esteettistien syiden takia, ja lääkäri sitten arpoo ja päättää, kumpaan sukupuoleen leikataan.
        Onneksi näitä tehdään yhä vähemmän. Sillä onhan näiden vauvojen sukuelimet terveet, eikä näin ollen terveydellisiä syitä leikata ei ole.

        Tuollainen toiminta on paitsi sekä epäeettistä että tarpeetonta myös vahingollista. Eikö olisi parempi tutkia vastasyntyneen perimä ja kromosomit sekä odotella lapsen kehittymistä ehkä jopa siihen pisteeseen asti, kunnes lapsi ilmaisisi itse, kumpaa sukupuolta on henkisesti, vai onko kumpaakaan?

    • Anonyymi

      Kun sukupuolen määrittäminen on mahdotonta, pitää kirjoihin merkitä sukupuoleksi muu (ei siis mies tai nainen)

      • Anonyymi

        Koskaan ei niin käytännössä ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koskaan ei niin käytännössä ole.

        Tietämättömyyttäsi yhdistettynä uppiniskaisuutesi on liikuttavaa seurata. Sormet korvissa huudat EIEIEIEIEI, vaikka sekä tiede että käytäntö on ajatusmaailmaasi vastaan. Tuohon harva muu ideologia kuin uskonto pystyykään.

        Oikeastaan järkyttävää huomata, että vielä vuonna 2022 on tuolla tavalla ajattelevia Suomessakin, mutta elämä on ... kaikenlaista.

        Kenelle nuo ovat ongelma ja miksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle nuo ovat ongelma ja miksi?

        Kenelle olisi ongelma jos joku pilaa elämänsä harhaisuudellaan? Kuka on sinulle kertonut sen olevan hänelle ongelman?

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Kenelle olisi ongelma jos joku pilaa elämänsä harhaisuudellaan? Kuka on sinulle kertonut sen olevan hänelle ongelman?

        Menetit taas malttaisi kun mentiin asiaan. 🙁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menetit taas malttaisi kun mentiin asiaan. 🙁

        Onhan se hyvä sinun saada elämääsi sisältöä edes harhaisuudestasi.

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Onhan se hyvä sinun saada elämääsi sisältöä edes harhaisuudestasi.

        Noin käyttäydyt aina kun huomaat maalanneesi itsesi nurkkaan. Hyökkäys on se millä yrität puolustautua…, 🤭

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noin käyttäydyt aina kun huomaat maalanneesi itsesi nurkkaan. Hyökkäys on se millä yrität puolustautua…, 🤭

        Kiellät tieteen, käytännön ja minutkin. ; )

      • kollimaattori kirjoitti:

        Kiellät tieteen, käytännön ja minutkin. ; )

        Minkä tieteen hän kieltääkään?

    • Kun seurasin keskustelua, tuntuivat käsitteet olevan aika sekaisin monilla. Se ei sinällään ole kummallista, sillä harva näistä viitsii edes ottaa selvää.

      Aloitetaan vaikka tästä ”enlabarra” 2022-11-21 14:09:20 mainitsee näin; ”Lääketiede toteaakin interseksuaalit kehitysvammaisiksi, mutta ei kukaan halua puhua kuin joku lääketieteen dosentti.”

      ”Kehityshäiriö on yläkäsite kaikille synnynnäisille tai kehitysiässä ilmeneville lapsen kehityksen poikkeavuuksille. Yleensä tällä käsitteellä viitataan rakenteellisiin tai neurologisiin vaurioihin…” ja ”Ongelmia voi olla motoriikassa, puheen kehityksessä, tarkkaavuudessa ja käyttäytymisen säätelyssä sekä informaation käsittelyssä ja oppimisessa.”

      Kehitysvammaisuus on siis vain yksi kehityshäiriön alalaji!

