Hihhulit kerskaavat sillä, että Raamatussa olisi ennustettu oikein tulevaisuutta, ja että Messias-profetiat olisivat täyttyneet Nasaretilaisen Jeesuksen elämässä ja persoonassa.
No tätä on vaikea näyttää toteen tai kumota, koska kyse on kirjoitetun tekstin tulkinnasta eikä faktatiedosta, ja tulkintoihin vaikuttaa tutkijan usko sekä tietämys Raamatun ajan maailmasta ja juutalaisesta sekä varhaisesta kristinuskosta.
Se kuitenin tiedetään varmuudella, että Danielin kirjan profetiat luvuissa 10-11 ovat kirjoitetut sen jälkeen, kun Seleukidien valtakunnan kuningas Antiokhos IV Epifanes oli jo kärsinyt tappion makkabealaissodissa.
Helppoahan se on ennustaa tulevia, kun kirjoittaa asioista, jotka ovat jo tapahtuneet, mutta väittää ne kirjoitetun paljon ennen itse tapahtumia. :)
Evankeliumien sisältämät kuvaukset Jerusalemin kaupungin ja temppelin tuhosta ovat monien tutkijoiden mielestä jälkeen päin kirjoitetut, kun Rooma oli jo tuhonnut ne vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana.
Evankeliumien vanhimmat säilyneet versiot ajoitetaan tämän vuoksi 70-luvulle tai sen jälkeen, sillä miten muuten olisi voitu tietää Jerusalemille käyvän näin?
Jeesus on todettu vääräksi profeetaksi, koska hän ennusti tulevansa takaisin kuninkaana sen sukupolven aikana, joka eli silloin, ja että hänen opetuslapsensa eivät ehtisi käydä läpi Israelin kaupunkeja ennen tätä.
No, väärin tuo ennustus tosiaan meni, mikä saa tutkijat ihmettelemään, miksi ne yleensä on jätetty Raamattuun, sen sijaan, että olisi poistettu ja kirjoitettu jälkikäteen kaikki se, mikä tiedettiin jo tapahtuneeksi.
Jeesus ei tullut takaisin eikä perustanut Israelin uutta kuningaskuntaa, jonka kuningas ja herra hän itse olisi...
Raamatussa on muitakin "profetioita", jotka ovat kirjoitetut itse tapahtumien jälkeen, ja on väitetty, että ne olisi ennustettu oikein. Yksi tunnetuimmista on ennustus Persian kuninkaan Kooreksen nimestä ja toiminnasta Jesajan kirjassa. (44:28; 45:1) Vaikka Jesajan kirja ajoitetaan yleensä 700-luvulle eaa., niin on tämä nimi vähintään lisätty 500-luvulla, kun jo tiedettiin Kyyros Suuren valloitusretket ja sodat.
Raamatun profetiat ovat jälkeen päin kirjoitetut
12
269
Vastaukset
Jeesuksen takaisintulon viivästymisen vuoksi on sepitetty Paavalin kirjeisiin valhe, jonka mukaan se tapahtuisi vasta pitkän ajan kuluttua sen sijaan, että olisi tapahtunut Paavalin tai Johanneksen vielä eläessä. Kun Johannes kuoli Efeson kaupungissa ensimmäisen vuosisadan lopulla, niin Jeesus ei ollut vieläkään tullut takaisin, minkä vuoksi kirjoitettiin Johanneksen evankeliumiin yksi luku lisää aiempien lisäksi, ja yritettiin parhaan taidon mukaan selittää sitä, miksi näin ei tapahtunut. (Joh 21)
Lue 2Tess 2 Paavalin nimeen pantu valhe Jeesuksen takaisintulon viivästymisestä. Huomaa se, että 1Tess 4:15 kertoo Paavalin uskoneen olevansa elossa maan päällä silloin, kun Herra Jeesus tulee takaisin, mutta eipä ollutkaan koska kuoli vuonna 64 keisari Neron toimeenpanemien kristittyjen vainojen aikana.
Heh !Eiku se on 1Tess 5 se kohta, jossa Paavalin nimessä valehdellaan takaisin tulemisen viivästyvän. Tai onhan siitä myös 2Tess 2 tekstiä, mutta näin siis valehdeltiin...
ja eikö Paavali itse valehdellut törkeästi väitettyään nähneensä ylösnousseen Jeesuksen?
”No, väärin tuo ennustus tosiaan meni, mikä saa tutkijat ihmettelemään, miksi ne yleensä on jätetty Raamattuun, sen sijaan, että olisi poistettu ja kirjoitettu jälkikäteen kaikki se, mikä tiedettiin jo tapahtuneeksi.”
