Koko ajan uutisten mukaan kuitenkin porukkaa pistetään pihalle......lopetettaisiinko jo valehtelu hallituksessa?
Suomessa kuulemma työllisyystilanne paranee....
Anonyymi-ap
382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hallituksen tavoite: Uuusista työttömistä paikoista enenee - kiintiö onnistunee.
Esimmäikseksi Veikkaus , ja josta saatiin paljon ihmisiä ulkoistettua kortistoon. Lisäksi nuoret, saivat itse etsiä harrastusmahdollisuuksia kun Veikkauksen tulot pieneni, kiitos hallituksen
Heistä on aivansama jos nuoret ovat palloseuroissa tai katujengeissä. Kyllä siellä juosta saa. Pallon takia tai pallopään.
Tilastokeskus ja TEM julkaisee työllisyystilastot. Sipilän matematiikalla työllisyysaste olisi jo 75,4 %.
Työllisyysasiassa hallitus on vain vahinkojen korjaaja. Työnantaja edelleenkin ottaa ja erottaa työläisen Suomessa.
Hallitus voi tehdä jotain korjausliikkeitä. Pääoma tekee mitä sen täytyy, voittoa osakkaille.
Kun tarpeeksi halvalla tekee, voi saada töitä. Niin se vaan on.