      ”Lääketieteellisessä diagnostiikassa puhutaan mm. sellaisista oireyhtymistä kuin monimuotoiset kehityshäiriöt (kielellisen kehityksen, oppimiskyvyn ja motoriikan kehityksen häiriöt yhtä aikaa), laaja-alaiset kehityshäiriöt (autismin kirjon kehityshäiriöt) ja hyperkineettiset häiriöt (tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö). Kehitysvammaisuus tulee sitten tämän luettelon jatkoksi. Sillä viitataan kehityshäiriöön, jonka keskeinen tunnusmerkki on vamma oppimisen ja ymmärtämisen alueella ja vaikeus oppia ja ylläpitää elämässä tarvittavia taitoja.”
      Heikki Seppälä, Psykologi, Kehitysvammaliitto

      Erilaisia kehityshäiriöitä on satoja, enemmän tai vähemmän ongelmallisia.

      Kehityshäiriöt voivat johtua monesta syystä. Yleensä ne ovat alkion kehityksessä ilmenneitä poikkeavuuksia.
      Alkio on aluksi vähän molempia sukupuolia, kunnes se alkaa monimutkaisten vaiheiden kautta kehittyä eteenpäin. Tällöin ei ole mikään ihme oikeastaan se, että syntyy erilaisia häiriöitä. Nämä häiriöt voivat johtua perinnöllisistä syistä, hormonaalisista syistä, äidin syömistä aineksista (lääkkeet, epäsopiva ravinto jne.) tai vielä tuntemattomasta syystä.

      Sen vuoksi syntyy myös sukupuolesta erilaisia variaatioita.

      Nyt käytetään nimitystä ”disorder of sex development”, (DSD) eli sukupuolen kehityksen häiriö (Hughes ym. 2006).

      ”DSD on yleisnimitys kaikille sairauksille, joissa sukupuolen kehitys on synnynnäisesti poikkeava ja joissa on kyseessä kromosomaalinen (esim. Turnerin ja Klinefelterin oireyhtymät) tai anatominen kehityshäiriö (esim. mikropenis, vagina-aplasia), poikkeava sukupuolihormonituotanto (esim. 21-hydroksylaasigeenin mutaatioista johtuvat sairaudet) tai sukupuolihormonien poikkeava vaikutus kohdekudoksiin (esim. androgeenireseptorigeenin mutaatioista johtuva androgeeniresistenssioireyhtymä).”
      LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM ”Edellisen johdosta” 2011, Päivi J. Miettinen, Tiina Laine, Leo Dunkel ja Jorma Toppari

      Tästä johtuu että intersukupuolisia jaotellaan eri tavoin.

      Näin ollen ”Anonyymi” 2022-11-21 23:24:18 väite ei oikein pidä paikkaansa: ”Aito intersukupuolisuus on harvinaista, alle 0,02%.”

      Kyse ei ole mistään ”aidosta”, vaan ihan siitä, mihin tuo raja laitetaan – joka on enemmän veteen piirretty viiva.

      Hänen toinenkaan väite ei pidä paikkaansa. ”Sukupuoli määräytyy ensisijaisesti sukusoluja tuottavan elimistön perusteella. Vasta toissijaisesti huomioidaan kromosomit ja muu sukuelimistö.”

      Kun syntyy lapsi, jonka sukupuolesta ei saada ehdotonta selvyyttä, tutkitaan ”kromosomisto, anatomia ja sukupuolirauhasten hormonituotantokyky. Tarvittaessa testataan, toimiiko androgeenireseptori ja reagoivatko kohdekudokset miessukupuolihormoniin.”
      LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM ”Edellisen johdosta” 2011, Päivi J. Miettinen, Tiina Laine, Leo Dunkel ja Jorma Toppari

      Koska käytännössä nämä eroavuudet ovat hyvin moninaisia, niin esim. sukuelinten ulkonäöstä ei voida aina tehdä pätevää päätelmää.