Maailmanloppua on ennusteltu aina turbulentteina aikoina. Tämä paljastaa sen, ettei Jeesus ollut jumalan poika eikä edes ihmisenä olisi tuollaista ennustanut 30 -luvulla. Tämä on Jeesuksen suuhun sepitetty ennustus kun juutalaissotien kiivaimpaan aikaan Rooman mahti on näyttäytynyt sellaisena hävityksen kauhistuksena, että maailmanloppu on ihan nurkan takana. Samanlaisia mielisairaita kuin korpelalaiset, jotka Kiirunan Luossajärven jäällä torstaina 16. maaliskuuta 1935 kello 6.00 aamulla odottivat maailmanloppua ja kristalliarkkia, joka olisi zeppeliinin lailla vieneet heidät palestiinaan.Mitä sinun perheellesi ja suvullesi pitäisi tehdä?
He ovat mielisairaita, kun uskovat Raamatun kertomusten olevan totta, ja että Jumala ja Jeesus ovat todellisia, sen sijaan, että olisivat fiktiota.
Pitäisikö sulkea mielisairaalaan tai vankilaan ja kastroida, vai olisiko syytä jopa tappaa heidät?Hihhulit eivät huomaa edes sitä, että Johanneksen evankeliumi eroaa synoptisista sisällöltään, tapahtumajärjestykseltään ja kristologialtaan. Aivopesty ei osaa edes tutkia Raamattua niin kuin tutkia pitäisi, sillä "pyhä henki johdattaa kaikeen totuuteen" – eikö siis myös Raamatun tieteelliseen tutkimukseen ja sitä kautta uskon hylkäämiseen?
Ateismin hyväksi. :)- Anonyymi
Super-Hessu kirjoitti:
Mitä sinun perheellesi ja suvullesi pitäisi tehdä?
He ovat mielisairaita, kun uskovat Raamatun kertomusten olevan totta, ja että Jumala ja Jeesus ovat todellisia, sen sijaan, että olisivat fiktiota.
Pitäisikö sulkea mielisairaalaan tai vankilaan ja kastroida, vai olisiko syytä jopa tappaa heidät?Itse valehtelet. Todista ensinnäkin että esittämäsi tiedot ovat pesunkestävää faktaa. Nimet, päivämäärät, kuka päätti ja mitä. Silloin kauan ennen ja vähän jälkeen ajanlaskun. Aivan, et pysty. Tulkitset ja teet tyhjään perustuvia päätelmiä. Nollan arvoinen esitys, mitähän sulle pitäs tehdä?
- Anonyymi
Super-Hessu kirjoitti:
Hihhulit eivät huomaa edes sitä, että Johanneksen evankeliumi eroaa synoptisista sisällöltään, tapahtumajärjestykseltään ja kristologialtaan. Aivopesty ei osaa edes tutkia Raamattua niin kuin tutkia pitäisi, sillä "pyhä henki johdattaa kaikeen totuuteen" – eikö siis myös Raamatun tieteelliseen tutkimukseen ja sitä kautta uskon hylkäämiseen?
Ateismin hyväksi. :)Hölmö. En edes ateistina sanoisi mitään noin hölmöä. Kun usko on uskoa, niin siinä sinun tieteellisellä todistuksella voi pyyhkiä peräpeiliä.
- Anonyymi
Hei, hei, hei atte-jätkä !
Luehan Jeremian profetia Israelin diasporasta.
Se tapahtuu parhaillaan, ja israelilaiset saavat asua omassa maassansa.
Jeremia 23:8
"...vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut.'
Ja niin he saavat asua omassa maassansa."
****************************************
Jeremia:
23:5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
23:6 Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme.'
23:7 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
23:8 vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut.'
Ja niin he saavat asua omassa maassansa."
***************************************** - Anonyymi
saavat asua omassa maassansa.
maassansa
- Massaansa
- Massassansa
- ses - Anonyymi
Kun sanoin
"maassansa" - tarkoitin Massassansa
Toinen uskovainen ryhmä, katkera ja tyhmä hyökkää teistiveljiensakimppuun
A ITO
T EISTI
T OISIA
E LIMINOI
JA TAAS ON YKSI KRISTIKERTKI.TM. ALOITETTU!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
jeesus kopsasi tämän Caesar oli ensimmäinen https://fi.wikipedia.org/wiki/Apoteoosi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1383824Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362474Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442128Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet201118Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711062- 46945
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34903Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63896- 43810
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies100799
