60-luvun aatteet

... olivat suuri kulttuurivallankumous myös seksin alalla. Sitä ennen ei ollut edes saatavilla minkäänlaista valokuvaa sukupuolielimistä. Sensuuri esti tarkoin niiden julkaisun. Mitään seksuaalikasvatusta ei koulussa ollut annettu, melkein kaikilla ei myöskään kotona.

Nuoriso oli kasvanut täydellisesti pussissa. Useat tytöt eivät tienneet kuukautisista, ennen kuin joutuivat kauhistumaan juurta jaksain, kun vitusta alkoi vuotaa verta, siis paikasta josta olisi viimeksi voinut arvata.

Jos tiesivät, olivat saaneet tiedon toisilta tytöiltä, joilla kamaloituminen oli jo takana. Vanhemmat ja opettajat eivät useimmin kehdanneet puhua mitään. Pojista useimmat eivät tienneet, että välttämättä tuleva siemensyöksy on normaali.

Monet elivät jatkuvassa pelossa, jota vielä uskonnon tuoma seksin synnillistäminen tehokkaasti ruokki.

60-luvulla yhdessä kulttuuriradikalismin kanssa nuoriso sanoi: "Nyt saa riittää." Ajatus oli hyvin yksinkertainen: pelon tilalle tieto, syntisyyden tilalle vapaus.

Muutos oli nopea. 60-luvun lopussa valui jo paljon tietoa, 70-luvulla alkoi ilmestyä miestenlehtiä, joissa sukupuolielimet kuvattiin paljaina. 70-luvulla alkoi ilmestyä oikeatietoisia seksioppaita. Sitä vanhemmissa oli ollut jos minkinlaisia kuvitelmia.

Vanhoilliset piirit yrittivät kieltää vuonna 1969 ilmestyneen opetuselokuvan 'Rakkauden kieli' muka siveettömänä, mutta kirkko piti pintansa ja vaati, että se tulisi esittää kaikille. 🌹👀

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      60-luvulla haettiin Haaparannasta suklaata, banaaneja, kardemummaa ja vitun kuvia.
      Hyvin meni kaupaksi ja voitto oli kolminkertainen.

      • Joo, minäkin kuljin silloin sitä tietä Tromsøhön. Tuntui aika eksoottiselta, kun Haaparannan kioskissa oli ikkunassa miestenlehtiä, joissa nainen kannessakin vittu paljaana. 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Joo, minäkin kuljin silloin sitä tietä Tromsøhön. Tuntui aika eksoottiselta, kun Haaparannan kioskissa oli ikkunassa miestenlehtiä, joissa nainen kannessakin vittu paljaana. 🌹👀

        Olin -60 luvulla vasta poikalapsi mutta tiesin että antikvariaateissa mustalla verholla eriytetyissä tiloissa/takahuoneissa oli lehtiä sekä filmi-filmejä joissa oli (elo)kuvia ihan paljaista tytöistä puuhastelemassa jotain miesten kanssa. En tiennyt enkä ymmärtänyt miksi niin oli, eikä kukaan kertonut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olin -60 luvulla vasta poikalapsi mutta tiesin että antikvariaateissa mustalla verholla eriytetyissä tiloissa/takahuoneissa oli lehtiä sekä filmi-filmejä joissa oli (elo)kuvia ihan paljaista tytöistä puuhastelemassa jotain miesten kanssa. En tiennyt enkä ymmärtänyt miksi niin oli, eikä kukaan kertonut.

        Sää oot sen verran sryybympi, et sullahan on voinu skulata jo aikas hyvin. Mää sillon vast ujostelin. Mut 60-luvun lopussa, ku pääsin naimisiin maailman herttasemman siskon kanssa, nii sit vasta mää rupesin niiku rentoutuun. 🌹👀


    • 60-luvulle asti kireä moralismi oli erityisesti VANHANKANSAN oppi. Nykyisin ankaraa moralismia propagoi eniten FEMINISMI. Maailma on menneisyydestä katsoen ikään kuin kääntynyt toisin päin.

      Normaalitytöt ja -pojat nauttivat vapaudesta, mutta feministit kantavat raskaita säännöksiä, jotka paljoudellaan ovat vieneet elämästä ilon. 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      80
      4697
    2. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      215
      4611
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      68
      2398
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      75
      2386
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      60
      2316
    6. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      67
      2147
    7. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1886
    8. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1527
    9. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1348
    10. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      117
      1328
    Aihe