      ”Anonyymi” 2022-11-21 20:37:08 sen sijaan keskustelee toisesta asiasta: ”transsukupuolisen ihmisen raskas työ saada etenkin lääkärikunta ymmärtämään, että yksilön oma kokemus sukupuolestaan on määräävämpi seikka kuin ympäristön oletus.”

      Eli kyse on sukupuoli identiteetistä. Tässä on hyvä muistaa, että myös intersukupuolisen identiteetti voi olla nainen, mies, intersukupuolinen, muunsukupuolinen tai jotain muuta.

      Kun ”Aito-Iainen” 2022-11-21 19:03:59 ilmaisee asenteensa, vaikka vähän verhotusti, päästään asian ytimeen: ”Niin, kehityshäiriöt ja vammat ovat aina ikäviä. ” ja ”Mutta ei niiden mukaan pidä alkaa määrittelemään terveitä.”
      Kehityshäiriöitä voi olla vaikka hänessäkin, hän vain ei tiedä sitä – koska siitä ei tule hänelle mitään ongelmia.
      Yksi esimerkki näistä on vaikka kimerismi. Siinä raskauden alussa alkio imaisee toisen alkion itseensä kohdussa. Se voi ilmetä ulkoisestikin vaikka siten, että silmät ovat eriväriset, ihossa on värimuutoksia tai veriryhmiä onkin kaksi. Joskus elimistö pyrkii taistelemaan toisen kaksosen soluja vastaan ja silloin tarvitaan lääketieteellistä apua.

      • Mutta mitä tulee sitten tuohon kummalliseen väitteeseen, että joiden ei pitäisi alkaa määritellä ”terveitä”, on kummallinen.
        Ensinnäkään, ketään ei pidä halveksia tai väheksyä sen mukaan, onko hänelle kenties joku kehitykseen liittyvä häiriö ja toisekseen - eihän kukaan ole edes yrittänyt määritellä muita oman tilanteensa mukaan!

        Vielä vähemmän tulee halveksia ihmisiä ja yrittää heistä tehdä jotain ei-ihmisiä vain siksi, millaisen sukupuoli-identiteetin he ovat omaksuneet!

        En millään voi ymmärtää, että ihmisiä pitäisi jaotella jotenkin ”oikeisiin” tai ”vääriin” ihmisiin, oli kyse sitten siitä, onko heidän kehityksensä ollut sikiöaikana millainen tahansa, onko ehkä perinyt jotain geeneissä tai millainen jonkin toisen ihmisen identiteetti on.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Mutta mitä tulee sitten tuohon kummalliseen väitteeseen, että joiden ei pitäisi alkaa määritellä ”terveitä”, on kummallinen.
        Ensinnäkään, ketään ei pidä halveksia tai väheksyä sen mukaan, onko hänelle kenties joku kehitykseen liittyvä häiriö ja toisekseen - eihän kukaan ole edes yrittänyt määritellä muita oman tilanteensa mukaan!

        Vielä vähemmän tulee halveksia ihmisiä ja yrittää heistä tehdä jotain ei-ihmisiä vain siksi, millaisen sukupuoli-identiteetin he ovat omaksuneet!

        En millään voi ymmärtää, että ihmisiä pitäisi jaotella jotenkin ”oikeisiin” tai ”vääriin” ihmisiin, oli kyse sitten siitä, onko heidän kehityksensä ollut sikiöaikana millainen tahansa, onko ehkä perinyt jotain geeneissä tai millainen jonkin toisen ihmisen identiteetti on.

        Ei ole tervettä, että ihminen yrittää vaihtaa sukupuoltaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tervettä, että ihminen yrittää vaihtaa sukupuoltaan.

        OIkeastaan et sinä voi määrätä mitä on "tervettä" ja mikä ei.
        Meissä ihmisisissä on monenlaista eläjää, eikä leimaaminen tai epäinhimillistäminen poista erilaisia ihmisiä. Saati että heitä näin painostamalla saataisiin vaihtamaan omaa identitettiään.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        OIkeastaan et sinä voi määrätä mitä on "tervettä" ja mikä ei.
        Meissä ihmisisissä on monenlaista eläjää, eikä leimaaminen tai epäinhimillistäminen poista erilaisia ihmisiä. Saati että heitä näin painostamalla saataisiin vaihtamaan omaa identitettiään.

        Kyllä se sairasta on jos yritää saada itselleen vastakkaien sukupuolen kehon.

        Sukupuolidysforiaa tulee hoitaa terapeuttisesti, kuten esim. kehodysforiaa anorektikoilla, jotta ihmiset saisivat sen myötä terveemmän suhtautumisen kehoonsa, sekä hyväksyisivät oman syntymässä saadun ja biologisestikin todistetun sukupuolensa.
        Identiteettiä ei ole kukaan painostanut vaihtamaan. Sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat täysin eri asioita, jotka jotkut haluavat sekoittaa keskenään. Mieheksi syntynyt voi olla sitä identiteettiä kuin haluaa ja toteuttaa sukupuoltaan sillä tavoin kun haluaa, vaikka meikkaamalla ja pukeutumalla mekkoon. Se ei tee hänestä mitenkään naista, vaan hän on silloin vain omanlaisensa mies. Sukupuolta ei voi korjata tai vaihtaa, sillä syntymässä saadut biologiset ominaisuudet ja erot sukupuolten välillä pysyvät, vaikka joitain muokkauksia hormoneilla ja leikkauksilla tekisikin - eikä enää aiota vaatia niitäkään sukupuolimerkinnän vaihtamiseksi paperilla..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se sairasta on jos yritää saada itselleen vastakkaien sukupuolen kehon.

        Kyse on identiteetistä!

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Kyse on identiteetistä!

        Mitä siihen tuntemukseen sitten sutegana sukupuoli?

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Kyse on identiteetistä!

        Mitä siihen tuntemukseen sitten sotketaan sukupuoli?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolidysforiaa tulee hoitaa terapeuttisesti, kuten esim. kehodysforiaa anorektikoilla, jotta ihmiset saisivat sen myötä terveemmän suhtautumisen kehoonsa, sekä hyväksyisivät oman syntymässä saadun ja biologisestikin todistetun sukupuolensa.
        Identiteettiä ei ole kukaan painostanut vaihtamaan. Sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat täysin eri asioita, jotka jotkut haluavat sekoittaa keskenään. Mieheksi syntynyt voi olla sitä identiteettiä kuin haluaa ja toteuttaa sukupuoltaan sillä tavoin kun haluaa, vaikka meikkaamalla ja pukeutumalla mekkoon. Se ei tee hänestä mitenkään naista, vaan hän on silloin vain omanlaisensa mies. Sukupuolta ei voi korjata tai vaihtaa, sillä syntymässä saadut biologiset ominaisuudet ja erot sukupuolten välillä pysyvät, vaikka joitain muokkauksia hormoneilla ja leikkauksilla tekisikin - eikä enää aiota vaatia niitäkään sukupuolimerkinnän vaihtamiseksi paperilla..

        ”Sukupuolidysforiaa tulee hoitaa terapeuttisesti, kuten esim. kehodysforiaa anorektikoilla, jotta ihmiset saisivat sen myötä terveemmän suhtautumisen kehoonsa, sekä hyväksyisivät oman syntymässä saadun ja biologisestikin todistetun sukupuolensa. ”

        Tuota, kyllä terapiaa on saatavilla, jonka auttaa elämään tuon ahdistuksen kanssa.
        Joillakin kehodysforia ahdistus (kaikki eivät koe tätä) saattaa ilmetä siten, että pulssikohoaa, olo on levoton, on kielteisiä ajatuskulkuja ja hengitys voi vaikeutua. Tai se voi ilmetä lamaantumisena, jolloin on vaikeaa tehdä mitään.
        Terapiassa saa siis keinoja sille, miten ahdistusta voi vähentää tai tekniikoita, millä ne saa vähemmän häiritseviksi.
        Sosiaalinen dysforia puolestaan saa apua myös terapiasta, missä voi tutustua miten eri sosiaalisissa tilanteissa voi menetellä, ettei ahdistusta tule niin paljon.
        Sitten on fysioterapiaa, jossa käytetään kokemuksellista oppimista kehon suhteen. Lääketieteelliset keinot ovat myös näiden rinnalla käytössä.

        Hoitamattomana tällainen ahdistus voi johtaa peräti itsemurhaan.

        Mutta – näillä ei ole tarkoitus pakottaa mihinkään sellaiseen, mitä esim. sinä vaadit. Vaan annetaan voimavaroja sekä toimintatapoja, että kykenee elämään sellaisena kuin on.

        ”Identiteettiä ei ole kukaan painostanut vaihtamaan.”

        Niin, eli kun jollain on identiteetti naisen mutta keho miehen, ei kukaan saa pakottaa sitä muuttamaan.

        ”Mieheksi syntynyt voi olla sitä identiteettiä kuin haluaa ja toteuttaa sukupuoltaan sillä tavoin kun haluaa, vaikka meikkaamalla ja pukeutumalla mekkoon.”

        Kun kyse on identiteetistä se ei tarkoita, että muuttuisi transvestiitiksi! Sitten on transvestiittiset fetisistit ristiin pukeutuvat, joilla tekevät noin vain seksuaalisen kiihotuksen vuoksi.
        Ei naista tee naiseksi pelkkä pukeutuminen vaan sosiaalinen sukupuoli on niin paljon muutakin.

        Paha sairaus on ihminen ei hyväksy omaa sukupuoltaan ja alkaa leikellä sen tunnusmerkkejä.

        Transvestiitti on kuitenkin hetero.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Transvestiitti on kuitenkin hetero.

        Kyllä, useimmiten.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kyllä, useimmiten.

        Älä sitten tee heistä homoja.
        Olet muuten kaikkea normaalia vieroksuva.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä sitten tee heistä homoja.
        Olet muuten kaikkea normaalia vieroksuva.

        Tuota - en ole tehnytkään, tosin taisi se tehdä, johon tuon kommentin kirjoitin.

        Toisaalta voi transvestiitin seksuaalinen suuntautuminen olla mitä tahansa, tosin useimmat lienevät heteroja.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tuota - en ole tehnytkään, tosin taisi se tehdä, johon tuon kommentin kirjoitin.

        Toisaalta voi transvestiitin seksuaalinen suuntautuminen olla mitä tahansa, tosin useimmat lienevät heteroja.

        Tuotatuota, mies joka vetää mekon päälleen voi tosiaan olla mitä tahansa. 🤪

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuotatuota, mies joka vetää mekon päälleen voi tosiaan olla mitä tahansa. 🤪

        :D Niin ja nainen, joka "vetää päällensä" housut :D

    • Anonyymi

      Woketus aiheuttaa asianomaisissa aina tuskaa ja kärsimystä.

      • Anonyymi

        Kyllä vaan.

    • Anonyymi

      Tärkeintähän nyt olisi kirkollikokouksen kiireesti päättää kenen kanssa Laura voidaan tarvittaessa vihkiä avioliittoon ja millaista vihkikaavaa siinä tilaisuudessa pitäisi käyttää.

      • Anonyymi

        Eikös se ole päätetty jo yli 10 kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ole päätetty jo yli 10 kertaa.

        Kyllä on mutta Seta painaa päälle.....

    • Anonyymi

      Alussa, ilmoittaa Raamattu, että nainen luotiin /tehtiin miehestä.

      1. Moos. 2:
      22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
      23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

      Miten tämä on tapahtunut ei ole selivllä, mutta se on pää-ajatus.

      Nainen on otettu miehestä ja näin ollen päivän selvää on että on miehen perimää eli keenejä.
      Naisella ei ole omia keenejä eikä "omia mitään"!

      Kaikki mitä naisella on on miehestä!

      "nainen, jolla on miehen kromosomit."
      se että, perkele on sotkenut naisen kromosomeja, on Kirjoitettu:

      1. Moos. 6:
      1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
      2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
      ja
      4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

      ja mitä se merkitsee, sekä miehen että naisen perimän eli keenien kannalta?

      Jumalan ilmoitus on että, ne, keenit perimä on mennyt pilalle ja turmetunut!

      se oli syy miksi Herra tuhosi koko maailman, perimän tuhoutuminen ja pilaantuminen.

      se että ihmisen "ydin" on pilaantunnut, ja turmeltunut, mahdollistaa, ja voi vaikuttaaa että ihminen antaa periksi, sillä pahalle ja vääryydelle mitä perkele tarjoaa!

      ihmisestä on tulltu heikko ja vajavainen, sekä henkisesti että ruumillesesti.

      joten tämä ei ole luonnollinen tila että, ihminen on pilalla ja turmeltunnut.

      Mutta Jumalan lääke tähän on Herra Jeesus!

      Ota pelastus vastaan ja kun kuolema jälkeinen tila tulee, sillä kaikki varmasti kuolee, ihminen joka on ottanut Herran Jeesuksen vastaan pelastaja, parantaja, tulee ja pääsee siihen olotilaa joka oli paratiisissa ennen synnin tekoa!

      Joten, naisen keenit ovat mieheltä, ja perkele on niitä sotkenut.

      harva ihminen enää on alkuperäisessä tilassa mikä oli Noaan aikana, mutta kuintenkin jokainen joka ottaa Herran vastaan:
      Pelastuu ja Paranee kaikesta synnistä ja synnin vaikutuksesta.

      Kunnia Jumalalle, ja Kiitos Herralle Jeesukselle.

      Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

      • Anonyymi

        Luotiinkohan miehelle nännit siitä syystä että ne saatiin siitä sitten kopsattua naiseen vaiko ihan vaan hämmennyksen aiheuttajiksi? Entä kuinka luonnollista on vaatteiden pitäminen, kertooko raamattu mistä (lämpötilako) lähtien ihmisen on niitä pidettävä? Alastomuus kun tuntuu olevan kanssa niin kauhea asia joidenkin keskuudessa. Seksuaalisuus ja seksi tuntuu olevan kauhean paljon harmia, ihmetystä ja inhoa aiheuttava asia joillekin.

      • Anonyymi

        Luomiskertomuksen mukaan nainen tehtiin Luodun ihmisen kylkiluusta, ei siis miehen.

        Ihmisen biologinen sukupuoli määräytyy mitä ilmeisimmin hänen kyvystään olla hedelmöittävä/hedelmöittyvä,
        Sosiaalinen ja juridinen etc. sukupuolet sitten muista päätelmistä ja uskonnollinen sukupuoli näyttäisi palstan mukaan määräytyvän yksinomaan pissaamiseen käytettävän kehonosan mukaan.

      • ”Nainen on otettu miehestä ja näin ollen päivän selvää on että on miehen perimää eli keenejä.
        Naisella ei ole omia keenejä eikä "omia mitään"!”

        Kiitos viikon nauruista :D :D

        Ainakaan sinulla ei ole mitään ymmärrystä eikä tietoa siitä ,mitä geenit ovat.

    • Anonyymi

      Kuka TIETÄÄ, oliko Aatamilla nännit aj napa (napanuoran jäänne) tahi Eevalla napa.

      se että, Jumala MUUTTI alkuperäistä naista on ilmoitettu.
      se muutos oli hyvää ja terveellistä.

      se että perkele, eli jumalan pojat tulivat ja tekivät jälkeläisiä NAISEN, ei miehen kanssa sekoitti koko perimän ja se alkoi siitä lähtien tuhoutumaan ja tuli turmelluksi, eli ei kelpaa enää mihinkään hyvää.

      ja Herra Jeesus sanoo ,että lopunaikana, eli nyt tulee tapahtumaan samoin, mutta nyt keeni-terapialla. eli tieto tulee perkeleeltä ja tahto ja teko ihmiseltä, ja taas naiset ovat se jota muutetaan.

      eli perimää, eli keenejä.
      se että tiettyä tapahtumaan ei saa anteeksi ja tekemättömäksi, voi viitata siihen että sekasikiöt, eli naisen ja perkeleen lapset (ei siis miehen ja naisen) eivät pääse taivaaseen!

      eli joku osa tästä pahasta hankeesta tulee olemaan jokaisen saatavilla, ja monet valitsevat sen!

      Miksi?
      Miksi ihmiset nty halajavat neurolinkkiä itseensä eli yhteyttä tietokoneen ja aivojen väliin?

      koska se antaa monta etua ottajalle mutta sen ottaneet eivät pääse taivaaseen!

    • Anonyymi

      Sisäsiittoisuus on ongelma näin pienis piireissä, täydellistä ei voi syntyä enään!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Syöksit minut syvälle masennukseen

      Olit se suurin syy suruuni, jos olen rehellinen. Mutta ethän voinut tietää. Et voinut tietää, että poljit rikkimennyttä. Mielestäni et ollut rehelline
      Ikävä
      278
      2743
    2. Yhä useammat miehet jäävät ilman seksikumppania

      Seksuaalinen yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009348479.html?share=e7236ee8014c17d4d350174fb6afe007
      Sinkut
      367
      1881
    3. Entä jos me törmätään mies

      Sattumalta joskus?
      Ikävä
      55
      1474
    4. Horoskooppi: Skorpionilla maltti on valttia, rapu kohtaa muutoksia, leijonalle apua epävarmuuteen...

      Uskotko horoskooppeihin? Lue tästä päivän horoskooppi ja katso, pitääkö se paikkaansa... Klikkaa: https://www.suomi24.fi/viihde/horoskooppi-skorpion
      Viihde ja kulttuuri
      18
      1408
    5. Ökymenoa Monacossa! Valtteri Bottas esittelee harvoin julkisuudessa nähdyn Tiffany-rakkaansa tv:ssä

      No nyt on ökyä… F1-kuski Valtteri Bottas kutsui Maria Veitolan yökylään luksuskohteena ja rikkaiden asuinpaikkana tunnettuun Monacoon. Tiedossa mm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1407
    6. PERUSSUOMALAISET HALPA-HALLILLA

      On varmaa tietoa, että huomenna lauantaina on Haapaveden Halpa-Hallin edessä klo 10 alkaen tavattavissa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaita läh
      Haapavesi
      305
      1260
    7. Neljä lasta! Minttu Murphy-Kaulanen rehellisenä uusperheestä Sampon kanssa: "Me ei olla pidetty..."

      Lapset on lahja. Tsemppiä suurperhe-elämään Minttu ja Sampo! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/nelja-lasta-minttu-murphy-kaulanen-rehellisena-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1147
    8. Martina ei viihdy kotona!

      Montako päivää ehti Martina olla kotona ennen kuin oli taas menossa. Tällä kertaa sentään koira mukanaan mutta loput perheestä jäi taas muiden hoidet
      Kotimaiset julkkisjuorut
      328
      1136
    9. Muistatko kun sähläsin

      Edessäsi nainen? Hienomotoriikkakin sakkasi katseestasi ♥️
      Ikävä
      47
      863
    10. Mitä jos...

      Lähdetään autoajelulle joskus. Puhutaan aamuyöhön ja katsotaan voisimmeko olla joskus "me". Sopisiko tämä miehelle? PS. Minä ajan, koska sinä ajaisit
      Ikävä
      60
      849
    Aihe